Syöpä todetaan lääkärin määräämien tutkimusten perusteella. Ihmiset hakeutuvat lääkärin vastaanotolle, kun heillä on kipuja tai vaivoja tai he huomaavat kehossaan jotakin mietityttäviä muutoksiaLääkäri alkaa selvittää oireiden syytä ja joskus taustalta voi paljastua syöpä. 

Syövän hoitaminen

Koska syöpätauteja on hyvin monenlaisia, niitä hoidetaan useilla erilaisilla tavoilla. Syöpää voidaan hoitaa yhdellä hoitomuodolla tai erilaisten hoitomuotojen yhdistelmälläSyöpäleikkausten, sädehoidon ja sytostaattien lisäksi käytetään mm. erilaisia täsmälääkkeitä. Eri syöpäsairauksien paranemisennuste vaihtelee. Syövän hoito on yksilöllistä ja yleensä hoidot kestävät kuukausia. Suomessa syövän hoitotulokset ovat kansainvälisesti vertailtuna huippuluokkaa ja syöpähoitoja kehitetään jatkuvasti. Nykyisin kaksi kolmesta sairastuneesta paranee.  

Syövän hoito on viimeisten vuosien aikana kehittynyt huimin harppauksin. Monia syöpiä pystytään parantamaan, vaikka se aikaisemmin oli vielä mahdotonta. Aina syöpää ei kuitenkaan pysty parantaa pysyvästi. Tällöin taudin leviäminen pyritään saada pysäytettyä tai hidastumaan. Parantumaton eli krooninen syöpä voi pysyä muuttumattomana tai edetä hyvin hitaasti. Kroonista syöpää sairastava voi elää oikealla lääkityksellä ja hoidolla vuosia tai jopa vuosikymmeniä.