Moikka!
Tosi hienoa, että pohdit tupakoinnin lopettamista. Se on päätös, jota sinun ei tarvitse katua 😊
Toisille sopii tupakoinnin lopettaminen ”kerrasta poikki”, eli niin että lopettaa tupakoinnin heti kokonaan. Toisille voi olla helpompi ensin vähentää tupakointia ennen varsinaista lopettamista. Voit pohtia, kumpi olisi sinulle sopivampi tapa. Joka tapauksessa kannattaa etukäteen kuitenkin päättää jokin päivä, jolloin lopetat tupakoinnin kokonaan. Ajankohta kannattaa valita niin, ettei silloin ole esimerkiksi muita stressaavia asioita, kuten vaikkapa kokeita koulussa.
Ennen lopettamista on myös hyvä miettiä ja kirjata ylös, millaisia hyviä asioita lopettaminen tuo sinulle mukanaan. Säästyykö rahat johonkin kivempaan, jaksatko ehkä paremmin liikkua tai olo on yleisesti virkeämpi? Näihin tupakoinnin lopettamisen myötä tuleviin hyötyihin voit palata niinä hetkinä, jos lopettamisen jälkeen olo tuntuu hankalalta ja tekisi mieli polttaa.
Tupakoinnin lopettamisesta kannattaa kertoa myös esimerkiksi kavereille. Näin he tietävät, että eivät tarjoa sinulle tupakkaa. Lopettamisesta kannattaa jutella myös jonkun muun läheisen kanssa. Läheiseltä voit saada tukea ja kannustusta lopettamiseen. Läheisen kanssa voi esimerkiksi sopia, että voit soittaa tai laittaa viestiä erityisesti silloin, jos sinun tekee kovasti mieli tupakkaa. Ennen lopettamista on myös hyvä miettiä, mitä muuta voisit tehdä sellaisina hetkinä, jos sinun tekee mieli polttaa. Tupakan voi kokeilla ”korvata” alkuun esimerkiksi xylitol-purkalla tai -pastilleilla.
Kun varsinainen lopettamisen hetki koittaa on tärkeä hävittää tupakat ja kaikki tupakointiin liittyvät välineet. Näin ne eivät houkuttele sinua polttamaan. Kannattaa myös jatkossa välttää paikkoja, joissa tupakoidaan.
Tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita, kuten päänsärkyä, ärtyneisyyttä ja unettomuutta. Kaikille niitä ei kuitenkaan tule. On hyvä muistaa, että vieroitusoireet kuitenkin helpottavat usein muutaman viikon kuluessa lopettamisesta. Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Liikunta on myös hyvä keino saada ajatukset muualle, jos sinun alkaa tehdä mieli tupakkaa.
Lopettamisen tueksi voit myös ladata Erovirasto-sovelluksen.
Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle apua lopettamisessa.
Kovasti tsemppiä, sinä onnistut kyllä ☺
Hyvä tietää HPV:sta
Infograafi kertoo tiivistetysti tärkeät perustiedot HPV:sta eli ihmisen papilloomaviruksesta.
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Satunnainen tupakointi ei jätä jälkiä suuhun. Säännöllisesti tehtynä se voi lisätä ientulehdusta ja hammaskiveä, kuivattaa suuta ja saada hengityksen haisemaan. Pidemmällä aikavälillä ilmeneviä tupakoinnin esteettisiä vaikutuksia ovat nikotiinin ja tervan aiheuttamat hampaiden ja ienalueiden kellastuminen ja muut värjäymät.
Vaikka hammaslääkäri huomaisi tupakoinnin suustasi tai esimerkiksi vaatteidesi hajusta, ei heidän ole sallittua ottaa yhteyttä vanhempiin asian tiimoilta eikä sellainen kuulu muutenkaan heidän työnkuvaansa. Hammaslääkärin työhön kuuluu auttaa potilaitaan kohti parempaa suun terveyttä neuvomalla ja kannustamalla kohti hyviä rutiineja.
Suosittelemmekin puhdistamaan hammasvälit päivittäin esimerkiksi hammaslankaimella ja käyttämään sähköhammasharjaa. Muista puhdistaa hampaat ienrajoista hellästi mutta napakasti. Jos jostain tihkuu hieman verta, niin nämä ientulehduksen merkit kyllä häviävät yleensä muutaman päivän kuluessa kun lankausta jatkaa.
