Hei!
Kiitos Lellu kysymyksestäsi. Kerrot, että olet raskaana ja haluaisit päästä eroon nuuskan käytöstä. Nuuskan käytön lopettaminen onkin vastuullisesti ja hienosti ajateltu! Se on tärkeää paitsi sinun terveytesi myös sikiön terveyden ja muutenkin raskauden kannalta.
Nuuskan käytön lopettamiseen on tärkeä valmistautua ja saada siihen tukea. Sen tähden rohkaisenkin sinua ottamaan neuvolassa esille nuuskan käyttösi ja halusi lopettaa. He osaavat auttaa sinua tässäkin asiassa parhaiten, koska tuntevat sinut ja tilanteesi paremmin.
Tässä kuitenkin muutama vinkki käytön lopettamiseen, joita voit hyödyntää ennen kuin saat ajan neuvolaan.
- Sinun on hyvä kertoa tästä upeasta päätöksestäsi lopettaa myös jollekin luotetulle aikuiselle ja ystävällesi. He osaavat sitten tukea ja kannustaa sinua lopettamisessa ja auttavat sinua pysymään päätöksessäsi. Älä jää yksin tämän asian kanssa.
- On tärkeää myös miettiä syitä sille, miksi haluaa lopettaa ja mikä auttaisi pysymään tässä päätöksessä. Esimerkiksi lapsen terveys ja hyvinvointi ja sinun oma jaksamisesi voivat olla vahvoja syitä sinulle. Kirjoita ylös tavoitteesi ja muistuta itseäsi niistä säännöllisesti.
- On tärkeä miettiä tilanteita, tunteita ja ympäristöjä, joissa sinun yleensä tekee mieli käyttää nuuskaa ja varautua niihin etukäteen. Mieti siis valmiiksi, mitä muuta voisit tällaisessa tilanteessa tehdä. Voisitko esimerkiksi lähteä ulos kävelylle tai soittaa kaverille? Muista myös antaa itsellesi kiitosta hetkistä ja päivistä, kun et ole käyttänyt nuuskaa.
- Muista olla kärsivällinen ja armollinen itsellesi. Lopettaminen voi olla haastavaa, ja voi olla, että kohtaat takaiskuja matkan varrella. Jokainen päivä ilman nuuskaa on kuitenkin merkittävä teko teille molemmille. Älä jää yksin, vaan pyydä rohkeasti apua. Uskon, että pystyt siihen!
Kerrot iäksesi 13-15 -vuotta. Kysymyksesi herättää meissä huolen, koska olet alle 16-vuotias, ja kerrot olevasi raskaana. Alle 16-vuotias on suojaikärajan mukaan erityisen suojelun tarpeessa seksuaalisilta teoilta. Viestistäsi ei käy ilmi mitään muuta raskauteen liittyen, kuten sitä, millaisen tilanteen seurauksena olet tullut raskaaksi. Onko seksikumppanisi ollut kanssasi saman ikäinen vai sinua vanhempi? Rikoslain mukaan yli 16-vuotias ei saa olla seksuaalisesti kanssakäymisessä alle 16-vuotiaan kanssa. Jos näin on ollut, rohkaisen sinua kertomaan asiasta luotettavalle aikuiselle. Voit ottaa asiasta yhteyttä myös Riku ry:n chatiin, jonka löydät täältä.
Oletkohan käynyt raskaudesta jo neuvolassa? Terveysasemalle/neuvolaan on hyvä olla yhteydessä pian positiivisen raskaustestin tuloksen jälkeen, jotta saa ajoissa tarvittavaa ohjausta ja neuvontaa raskauteen liittyen. Entä tietääkö huoltajasi, tai jokin muu turvallinen aikuinen raskaudestasi? Jos asian jakaminen ei ole mahdollista huoltajien kanssa, asia on erittäin tärkeä ottaa puheeksi jonkun turvalliseksi kokemasi aikuisen kanssa. Älä siis jää tässä tilanteessa yksin.
