Hei,
Kiitos viestistäsi. On tärkeä huolehtia äidin ja sitä kautta kasvavan sikiön/vauvan hyvinvoinnista. Erityisesti nuuskan sisältämä nikotiini on tutkitusti myrkky, joka vaikuttaa haitallisesti sekä äitiin että sikiöön ja sen kehittymiseen. Siksi onkin hienoa, että olet lähtenyt tukemaan tyttöystäväsi nuuskan käytön lopettamista ja pohdit konkreettisia keinoja siihen.
Nikotiiniriippuvuus voi olla voimakas ja vaikuttaa monin eri tavoin, kuten sen lopettaminenkin. Joillekin voi sopia ja onnistua nikotiinin käytän lopettaminen välittömästi ilman korvaavia tuotteita ja usein se johtaa parhaaseen tulokseen. Joskus lopettaja saattaa tarvita korvaavia tuotteita, joiden käyttö myös lopetetaan hallitusti. Energianuuskan sisältämää kofeiinia ei myöskään suositella raskaana oleville, eikä sitä siksi voi suositella korvaavaksi tuotteeksi tyttöystävällesi.
Koska riippuvuus ja siitä eroon pääseminen on aina yksilöllistä, ja erityisesti, koska tyttöystäväsi on raskaana, on tilanne moniulotteinen. On ymmärrettävää, että myös tyttöystäväsi kokee aiheen vaikeaksi, koska haluaa toimia lapsensa parhaaksi, ja samalla riippuvuudesta eroon pääseminen on vaikeaa. Suosittelisimmekin, että otatte asian reippaasti puheeksi neuvolassa, jossa voidaan ohjata ja tukea teitä ja tyttöystävääsi parhaalla mahdollisella tavalla irti nuuskasta ja nikotiinista. Se on tärkeä teko paitsi tyttöystäväsi, mutta erityisesti tulevan vauvan terveyttä ja tulevaisuutta ajatellen.
Voit lukea lisätietoa Fressiksestä:
– nikotiinituotteiden haitoista: Haitat hedelmällisyyteen ja raskauteen – Fressis
– käytön lopettamisesta: Lopettamisen tuki – Fressis
Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.
Kysymyksestäsi ei käy ilmi mistä olet saanut ajatuksen siitä, pitäisikö sinun aloittaa tupakointi. Polttavatko kenties kaverisi tai joku muu henkilö lähipiirissäsi? Koetko tupakoinnin aloittamiseen painetta vai pohditko asiaa muuten vain?
Joka tapauksessa vastauksemme kysymykseen on selkeä: ei pitäisi. Tupakointi on monella tavalla haitallista kasvavalle nuorelle. Tupakka sisältää nikotiinia, joka koukuttaa nopeasti käyttäjänsä, jolloin käytön lopettamisesta tulee vaikeaa, vaikka niin haluaisikin tehdä. Kun käyttö nikotiiniriippuvuuden myötä jatkuu, moninkertaistuvat myös tupakoinnista aiheutuvat terveyshaitat. Fressiksen Hyvä syy -hyrrästä voit pyöräyttää itsellesi monta hyvää syytä sille, miksi tupakointi, tai muidenkaan nikotiinituotteiden käyttö, ei kannata.
Jos koet painetta tupakoinnin aloittamiseen kaveriporukassasi, haluamme rohkaista ja kannustaa sinua tekemään omat valintasi terveyteesi liittyen. Terveytesi kannalta hyvä päätös on olla aloittamatta tupakointia. Kavereiden kanssa kannattaa aina muistaa, että porukkaan kuulumisen edellytyksenä ei voi olla se, että tekee jotain, mitä ei itse halua. Olipa sitten kysymys päihteiden käytöstä tai mistä tahansa muusta asiasta. Hyvä ystävät eivät pakota toisiaan tekemään asioita. Kieltäytymisen syyksi riittää hyvin se, ettei halua käyttää. Mikäli päätöstään kuitenkin haluaa perustella, voi kertoa, että nuoren aivot ja koko elimistö ovat vielä vahvasti kehitysvaiheessa ja näihin kehittyviin rakenteisiin kaikki päihteet vaikuttavat hyvin negatiivisella tavalla.
