Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 13V poika
Ikä: 9-12v
Onko normaalia, jos saa siemensyöksyn alushousujen hankauksesta? Hei Onko normaalia jos saa siemensyöksyn vain alushousujen hankauksesta?
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi!

Kyllä, tämä on täysin normaalia. 😊 Erektio, eli pippelin jäykistyminen, ja sen seurauksena myös siemensyöksy, voi tapahtua pippelin hankautumisesta esimerkiksi housuihin. Erektio ja siemensyöksyt voivat todella yllättää murrosiässä, sillä hormonitoiminta aiheuttaa isoja muutoksia koko kehoon ja mieleen. Usein etenkin siemensyöksyt voivat päästä murrosiässä vähän yllättämään, kun ne tulevat ensimmäisiä kertoja yöllä, unen aikaisina siemensyöksyinä.

Erektio on usein seurausta seksuaalisesta kiihottumisesta, mutta se ei aina tarkoita sitä, että haluaisi tai ajattelisi seksiä. Joskus erektio voi tulla myös esimerkiksi silloin, jos on kova virtsaamisen tarve, tai jos jännittää tai on innoissaan jostain asiasta. Tai juuri mainitsemastasi housujen hankauksesta. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Seksuaalinen kiihottuminenkin voi saada alkunsa ihmisestä riippuen periaatteessa mistä tahansa: kosketuksesta, puheesta tai kuvasta. On siis normaalia, että esimerkiksi yhdistettynä johonkin kiihottavaan ajatukseen, pienikin kosketus tai peniksen saama ärsyke (esimerkiksi alushousujen hankauksesta) saa aikaan pippelin jäykistymisen ja edelleen siemensyöksyn.

Murrosiässä tapahtuva kehon, ajatusten ja tunteiden myllerrys aiheuttaa monella hämmennystä, joten et ole yksin pohdintojesi kanssa. Mikäli asia vielä mietityttää tai häiritsee sinua, tai haluat kysyä muista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voit myös lähettää viestin Väestöliiton seksuaalineuvontachatiin.

Mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 8v
Ikä: 9-12v
Voiko 8-vuotiaana itsetyydyttää? onko okei jos runkkaan jo
Fressis

Moi! Kiva, että laitoit meille viestiä.

Runkkaus eli itsetyydytys tarkoittaa oman kehon hyväilyä siten, että se tuntuu nautinnolliselta. Yleensä itsetyydytyksessä hyväillään omia sukuelimiä eli pippeliä tai pimppiä käsin tai hieromalla sitä esimerkiksi tyynyä vasten.

Jokainen päättää itse kehostaan, eli myös lapsi saa itse päättää, haluaako tuottaa itselleen nautintoa kehoaan hyväilemällä. Aikuinen ei voi päättää, saako lapsi runkata vai ei. Mikäli siis haluat hyväillä kehoasi, saat tehdä niin.

Itsetyydytystä ei kuitenkaan pidä tehdä niin, että paikalla on muita ihmisiä, koska se voi tuntua heistä kiusalliselta. Voit mennä esimerkiksi omaan huoneeseesi, sänkyysi tai kylpyhuoneeseen, jossa voit olla yksin. Voit myös sanoa vanhemmillesi, että haluat hetken olla omassa rauhassa, jotta he eivät tule keskeyttämään sinua.

Keho on ihana ja ihmeellinen asia, koska sen kautta voi saada monia hyvän olon tuntemuksia. Sinulla on oikeus nauttia kehostasi.

Iloista kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Rytmi
Nimimerkki: 10v
Ikä: 9-12v
Onko ok pelata 10 tuntia päivässä? pelaan 10 tuntia päivässä fortniteä onko ok
Fressis

Moikka! Hyvä kysymys!

Pelaamisessa on monia hyviä puolia, kuten pelikaverit tai erilaisten taitojen kehittyminen. Kuten mikä tahansa muukin harrastus, voi pelaaminenkin kuitenkin muuttua liialliseksi. Etenkin kasvuiässä on tärkeää, että arki on tasapainoista ja monipuolista. Hyvinvointia tukeva päivä koostuu koulunkäynnin lisäksi rauhallisista ruokailuhetkistä, itselle tärkeiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta, liikkumisesta, riittävästä unesta sekä itselle mieluisten asioiden tekemisestä kuten harrastuksista.

