Moi Tiitus! Seksuaalinen halu ja seksuaaliset ajatukset alkavat heräillä murrosiässä hormonitoiminnan muutosten myötä. On siis tavallista, että tuolloin alkaa nähdä muita ihmisiä aivan uudella tavalla. Mieleen voi tulla kiihottavia mielikuvia ja haaveita kosketuksista ja seksistä muiden kanssa. Kiihottavat ajatukset voivat kohdistua esimerkiksi ikätovereihin, julkisuuden henkilöihin tai itseä vanhempiin, mahdollisesti auktoriteettiasemassa oleviin henkilöihin.
Suomen laissa on määritelty 16. vuoden suojaikäraja, joka tarkoittaa, että vanhempi henkilö ei saa tehdä seksuaalisia tekoja alle 16-vuotiaalle henkilölle. Lain silmissä alle 16-vuotiaan ei katsota pystyvän antamaan pätevää suostumusta seksiin itseään (selkeästi) vanhemmalle henkilölle, koska lapsen tai nuoren henkinen ja fyysinen kehitys on vielä kesken. Suojaikärajan tarkoituksena on suojella alle 16-vuotiaita kokemuksilta, joihin he eivät välttämättä ole vielä valmiita.
Vanhempi henkilö syyllistyy rikokseen, mikäli hän tekee seksuaalisia tekoja alle 16-vuotiaalle – esimerkiksi pyytää lähettämään seksuaalissävytteisiä kuvia tai videoita, lähettää itsestään paljastavia kuvia, koskettaa nuorta seksuaalisesti tai harrastaa yhdyntää. Suojaikäraja on 18 vuotta niissä tapauksissa, joissa aikuinen on auktoriteettiasemassa nuoreen nähden, kuten vaikkapa opettaja, valmentaja tai sinun tapauksessasi puheterapeutti. Voit lukea suojaikärajasta lisää täältä.
Näin ollen vastauksena kysymykseesi on, että et voi harrastaa puheterapeutin kanssa seksiä, sillä lain mukaan aikuinen syyllistyisi tällöin rikokseen, josta seuraa hänelle rangaistus. Näin on myös silloin, vaikka lapsi tai nuori olisi tehnyt aloitteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö voisi mielessäsi kuvitella harrastavasi puheterapeutin kanssa seksiä. Seksuaaliset ajatukset ja seksifantasiat ovat vain sinua varten. Osa seksifantasioista on sellaisia, ettei niitä voi toteuttaa tosielämässä, koska niistä voi aiheutua vahinkoa itselle tai muille. Jotkin fantasiat puolestaan kiihottavat nimenomaan vain ajatuksen tasolla, mutta tosielämässä niitä ei halua toteuttaa. Omassa mielessä tapahtuvissa mielikuvissa on kuitenkin lupa kiihottua mistä vain, sillä pelkät ajatukset eivät voi vahingoittaa ketään. Seksifantasioita ajatellessa voi kuitenkin tuottaa itselleen nautintoa itsetyydyttämällä, joka on turvallinen tapa tutustua omaan kehoon ja seksuaalisiin mieltymyksiin.
Heippa ja kiitos kysymyksestä!
On ihan normaalia, että haluaa kokeilla itsetyydytykseen erilaisia välineitä ja seksileluja. Seksileluissa ei ole varsinaista ikärajaa, mutta käytännössä niiden hankkiminen alaikäisenä voi tuottaa haasteita.
Seksileluja myydään esimerkiksi ns. erotiikkakaupoissa, mutta osaan niistä otetaan vain täysi-ikäisiä asiakkaita. Voit halutessasi soittaa tai laittaa sähköpostia kotipaikkakuntasi erotiikkakauppoihin ja kysyä, saavatko alle 18-vuotiaat tulla tekemään ostoksia heille. Seksileluja voi myös tilata esimerkiksi nettikaupoista. Kannattaa kuitenkin huomioida, että silloin ostamiseen tarvitaan pankki- tai luottokorttia, verkkopankkia tai Paypalia. Kortin tiliotteeseen jää myös merkintä nettikauppaostoksista. Jotkut apteekit sekä isommat tavaratalot myyvät seksivälineitä, mutta niissä valikoima on melko suppea. Toisaalta niihin pääsee helposti ostoksille myös alaikäisenä.
