Vaikka vanhempien asettamat kotiintuloajat ja koulutyön vaatimat aamuherätykset tuntuisivat tylsiltä, kannattaa vankasti luottaa yhteen asiaan: arkipäivissä on hyvä olla rutkasti ”ärrää” eli rytmiä ja rutiineja.
Arjessa on monia erilaisia tarpeita: nukkuminen ja unen tarve, syöminen ja ravinnon tarve ja itsensä toteuttamisen tarve, mielekkään toiminnan tekeminen. Lisäksi arkea rytmittävät esimerkiksi koulun, perheen ja harrastusten aikataulut.
Kun päivissä on sopivasti toistuvia rutiineja, arki helpottuu ja kroppa kiittää. Rutiinit auttavat ylläpitämään rytmiä ja tekevät arjesta helppoa. Ne säästävät aikaa ja vapauttavat jatkuvien valintojen tekemisestä.
Päivä koostuu erilaisista toiminnoista, kuten levosta, syömisestä, harrastamisesta, opiskelusta tai työstä. Näistä peruspilareista huolehtiminen antaa muodon ja rytmin arjelle. Ripottele jokaista toimintaa sopivina annoksia jokaiselle päivälle. Sinä olet oman arkesi tahdin määrääjä ja tärkeä rytminrakentaja.
8 tunnin suositus
Vuorokauden 24 tunnista olisi suurpiirteisesti hyvä käyttää noin 8 tuntia nukkumiseen ja lepoon, 8 tuntia opiskeluun ja koulunkäyntiin ja 8 tuntia vapaa-aikaan ja mielekkään toiminnan tekemiselle joko yksin tai muiden kanssa.
Kannattaa opetella kuulostelemaan itseään: mikä on juuri sinulle sopiva rytmi? Saatko tarpeeksi unta? Onko sinulla riittävästi aikaa kavereille? Entä koulutyölle ja omalle ajalle?
Vinkkejä
- Säännöllinen nukkumaanmeno- ja heräämisaika ja tutut aamutoimet hampaanpesuineen ja suihkuineen virittävät päivään ja auttavat heräämään.
- Jos aamulla herääminen on vaikeaa, voisitko helpottaa niitä jotenkin? Laittaisitko seuraavan päivän koulutavarat ja vaatteet jo illalla valmiiksi? Jos aamupala ei maistu heti aamulla, tekisitkö illalla valmiiksi jääkaappiin eväsleivät, jotka nappaat mukaasi?
- Koulupäivän jälkeen voi olla hyvä levähtää hieman ja ottaa välipalaa, jotta läksyjen tekoon ja iltapäivälle riittää energiaa.
- Mitkä asiat rauhoittavat ja mitkä virkistävät sinua? Pohtimalla näitä saat vihjeitä siitä, mitkä tekemiset kuuluvat paremmin aamuihin ja mitkä iltoihin, ja voit suunnitella päiväohjelmasi sen mukaan.
- Taita matkat harrastuksiin, kavereille ja kouluun kävellen tai pyöräillen jos mahdollista. Päivän aikana tehty reippailu raikkaassa ulkoilmassa purkaa sopivasti energiaa ja auttaa ilta-aikaan rauhoittumisessa.
- Iltapäivä ja alkuilta ovat hyviä aikoja harrastuksille ja kavereille. Jos sinulla on reipastahtisia harrastuksia, jätä niiden jälkeen kropalle pari tuntia aikaa rauhoittua ja tasaantua. Liikunta virkistää mieltä ja aktivoi kehoa, joten suoraan trampoliinihallilta ei kannata sännätä sänkyyn nukkumaan.
- Huolehdi kotiintuloajoista. Rauhoita iltasi ennen nukkumaan käyntiä. Jos pidät lukemisesta tai musiikin kuuntelusta, ne voivat rauhoittaa illalla paremmin kuin välkkyvän tv- tai kännykkäruudun tuijottelu. Napsauta ruudut kiinni 1-2 tuntia ennen uniaikaa.