Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 16-18v
Kuinka yleinen raskaudenpelko on ja miten siitä voi päästä eroon? kuinka yleinen raskaudenpelko on ja mitä se kertoo minusta? miten sen saa kuriin sekä jos ammattilaiselle puhuisi asiasta miten hän minua osaisi auttaa, jos...
Fressis

Moi!

Raskauden pelko itsessään ei kerro sinusta mitään. Sen sijaan olisi hyvä selvittää, mistä tämä pelko sinun kohdallasi johtuu, millä tavoin pelko ilmenee ja millaisia seurauksia pelolla on elämääsi. Kun pelon juurisyyt saadaan ammattilaisen avustuksella selville, voitte lähteä yhdessä myös lievittämään pelkoa sinulle soveltuvin menetelmin. 😊

Et suinkaan ole ainoa raskauden pelon kanssa kamppaileva. Fressiksessä on vastattu aihetta sivuaviin kysymyksiin esimerkiksi täällä ja täällä.

Suosittelen sinua hakemaan keskusteluapua esimerkiksi (koulu)terveydenhoitajalta, lääkäriltä, psykologilta tai seksuaaliterapeutilta. He osaavat myös antaa sinulle vinkkejä esimerkiksi erilaisista rentoutumisharjoituksista ja muista tavoista hallita pelkoa, jolloin avun ei tarvitse jäädä vain puhumisen varaan. Voit olla yhteydessä myös Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatiin.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua! Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 16-18v
Vessakäynti ja raskauden mahdollisuus onko raskauden mahdollisuus jos käyn vessassa ja pöntön vettä roiskuu alapäähäni kun miespuolinen henkilö on käynyt ennen minua pöntöllä, toki vetänyt vessan kun lähti....
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

Ei hätää, kuvailemassasi tilanteessa ei ole raskauden mahdollisuutta. Tällaisella tavalla ei voi tulla raskaaksi. 😊 Voit lukea esimerkiksi Hyvä kysymys -palvelun artikkelista lisää tavoista, joilla voi ja ei voi tulla raskaaksi.

Mukavaa kesän odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: kaverinpuolesta kysyn
Ikä: 13-15v
Voiko tulla raskaaksi, jos suihinotossa laukeamisen jälkeen penis laitetaan emättimeen? Otin poikaystävältäni suihin eilen ja hän laukesi minun suuhun jonka jälkeen laittoi peniksensä (vaan terskan) minun sisään. Voiko siitä tulla raskaaksi?
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

Periaatteessa on aina raskauden mahdollisuus, jos harrastetaan penis-emätinyhdyntää ilman kondomia ja jos ei ole käytössä muita ehkäisymenetelmiä (esim. hormonaalinen ehkäisy).

Seuraa siis seuraavia kuukautisiasi, ja jos ne ovat myöhässä, kannattaa sinun tehdä raskaustesti. Jos kuukautisesi ovat epäsäännölliset ja haluat varmistua asiasta, voit tehdä raskaustestin kolme viikkoa yhdynnän jälkeen tarkimman tuloksen saamiseksi.

Muistakaa jatkossa aina kondomia, myös suuseksin aikana! Kondomi suojaa niin seksitaudeilta kuin raskaudeltakin 😉

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 13-15v
Kuukautiset myöhässä ja raskauden mahdollisuus laitoin teille jo äsken viestin, mutta en ole varma lähettyikö se joten varmuudenvuoksi esitän kysymykseni uudestaan. menkkani ovat siis tällä hetkellä 6pv myöhässä ja kiertoni...
Fressis

Moi!

Kuukautiskierto voi olla etenkin nuorena epätasainen. Vaikka kuukautiset tulisivatkin kohtuullisen säännöllisesti, monet tekijät voivat saada kuukautiset myöhästymään. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi stressi, voimakas jännitys, sairastelu, painonvaihtelu tai liiallinen liikunta. Aina myöhästymiselle ei edes löydetä mitään selkeää syytä. Mainitsit ovulaatiosi olleen tavallista myöhemmin, joten on hyvinkin todennäköistä, että myös kuukautisesi ovat siirtyneet hieman eteenpäin.