Jokaiseen päivään ei toki mahdu kaikkea, mutta jos useampana päivänä kuluu 10 tuntia pelaamiseen, ei viikon aikana jää riittävästi aikaa muihin tärkeisiin asioihin. Etenkin riittävä uni on tärkeää ja noin hurja määrä pelaamista vaikuttaa siihen varmasti. Pelaaminen kannattaakin aina lopettaa pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, jotta mieli voi rauhoittua. Myös jonkinlaista liikkumista olisi syytä olla jokaisessa päivässä, sillä se edesauttaa kehon tervettä kasvua.

Voit koittaa vähentää pelaamistasi sopimalla sille rajoja. Ne voivat olla esimerkiksi sellaisia, että pelaat vain, kun olet saanut läksyt tehtyä tai pidät tunnin välein tauon, jolloin käyt kävelyllä ulkona, ja että lopetat pelaamisen hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Se että kysyit täältä apua, on hyvä merkki siitä, että hyvinvointisi on sinulle tärkeää. Voisit jutella pelaamisestasi myös joko kotona tai koulun terveydenhoitajan kanssa. Voisitte yhdessä miettiä mikä määrä pelaamista on sinulle sopivaa, jotta se ei vaikuta hyvinvointiisi. Yksin sitä voi olla vaikea arvioida ja kertomalla saat vähentämiseen myös aikuisen tuen.

Tsemppiä yhteisiin keskusteluihin!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: epävarma tyyppi
Ikä: 9-12v
Onko vapen kokeilusta jotain haittaa? onko siitä haittaa, jos kokeilee vaan kerran tai kaksi vapea
Fressis

Moi ”epävarma tyyppi”, ja kiitos viestistäsi!

Halusit tietää, onko vapesta haittaa, jos sitä kokeilee vain muutaman kerran. Hienoa, että pohdit asiaa! 😊 Vapella onkin tosiaan monia haittoja terveydelle, joista osan voi huomata jo heti lyhytaikaisen käytön tai kokeilun jälkeen, toiset vasta pidemmän aikavälin kuluessa. Useimpiin välittömästi vapen käytön jälkeen ilmeneviin haittoihin kuuluu esimerkiksi hengitysteiden ärsytystä, yskää sekä päänsärkyä.

Koska vape on suhteellisen uusi tuote, ei vielä tunneta tarkasti kaikkia sen aiheuttamia haittoja. Se tekeekin vapen käytöstä ja kokeiluista erityisen huolestuttavaa. Se haitoista kuitenkin tiedetään, että vape sisältää monesti nikotiinia, joka on voimakasta riippuvuutta aiheuttava myrkky. Riippuvuus voi kehittyä jo vähäisenkin käytön seurauksena, ja sen myötä myös haittojen määrä kasvaa, koska vapen käytöstä tulee riippuvuuden myötä säännöllistä, eikä käyttö jää ”vain” kokeilutasolle. Nikotiinin muutkin haitat tunnetaan jo erittäin hyvin, ja erityisen haitallista se on kasvaville ja kehittyville nuorille. Voit halutessasi lukea lisää nikotiinin haitoista täältä.

Viestistäsi ei käy suoraan ilmi, oletko itse kokeillut vapea. Oli tilanne mikä tahansa, rohkaisen sinua skippaamaan vapettamisen ja etsimään mielihyvää esimerkiksi itselle mieluisista harrastuksista tai liikunnasta. 😊 Ainoastaan sillä, että ei vapeta, voi välttää myös kaikki siihen liittyvät haitat.

Mukavaa kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Zusse
Ikä: 9-12v
Miten kysyä ihastusta ulos? Miten kysyä ihastusta ulos
Fressis

Hei ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi!