Voit halutessasi lukea vielä lisää riippuvuus-aiheesta Fressiksen uusista artikkeleista.
Mukavaa syksyä!
Moikka!
Kerrot käyttäneesi yhden kiekon nuuskaa ja haluat tietää voiko käytöstä olla sinulle kuinka pahoja seurauksia. Ensinnäkin on hienoa, että et enää halua jatkaa käyttöä, ja että haluat pitää huolta terveydestäsi.
Nuuska sisältää monia terveydelle haitallisia aineita, joista yksi on nikotiini. Nikotiini on myrkky ja aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, joka voi syntyä jo vähäisestäkin nikotiinituotteiden käytöstä. Erityisesti nuuskamerkki, jota käytit, sisältää runsaasti nikotiinia ja voi siten synnyttää riippuvuuden nopeastikin. Nikotiini paitsi koukuttaa käyttäjänsä, pitää myös elimistöä jatkuvassa rasitustilassa tihentäen sydämen sykettä ja nostaen verenpainetta.
Et kuitenkaan mainitse viestissäsi, että sinulle olisi tullut käytön lopettamisesta vieroitusoireita, mikä olisi ollut selvä riippuvuuden merkki. Hienoa siis, että lopetit ajoissa. Käytön lopettaminen on huomattavasti helpompaa mitä aikaisemmassa vaiheessa sen tekee. Toki lopettaminen kannattaa aina, oli tuotteita sitten ehtinyt käyttää jo pidemmän aikaa tai ei. Lue lisää nikotiiniriippuvuudesta Fressiksen uusista artikkeleista.
Nuuskalla on monia terveyshaittoja ja nämä terveyshaitat ilmenevät yksilöllisesti. Siksi onkin vaikea arvioida tarkasti, mitä eri määrät aiheuttavat kenellekin. Nuuska aiheuttaa esimerkiksi vaurioita suun limakalvoilla, mutta usein limakalvot paranevat, kun nuuskan käytön lopettaa. Koska nuuskan käyttösi on ollut melko vähäistä, ja olet nyt lopettanut käytön, en usko että sinun tarvitsee murehtia nuuskan käytön seurauksia sen suuremmin. Tärkeintä on, että olet päättänyt lopettaa ja haluammekin kannustaa sinua pitäytymään tässä päätöksessä. Pystyt siihen varmasti!😊
Heippa! Hyvä kysymys!
Nikotiininuuska eli nikotiinipussit eroavat tavallisesta nuuskasta siinä, etteivät ne sisällä tupakkakasvia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivät ne olisi terveydelle haitallisia. Nikotiinipussien sisältämät aineet eivät ole välttämättä aina tarkasti tiedossa, joten niiden haittoja on kokonaisuudessaan hieman vaikea arvioida.
Nikotiinipussit sisältävät usein hyvin runsaita määriä nikotiinia. Myös nuuskassa määrät ovat usein suuria. Toistuvasti pieninä annoksina käytettynä nikotiini haittaa elimistön normaalia toimintaa. Suurina kerta-annoksina nikotiini voi aiheuttaa myrkytysoireita. Nikotiini on erityisen haitallista lapsille ja nuorille, sillä se vaikuttaa mm. aivojen kehitykseen. Nikotiini aiheuttaa myös riippuvuutta, minkä vuoksi nikotiinia sisältävien tuotteiden käyttö jatkuu ja terveyshaittoja alkaa kertyä. Lisätietoja nikotiinin haitoista voit lukea tietopankistamme. Lue myös artikkelimme nikotiinipusseista.
Kaikki nikotiinia sisältävät tuotteet ovat terveydelle haitallisia, ja me täällä Fressiksellä suosittelemmekin pysymään niistä erossa.
Mukavaa syksyä!
Hei,
Ja kiitos yhteydenotostasi. On todella hienoa, että olet huolissasi nuuska- ja tupakkakokeiluistasi. Se kertoo siitä, että pidät omaa terveyttäsi ja sen edistämistä tärkeänä asiana.
