Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: tuntematon
Ikä: 13-15v
Vapehatsit ja syöpä Voiko saada syövän jos vetää 10000 hatsia vapea
Fressis

Moikka tuntematon!

Kiitos erinomaisesta kysymyksestä. Valitettavasti kukaan ei osaa vielä luotettavasti sanoa voiko vape eli sähkösavuke itsessään aiheuttaa syöpää. Tutkimukset ovat kuitenkin alkaneet löytää viitteitä siitä, että syöpävaara on olemassa. Lisäksi vapen sisältämän nikotiinin on yhdistetty liittyvän syöpien kehittymiseen ja kasvainten kasvuun ja leviämiseen.

Tällä hetkellä on käynnissä monia tutkimuksia, joissa selvitetään sähkösavukkeiden terveysvaikutuksia – myös mahdollisia vaikutuksia syöpään. Tutkiminen on kuitenkin hankalaa, sillä syövän kehittyminen on pitkäaikainen prosessi, jonka aikana soluissa alkaa pikkuhiljaa tapahtua muutoksia, jotka voivat vuosien tai jopa vuosikymmenten päästä johtaa syöpään. Syövän kehittymiseen vaikuttavat myös muut riskitekijät elintavoissa ja -ympäristössä sekä sattuma.

Vapen haittojen tutkimista hankaloittaa myös se, että sähkösavukkeissa käytettäviä nesteitä ja makuaineita on olemassa kymmeniä tuhansia erilaisia. Ei siis ole olemassa yhtä ainoaa tuotetta, jonka vaikutuksia voitaisiin tutkia. Eläinkokeissa on kuitenkin jo havaittu, että sähkötupakan höyry aiheuttaa keuhkosyöpää hiirillä.

Vaikka esimerkiksi 10 000 hatsia ei todennäköisesti yksinään aiheuta syöpää, se voi silti aiheuttaa ei-toivottuja muutoksia keuhkojen terveissä soluissa. Kukaan ei vielä tiedä, mitä kaikkea nämä haitalliset muutokset voivat tarkoittaa pitkällä aikavälillä.

Muutenkaan vapen terveyshaittoja ei vielä tarkkaan tunneta. Voidaankin sanoa, että vapen käyttäjät ovat tällä hetkellä eräänlaisia koekaniineja – eli he altistuvat haitoille, joita ei vielä täysin tunneta. Siksi emme suosittele sähkösavukkeiden käyttöä kenellekään.

Voit lukea Fressiksen sivuilta lisää siitä, mitä haitoista jo tiedetään.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: anonyymi
Ikä: 13-15v
Vapen kokeilun haitat Kokeilin yhden kerran vapea. Onko siitä mitään haittaa? En aio silti kokeilla enää uudelleen.
Fressis

Moikka anonyymi, hienoa että pohdit asiaa!

Vapen tiedetään olevan monellakin lailla haitallista terveydelle ja nuoren kehitykselle. On siis ymmärrettävää, että sinulle on kokeilun jälkeen herännyt huoli. Sinun ei tarvitse olla kuitenkaan hädissään, sillä mitään pysyvää haittaa ei kokeilusta luultavasti ole aiheutunut.

Vape on voinut aiheuttaa jo ekalla kokeilukerralla lähinnä hengitysteiden ärsytystä tai yskää. Olet saattanut tuntea, kuinka vapen sisältämä nikotiini on voinut nostaa sydämen sykettä. Jos vape oli vahvaa, saattoi sinulle tulla myös nikotiinimyrkytyksen oireita kuten huimausta, pahoinvointia tai päänsärkyä. Pahimmillaan jo yhdestä kerrasta voi saada vakaviakin nikotiinimyrkytyksen oireita kuten hengityksen lamaantumista, mutta sinä tuskin sait niitä, kun et sellaisista viestissäsi mainitse.

On ihan tavallista, että nuorena haluaa kokeilla uusia asioita, kuten päihteitä. Mutta on kuitenkin erittäin hyvä, että sinulle riitti tämä yksi kokeilu. Ei nimittäin voida tietää, kuinka monta kertaa tai miten pitkään vapea tulee käyttää, että pysyvämpiä haittoja alkaa ilmetä. Vapen sisältämä nikotiini myös koukuttaa nopeasti ja koukkuun voi jäädä jo kokeiluistakin. Käyttö on siis aina riski. Siksi onkin super hyvä, että olet päättänyt olla kokeilematta uudelleen.