Olet tehnyt pari raskaustestiä ja ne ovat olleet negatiivisia. Kerroit myös, että teillä ei ole kahteen kuukauteen ollut seksiä poikaystäväsi kanssa. Lisäksi ymmärsin, että edellisen yhdyntäkerran jälkeen sinulla on ollut ainakin kerran kuukautiset. Nämä kaikki seikat viittaavat siihen, että et ole raskaana.

Pohdit kuitenkin, onko siittiöitä voinut päätyä emättimeesi muilla tavoin kuin penis-emätinyhdynnässä, joka on tyypillisin tapa tulla raskaaksi. Tuoretta siemennestettä voi kulkeutua emättimeen esimerkiksi käsien kautta, jos siemennestettä on käsissä ja sormet laitetaan sen jälkeen emättimeen. Raskaaksi tuleminen tällä tavoin on kuitenkin harvinaisempaa. Lisää raskaaksi tulemisesta voit lukea artikkelista Miten raskaus alkaa.

Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että raskaaksi tulemisen pelko vie kovasti energiaasi ja aiheuttaa stressiä. Tämä voi heikentää elämänlaatuasi, minkä lisäksi raskaaksi tulemisen pelko voi haitata nautinnon kokemista seksissä. Kerroit, että käytätte ehkäisynä kondomia. Kondomi ehkäisee oikein käytettynä ja säilytettynä hyvin raskaudelta ja seksitaudeilta. Yksi tapa tehostaa ehkäisyä on käyttää tuplaehkäisyä eli kondomin lisäksi jotain hormonaalista ehkäisyä kuten e-pillereitä, ehkäisylaastaria tai ehkäisyrengasta. Lisätietoa erilaisista ehkäisymenetelmistä saat Ehkäisynetistä ja voit keskustella niistä lisää esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa.

Mikäli koet raskaaksi tulemisen pelon haittaavan elämääsi eikä ehkäisyn käyttö auta lievittämään pelkoasi, asiasta voisi olla hyvä muutenkin keskustella kouluterveydenhoitajan, psykologin tai seksuaaliterapeutin kanssa. Voit saada anonyymia ja maksutonta keskustelutukea myös Väestöliiton tai Sexpon seksuaalineuvontapalveluista.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: moi
Ikä: 16-18v
Voiko raskauden mahdollisuuden poissulkea tekemällä raskaustestin 3 viikkoa seksin harrastamisesta? voiko raskauden mahdollisuuden poissulkea kun testin tekee 3viikkoa seksin harrastamisesta?
Fressis

Moi ja kiitos viestistäsi!

Raskaustestin pitäisi antaa luotettava tulos, kun se ajoitetaan oikein. Jos kuukautiset ovat epäsäännölliset tai niiden edellisestä ajankohdasta ei ole tietoa, raskaustesti tulisi tehdä mainitsemasi 3 viikkoa seksin jälkeen. Muussa tapauksessa raskaustestin voi tehdä heti, kun kuukautiset ovat myöhässä.

Raskaustesti mittaa kehossa olevan raskaushormonin määrää, jota erittyy kehossa ainoastaan raskauden alettua. Testi havaitsee sen yleensä jo heti siinä vaiheessa, kun kuukautiset ovat myöhässä. Kuitenkin viimeistään kolme viikkoa raskauden alkamisen jälkeen hormonia erittyy verenkiertoon jo niin paljon, että sen voi todeta virtsanäytteestä tehtävällä raskaustestillä. Tällöin on siis mahdollista yleensä myös sulkea pois raskauden mahdollisuus.

Joskus voi käydä niin, että raskaustesti näyttää negatiivista, mutta kuukautisia ei kuitenkaan kuulu. Tällöin kannattaa tehdä uusi testi viikon kuluttua. Jos testi on jälleen negatiivinen, mutta kuukautiset eivät edelleenkään ala, kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi omaan terveysasemaan.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: -
Ikä: 13-15v
Siittiöiden säilyminen hengissä ja niiden kulkeutuminen käsien kautta kun poikaystäväni tulee meille ja kosken hänen käsiinsä ja oikeastaan jokapuolelle häneen paitsi en sukuelimeen ja vaatteet ovat päällä koko ajan, onko mahdollista että...
Fressis

Heippa! Kiitos kysymyksestäsi.

Pohdit, voiko poikaystävästäsi tulla käsiisi siittiöitä, jos kosketat häntä vaatteet päällä, ja muualle kuin sukuelimeen. Viestistäsi ei käy ilmi, miksi olet asiasta niin huolissasi, mutta arvelen sen liittyvän raskaaksi tulemisen pelkoon.

