Hei,
Kiitos viestistäsi! Tulkitsen viestisi sävystä, että olet närkästynyt saamaasi ja kokemaasi terveysvalistukseen. En tiedä liittyykö tämä yleisesti terveysvalistukseen, vai juuri meidän, eli Syöpäjärjestöjen välittämään valistukseen. Olet kokenut niin, että vain savuttomuus olisi tärkeää, ja kaikki muu terveyskäyttäytyminen toissijaista oman terveytesi ja kansanterveyden sekä siihen liittyvien taloudellisten kulujen näkökulmasta. Voin ottaa kantaa tähän vain meidän näkökulmastamme.
Syöpäjärjestöjen terveyden edistämisen toimintaan liittyvä viestintä- ja vaikuttamistyö tähtää siihen, että vähennetään kansalaisten riskiä sairastua syöpään ja syövän aiheuttamia haittoja. Tämän työn taustalla ovat eurooppalaiset syöväntorjuntaohjeistukset. Näissä ohjeistuksissa keskitytään toimiin, joilla yksilöt voivat omalta osaltaan pienentää syöpäriskiä. Ohjeistusten taustalla on tutkittu tieto siitä, millaiset elintavat vaikuttavat syöpäriskiin.
Tutkimusten perusteella tiedetään, että tupakointi on eniten syöpäriskiä lisäävä elintapa. Siksi Syöpäjärjestöjen yksi tärkeimmistä terveyden edistämisen tavoitteista on aina ollut tupakkatuotteiden käytön lopettaminen ja aloittamisen ehkäiseminen, sekä siihen liittyvä valistustyö. Tupakoinnin haittojen lisäksi huomiota kiinnitetään myös muihin tupakka- ja nikotiinituotteisiin, kuten nuuskan, nikotiinipussien, sähkösavukkeiden ja passiivisen tupakoinnin aiheuttamiin haittoihin. Syöpäriskiin vaikuttavat myös muut elintavat, kuten ravintovalinnat, alkoholinkulutus, liikkuminen, painonhallinta, auringon UV-säteilyltä suojautuminen (ihosyöpä) sekä seksitaudeilta suojautuminen (HP-viruksen aiheuttamat syövät). Myös nämä aiheet ovat siis painopistealueitamme terveysviestinnässämme.
Emme siis ole sitä mieltä, että vain savuttomuus on tie terveeseen elämään, vaikka tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön ehkäisy ja niiden lopettamisen tuki onkin yksi painopisteistämme. Oleellista on se, että kansalaisilla on tietoa siitä, miten omilla elintavoilla ja valinnoilla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja terveyteen, ja sen säilymiseen kokonaisvaltaisesti.
Viestistäsi käy ilmi, että haluat lopettaa tupakoinnin. On erittäin hieno asia, että olet motivoitunut lopettamaan, ja kannustankin sinua lämpimästi siihen. Lopettamisella on lukuisia erilaisia lyhyen ja pidemmän aikavälin hyötyjä. Muut terveelliset elintavat auttavat sinua lopettamisessa: se on siis helpompaa, jos liikut, lepäät ja syöt terveyttäsi tukevalla tavalla. Lopettamisen tueksi kannattaa hakea tietoa lopettamisesta ja tukea siihen verkosta sekä tarvittaessa terveydenhuollon ammattilaiselta esimerkiksi oman terveysaseman kautta. Lisää tietoa ja vinkkejä lopettamiseen löydät täältä. Myös maksuton Erovirasto –sovellus auttaa sinua lopettamisessa 30 päivän ajan.
Jennysvoices: ”Tunnistatko tupakka- ja nikotiinituotteiden piilomainonnan?”
Youtube-videollaan Jenny Pitkänen, eli Jennysvoices kertoo, miten paljon ja erilaisissa tilanteissa tupakka- ja nikotiinituotteita valmistavat yritykset pyrkivät koukuttamaan nuoria tuotteisiinsa. Katso Youtube-video tai lue tekstivastine alta saadaksesi tietoa myös...ZoneVD: ”Miksi tupakkatuotteita ei kannata käyttää?”
Tubettaja ZoneVD kertoo, ettei ole koskaan koittanut tupakkatuotteita, eli tupakkaa, nuuskaa tai sähkösavuketta – eikä aio sitä koskaan tehdä. Katso video ja kuulet syitä sille, miksi hän on päättänyt...Tupakoinnin lopettamisen hyödyt
Videolla kerrotaan tupakoinnin lopettamisen hyödyistä oman terveyden kannaltaRöökikroppa.fi menee ihon alle
Sukella sisään Röökikroppaan ja tutki miten tupakka ja nuuska vaikuttavat kehoon.
Tumppi jätteenä – Suomessa luontoon heitetään 4 miljardia
Luontoon heitetty tumppi on uhka ympäristölle. Ravintoketjun kautta tumpin myrkyt päätyvät eläimiin ja ihmisten ruokalautasille!
Mitkä ovat nikotiiniriippuvuuden merkit?
Opi tunnistamaan nikotiiniriippuvuuden oireita.
Tupakkateollisuus – iso uhka ympäristölle
Katso infograafi tupakantuotannon vaikutuksista ympäristöön.
Vesipiippu: onko siitä haittaa minulle tai muille?
Vesipiippuja näkee erityisesti ulkomailla. Niitä poltetaan usein yhdessä porukalla. Mitä haittaa vesipiipusta on? Ovatko yrttiseokset haitallisia?
”Kunpa en olisi koskaan aloittanutkaan tupakointia”
Elämä olisi paljon helpompaa ilman tupakkaa, miettii tupakoinnin lopettamisen kanssa kamppaileva Anna Karhu, 24.
10 x näin eroon tupakasta
Tupakoinnin lopettaminen: tee elämäsi paras päätös ja stumppaa lopullisesti.
Tupakoinnin lopettaminen: 5 x näin pysyt päätöksessäsi
Irrottaudu vanhoista rutiineista, jotka ylläpitävät tupakointia. Nikotiiniriippuvuuden lisäksi tupakointiin liittyy tapariippuvuus eli sauhuttelu kuuluu tiettyihin tilanteisiin ja sosiaalisiin kuvioihin. Sama pätee myös sähkötupakan ja nuuskan käyttöön.
5 faktaa nikotiinista
Nikotiini on myrkky, jolla on monia pahoja vaikutuksia aivoihin ja elimistöön.