Suurin osa syövistä liittyy ikääntymiseen. Syövän riski kasvaa sitä mukaa, kun ihmiselle tulee lisää ikää. Mitä pidempään ihminen elää, sitä enemmän hän ehtii altistua syövän riskitekijöille. Siksi ikääntymisen myötä on todennäköisempää, että soluihin kertyy vaurioita, jotka voivat aiheuttaa syöpää.

Elinympäristössämme ja elintavoissamme on tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa riskiin sairastua syöpään. Ympäristössä on useita kemikaaleja ja muita tekijöitä, jotka voivat lisätä syövän riskiä. Nämä yhdisteet voivat olla luonnollisia (kuten auringon säteily) tai ihmisen tuottamia, kuten jotkut kemikaalit tai tupakan savu. Myös jotkin virukset ja bakteerit voivat aiheuttaa syöpää. Yksilö itse ei voi aina vaikuttaa siihen, mille ympäristön aiheuttamille riskitekijöille hän altistuu.

Elintapoihin liittyviä riskitekijöitä ovat mm. tupakkatuotteiden ja alkoholin käyttö, auringon UV-säteilylle altistuminen, punaisen lihan runsas käyttö, ylipaino ja liikkumattomuus. Lue lisää riskitekijäistä tietopankkisivulla Miten elintavat vaikuttavat syöpäriskiin?

Syöpä ei ole periytyvä sairaus

Syöpää ei voi periä esimerkiksi omilta vanhemmiltaan. Yksilö voi kuitenkin periä geenivirheen, joka voi lisätä alttiutta syövän syntymiselle. Koska geenien prosessit ovat hyvin monimutkaisia, saattaa geenitasolla tapahtua syövän syntymiseen johtavia virheitä ilman että merkittävää syövälle altistumista olisi muuten tapahtunut. Tämän vuoksi sanotaan, että syövän syntyy vaikuttaa myös sattuma.

Yksittäisen henkilön sairastuessa syöpään on harvoin mahdollista tarkalleen tietää, mikä on aiheuttanut syövän. Syöpään sairastunut on saattanut altistua useille riskitekijöille elämänsä aikana ja soluvaurioiden kehittyminen syöväksi on vienyt pitkän ajan. Lasten ja nuorten syöpien syntyminen johtuu yleensä sattumasta tai peritystä alttiudesta.