Voit lukea lisää vapen haitoista Fressiksen tietosisällöistä.

Tsemppiä ja pidä huolta itsestäsi! 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Emppu
Ikä: 16-18v
Vapen maistaminen ja keuhkot Moi! Mietityttää kun olen maistanut vapea vain 2 kertaa. Aiheuttaako se mitään pahaa keuhkoille?

Hei Emppu,

Hyvä kysymys ja ymmärrän hyvin huolesi. Vape eli sähkösavuke voi tosiaan olla monellakin tavalla terveydelle haitallista. Oletkin varmaan kuullut mahdollisista vaikutuksista keuhkoihin, kun kysyt siitä. Hienoa, että olet alkanut pohtimaan haittoja ja haluat tietää enemmän.

Kaksi maistelukertaa ei todennäköisesti ole aiheuttanut mitään pahaa tai pysyvää vaurioita keuhkoillesi. Vapen käyttö voi kyllä jo ensimmäisillä kokeilukerroilla aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä, limaisuutta ja yskää. Tuskin kuitenkaan pysyviä vaurioita tai muutoksia. Tutkimuksissa on kyllä viitteitä siitä, että vapettaminen voi aiheuttaa jonkinlaisen tulehdustilan keuhkoihin, jopa jo lyhytaikaisenkin käytön jälkeen. En usko kuitenkaan, että kaksi maistelukertaa välttämättä tällaista vielä aiheuttaa. Olisin ennemmin huolissani siitä, että vape sisältää usein nikotiinia, joka voi aiheuttaa riippuvuutta nopeasti. Riippuvuuden myötä käyttö voi jatkua pidempään, jolloin haittavaikutukset mm. keuhkoihin alkavat pikkuhiljaa syntyä.

On hyvä pitää myös mielessä, että ei tiedetä tarkalleen, kuinka pitkän aikaa vapea pitää käyttää, jotta keuhkoihin syntyy vakavia vaurioita. Siksi on parasta jättää vapen maistelut jatkossa kokonaan väliin.

Voit halutessasi tutustua vapen haittoihin tarkemmin tämän Fressiksen sisällön kautta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: S
Ikä: 9-12v
Kavereiden vapen käytöstä kertominen äidille Haluaisin kertoa äidilleni kavereiden sähkötupakan käytöstä mutta en uskalla
Fressis

Moikka ”S”

Kiva, että laitoit meille viestiä!

Kavereiden sähkösavukkeen, eli vapen, käyttö selkeästi mietityttää sinua. Hienoa, että harkitset asiasta kertomista äidillesi ja kysyit meiltä apua. Uskon, että äitisi haluaisi kuulla huolestasi. Kertomisesta olisi varmasti hyötyä sinulle. Voisit saada äidin kanssa keskustelusta tukea ajatuksillesi ja vastauksia kysymyksiin, joita kavereiden vapen käyttö on saattanut sinussa herättää.

Kerrot että et uskalla kertoa asiasta äidillesi. Jännittääköhän sinua äitisi reaktio? Vape on vielä aika uusi asia, eikä kaikki aikuisetkaan tiedä siitä paljoa. Vapen kaikkia haittoja ei vielä edes tunneta.  Yleensä asiat, josta emme tiedä vielä kovin paljon pelottavat meitä.  Siksi on ihan mahdollista, että äitisi ensireaktio voi olla vaikkapa hämmentynyt tai pelästynyt. Ensireaktio menee varmasti ohi, jos pääsette keskustelemaan aiheesta rauhassa. Äitisi olisi varmasti kiitollinen ja ylpeä, jos kerrot hänelle tästä asiasta.

Voisitte yhdessä tutustua myös fressis.fi/vape -sivuun ja saada siten lisätietoa aiheesta. Äidin kanssa keskusteleminen voi helpottaa oloasi ja antaa sinulle varmuutta kieltäytyä vapesta, jos joskus tuntisit kaveriporukassa painetta kokeilla sitä.