Raskaaksi voi tulla vain, jos tuoretta siemennestettä pääsee tavalla tai toisella emättimeen. Jos ette ole harrastaneet penis-emätin yhdyntää, eikä poikaystävässäsi ole tuoretta spermaa näkyvillä, ja sitä päädy käsiisi ja sitä kautta emättimeesi, et voi tulla raskaaksi. Ja vaikka spermaa käsien kautta emättimeen pääsisikin, myös tällä tavalla raskaaksi tuleminen on erittäin epätodennäköistä. Siittiöt eivät säily kauaa toimintakykyisinä kehon ulkopuolella. Lisäksi huomaisit kyllä sen, jos käsiisi joutuisi tuoretta spermaa.

Joten huoli pois! 😊 Jos teillä on poikaystäväsi kanssa seksiä (minkälaista vaan), muistattehan käyttää ehkäisyä. Kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa paitsi raskaudelta, myös seksitaudeilta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: tyttö
Ikä: 9-12v
Huoli raskauden mahdollisuudesta Moi! Oon se sama 12 mutta ihan kohta 13 vuotias tyttö joka tänne laitto viestii mun raskauden pelosta. Eli silloin sanoitte että en voi...
Fressis

Moi!

Hyvä, että otit meihin vielä yhteyttä, sillä kehossasi tapahtuu asioita, jotka selvästi huolettavat sinua. Raskautta sinun ei kuitenkaan tarvitse epäillä ja pelätä, sillä munasolun hedelmöittyminen ja siten raskaaksi tuleminen edellyttäisi siemennesteen päätymistä emättimeen. Siemennestettä voi tulla vain peniksestä.

Kehossasi varmasti tapahtuu monia murrosikään liittyviä muutoksia tällä hetkellä ja on ymmärrettävää, että se aiheuttaa hämmennystä ja jopa huolta. Voit lukea erilaisista murrosiän aikana tapahtuvista muutoksista täältä. Onko sinulla jotakuta turvallista ja luotettavaa aikuista (esimerkiksi oma vanhempasi, sukulaisesi tai vaikkapa kaverisi vanhempi), jonka kanssa voisit puhua murrosikään liittyvistä ajatuksistasi ja huolistasi? Keskustelu aikuisen kanssa voisi tuoda sinulle helpotuksen tunnetta ja lisää ymmärrystä murrosiän tuomia muutoksia kohtaan.

Monet kuvailemistasi oireista, kuten päänsärky, väsymys ja tihentynyt virtsaamisen tarve, kuulostavat kuitenkin siltä, että niiden syytä olisi hyvä lähteä selvittämään. Saatko riittävästi nukuttua tai onko sinulla stressiä? Liian vähäiset yöunet tai mieltä painavat asiat ja murheet saattaisivat selittää näitä oireita. Kylkeen pistäminen juostessa puolestaan on melko yleistä, ja monet eri tekijät voivat aiheuttaa sitä. Kylkeä voi alkaa pistää esimerkiksi silloin, jos hengitys on pinnallista, ruokailusta ei ole kulunut kovinkaan kauaa tai lihaksia ei ole lämmitelty riittävästi ennen juoksemista.

Toisaalta oireidesi taustalla voi olla jotain muuta, mitä emme täältä käsin pysty muuta kuin arvailemaan. Tämän vuoksi suosittelen sinua varaamaan pikimmiten ajan kouluterveydenhoitajalle ja kertomaan oireistasi, jotta niiden aiheuttajaa voidaan lähteä kunnolla selvittämään. Terveydenhoitaja haluaa varmasti auttaa sinua, joten ei tarvitse pelätä. Halutessasi sinun ei tarvitse kertoa hänelle siitä, että olet harrastanut seksiä, sillä oireet tuskin liittyvät siihen.

Toivottavasti tämä vastaus antoi sinulle selvyyttä tilanteeseesi ja saat rohkeutta ottaa asian puheeksi terveydenhoitajan kanssa.

Kaunista kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 16-18v
Suuseksi ja raskauden mahdollisuus olen lukenut että suuseksin jälkeen siittiöt voivat pysyä suun limakalvoilla max 2päivää, onko tämä oikeasti totta vai kulkeutuvatko siittiöt aina syljen mukana pois suusta?...
Fressis

Moi, kiitos viestistäsi!