Kysymykseen ei harmillisesti ole mitään yhtä oikeaa vastausta, sillä jokainen ihminen ja myös tilanne on erilainen. Jollekin voi olla luontevaa kysyä toista ulos suoraan joko somessa tai kasvokkain: ”Olisi kiva tutustua suhun paremmin, haluaisitko tehdä jotain yhdessä?”. Toiselle taas voi olla luontevampaa hakeutua ensin samaan seuraan esim. koulussa ja kuulostella onko itsellä ja ihastuksella jotain yhteistä, esim. yhteistä harrastusta, josta voisi alkaa jutella. Jos sellainen löytyy, vaikka kiinnostus elokuviin, voi ihastukselle ehdottaa jotain siihen liittyvää: ”Hei huomasin että leffassa menee se mistä puhuttiin viimeksi. Olen menossa katsomaan, haluatko tulla mukaan?”. Voit myös pohtia miten haluaisit, että sinuun ihastunut kysyisi sinua ulos?

Harvoin itse kysyminen jännittää, vaan se mitä toinen vastaa. Älä kuitenkaan anna jännityksen olla esteenä. Etukäteen ei voi tietää miten tilanne päättyy, sillä emme voi itse vaikuttaa siihen kuka pitää kenestäkin. Kysy siis rohkeasti, ja toivottavasti kysyminen tuottaa toivotun lopputuloksen! 😊 Kävi miten kävi, voit joka tapauksessa olla itsestäsi ylpeä, että lähestyit ihastustasi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Sara-Olivia
Ikä: 9-12v
Mitä pornossa tehdään ja miksi kaikki katsovat sitä? Olen 10-vuotias tyttö, joka ei ole ikinä katsonut pornoa. Haluaisin tietää mitä siinä pornossa oikeasti tehdään, ja miksi melkein kaikki on katsoneet sitä?
Fressis

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi!

Pornossa esitetään alastomuutta ja monenlaisia seksuaalisia tekoja, eli seksiä aikuisten kesken. Pornoelokuvat tehdään samaan tyyliin, kuin jokin muukin elokuva, eli siinä on käsikirjoitus, jota näyttelijät esittävät. Se perustuu siis tarinaan ja mielikuvitukseen. Porno on tarkoitettu aikuisille, eikä pornon katsomista suositella alle 18-vuotiaille, koska sen sisällön ei katsota olevan soveliasta vielä kehittyville lapsille.

Ihmisen seksuaalinen kehitys lapsena ei ole vielä valmis vastaanottamaan aikuisen maailmaan tarkoitettuja asioita, eikä asioita, jotka eivät ole itselle vielä mm. aivojen kehityksen osalta ajankohtaisia. Seksi saattaa alkaa kuitenkin kiinnostaa jo ikäisiäsi lapsia, ja se on ihan ok. Monesti sellaiset asiat, jotka ovat uusia, ja kuuluvat isompien ihmisten ja aikuisten elämään, ovatkin usein kiinnostavia, niin seksikin. Myös siitä syystä monet ikätoverisikin ovat sitä saattaneet katsoa, koska se kiinnostaa.

Kuitenkaan seksiä ja sen näkemistä ei vielä kuulu omalla kohdallasi sinun ikäisenäsi kokea. Seksin kokeminen alkaa olla ajankohtaista myöhemmin murrosiän loppuvaiheilla tai aikuisuuden kynnyksellä, kun keho ja mieli ovat siihen valmiita. Se on myös yksilöllistä, milloin kukin on kehon ja mielen osalta siihen valmiita.

Joskus, jos pornoa katsoo lapsena, voi tulla vastaan esimerkiksi netissä sellaisia videoita, jotka voivat hämmentää ja tuottaa epämiellyttävää oloa. Silloin tietää, ettei ole valmis näkemään sellaista materiaalia, eikä kannata katsoa enempää. Siitä kannattaa myös jutella luotettavan aikuisen kanssa, jos jokin asia on jäänyt vaivaamaan. Porno voi myös antaa vääristynyttä mielikuvaa siitä mitä seksi on ja millä tavoin sitä tehdään, varsinkin, jos ei ole kokemusta oikeista seksitilanteista toisen ihmisen kanssa. Lue aiheesta lisää täältä: Mitä on porno? | Hyväkysymys.fi (hyvakysymys.fi).

Toivottavasti tämä viesti vastasi kysymykseesi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinipussitNikotiinituotteetNuuskaSähkösavukeTupakka
Nimimerkki: Tyyppi
Ikä: 9-12v
Näkyykö nikotiini verikokeissa? Näkyykö verikokeessa jos käyttää nikotiinia ja jos näkyy niin kerrotaanko siitä vanhemmille jos on 12?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi!