On nimittäin ihan tavallista, että nuoruudessa tekee mieli kokeilla uusia, jännittäviä asioita. Vapen käyttöön liittyy monella kaveripaine ja käytöllä saatetaan hakea hyväksyntää kaveriporukassa. Sähkösavuke on kuitenkin haitallinen päihde, joka heikentää terveyttä ja aiheuttaa nopeasti riippuvuutta. Siksi on todella hienoa, että sinä et ole lähtenyt kokeiluihin mukaan! Jatka samaan malliin!

Haluan kannustaa sinua olemaan rohkea ja ottamaan asia puheeksi äitisi kanssa. Sinä et ole tehnyt mitään väärää. Kavereidenkin sähkösavukkeiden käyttö on tosi normaalia, nuoruuteen kuuluvaa kokeilua, vaikkakin heille monin tavoin haitallista eikä millään tavalla suositeltavaa. On hienoa, että pidät huolta itsestäsi, ehkä kavereistakin, ja haluat puhua asiasta.

Tsemppiä keskusteluun!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Minä
Ikä: Yli 18v
Olen menossa lääkäriin, näkyykö nikotiini testeissä ja keuhkoissa? Vedin sähkötupakkaa syyskuun alussa. Olen nyt kipeä ja menossa lääkäriin, näkyykö testeissä ja keuhkoissa nikotiini?
Fressis

Hei nimimerkki ”Minä”,

Kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietityttää, että voiko syyskuun alussa käyttämäsi sähkötupakka näkyä vielä terveydenhuollossa tehtävissä testeissä ja keuhkoissasi. On hienoa, että olet kiinnostunut omasta terveydestäsi ja olet alkanut miettiä sähkösavukkeen käytön haittojakin.

Nikotiinin käyttö voi näkyä veri- ja virtsanäytteissä. Verestä ja virtsasta voidaan mitata nikotiinin aineenvaihduntatuotetta kotiniinia, joka poistuu verestä noin 1–10 päivän jälkeen ja virtsasta noin 3–4 päivän jälkeen nikotiinituotteen käytön lopettamisesta. On kuitenkin hyvin yksilöllistä, miten nopeasti kotiniini elimistöstä häviää.

Kotiniinia ei kuitenkaan tutkita normaalien verikokeiden yhteydessä. Yleensä normaalin infektion yhteydessä saatetaan ottaa esimerkiksi perusverenkuva ja tulehdusarvot, ja näistä ei voida havaita nikotiinin mahdollista käyttöä. Nikotiinin tutkimiseen tulee olla jokin erityinen syy ja se täytyy erikseen aina lääkärin tilata. Sinun ei siis tarvitse pelätä nikotiinituotteiden käytön paljastumista perusverikokeiden yhteydessä. Lisäksi käytöstäsi on sen verran aikaa, ettei se muutenkaan enää näkyisi veri- tai virtsakokeissa.

Viestistäsi ei selviä, että oletko käyttänyt sähkösavuketta jo pidemmän aikaa, vai oletko kokeillut tuotetta muutaman kerran syyskuun alussa. Valitettavasti pidempiaikaisen käytön jälkeen sähkösavuke voi aiheuttaa erilaisia keuhko-ongelmia, jotka saattavat ilmetä lääkärikäynnillä. Sähkösavukkeiden käyttö voi altistaa herkemmin esimerkiksi hengitystieinfektioille eli voit tulla herkemmin kipeäksi tai käyttö voi pitkittää taudeista toipumista. Lisäksi käyttö voi haitata normaalia keuhkojen toimintaa, jonka lääkäri saattaa havaita esimerkiksi keuhkojasi kuunnellessa tai hapenottokykyä mitattaessa. Yleensä sähkösavukkeen aiheuttamat muutokset paranevat itsestään käytön lopettamisen jälkeen, mutta vielä ei täysin tiedetä, miten moni vaurioista voi olla myös pysyviä.