Molemmista, sekä tupakasta että nuuskasta on monenlaista haittaa terveydelle ja hyvinvoinnille. Oletko ajatellut, että lopettaisit nämä kokeilut kokonaan? Tupakka ja nuuska sisältävät nikotiinia, joka aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Riippuvuus voi syntyä vähäisestäkin käytöstä. Käytön lopettaminen on siis huomattavasti helpompaa, mitä aikaisemmassa vaiheessa sen tekee. Lopettamalla säästyt myös tupakoinnin ja nuuskaamisen sellaisilta haitoilta, jotka saattavat ilmaantua vasta myöhemmin elämässäsi käytön jatkuttua pidempään.
Jäin myös pohtimaan sitä, oletko miettinyt, mikä on saanut sinut ryhtymään näihin kokeiluihin? On toki tavallista että tällaiset kokeilut kiinnostavat nuoruudessa. Haluaisin kannustaa sinua myös miettimään mitkä asiat voisivat auttaa sinua lopettamaan? Voisiko keskustelu esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa olla hyvä ensimmäinen askel? On olemassa myös puhelimia ja chat-palveluita, joihin voi ottaa nimettömänä yhteyttä. Yksi niistä on Stumppi-neuvontapuhelin, josta löydät lisätietoa täältä. Fressiksen sivuilta löydät myös paljon tietoa ja keinoja nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen: Nikotiinituotteet – Fressis.
Motivaatiota lopettamiseen saat pyöräyttämällä Hyvä syy -hyrrää. Myös Erovirasto-sovellus tukee sinua lopettamisessa. Toivottavasti nämä vastaukset auttavat sinua eteenpäin. Paljon tsemppiä ja rohkeutta tärkeän asian käsittelyyn!
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Kuulostaa siltä, että sinulle on kehittynyt riippuvuus. Nuuskan sisältämä nikotiini ja sen aiheuttama riippuvuus ovatkin keskeisiä syitä sille, miksi ihmiset jatkavat nuuskan käyttöä. Voisit käydä tekemässä Fressiksen sivuilla nuuskariippuvuustestin. Testin avulla saat arviota riippuvuutesi tasosta.
Mutta ei hätää, nikotiiniriippuvuudesta on mahdollista päästä irti! Nuuskan käytön lopettamiseen voi olla monta tietä ja keinoa, ja jokaisella on omanlainen. Joskus lopettaminen voi olla helppoa ja yksinkertaista, joskus haastavampaa ja aikaa vievää. Yleensä lopettamiseen valmistautumisesta on joka tapauksessa hyötyä.
Voisit aloittaa valmistautumisesi lukemalla Fressiksen sivuilta löytyvät kattavat vinkit nuuskaamisen lopettamiseen. Vinkkien avulla saat tietoa, miten voit valmistautua lopettamiseen ja mitä on hyvä ottaa huomioon matkan varrella. Mahdolliset vieroitusoireet voivat esimerkiksi olla haasteena, mutta ne helpottavat päivä päivältä ja loppuvat lopulta kokonaan! Jos lopettaminen yksin tuntuu haastavalta tai vieroitusoireet ovat sietämättömiä, voisit olla yhteydessä kouluterveydenhoitajaan tai lääkäriin. Terveydenhuollon ammattilaisen kanssa voisit keskustella, olisiko nikotiinikorvaustuotteista mahdollisesti apua.
Saamme paljon kysymyksiä nuuskaamisen lopettamiseen liittyen. Et ole siis yksin tai ainoa, joka kaipaa lopettamiseen tukea. Käy lukemassa esimerkiksi kysymykset ja vastaukset nimimerkeiltä 2k01, nuuskamuikkunen ja nuori.
Tsemppiä ja kivaa syksyn alkua!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Mahtavaa, että haluat auttaa ja tukea ystävääsi pääsemään eroon nikotiiniriippuvuudesta, tuellasi voi olla todella suuri merkitys. Kehotan sinua keskustelemaan ystäväsi kanssa ja kannustamaan häntä päätöksessään. Kerro hänelle, että haluat auttaa ja olla hänen tukenaan. Yhdessä voitte sitten sopia parhaista tavoista ja tilanteista, joissa ystäväsi tukea tarvitsee. Voitte lukea tietoa nikotiiniriippuvuudesta Fressiksen sivuilta.