Voit lukea seksileluista ja niiden ostamisesta lisää Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta.
Moikka!
Murrosiässä on tosi luonnollista, että seksuaalisuus, seksi ja alastomat kehot alkavat kiinnostaa. On ok haaveilla esimerkiksi siitä, että näkisi jonkun pippelin. Omassa mielessään voi kuvitella asioita, jotka tuntuvat mielekkäältä ja hyvältä. Asialle ei tarvitse kuitenkaan tässä vaiheessa erityisesti tehdä mitään, riittää että haaveilet.
Jos sinulla on seksuaalisen kiihottumisen tunteita ja sinusta tuntuu hyvältä, voit itseksesi hyväillä itseäsi ja kokeilla itsetyydytystä. Itsetyydytys on hyvä ja suositeltava tapa tutustua omaan kehoon ja kiihottumiseen. Jossain vaiheessa kehityksen ja iän myötä tulee oikeassa elämässä ajankohtaiseksi alastomuus ja erilaiset seksuaaliset teot, kuten seksi toisen ihmisen kanssa. Voit lukea seksistä lisää mm. Fressiksen tietopankista.
Jos seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat mietityttävät sinua kovasti, voi niistä jutella esimerkiksi jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Jos sinulla ei ole sellaista henkilöä tai juttelu kasvokkain tuntuu vaikealta, voit myös jutella asiasta luottamuksella ja nimettömästi esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Kivaa kevään jatkoa!
Moi! Seksi, eka kerta ja seksiseuran löytäminen mietityttävätkin monia ikäisiäsi nuoria. Hienoa, että laitoit meille viestiä!
Murrosiässä seksuaalisuus alkaa herätä uudella tavalla hormonitoiminnassa tapahtuvien muutosten vuoksi. Tämän seurauksena monenlaiset ajatukset, visuaaliset ärsykkeet, äänet ja kosketukset voivat aiheuttaa seksuaalista kiihottumista, minkä lisäksi ajatukset saattavat muutenkin hakeutua mieltä kiihottaviin mielikuviin, jolloin alkaa tehdä mieli seksiä.
Seksi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, mutta yleensä se määritellään ajatuksiksi, tunteiksi ja toiminnaksi, joka tuottaa seksuaalista kiihottumista ja mielihyvää. Seksiä voi olla joko yksin, jolloin puhutaan itsetyydytyksestä tai yhdessä toisen ihmisen kanssa. Seksissä nautintoa voi antaa ja saada hyväilemällä kehon eri osia esimerkiksi käsin, suulla, sukuelimillä tai seksivälineillä. Koska seksiä on niin monenlaista, myös ekoja kertoja voi olla monenlaisia: ensimmäinen suudelma, ensimmäinen kerta hyväilyä vaatteiden päältä, ensimmäinen yhdyntä, ensimmäinen kerta suuseksiä jne.
Omalla kohdallasi sinun kannattaa pohtia, mitä sinä toivot seksiltä ja mitä seksi sinulle tarkoittaa. Millaiset asiat tuottavat sinulle nautintoa? Entä mitkä ovat sellaisia seksuaalisia asioita, joista et pidä tai joita et halua kokeilla? Omien mieltymysten, toiveiden, tarpeiden ja rajojen tuntemus sekä niistä kommunikointi mahdolliselle seksikumppanille on tärkeää, jotta seksi voisi olla sen kaikille osapuolille mahdollisimman hyvää, nautinnollista ja turvallista. Tähän liittyy suostumus, eli kaikkien seksuaalisten tekojen tulee tapahtua seksin osapuolten yhteisestä halusta. Lisäksi turvalliseen seksiin kuuluu ehkäisystä huolehtiminen yhdessä. Seksissä kaikki sen osapuolet ovat vastuussa siitä, että teillä on luottavainen ja turvallinen olo toistenne seurassa.