Rohkaisenkin sinua lopettamaan sähkösavukkeen käytön. Se on ainoa keino varmistaa, ettei käyttö aiheuta pysyviä haittoja eikä tarvitse jännittää esimerkiksi lääkärissä käyntiä. Tukea lopettamiseen löydät esimerkiksi Fressiksen Lopettamisen tuen kokonaisuudesta täältä. On tärkeä miettiä oman itsensä kannalta se, miksi sähkösavuketta on käyttänyt ja mitä hyvää käytön lopettaminen voisi omaan elämään ja arkeen tuoda ja mitä haittoja siitä voi aiheutua. On hyvä punnita hyötyjen ja haittojen suhdetta omassa elämässä. Lisää hyviä syitä lopettaa löydät Hyvä syy -hyrrästä.

Oikein hyvää syksyn jatkoa sinulle! Toivottavasti voit nauttia siitä jo taudista toipuneena.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: -
Ikä: 13-15v
Huono olo vapetuksen jälkeen Hei. Vedin kaverin sähkötupakkaa 5minuutin aikana noin 20 kertaa, pitkiä vetoja keuhkoihin. Vähän ajan päästä tuli tosi huono olo, onko normaalia ja kuinka kauan...
Fressis

Moikka nimimerkki –

Hyvä, että laitoit meille viestiä. Tuo kuvailemasi tosi huono olo varmasti säikäytti. Ei luultavasti ole kuitenkaan syytä huoleen. Kuulostaa siltä, että sait sähkötupakasta lievän nikotiinimyrkytyksen.

Sähkötupakka eli vape voi tosiaan sisältää tosi paljon nikotiinia, mikä on keholle haitallinen myrkky, ja aiheuttaa myös nopeasti riippuvuutta. Myrkytysoireita voi saada jo aika pienistä määristä nikotiinia, jos keho ei ole siihen tottunut. Tai silloin, jos saa kerralla suuren annoksen nikotiinia.

Lievemmät myrkytysoireet, kuten huimaus ja oksentaminen, helpottavat yleensä itsekseen, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Nikotiinimyrkytyksen oireita ovat myös pahoinvointi, oksentelu, päänsärky, vatsakrampit ja vapina. Suuresta määrästä nikotiinia voi saada myös vakavampia myrkytysoireita kuten hengenahdistusta, kouristelua ja rytmihäiriöitä. Jos tällaisia oireita saa, on hakeuduttava välittömästi sairaalahoitoon.

Luultavasti ja toivottavasti oireesi on jo helpottanut, kunhan et ole jatkanut vapen käyttöä.

Nikotiini on tosiaan haitallista monella muullakin tavoin ja suosittelenkin lopettamaan kokeilut. Helpointa se on ennen kuin riippuvuus syntyy! Ehkä tiedätkin jo, että sähkötupakan nikotiinimäärää voi olla vaikea itse arvioida pelkän pakkauksen perusteella. Se, kuinka paljon nikotiinia imeytyy kehoon riippuu myös siitä, kuinka usein tuotetta käytetään ja kuinka pitkään esimerkiksi höyry on keuhkoissa. Vape maistuu usein kivalle ja siitä voi tosiaan ottaa pitkiäkin vetoja keuhkoihin ilman, että se ärsyttää hengitysteitä. Silloin voi huomaamattaankin altistua kerralla suurelle määrälle nikotiinia. Näin sinullekin varmaan kävi!

Jotta vältyt nikotiinin ja sähkösavukkeiden eli vapen haitoilta niin tosiaan suosittelen vahvasti pysymään erossa niistä sekä myös muista nikotiinituotteista.

Kivaa ja toivottavasti nikotiinivapaata syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Sähkö tupakka
Ikä: 9-12v
Voiko sähkötupakan käyttö lopettaa kasvun? Voiko sähkö tupakka lopettaa kasvamisen
Fressis

Hei nimimerkki ”Sähkö tupakka” ja kiitos kysymyksestäsi!

Sinua mietityttää, että voiko sähkötupakan eli sähkösavukkeen käyttö lopettaa pituuskasvun. On hienoa, että pohdit sähkösavukkeen haittoja ja laitoit meille viestiä.

Valitettavasti sähkösavukkeen käytöstä ei ole vielä niin paljon tutkimustietoa, että osaisimme täysin vastata kysymykseesi. Tiedämme, että perinteinen tupakointi voi hidastaa pituuskasvua, mutta sähkösavukkeen käytön vaikutuksista pituuskasvuun emme vielä täysin tiedä.