Ystäväsi saattaa kokea vieroitusoireita lopettaessaan nikotiinituotteiden käytön. Sinunkin on hyvä olla näistä tietoinen, jotta ymmärrät ystäväsi käytöstä ja oloa. Vieroitusoireet ovat yksilöllisiä, mutta yleisiä ovat esimerkiksi ärtymys, keskittymisvaikeudet ja päänsärky. Vieroitusoireiden ilmetessä voitte sopia ystäväsi kanssa erilaisista ”harhautuskeinoista”, ettei hän lähtisi helpottamaan oloaan nikotiinituotteella. Voitte esimerkiksi sopia, että ystäväsi soittaa sinulle silloin, kun hänen tekisi mieli käyttää nikotiinituotetta. Tai jos olette yhdessä, niin lähtekää vaikka ulkoilemaan ja liikkumaan. Harhautuksena toimimisen lisäksi ulkoilma ja liikunta helpottavat myös vieroitusoireita. Voit myös muistuttaa ystävääsi siitä, että vieroitusoireet helpottavat päivä päivältä.
Muista myös kehua ja tsempata ystävääsi, kun hän onnistuu olemaan käyttämättä nikotiinituotetta. Ole kuitenkin myös tukena mahdollisen repsahduksen jälkeen ja kannusta jatkamaan repsahduksesta huolimatta. Lisäksi jos sinulla on itselläsi kokemusta nikotiiniriippuvuudesta ja siitä eroon pääsemisestä, voit jakaa ystävällesi omia kokemuksiasi ja vinkkejäsi.
Joskus nikotiiniriippuvuudesta eroon pääseminen voi tuntua ystävienkin avusta ja tuesta huolimatta liian haastavalta. On siis hyvä tietää, että apua saa ja kannattaa kysyä myös terveydenhuollon ammattilaisilta.
Vinkkejä lopettamiseen voitte lukea Fressiksen tietopankeista ja myös nimimerkki 2K01 on kysynyt vinkkejä.
Tsemppiä sinulle ja ystävällesi!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Nuuska sisältää runsaasti nikotiinia, joka on voimakasta riippuvuutta aiheuttava aine. Nikotiiniriippuvuus voi siis kehittyä hyvinkin nopeasti nuuskan käytön aloittamisen jälkeen. Kysymykseesi siitä, kuinka nopeasti nuuskaan voi jäädä koukkuun, ei kuitenkaan ole tarkkaa vastausta, sillä riippuvuuden kehittyminen on hyvin yksilöllistä. Voit ehdottaa kaverillesi, että hän tekee nuuskariippuvuustestin.
Kaverisi kokemat vieroitusoireet ovat kuitenkin merkkejä riippuvuudesta. Myös vierotusoireet ja niiden voimakkuus ovat yksilöllisiä, toisilla oireet ovat voimakkaita ja toisilla hyvin lieviä. Mahdollisia vieroitusoireita ovat ärtyisyys, levottomuus, alakuloisuus, unettomuus, keskittymisvaikeudet, kasvanut ruokahalu, hikoilu ja päänsärky. Kun edellisestä nikotiiniannoksesta on kulunut aikaa, elimistö alkaa vaatia lisää ja vierotusoireita ilmenee. Uusi nikotiiniannos vaimentaa hetkellisesti vieroitusoireet, ja näin syntyy helposti kierre ja lopettaminen voi tuntua vaikealta.
Kehotan sinua kuitenkin kertomaan kaverillesi, että vieroitusoireet helpottavat päivä päivältä, ja mitä varhaisemmassa vaiheessa nuuskan käytön lopettaa, sitä helpompi siitä on päästä eroon ja sitä vähemmän ehtii syntyä terveydellisiä haittoja.