Pohdit sitä, voitko jo harrastaa seksiä, vaikka sinulla ei ole kumppania tai poikia kavereina. Tässä asiassa sinun kannattaa jälleen pohtia omia toiveitasi ja tarpeitasi: Millaista suhdetta ja kuinka syvällistä tuntemista kaipaat, jotta koet olevasi valmis seksiin? Mitä toivot seksikumppan(e)iltasi? Tarvitsetko seksistä nauttimiseen ja hetkeen heittäytymiseen pitkäaikaista ja läheistä tuntemista vai tunnetko olosi turvalliseksi ja seksuaalisesti halukkaaksi myös vähemmällä tutustumisella? Olipa takana lyhyt tai pitkäaikainen toisen tunteminen, luottamuksen, mieltymyksistä ja rajoista kommunikoimisen sekä keskinäisen kunnioituksen tulee olla kunnossa. Lisäksi on tärkeää keskustella siitä, millaisia asioita suhteeltanne odotatte: seurustelua, satunnaista tapailua, hetken huumaa tai ehkä jotain muuta. Kun molemmat ovat kartalla suhteen laadusta, ei pääse syntymään väärinymmärryksiä ja voidaan pyrkiä välttämään pettymyksiä.
Ekaa kertaa ei tarvitse kiirehtiä. Kannattaa kuunnella ja tunnustella kaikessa rauhassa sinun omia tuntemuksiasi. Seksiin on todennäköisesti sitten valmis, kun ajatus siitä kiinnostaa ja kiihottaa enemmän kuin pelottaa tai ahdistaa. Voit halutessasi lukea Fressiksen kysymyspalstalta asiantuntijoiden vastauksia muiden nuorten esittämiin kysymyksiin ekasta kerrasta.
Moi ja kiitos viestistäsi!
Kerrot, että sinua alkaa välillä öisin kiihottaa ja tehdä mieli seksiä. On hyvin tavallista, että murrosiässä alkaa tuntea seksuaalista kiihottumista, seksuaaliset halut heräävät ja seksiin liittyvät asiat alkavat kiinnostaa. Itsetyydytys onkin hyvä tapa tutustua omaan kehoon, mieltä kiihottaviin fantasioihin ja omiin nautinnon saamisen tapoihin. Mainitsit kuitenkin, että itsetyydytys ei tunnu enää miltään. Sitä ei tietenkään ole pakko tehdä ja itsetyydytyksestä voi myös pitää taukoa, jos se ei tuo sinulle haluttuja tuntemuksia tai sinun ei muuten vain tee mieli itsetyydyttää. Jossain kohtaa sinulle voi taas palata halu erilaisten mielihyvää tuottavien asioiden kokeiluun itsesi kanssa.
Itsetyydytys on vain itseä varten, ja yleensä se tuntuu sekä henkisesti että fyysisesti ainakin osittain erilaiselta kuin seksi toisen kanssa. Kerrotkin että haluaisit seksiä toisen henkilön kanssa. Voikin olla hyvä pohtia, mitä seksi toisen kanssa juuri sinulle tarkoittaa ja mitä toivot seksiltä. Yleensä seksillä viitataan seksuaaliseen kiihottumiseen ja nautintoa tuottavaan toimintaan yksin tai yhdessä muiden kanssa. Se voi olla siis paljon muutakin kuin yhdyntää. Aina ei tarvita edes kosketusta, vaan myös esimerkiksi tietynlaiset puheet voivat olla kiihottavia.
On myös hyvä pohtia sitä, koetko olevasi valmis seksiin toisen kanssa. Jotta seksistä voi nauttia, on hyvä ennen sitä pohtia, millaisista asioista pidät, mikä tuo sinulle nautintoa, mitä toivot hyvältä seksiltä ja missä menevät sinun rajasi. Lisäksi näistä asioista tulee osata kommunikoida avoimesti mahdolliselle seksikumppanille, jotta seksi voisi olla teille molemmille mahdollisimman nautinnollista ja turvallisen tuntuista.
Hyvä ja turvallinen seksikumppani kunnioittaa toisen rajoja, ja seksi perustuu aina molemminpuoliseen suostumukseen. Tämä tarkoittaa, että kaikki seksuaaliset teot tapahtuvat yhteisymmärryksessä, eli niihin on saatu lupa. Toisin sanoen ennen seksiä ja sen aikana on tärkeää osata sanallistaa toiselle, mistä pidät ja et pidä sekä mitä asioita haluat ja olet valmis tekemään ja mitä puolestaan et halua tehdä. Olennainen osa turvallista ja nautinnollista seksiä on myös neuvotella ja sopia siitä, mitä ehkäisymenetelmää haluatte käyttää seksitautien ja raskauden ehkäisemiseksi.