Pituuskasvuun vaikuttaa moni asia, kuten perintötekijät eli ne lähtökohdat, jotka saamme vanhemmiltamme, ravitsemus, uni ja yleinen terveys. Osaan näistä voimme vaikuttaa itse. Terveelliset elintavat, kuten riittävä ja monipuolinen ruoka ja kunnon yöunet, antavat hyvän pohjan normaalille pituuskasvulle. Kun taas epäterveelliset elintavat, kuten esimerkiksi tupakointi, voivat hidastaa pituuskasvua.

Vaikka emme vielä tiedä kaikkia sähkösavukkeen vaaroja, on hyvä muistaa, että sen käyttö on monella tavalla haitallista erityisesti sinun ikäisellesi, kasvavalle nuorelle. Osassa sähkösavukkeiden nesteistä on mukana myös riippuvuutta aiheuttavaa myrkkyä nimeltä nikotiini, jonka tiedetään häiritsevän normaalia kasvua ja kehitystä. Sen tähden paras vaihtoehto on olla käyttämättä sähkösavuketta. Voit lukea lisää sähkösavukkeen haitoista Fressiksen tietopankista täältä ja nikotiinin haitoista täältä.

Hyvää kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Datsi
Ikä: 13-15v
Jääkö 2kk vapen käytöstä jotain haittoja? Moro! oon käyttäny puffia/vapea nyt n.2kk niin mietin vaan että jos nyt neljän viikon päästä lopetan niin pääsenkö pälkähästä eli jääkö siitä mitään haittoja?
Fressis

Moro Datsi!

Onpas kiva, että mietit vapen käytön lopettamista. Vapen eli sähkösavukkeen käytön pitkäaikaisista tai pysyvistä haitoista ei valitettavasti vielä voida sanoa kovinkaan tarkasti, koska niistä ei ole vielä tarpeeksi tutkimustietoa. Siksi kaikki vapea käyttävät ovat ikään kuin koekaniinineja näille haitoille. En siis valitettavasti pysty sanomaan että “pääsetkö pälkähästä”, mutta hienoa on, ettei käyttösi ole vielä jatkunut tämän pidempään ja että mietit lopettamista.

Se, mitä vapen haitoista pystytään sanomaan on ettei sen käyttäminen tee sinulle hyvää lyhyelläkään aikavälillä. Lyhytaikainenkin käyttö voi aiheuttaa nielun ja hengitysteiden ärsytystä, limaisuutta ja yskää sekä aiheuttaa keuhkoihin tulehdustilaa. Lisäksi vapetus voi koukuttaa eli aiheuttaa riippuvuuden hyvinkin nopeasti. Jotkut vapenesteet sisältävät huolestuttavan paljon nikotiinia ja nikotiinimyrkytysoireita voi siksi ilmaantua jo “vähäisestäkin” käytöstä. Tavallisia oireita ovat esimerkiksi päänsärky, pahoinvointi ja huimaus.  Oletko huomannut, että jo 2kk käyttö olisi aiheuttanut jotain tällaista? Voit halutessasi lukea lisää vapen haitoista tästä.

Luultavasti muutamien kuukausien käyttö ei ole aiheuttanut sinulle vielä mitään pysyvää haittaa. Kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, kuinka pitkään tuotteita pitää käyttää, jotta haittoja alkaa ilmetä. Suosittelen siis vahvasti, että pysyt päätöksessäsi ja lopetat käytön viimeistään tuon mainitsemasi neljän viikon päästä.

Uskon, että sinulla on jo motivaatiota ja olet pohtinut miksi lopettaminen kannattaa. Se auttaa pitkälle ja varmasti myös onnistut, kunhan pysyt päätöksessäsi lopettaa.

Jos kaipaat lisää inspiraatiota lopettamiseen niin voit lukea esimerkiksi tämän artikkelin: 3 syytä miksi vape on turhake ja tutustua vapen käytön lopettamisen polkuun tästä. Voit myös aina laittaa meille uuden kysymyksen, jos jokin asia lopettamisessa mietityttää tai kaipaat lisää tukea.