Verikokeista on teoriassa kyllä mahdollista tutkia nikotiinia, mutta tavallisten verikokeiden yhteydessä nikotiinia ei verestä tutkita. Tämän puolesta verikokeita ei kannata ainakaan siis jännittää tai jättää niihin menemättä. Eikä sinun tarvitse siis myöskään pelätä, että vanhempasi saisivat tietää nikotiinituotteiden käytöstä tätä kautta 😊

Haluaisin kuitenkin rohkaista sinua miettimään, voisitko jutella nikotiinituotteiden käytöstä itse vanhempiesi kanssa? Voit ehkä pohtia miksi tuotteita käytät ja mitä niistä ylipäätään ajattelet, ja kertoa sen heille? Näin ollen sinun ei tarvitsisi myöskään jännittää sitä että jäät heille käytöstä jotain muuta kautta kiinni.

Voi olla, että odotat vanhempiesi reaktion olevan jollain tavalla ikävä, koska et selvästi halua vanhempiesi tietävän asiasta. On luonnollista, että vanhempien huoli sinun terveydestäsi saattaa näkyä ulospäin vahvana reaktiona tällaiseen asiaan. Siksi olisikin hieno juttu, jos ottaisit asian itse puheeksi – reaktio asiaan voi olla sen myötä lempeämpi.

Vanhempiesi mahdollinen huoli nikotiinituotteiden käytön vaikutuksista terveyteesi on toki aiheellinen. Nikotiinista ei ole sinun ikäisellesi nuorelle valitettavasti muuta kuin haittaa.

Joskus voi tuntua, että tuotteiden käytöstä on ”hyötyä” esimerkiksi kaverisuhteissa. Onkin hyvä pohtia, onko käytöstä aiheutuvat hyödyt, mitä ikinä koetkaan niiden olevan, sen arvoisia, että vahingoitat terveyttäsi jatkamalla tuotteiden käyttöä. Lopettamalla käytön säästyt monilta haitoilta, joita nikotiinituotteiden käyttö aiheuttaa. Voit lukea niistä halutessasi lisää Fressiksestä.

Jos sinua mietityttää jokin muu asia nikotiinituotteiden käyttöön liittyen, voit aina laittaa meille uuden kysymyksen! Mukavaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Rytmi
Nimimerkki: Väsynytt
Ikä: 9-12v
Mistä väsymys voi johtua? Moi… *haukottelee* Oon ollut viime aikoina aika väsynyt ja se on jatkunut yli viikon. Oon 12-vuotias, nukun 9-11 tuntia, syön perusterveellisesti ja liikun kyllä...
Fressis

Moikka Väsynytt,

Kiitos hyvästä kysymyksestä!

Kiva kuulla, että väsymyksestä huolimatta peruselämäntapasi ovat kunnossa. Ne antavat hyvän pohjan terveelliselle ja virkeälle elämälle.

Lähtökohtaisesti väsymys ei ole vaarallista. Viikko voi tuntua pitkältä ajalta, mutta elimistöllä voi kestää toipua erilaisista rasituksista toisinaan kauankin. Esimerkiksi alkava flunssa voi väsyttää kehoa paljon, varsinkin jos elämäntyyli on aktiivinen. Kehoa kannattaakin kuunnella! Mikäli se kaipaa lepoa, ehkä on parempi ottaa rauhallisemmin!

Väsymys voi johtua lukuisista tekijöistä, joista osan osasitkin hyvin poissulkea. Väsymyksen syy olisi kuitenkin hyvä selvittää, sillä on ikävää kärsiä väsymyksestä!

Kirjoittamasi perusteella minun on vaikea arvioida, mistä sinun kohdallasi väsymys voi johtua. Suosittelenkin hakeutumaan kouluterveydenhoitajalle, joka voi kysellä sinulta tarkemmin aiheeseen liittyen. Hänen kanssaan voitte yhdessä selvittää mitä väsymyksen taustalla voisi olla. Hän voi myös arvioida, olisiko hyödyllistä ottaa verikokeita ja selvittää esimerkiksi mahdollisia matalia rauta-arvoja.

Korostan, että ei kannata olla asiasta huolissaan. Uskon, että löydätte väsymykselle syyn, tai vaihtoehtoisesti asia korjaantuu itsestään. Ole kuitenkin yhteydessä terveydenhoitajaan niin saatte asiaan ratkaisun.