Kerroit, ettei sinulla ainakaan vielä ole kumppania, jonka kanssa harrastaa seksiä. Kun jossain vaiheessa tapaat ihmisen, jonka kanssa olisit kiinnostunut kokeilemaan seksiä ja tunne on molemminpuolinen, kannattaa vielä pohtia, onko hän sellainen ihminen, johon aidosti luotat ja jonka kanssa sinun on hyvä olla. Kunnioittaako hän rajojasi ja ottaa huomioon mieltymyksesi? Olipa kyse satunnaisesta tai pidempiaikaisesta seksikumppanista, ensiarvoisen tärkeää on, että teillä on turvallinen olo toistenne seurassa ja teidän välinen kommunikaatio toimii. Kannattaa myös pohtia sitä, millaista seuraa toivot löytäväsi ja mitä toivot (seksi)kumppaniltasi. Kun tiedät mitä etsit suhteelta ja seksiltä, on helpompi suunnata energiaa sinua kiinnostaviin ihmisiin.
Iloista ja aurinkoista kevättä sinulle!
Moi nimimerkki Aapeli!
Hienoa, että laitoit meille viestiä ja haluat valmistautua seksiin ja suojautumiseen hyvin.
Kerrot, että tyttöystäväsi pyysi sinua harrastamaan seksiä kanssaan. Ensimmäisenä kannattaa pohtia oletko itse valmis seksiin? Jokaisella on oikeus tutustua omaan seksuaalisuuteensa ja seksiin siinä vaiheessa, kun se tuntuu itselle oikealta. Onkin hyvin yksilöllistä, minkä ikäisenä eri ihmiset kokevat olevansa valmiita seksiin. Seksin aloittamisessa toisen kanssa ei kannata siis pitää kiirettä. Loppupeleissä omien tunteiden kuunteleminen on avainasemassa: ajatus seksistä ei pelota tai ahdista, vaan mahdollisesta jännityksestä huolimatta kokee olevansa siihen valmis.
Seksissä on tärkeää, että seksikumppaneilla on turvallinen olo toistensa seurassa ja vahva luotto toisiinsa. Oletteko pystyneet puhumaan avoimesti tyttöystäväsi kanssa omista haluistanne, mieltymyksistänne ja epävarmuuksistanne liittyen seksiin? Seksiähän on monenlaista ja jokainen määrittelee sen omalla tavallaan. Seksiä voi olla esimerkiksi eri kehonosien koskettelu ja hyväily vaatteiden päältä tai alta sekä yhdyntä. Sinun on hyvä tarkistaa mitä tyttöystävä tarkoitti seksillä, ja miten itse näet sen. Seksin tarkoitus on tuottaa seksuaalista mielihyvää sen molemmille osapuolille ja paras tapa varmistaa tämä on avoin keskustelu seksistä kumppanin kanssa. On tärkeä muistaa se, että seksiin on aina oltava suostumus molemmilta osapuolilta. Ketään ei saa painostaa seksiin, ja sen voi myös missä vaiheessa tahansa lopettaa.
Myös ehkäisystä tulee sopia yhdessä, mikäli harrastetaan seksiä, jossa on seksitautien tarttumisen tai raskaaksi tulemisen mahdollisuus. Kysyitkin kannattaako kondomia käyttää. Kyllä kannattaa. Kondomi suojaa oikein käytettynä sekä seksitaudeilta että raskaudelta hyvin, ja sitä kannattaa ehdottomasti käyttää. On olemassa monia muitakin ehkäisymenetelmiä, joista voit lukea lisää täältä.
Lue vielä lisää seksistä ja ekaan kertaan valmistautumisesta Fressiksen tietopankista.
Kivaa kevättä sinulle!