Pohdit sitä, kuinka kauan siittiöt säilyvät elinkelpoisina suun limakalvoilla. Asiasta ei ole toistaiseksi tehty mitään tarkkaa ja kattavaa tutkimusta, vaan nykyinen tietämys perustuu enemmänkin tutkijoiden arveluihin ja yksittäisiin havaintoihin. Tästä syystä en valitettavasti voi antaa sinulle täysin varmaa vastausta. Toisissa lähteissä sanotaan, että suun alue ei ole otollinen ympäristö siittiöille toisin kuin vaikkapa emätin, jossa siittiöt voivat säilyä toimintakykyisinä jopa muutaman päivän. Lisäksi suussa siittiöt todennäköisesti huuhtoutuvat mahalaukkuun syljen, nesteen ja ruoan mukana, jolloin ne tuskin säilyvät suun alueella kovinkaan kauaa.

Pohdit myös, tarvitseeko sinun olla erityisen varovainen muutama päivä suuseksin harrastamisen jälkeen, jotta siittiöt eivät siirry suusta käsien kautta alapäähäsi. Tässä tilanteessa sinun ei tarvitse olla huolissasi, sillä siittiöiden siirtyminen suusta käsien kautta alapäähän, ja siten myöskään raskauden alkaminen, ei ole todennäköistä ainakaan enää pari päivää seksin harrastamisen jälkeen.

Kerrot viestissäsi raskaaksi tulemisen pelostasi, joka haittaa elämääsi ja haluasi harrastaa seksiä. Mahdollisesti pelko myös estää sinua kunnolla nauttimasta seksistä. Viestistäsi ei selviä, käytätkö jo jonkinlaista raskaudenehkäisymenetelmää, joista monet ehkäisevät raskautta tehokkaasti. Luotettavimpia ehkäisymenetelmiä ovat ehkäisykapseli ja hormonikierukka. Lisäksi raskauden mahdollisuuden voi minimoida käyttämällä kaksoisehkäisyä eli hormonaalista ehkäisyä ja kondomia samaan aikaan. Entä voisiko kondomin käyttäminen suuseksissä hieman lievittää pelkoasi ainakin tässä hetkessä? On hyvä muistaa, että kondomin tai suuseksisuojan käyttäminen suojaa myös seksitaudeilta.

Pelkkä ehkäisystä huolehtiminen ei kuitenkaan yleensä auta poistamaan raskaaksi tulemisen pelkoa, sillä se voi olla hyvin kokonaisvaltainen tunne ja olotila, jonka hoitamiseksi tarvitaan ulkopuolista apua. Sinun voisi olla hyvä selvittää, mistä pelkosi johtuu ja kuinka sitä olisi mahdollista hoitaa, jotta pelko ei veisi liikaa energiaasi ja haittaisi seksistä nauttimista. Suosittelenkin sinua ottamaan yhteyttä esimerkiksi Väestöliiton tai Sexpon maksuttomaan seksuaalineuvontaan tai varaamaan ajan seksuaaliterapeutille, terveydenhoitajalle tai psykologille. Keskustelu asiantuntijan kanssa voi auttaa sinua pääsemään irti peloistasi tai vähintäänkin lievittämään niitä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: tyttö
Ikä: 9-12v
Voiko raskaaksi tulla, jos harrastaa seksiä vaatteet päällä saman sukupuolen kanssa? moi! mietin tässä voiko raskaaksi tulla jos harrastaa seksiä vaatteet päällä ja saman sukupuolen kanssa yhdessä leikissä? Minua huolettaa se enkä halua vauvaa vielä...
Fressis

Moikka nimimerkki tyttö!

Sinulla ei ole syytä huoleen, kuvaamassasi tilanteessa ei ole raskauden mahdollisuutta. Raskaus alkaa tavallisimmin penis-emätinyhdynnässä, jossa ei käytetä mitään ehkäisymenetelmää. Raskaaksi ei siis voi tulla esimerkiksi kahden tytön välisestä seksistä. Lisää raskauden alkamisesta voit lukea täältä ja ehkäisystä täältä.

