Lähihoitaja jyrähtää: Jyrkkä ei nikotiinille!
Lähihoitajan työ ja tupakointi eivät sovi yhteen. Lähihoitaja-opiskelija Heli Valtasaari kertoo, miksi.


”Lähihoitaja ja tupakointi eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen”, sanoo Heli Valtasaari, 32.
Lähihoitajaksi ensimmäistä vuotta opiskeleva Heli tumppasi lopullisesti, kun opinnot terveydenhuoltoalalla alkoivat.
”Tuli muutenkin sellainen olo, että eihän tupakoinnissa ole mitään järkeä. Siksi lopetin myös satunnaisen huvikäytön, jota olin harrastanut siihen asti.”
Ennen lähihoitajan opintoja Heli työskenteli ravintola-alalla. Hänellä on kokemusta myös niiltä ajoilta, kun ravintoloissa ja kahviloissa vielä poltettiin sisällä.
”Olen joutunut kärsimään passiivisesta tupakoinnista töissä. En voisi kuvitellakaan, että haluaisin lähihoitajan fyysisessä työssä käydä välillä tupakalla ja tulla sitten pahalta haisevana jatkamaan hommia ihmisten keskelle.”
Heli jos kuka tietää, miksi lähihoitajan on syytä olla savuton ja nuuskaton.
Lähihoitaja: 6 syytä olla savuton ja nuuskaton
- Vaalit omaa terveyttäsi. Jaksat paremmin ilman tupakkatuotteita. Lähihoitajan työ voi olla hyvin fyysistä. Tupakka heikentää yleiskuntoa ja hapenottokykyä, eli tupakoitsija hengästyy helposti. Ilman tupakkaa ja nuuskaa lähihoitaja on energisempi ja reippaampi. Myös sähkötupakka on haitaksi terveydelle.
- Näytät esimerkkiä. Lähihoitaja työskentelee ihmisten keskellä ja on usein tärkeä osa muiden elämää. Asiakkaita kannustetaan savuttomuuteen, joten vaikuttaisi oudolta, jos hoitaja ramppaisi tupakalla. Lapset alkavat pitää tupakointia tai nuuskaamista normaalina, jos näkevät, että hoitajatkin pistävät tupakaksi tai nuuskan huuleen. Kaikkein tärkeintä esimerkin voima on nuorten kanssa työskennellessä, koska he ovat muutenkin alttiita kokeiluille.
- Tuoksut hyvälle. Lähihoitaja työskentelee lähellä ihmistä, ja tupakan haju voi todella häiritä asiakasta.
- Pysyt iloisella tuulella. Tupakoitsija tarvitsee tupakkataukoja, mutta lähihoitajan työssä ei aina pääse sauhuttelemaan nikotiininhimon iskiessä. Siitä voi seurata vierotusoireita kuten ärtymistä ja käsien tärinää. Tupakoimattoman ei tarvitse stressata tupakkatauoille pääsystä tai siitä, milloin pystyy ottamaan seuraavan nuuskan.
- Saat paremmin töitä. Työpaikoilla arvostetaan yhä enemmän työntekijöitä, jotka eivät polta tai nuuskaa.
- Saat apua lopettamiseen. Opiskelupaikoissa on tarjolla neuvontaa ja tukea tupakoinnin ja nuuskaamisen lopettamiseksi. Nikotiinittomuus on kaikkien yhteinen etu terveydenhuoltoalalla. Lopettamiseen saat apua myös Fressiksestä ja Stumpista.
Teksti Susanna Cygnel, kuva kuvituskuva