Pelkistetysti voidaan sanoa, että syöpä syntyy, kun elimistössä normaali solu muuttuu pahanlaatuiseksi. Syöpä on yleisnimitys suurelle määrälle erilaisia syöpäsairauksia. Syöpä nimetään sen mukaan, mistä se on lähtöisin (esimerkiksi rintasyöpä, keuhkosyöpä ja ihosyöpä). Syövän syntymiseen vaikuttaa yleensä monivaiheinen tapahtumasarja pitkällä aikavälillä vuosien tai vuosikymmenien aikana.

Ihmisen elimistö rakentuu soluista. Elimistön solut altistuvat jatkuvasti ympäristön ja elintapojen tuottamille riskitekijöille. Nämä riskitekijät voivat aiheuttaa terveisiin soluihin muutoksia, jotka eivät ole toivottuja. Yleensä kehon puolustusjärjestelmä osaa korjata soluissa tapahtuvia muutoksia, mutta joskus kehon puolustusmekanismit eivät jostakin syystä toimi. Tällöin soluun syntynyt vaurio aloittaa tapahtumasarjan, jossa pikkuhiljaa, solun yhä uudelleen jakautuessa kehittyy syöpäkasvain. Prosessi voi kestää vuosia tai jopa vuosikymmenen. Syöpä voi ilmetä myös muuten kuin kasvaimena. Verisyövissä ei muodostu yksittäistä kasvainta kuten esimerkiksi rintasyövässä, vaan syöpäsoluja on kiertävässä veressä ja luuytimessä.

Syöpäkasvain voi tulla minne tahansa elimistössä. Kun syöpäkasvain tulee johonkin paikkaan (esimerkiksi rintaan tai kivekseen), kutsutaan sitä syövän primaaripaikaksi eli ensisijaiseksi paikaksi. Primaaripaikasta kasvain voi lähettää etäpesäkkeitä muualle elimistöön.  Mikäli samalla syövällä on ensisijainen paikka esimerkiksi rinnassa ja etäpesäkkeitä jossakin muualla, kutsutaan sitä etäpesäkkeitä lähettäneeksi rintasyöväksi.