Tsemppiä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: moro
Ikä: 16-18v
Onko syytä huolestua, kun vapesta on tullut kipua keuhkoihin? poco merkkisestä vapesta tullut kipua keuhkoihin, onko syytä huolestua? 50mg nikotiinipitoinen
Fressis

Moikka, kiitos viestistäsi!

Kerroit, että vapesta on tullut sinulle kipua keuhkoihin ja pohdit onko tästä kivusta syytä huolestua. Tosi hyvä, että olet alkanut pohtimaan vapesta aiheutuvia oireita.

Lyhyesti vastaisin kysymykseesi, että ei ole normaalia, että keuhkoissa tuntuu kipua, ja siksi on hyvä hieman huolestua. Huoli kertoo siitä, että jokin asia ei ole kuten pitäisi ja asialle on hyvä tehdä jotain. Hienoa siis, että otit yhteyttä niin voimme pohtia asiaa yhdessä.  Keuhkoissa tuntuvat oireet eivät varmasti tunnu mukavilta ja ne voivat myös vähitellen alkaa haitata normaalia arkea.

Keuhko-oireet voivat johtua monistakin eri asioista. Kerrot kuitenkin käyttäneesi vapea, ja vieläpä sellaista, jossa on runsaasti nikotiinia. Siksi on hyvinkin mahdollista, että nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Kerron tästä seuraavaksi hieman tarkemmin.

Vapen käyttö aiheuttaa usein jo lyhyelläkin aikavälillä hengitysteiden ärsytysoireita, johon mainitsemasi kipu voi liittyä. Vapessa käytettävissä nesteissä on veden lisäksi monenlaisia kemikaaleja, makuaineita ja epäpuhtauksia. Kun näitä aineita sisältävä neste höyrystyy, syntyy uudenlaisia haitallisia yhdisteitä, jotka päätyvät sisäänhengityksen mukana käyttäjän keuhkoihin ja aiheuttavat siellä tulehduksenomaisen reaktion. Tämä heikentää keuhkojen toimintaa, ja jatkuva tulehdustila altistaa myös monille sairauksille. Tämän lisäksi vapen käyttäjät ovat raportoineet vapen käytöstä aiheutuneen esimerkiksi rintakipua.

Käyttämäsi vape sisältää kertomasi perusteella runsaasti nikotiinia, jolla on myös monia terveyshaittoja. Nikotiini mm. pitää elimistöä jatkuvassa rasitustilassa, sillä se supistaa verisuonia ja nostaa hetkellisesti verenpainetta ja sydämen syketasoa. Tällöin lihasten verenkierto vähenee, ja hapen sekä ravintoaineiden saanti heikkenee. Nikotiinin haitoista löydät lisää tietoa täältä.

Jotta välttyisit tällaisilta ikäviltä vapen ja nikotiinin aiheuttamilta haitoilta jatkossa, suosittelen pohtimaan, olisiko vapen käyttö kuitenkin hyvä lopettaa mahdollisimman pian. Mitä pidempään vapen käyttö jatkuu, sitä todennäköisempää on, että käytöstä aiheutuu vakavampia haittoja. Uskon että haluat myös päästä mainitsemastasi kivusta eroon ja siksikin lopettamista on hyvä pohtia ja kokeilla! Vinkkejä lopettamiseen löydät täältä.

Jos keuhko-oireet vielä huolestuttavat sinua, suosittelen, että olet yhteydessä esimerkiksi opiskeluterveydenhuoltoon tai omaan terveysasemaasi, jossa tilannetta voidaan tutkia tarkemmin. Erityisesti sinun on hyvä olla terveydenhuoltoon yhteydessä, jos kipu jatkuu vapen käytön lopettamisesta huolimatta tai jos sinulla alkaa ilmetä muitakin oireita kivun lisäksi

Oliko vastauksesta hyötyä?
Artikkeli
NikotiinituotteetSähkösavuke

Älä ole koekaniini – jätä vapettaminen väliin

Vape ei tee sulle hyvää. Jätä siis vapettaminen väliin, äläkä ryhdy tupakkateollisuuden koekaniiniksi.