Kerroit viestissäsi myös, että kuukautisesi eivät ole vielä alkaneet. Kuukautisten alkaminen on tärkeä osa murrosiän kehitystä ja merkki siitä, että tyttökehosta on tullut sukukypsä. Se tarkoittaa sitä, että on kehollisesti valmis lisääntymään. Tavallisesti kuukautiset alkavat 10–16-vuotiaana. Kuukautisten alkamiseen ei pysty itse mitenkään vaikuttamaan, eli voit ihan rauhassa odotella kuukautisten alkamista. Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelusta löydät lisätietoa kuukautisista.

Viestistäsi kävi ilmi, että sinulla on ollut esimerkiksi pahoinvointia. Joskus, kun oikein kovasti jännittää jotakin asiaa tai jokin asia huolettaa, voi se myös aiheuttaa erilaisia oireita kuten pahoinvointia ja sydämentykytyksiä. Tällaisessa tilanteessa oloa voi rauhoittaa, jos pystyy jakamaan itseään huolettavan asian esimerkiksi jonkun läheisen aikuisen kanssa. Voisitko ehkä jutella vielä sinua mietityttävistä asioista jollekin läheiselle? Jos juttelu läheisen kanssa tuntuu hankalalta, voit myös jutella asiasta nimettömästi nuorille tarkoitetussa chatissa.

Hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista voi hyvin käydä juttelemassa myös esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Suosittelen keskustelemaan terveydenhoitajan kanssa myös, jos pahoinvointisi ei tunnu helpottavan.

Mukavaa kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: ääk
Ikä: 13-15v
Raskauden mahdollisuus moikka annoin suuseksiä poikaystävälleni eikä hän lauennut, mutta touhutipoissa voi kuitenkin siittiötä olla, tämän jälkee pesin käteni saippualla, tästä noin puoli tuntiä itsetyydytin itseäni,...
Fressis

Moi nimimerkki ääk!

Hienoa, että rohkenit laittaa meille viestiä, etkä jäänyt yksin huolesi kanssa. Kuvailemasi tilanne ei kuulosta siltä, että siinä voisi tulla raskaaksi. Olet aivan oikeassa, että touhutipoissa voi olla siittiöitä, jotka emättimeen päätyessään saattavat johtaa raskauteen. Kerroit kuitenkin, että pesit kätesi saippualla seksin jälkeen, jolloin mahdollisia siittiöitä ei luultavasti ole jäänyt käsiisi. Lisäksi seksistä poikaystäväsi kanssa oli kulunut puoli tuntia ennen kuin aloit tyydyttää itseäsi. Tuossa ajassa mahdolliset siittiöt ovat jo kulkeutuneet pois suustasi syljen mukana. Jos puolestaan käsissäsi olisi ollut tuoretta esiliukastetta (eli touhutippoja) tai spermaa ja olisit työntänyt sormesi emättimeesi, raskaaksi tuleminen olisi voinut olla mahdollista. Tästä syystä käsien peseminen on tärkeää, kuten fiksusti teitkin.

Vaikka suuseksissä ei voi tulla raskaaksi, kannattaa tiedostaa, että siinä on olemassa seksitautien tarttumisen riski. Mikäli ei ole varmuutta siitä, onko itsellä tai toisella seksitautia, annettaessa suuseksiä penikselle olisi hyvä käyttää kondomia, kun taas antaessa suuseksiä pimpille tulisi käyttää suuseksisuojaa  tai halkaistua kondomia.

Mikäli kuitenkin olette toistenne ensimmäiset seksikumppanit, teillä ei voi olla seksitauteja. Jos jommallakummalla teistä on ollut aiemmin seksiä myös muiden kanssa, seksitautitesteihin meneminen on ainoa tapa selvittää, onko itsellä seksitautia. Seksitaudit tulee testata käytettyjen seksitapojen mukaan: tavallisesti näyte otetaan sukuelimen limakalvolta tai virtsasta, mutta jos on ollut suojaamatonta suuseksiä, näyte otetaan myös nielusta.

Toivottavasti vastaukseni auttoi lievittämään stressiäsi. Halutessasi voit lukea lisää Hyvä Kysymys -sivuston artikkelista siitä, miten voi tulla raskaaksi. Erilaisista ehkäisymenetelmistä puolestaan saat lisää tietoa Ehkäisynetistä.

Oliko vastauksesta hyötyä?