Me täällä Fressiksessä suosittelemme myös vahvasti olemaan kokonaan tupakoimatta. Näin vältyt sen aiheuttamilta haittavaikutuksilta jatkossa. Lue niistä lisää Fressiksen tietopankista. Tukea lopettamiseen saat myös Fressiksestä.
Mukavaa kevään odotusta!
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Kysymykseesi on valitettavasti vaikea antaa ihan tarkkaa vastausta. Tupakoinnin osalta tiedetään, että se voi jossain määrin haitata pituuskasvua. On olemassa esimerkiksi joitakin tutkimuksia, joissa nuorena tupakoineet tai jatkuvasti tupakansavulle altistuneet nuoret ovat saattaneet jäädä lyhyemmiksi verrattuna niihin nuoriin, jotka eivät ole tupakoineet. On kuitenkin vaikea arvioida tarkkaan, mikä määrä tupakointia voi vaikuttaa pituuskasvuun.
Pituuskasvuun vaikuttaa lisäksi myös esimerkiksi geeniperimä eli vanhempien ja muiden lähisukulaisten pituus ja pituuskasvu. On myös hyvä muistaa, että pituuskasvun eteneminen on hyvin yksilöllistä. Murrosiän kehityksen vaihe vaikuttaa oleellisesti kasvunopeuteen sekä siihen, kuinka paljon kasvua on mahdollisesti vielä jäljellä. Ikäsi puolesta on hyvin mahdollista, että kasvat vielä pituutta.
Tosi hienoa, että yrität lopettaa tupakoinnin! Mitä nopeammin tupakoinnin lopettaa, sitä vähemmän mitään pysyvää haittaa siitä ehtii aiheutua. Tupakoinnin lopettaminen on fiksu teko oman hyvinvointisi ja kehityksesi kannalta. Mikäli kaipaat apua tupakoinnin lopettamiseen, tutustu ihmeessä Fressiksen lopettamisen tuen sisältöihin. Voit myös ladata puhelimeesi Erovirasto-sovelluksen, joka kannustaa ja tukee tupakoinnin lopettamisessa.
Jos pituuskasvusi vielä kovasti huolettaa sinua, voit ottaa asian esille esimerkiksi kouluterveydenhoitajan vastaanotolla. Hänen kanssaan voitte yhdessä katsoa kasvukäyriäsi ja keskustella kehityksestäsi.
Tsemppiä alkaneeseen vuoteen!
Moikka ja kiitos kysymyksestä!
Valitettavasti on vaikea määritellä tupakoinnille mitään tiettyä määrää, joka lisää riskiä vakaville haitoille, kuten syövälle. Haitat ilmenevät jokaisella yksilöllisesti, mutta kaikki tupakointi on kuitenkin terveydelle haitallista. Yleisesti voidaan todeta, että mitä pidempään tupakointi jatkuu, sen suurempi on riski sille, että vakavia haittoja ilmenee.
Pohdit kysymyksessäsi tupakoinnin vaikutusta esimerkiksi syöpäriskiin. Syövän todennäköisyys lisääntyy iän myötä. Iän lisäksi sairastumisen todennäköisyyteen vaikuttavat omat elintavat, elinympäristö, perimä ja sattuma. Elintavoista tupakkatuotteiden käyttö on keskeisin syövän riskiä lisäävä tekijä. On arvioitu, että noin kolmannes kaikista syövistä olisi tupakkatuotteista johtuvia. Tupakkatuotteiden käytön vaikutus syöpäriskiin vaihtelee eri syöpien osalta. Esimerkiksi keuhkosyöpään sairastumisessa tupakoinnin vaikutus on noin 90%.
Tupakoinnista erossa pysyminen on terveyden kannalta erittäin merkittävä päätös. Myös lopettamalla tupakoinnin lisää omaa terveyttään monin tavoin. Syövän riskin lisäksi myös sydän- ja verisuonitautien, keuhkosairauksien ja diabeteksen riski vähenee merkittävästi lopettamisen jälkeen.
Ei ole siis olemassa muuta ”turvarajaa” tupakoinnille kuin että sitä ei kannata tehdä ollenkaan. Jokainen tupakka haittaa elimistön toimintaa. Lue lisää tupakoinnin haitoista Fressiksestä. Fressiksestä saa myös tukea lopettamiseen, samoin Erovirasto-sovelluksesta.
Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!
Ymmärsin, että et normaalisti polttele ja nyt sinua jännittää testauksesta kiinni jääminen? Et taatusti ole ainoa, jota se jännittää. Ajattelisin kuitenkin, että sen sijaan, että jännität haistaako sen joku, voisitkin olla asiasta rehellinen.
Voisitko suosiolla kertoa, että jouduit tällaiseen tilanteeseen, päätit koittaa ja kenties huomasit, ettei se tule olemaan jatkossa sinun juttusi? Erilaiset kokeilut kuuluvat nuoruuteen ja kun uskallat olla asiasta avoin, usein myös muut ymmärtävät asian paljon paremmin. Voi myös olla, että kun olet asiasta rehellinen ja lupaat, ettet koita uudelleen, sinun on helpompi pysyä päätöksessäsi. 😊
On todella harmillista, että olet joutunut ryhmäpaineen vuoksi tilanteeseen, jossa olet kokenut, että sinun tulee polttaa. Muistathan jatkossa, että sinun ei tarvitse tupakoida, vaikka muut niin tekisivät. On todellakin ok vetää omaa linjaa, pysyä savuttomana ja pitää huolta terveydestään.
Vaikka on normaalia, että erilaiset kokeilut kiinnostavat nuorena, haluamme Fressiksessä kannustaa siihen, ettei kokeiluja tarvitsisi tehdä. Sinulla on oikeus pitää huolta hyvinvoinnistasi ja terveydestäsi, ja jättää kokeilut sikseen.
Tsemppiä jatkoon, pystyt taatusti olemaan ilman tupakkaa! 😊
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Hienoa, että sinua kiinnostavat tupakoinnin ja passiivisen tupakoinnin haitat. Viestisi ja kysymyksesi perustuu ajatukseen, että passiivinen tupakointi olisi varsinaisesti haitallisempaa kuin tupakointi. Ja jos näin olisi, pohdit, kannattaisiko vaan polttaa tupakkaa tilanteissa, joissa ei voi välttyä tupakansavulta.
Tupakasta tulee kahdenlaista savua. Tupakoija itse saa ns. päävirran savun keuhkoihinsa tupakoidessaan. Väliaikoina savuke palaa kytemällä, ja siitä leviää ympäristöön ns. sivuvirran savua. Passiivisessa tupakoinnissa tupakoimaton henkilö altistuu siis tälle sivuvirralle, missä on erilaisten palamisolosuhteiden vuoksi enemmän monia haitta-aineita kuin päävirran savussa. Sivuvirta toki laimenee ilmassa, mutta on silti erittäin haitallista. Mutta, tupakoitsijatkin altistuvat tälle sivuvirralle. Eli en missään nimessä suosittelisi kaivamaan kessuja esiin ja polttelemaan tilanteessa, jossa et voi välttyä tupakansavulta. Altistaisit itsesi silloin sekä päävirran savulle että sivuvirran savulle.
Passiivisesta tupakoinnista tiedetään tällä hetkellä, että jatkuvan tupakansavulle altistumisen terveysriskit ovat samoja kuin aktiivisesta tupakoinnista aiheutuvat riskit. Suosittelemmekin Fressiksessä pysymään täysin ilman tupakkaa ja välttämään tupakansavua aina kuin siihen vain voit itse vaikuttaa 🙂
Fressiksen lisäksi luotettavaa tietoa tupakasta löydät mm. näiltä sivuilta:
Suomen ASH
Duodecimin Terveyskirjasto
THL
Päihdelinkki
Mukavaa kevättä!
Hei, hyvä kysymys! Hienoa, että pohdit asiaa.
Tupakoinnin lopettamisen seurauksista tehtyjen tutkimusten mukaan näyttää siltä, että joillakin saattaa paino hiukan nousta lopettamisen jälkeen. Tupakoinnin lopettamisen hyödyt peittoavat kuitenkin mennen tullen tämän lopettamisen ”haittavaikutuksen”.