Heippa nimimerkki lumipallo,
kiitos kysymyksestä. Emättimen kostuminen eroottista tekstiä, esimerkiksi kirjaa, lukiessa on normaalia. Todennäköisesti kiihotut lukemastasi seksuaalisesti, jolloin emättimen kostuminen on luonnollinen kehon toimintaan liittyvä ilmiö. Voit lukea kiihottumisesta lisää Väestöliiton artikkelista.
Voit halutessasi myös keskustella asiasta lisää Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa, jonka löydät täältä.
Moikka,
kiitos kysymyksestäsi! Kuvaat viestissäsi seksuaalista haluasi ja pohdit mitä sen kanssa tulisi tehdä.
Ensinnäkin on täysin luonnollista, että sinulla on tällainen olo. Se johtuu murrosiässä hormonitoiminnassa tapahtuvista muutoksista, jonka seurauksena seksuaalisuuteen liittyvät asiat alkavat kiinnostaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Voit lukea aiheesta lisää Väestöliiton artikkelista Miksi murrosikä herättää seksuaalisen kiihottumisen?
Jos kuitenkin koet, että tämä halu häiritsee tavallista elämääsi, voisi olla hyvä, että pääsisit juttelemaan siitä jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachat on hyvä paikka, jossa voit jutella seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä aiheista nimettömästi seksuaalineuvojan kanssa.
Yksi tapa ”purkaa” omaa seksuaalista halua ja kiihottumista on myös itsetyydytys, josta voit lukea lisää Fressiksen artikkelista. Jos sinulle tulee ajankohtaiseksi seksi toisen henkilön kanssa, muistathan, että seksin on tärkeää perustua suostumukseen, eli kommunikaatioon sitä, mitä seksin molemmat osapuolet toivovat itselle tehtävän ja mitä taas ei.
Moi!
Kerrot säikähtäneesi ja kokeneesi shokin, kun mennessäsi saunomaan kaverisi kanssa myös hänen veljensä tuli saunaan. Pohdit, mikä tällaisen reaktion sinussa aiheutti. On ymmärrettävää, että hämmennyit totaalisesti, koska tilanne tuli sinulle täysin odottamatta. Tunnereaktiosi ja henkesi salpautuminen mahdollisesti viestivät myös siitä, että tuossa hetkessä yksityisyytesi rajoja oltiin ylittämässä. Omat rajat tarkoittavat mm. sitä, millaiset kehoosi, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat sinulle ok ja mitkä eivät.
Jokaisella on oikeus määrittää itse omat rajansa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saat itse päättää, kuka saa nähdä sinut alasti tai vähissä vaatteissa. Samoin saat itse päättää, jos et halua nähdä jotakuta toista ihmistä alasti tai olla alasti samassa tilassa muiden kanssa. Rajat ovat jokaisella yksilölliset ja ne voivat vaihdella tilanteesta toiseen. Omia rajoja kannattaa aina kuunnella sekä kommunikoida niistä muille. Lisätietoa rajoista ja niiden tunnistamisesta saat Hyvä Kysymys -sivuston artikkelista.
Kullakin perheellä on omanlaisensa tavat ja käytännöt saunomisen ja alastomuuden suhteen. Joissakin perheissä kaikki perheen jäsenet saunovat yhdessä, kun taas toisissa perheissä esimerkiksi vain samaa sukupuolta olevat saunovat keskenään. Jokainen perhe kuitenkin sopii yhdessä heille sopivat saunomisen käytännöt, eikä yksikään tapa ole toistaan parempi tai huonompi. Tärkeintä on, että yhdessä saunovat henkilöt ovat sinut asian kanssa. Kaverisi perheessä yhteissaunominen on mahdollisesti niin itsestään selvä asia, etteivät he välttämättä ole tulleet ajatelleeksi, että toisille yhdessä saunominen ei tunnu yhtä luontevalta. Asiasta voisi olla hyvä keskustella kaverisi vanhempien kanssa, jotta he osaisivat ottaa muiden rajat jatkossa paremmin huomioon. Mikäli olet jutellut vanhempiesi kanssa tästä kokemuksestasi, voisivatko he ottaa asian puheeksi? Tai voisitko pyytää kaveriasi keskustelemaan asiasta perheensä kanssa?