Toivottavasti tästä vastauksesta on sinulle apua. Toivon myös, että sinulla on läheisiä ihmisiä ympärilläsi ja olet käynyt jo neuvolassa. Jos sinulla ilmenee mitään muuta kysyttävää asiaan liittyen, älä epäröi olla meihin yhteydessä uudestaan. ❤ Voit ottaa yhteyttä myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin.
Nuuskamyytit: Tiedätkö, mikä on totta?
Parantaako nuuska suorituskykyä, keskittymistä, palautumista tai ruuansulatusta ja onko nuuskaaminen vain tapa?
Kuusi syytä lopettaa nuuskaaminen
Oletko väsynyt nuuskakoukkuun? Haluatko suojella terveyttäsi, jaksaa paremmin, säästää rahaa, ja olla parempi roolimalli nuoremmille? Jos vastasit kyllä, voisi olla aika harkita nuuskaamisen lopettamista.
Ostitko kaverilta nuuskaa tai tilasit nuuskaa netistä? Seuraamukset voivat yllättää
Nuuskaa ei saa Suomessa myydä, välittää tai ostaa. Katso infograafimme jossa kerrotaan tarkemmin seuraamuksia nuuskan ostamisesta Suomessa voi olla.
3 syytä, miksi nuuska ei ole fresh
Jättämällä nuuskan käytön väliin säästyy monenlaiselta harmilta. Tsekkaa 3 syytä, miksi nuuskan käyttö ei kannata.
7 syytä, miksi nuuska on PA…haa urheilijalle
Nuuskan sisältämä nikotiini rasittaa kehoa jo ennen urheilemista. Katso infograafista miten nuuska pilaa urheilusuorituksesi.
FromTheBushes: ”Meidän suhde nikotiiniin?”
Youtube-videollaan FromTheBushesin Harri ja Petri kertovat suhteestaan nikotiinituotteisiin: tupakkaan, nuuskaan ja sähkötupakkaan.Mitkä ovat nikotiiniriippuvuuden merkit?
Opi tunnistamaan nikotiiniriippuvuuden oireita.
10 x näin eroon nuuskasta
Nuuskaamisen lopettaminen: tee elämäsi paras päätös ja heivaa nuuska huulestasi lopullisesti.
”Näkyykö nuuskankäyttö?” ja 8 muuta kysymystä nuuskasta ja suusta
Mietityttääkö sinua, huomaako hammaslääkäri nuuskan käytön? Entä mitä muuta hammaslääkäri näkee suusta? Otimme selvää.
Röökikroppa.fi menee ihon alle
Sukella sisään Röökikroppaan ja tutki miten tupakka ja nuuska vaikuttavat kehoon.
8 × harhaluulo energiasta ja jaksamisesta
Nikotiini, proteiini, kofeiini, ravintolisät…Fressis tarkastelee eri elintarvikkeiden sisältämiin aineisiin liittyviä harhaluuloja. Lue, niin tiedät paremmin!
Nuuskaamalla annat tasoitusta
Eikö peli kulje? Olisiko nuuskalla osuutta asiaan? Katso, miksi nuuska ei paranna suorituskykyäLähihoitaja jyrähtää: Jyrkkä ei nikotiinille!
Lähihoitaja-opiskelija Heli Valtasaari kertoo miksi tupakointi ei sovi lähihoitajan työhön.
Mitä haittaa nuuskasta on?
Katso myös: Miksi nuuskaa käyttävät altistuvat loukkaantumisille? Lue lisää: Fressiksen tietopankki nuuskastaOnks mintti grilli?
Kun nuuskaat, se näkyy aika nopeasti suussa. Tämän infografiikka kertoo mitä suussasi tapahtuu käyttäessäsi nuuskaa.
Nuuskan haittavaikutukset: 4 asiaa, joita et ehkä vielä tiennyt
Tiesitkö, että nuuskan kemikaalit päätyvät ihon läpi tupakkatyöläisen – lapsenkin – elimistöön?