Toivottavasti saat virkeytesi pian takaisin!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 8
Ikä: 9-12v
Mitä tehdä, kun luokkalaiseni pyysi harrastamaan seksiä? Onko normaalia että meidänluokan tytöt haluavat panna minua? Yksi pyysi eilen panemaan mitä tehdä.
Fressis

Hei, kiitos viestistäsi!

On normaalia, että seksi alkaa kiinnostaa jo sinun ikäisiäsi nuoria.

Ennen seksin harrastamista toisen henkilön kanssa on kuitenkin tärkeää, että siihen osallistuvien osapuolten keho ja mieli ovat riittävän kehittyneitä ja valmiita seksiin. Kerrot iäksesi 9-12 vuotta. Yleensä tämän ikäiset eivät ole valmiita vielä mielen eikä kehon osalta kokeilemaan esimerkiksi yhdyntäseksiä toisen ihmisen kanssa. Silti seksistä kiinnostuminen ja seksuaalinen kiihottuminen toisen seurassa, tai seksuaalisen nautinnon kokeminen esimerkiksi itsetyydyttäen, voi olla joillekin ok. Mihinkään ei ole kuitenkaan kiire.

Seksiin toisen henkilön kanssa ei pidä suostua, jos ei ole siihen halukas eikä valmis, vaikka ajatus siitä kiinnostaisi tai kiihottaisikin. Seksissä on aina varmistettava molempien suostumus ennen kuin sitä tehdään. Seksi on myös hyvin henkilökohtainen asia, joka kannattaa jakaa itselle tärkeän ja luotettavan ihmisen kanssa. Kannattaa siis kuunnella ja tunnustella kaikessa rauhassa omia fiiliksiä asian suhteen. Voit halutessasi lukea Fressiksen tietopankista lisää seksistä Mitä seksi on? – Fressis ja selata muiden nuorten kysymyksiä ja vastauksia niihin samasta aiheesta.

Jos tällaiset pyynnöt toistuvat, muista että voit pyytää tyttöjä lopettamaan ja kertoa että heidät toimintansa on häiritsevää. Jos he eivät pyynnöstä huolimatta lopeta, voit kertoa asiasta luotettavalle aikuiselle, kuten esimerkiksi opettajalle.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Kyselen vaa
Ikä: 9-12v
Onko seksissä pakko imeä munaa? Onko seksissä pakko imeä munaa?
Fressis

Moikka nimimerkki Joku ja kiitos kysymyksestä!

Seksissä ei tarvitse tehdä mitään sellaista, mitä ei itse halua. Suuseksiä ei siis tarvitse tehdä, jos se ei tunnu itsestä hyvältä ja sopivalta ajatukselta. Seksissä onkin hyvä muistaa myös aina itse varmistaa toisen osapuolen suostumus seksiin ja siinä tehtäviin asioihin.

Kertomasi iän puolesta olet vielä aika nuori, eikä viestistäsi käy ilmi, onko sinulla ollut jo seksiä jonkun toisen henkilön kanssa. Haluamme kuitenkin muistuttaa ettei minkäänlaisen seksin harrastamiseen ole kiire. Ennen ensimmäistä seksikertaa on myös hyvä pohtia, kokeeko vielä olevansa valmis seksiin toisen kanssa. Yksi keskeinen edellytys seksin harrastamiselle on, että pystyy juttelemaan (seksi)kumppanin kanssa siitä, mitä haluaa tai ei halua seksissä tehdä. Tärkeää on myös, että uskallatte tarvittaessa seksiin liittyvissä asioissa myös sanoa ei ja luotatte toisiinne. Lisäksi ennen seksiä tulee yhdessä neuvotella ja sopia ehkäisystä seksitautien ja raskauden ehkäisemiseksi. Kondomi suojaa näiltä molemmilta. Seksistä voit lukea halutessasi lisää Fressiksen tietopankista.

Mikäli seksiin liittyvät asiat vielä mietityttävät sinua ja haluat keskustella niistä luotettavan aikuisen kanssa, voit olla yhteydessä Väestöliiton maksuttomiin palveluihin.

Mukavaa talven jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?