Painonnousua selittävät perusaineenvaihdunnassa tapahtuvat muutokset tupakoinnin lopettamisen johdosta sekä se, että jotkut syövät ja herkuttelevat enemmän lopettamisen myötä. Painonnousu, joka on yleensä n. 2-3 kg, tasaantuu itsestään, kun aineenvaihduntakin tasaantuu. Kyseessä ei siis ole suurikaan painonnousu, eikä tupakointia tästä syystä kannata ainakaan olla lopettamatta – jos verrataan tupakoinnin lopettamisen moninaisia terveyshyötyjä, jotka koskettavat koko loppu elämää, mahdolliseen pieneen ja ohimenevään painonnousuun, ei ole kysymystäkään siitä kumpi kannattaa valita! Tupakoinnista on ihmiselle ja ympäristölle pelkästään haittaa ja sen lopettaminen kannattaa aina.
Monelle voi käydä niin, että alkaa syödä enemmän ja/tai epäterveellisemmin, kun ruoasta haetaan hyvänolon tunnetta ja tekemistä, jota on ennen saanut tupakoinnista. Tupakoinnin lopettamisen yhteydessä kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että syö mahdollisimman terveellisesti ja liikkuu päivittäin. Hyvät ruokavalinnat ja päivittäinen liikkuminen edesauttavat aineenvaihduntaa ja tuovat hyvänolon tunnetta. Pian jo huomaat, kuinka jaksaminen ja hyvinvointi paranevat monin tavoin.
Älä siis ainakaan anna tämän painokysymyksen olla tiellä tupakoinnin lopettamiselle. Voit itse vaikuttaa omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi ja yksi tärkeimmistä ja parhaista päätöksistä on tupakoinnin lopettaminen. Lue lisää lopettamisesta Fressiksestä ja haasta itsesi lopettamaan tupakointi saman tien. Erovirasto-sovelluksesta saat tukea ja kannustusta lopettamiseen.
Tsemppiä lopettamiseen – pystyt siihen kyllä!
Heippa ja kiitos kysymyksestä!
Kerroit polttaneesi muutaman tupakan ja sen jälkeen kokeneesi kipua kurkussa. Tupakointiin liittyy monia haittoja, joista osa ilmenee jo lyhytkestoisen käytön jälkeen. Tupakointi mm. aiheuttaa ärsytysoireita hengitysteissä, joka voi tuntua juuri esimerkiksi kurkkukipuna. Tällaiset oireet kuitenkin helpottavat yleensä ”itsestään”, jos tupakointi ei jatku.
Me täällä Fressiksellä suosittelemmekin pysymään jatkossa erossa tupakasta, jotta vältyt sen aiheuttamilta haitoilta. Lisätietoja tupakoinnin haitoista voit lukea Fressiksen tietopankista.
Hyvää syksyn jatkoa!
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Ensinnäkin on tosi hienoa, että haluat lopettaa tupakoinnin.
Nuorten kehossa tapahtuu murrosiässä valtavasti muutoksia. Nuoren kehittyvät aivot ovat myös herkkiä nikotiinin haittavaikutuksille, minkä takia tupakoinnin lopettamispäätös kannattaa tehdä ja pitää siitä kiinni. Sitä et tule koskaan katumaan. Älä kuitenkaan ole liian huolissasi. On erittäin todennäköistä, että murrosikäsi kehitys jatkuu normaalina, kun päätät tässä vaiheessa jättää tupakan ja muut nikotiinituotteet taaksesi.
On totta, että tupakointi voi haitata muun muassa pituuskasvua. Ei kuitenkaan ole mahdollista sanoa tarkkaan, mikä määrä tupakointia jo vaikuttaa pituuskasvuun. Pituuskasvuun vaikuttaa myös perimä eli vanhempien, sisarusten ja muiden lähisukulaisten pituus ja pituuskasvu. Jos haluat oppia lisää siitä, miten tupakointi voi vaikuttaa elimistöön ja kehoon, voit tutkia asiaa esimerkiksi Röökikroppa-sivustolla.
Olet vielä kasvava ja kehittyvä nuori. Tupakoinnin lopettamisen lisäksi terveellisillä elintavoilla, kuten monipuolisella ravitsemuksella ja riittävillä yöunilla pystyt luomaan hyvät edellytykset normaalille kasvulle ja kehitykselle.
Jos kaipaat tupakoinnin lopettamiseen lisätukea, voit kokeilla Fressiksen Erovirasto-sovellusta.
Tsemppiä syksyyn!