Fressiksen sivuilta löydätte kaverisi kanssa lisätietoa nikotiiniriippuvuudesta ja vinkkejä nuuskan käytön lopettamiseen. Voitte myös käydä lukemassa nimimerkin 2k01 kokemuksia lopettamisen haasteista. Kysymyksen vastauksesta löytyy mm. lisätietoa riippuvuudesta sekä vinkkejä lopettamiseen.
Tsemppiä ja kivaa kevään jatkoa!
Näin tunnistat nikotiiniriippuvuuden
Videon tekstivastine: “Miten tunnistat nikotiiniriippuvuuden? Ilman nikotiinia sinua ärsyttää ja sinun on vaikea keskittyä. Tarvitset nikotiinia säännöllisesti, ja kokoajan isompina annoksina. Tupakoit tai nuuskaat silloin kun kaverisikin. Huomaa riippuvuus...Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Hienoa, että yrität lopettaa nuuskan käytön ja haet siihen tukea! Nuuskan käytön lopettaminen voi olla haastavaa, sillä se sisältää runsaasti riippuvuutta aiheuttavaa nikotiinia. Nuuskan käytön lopettaminen on kuitenkin mahdollista. Joillakin se onnistuu kertaheitolla, joillakin pikkuhiljaa vähentämällä.
Kerrot käyttäväsi sellaista nuuskaa, joka sisältää runsaasti nikotiinia ja heräät myös yöllä siihen, että tarvitset uuden nuuska-annoksen. On siis hyvin mahdollista, että olet riippuvainen nuuskasta ja sen sisältämästä nikotiinista. Riippuvuuden tunnistaa riippuvuusoireista, kuten päänsärystä, levottomuudesta, univaikeuksista ja nuuskanhimosta. Nuuskanhimon voi laukaista myös jokin tietty arjen tilanne, esimerkiksi kävelymatka bussipysäkille tai nuuskaa tekee mieli aina ruuan jälkeen. Tunnistatko mahdollisesti näitä tilanteita omassa arjessasi? Nopeasti tehtävällä testillä voit myös tarkistaa, kuinka voimakas riippuvuus sinulla on nuuskaan.
Nuuskan käytön lopettamista on hyvä alkuun vähän suunnitella. Sinun kannattaa esimerkiksi kirjata ylös syitä, miksi haluat lopettaa nuuskan käytön ja mitä hyviä asioita nuuskaamisen lopettaminen toisi mukanaan. Esimerkiksi nuuskaamisen lopettaminen auttaa sinua urheilijana. Videolta voit kurkata, miten nikotiini vaikuttaa suorituskykyyn. Kun kirjaat nämä asiat ylös, lopettamisesta tulee sinulle konkreettisempaa ja tiukan tilanteen tullen voit aina palata näihin.
Jos nuuskaamisen lopettaminen kertaheitolla tuntuu haastavalta, voit ensin vähentää nuuska-annosten määrää. Voit esimeriksi pitää nuuskaa vähemmän aikaa suussasi ja vaihtaa vähemmän nikotiinia sisältävään nuuskaan. On tärkeää, että todella vähennät koko ajan nuuskan ja nikotiinin käytön määrää, jotta lopulta pystyt olemaan täysin ilman.
Nuuskaamisen lopettamisesta kannattaa myös kertoa vaikka kavereille. Kavereiden kanssa voit sopia, että he tukevat sinua nuuskaamisen lopettamisessa. Kaverit eivät esimerkiksi tarjoa sinulle nuuskaa tai anna sinulle tilaisuutta hankkia sitä. Vieroitusoireiden varalle voit pitää mukanasi esimerkiksi xylitol-purkkaa, jota voit tarpeen tulleen jauhaa nuuskan sijaan. On hyvä myös keksiä jotain muuta kivaa tekemistä, mikä vie ajatukset pois nuuskasta. Vieroitusoireet ovat onneksi sellaisia, että ne helpottavat vähitellen. Nuuskaamisen lopettamista tukee myös riittävät yöunet, monipuolinen ravinto ja liikkuminen.
Lisää nuuskaamisen lopettamisesta voit lukea Fressiksen tietopankista. Halutessasi voit myös lukea Juuson tarinan nuuskaamisen lopettamisesta.
Tsemppiä!