Mikäli vastaavia tilanteita tulee jatkossa vastaan joissakin muissa yhteyksissä, mahdollisesta yhteissaunomisesta olisi hyvä keskustella etukäteen. Jotkut ovat tarkkoja siitä, keiden seurassa ovat valmiita olemaan alasti, ja näitä rajoja tulee kunnioittaa. Etenkin murrosikään tultaessa jotkut nuoret kokevat mukavammaksi saunoa vain samaa sukupuolta olevien kanssa tai ihan yksin. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi se, että kehossa tapahtuvat muutokset mietityttävät ja muutenkin voi alkaa kaivata enemmän omaa tilaa ja yksityisyyttä. Vaikka alastomuus onkin luonnollista, jokainen tietää itse parhaiten, onko valmis olemaan alasti muiden seurassa.
Olisi ollut sinua kohtaan reilua, että sinulta olisi kysytty, voiko kaverisi veli tulla samaan aikaan saunaan. Mukava kuitenkin kuulla, että lopulta tilanteesta jäi sinulle kiva olo ja jännitys omasta alastomasta kehosta on vähentynyt. Mikäli tapahtunut kuitenkin vielä alkaa jossain kohtaa mietityttää sinua, kannattaa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi keskustella jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Tarvittaessa keskustelutukea saa myös Väestöliiton nuorille suunnatusta seksuaalineuvonnasta.
Moi!
Upeaa, että rohkenit ottaa meihin yhteyttä. Kehosi selkeästi yrittää viestiä sinulle jotain, joten on hienoa, että olet ottanut nämä viestit huomioon ja pyrit selvittämään niiden syitä.
Seksin kuuluisi tuottaa hyvää oloa ja nautintoa, joten ensimmäinen neuvoni on, että kannattaa pitää seksissä taukoa ja selvittää, mistä tämä paha olo johtuu. Viestissäsi ei kerrota sen tarkemmin, miltä paha olo sinussa tuntuu ja millaisia asioita siihen liittyy: tietynlaisia ajatuksia, tunteita, olotiloja, fyysisiä tuntemuksia? Entä onko paha olo enemmän henkistä vai fyysistä? Mikäli kyse on fyysisesti pahasta olosta, asiaa kannattaa lähteä selvittämään lääkärin vastaanotolle.
Jos paha olo on pääasiassa henkistä, sen lähteitä voi vain arvailla näillä tiedoilla. Alkuun päästäksesi voit pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä: Onko harrastamasi seksi sellaista kuin toivot ja josta nautit? Ovatko seksissä tapahtuvat asiat sellaisia, joita aidosti haluat? Voitko edetä seksissä sinulle sopivaan tahtiin, ei liian nopeasti? Koetko seksikumppanisi turvalliseksi ja luotettavaksi? Kunnioittaako hän sinun rajojasi, kuunteleeko hän sinun toiveitasi ja huomioiko hän sinun mieltymyksesi? Uskallatko sanoa tarvittaessa ei ja kunnioitetaanko kieltäytymistäsi? Entä miten suhtaudut seksiin ja miten sinulle on puhuttu seksistä? Onko siitä puhuttu ilon ja nautinnon kautta vai häpeän ja paheellisuuden kautta? Tai onko sinulle mahdollisesti aiemmin tapahtunut jotain sellaista, joka voisi seksin aikana tai sen jälkeen nostaa ikävät tunteet pintaan?
Jotkut kokevat ahdistusta, alakuloa tai muita ikäviä tuntemuksia seksin jälkeen, vaikka seksi itsessään olisi koettu nautinnolliseksi ja suostumukselliseksi. Selittävää tekijää tälle ei välttämättä aina löydetä, vaikka asiaa tutkittaisiin.
Jotta voit saada apua, suosittelen lämpimästi keskustelemaan asiastasi seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin kanssa. Esimerkiksi Väestöliitto ja Sexpo tarjoavat ilmaista seksuaalineuvontaa sekä chatissa että puhelimitse. Näiden palveluiden asiantuntijoiden kanssa voitte lähteä yhdessä ottamaan selvää, mistä paha olosi seksin jälkeen saattaa johtua ja mitä sille voi tehdä.
Toivottavasti tämä vastaus auttaa sinua asian kanssa eteenpäin. Tsemppiä ja mukavia hetkiä syksyysi!