Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: .
Ikä: 9-12v
Mitä, jos ei uskalla kertoa vapesta vanhemmille? Mitä jos ei uskalla kertoa vapesta vanhemmille tai luulee että he suuttuvat mitä pitäisi tehdä minua kiusataan siitä ja ahdistaa paljon
Fressis

Moikka,

Tosi hyvä, että kirjoitit meille, etkä jäänyt pohtimaan sinua vaivaavaa asiaa yksin.

Joskus hieman epämukavista asioista kertominen vanhemmille voi tuntua hankalalta. On myös luonnollista, että vanhempien reaktio jännittää sinua. Vanhempien tehtävänä on kuitenkin huolehtia sinusta ja hyvinvoinnistasi, joten olisi tosi tärkeää, että voisit puhua heille sinua huolettavista asioista. Esimerkiksi vapeen ja siitä aiheutuviin haittoihin voikin liittyä monenlaista pohdittavaa. Usein juttelu jonkun luotettavan aikuisen, kuten vanhemman, kanssa helpottaa omaa oloa.

Jos kertominen kasvotusten tuntuu liian vaikealta, voisitko ehkäpä kirjoittaa heille alkuun vaikka viestin, jossa kerrot asiasta? Voit myös näyttää heille vaikkapa tämän meille kirjottamasi viestin ja kertoa, että sinua jännittää, että he suuttuvat. Näin he pystyvät ottamaan tunteesi paremmin huomioon, ja sen jälkeen myös juttelu aiheesta voi olla helpompaa.

Kerroit myös, että sinua kiusataan. Todella harmi kuulla, että tällaista tapahtuu. Kiusaaminen ei ole missään tilanteessa ok. Jotta kiusaaminen loppuisi, olisi siitä myös hyvä kertoa jollekin luotettavalle aikuiselle, kuten esimerkiksi koulussa opettajalle. Aikuisten tehtävä on puuttua kiusaamiseen. Ethän jää yksin asian kanssa, vaan kerrot siitä aikuiselle ❤

Jos keskustelu oman vanhemman kanssa tuntuu vielä mahdottomalta ajatukselta, voit hakea vielä rohkaisua ja jutella sinua mietityttävistä asioista nimettömästi esimerkiksi lasten ja nuorten chatissa.

Tsemppiä tilanteeseesi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Moi__
Seurustelusta kertominen vanhemmille Moi, mua mietityttää et miten kertoisin mun vanhemmille sitte ku alan seurustelee. En siis seurustele vielä, mutta mua pelottaa kertoo, koska mun äiti sano...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Pohtimasi asiat ovat sellaisia, joihin moni ikäisesi voi samaistua. Vanhemmille kertominen jännittää varmastikin lähes jokaista, mutta usein syyttä. Vaikka vanhemmat usein sanelevatkin ehtoja ja rajoituksia, on tilanteista usein mahdollista vielä keskustella, kun ne ovat ajankohtaisia. Jos tapaat jonkun kivan ihmisen, jonka kanssa seurustelu tuntuu hyvältä ajatukselta, ei siitä tarvitse myöskään heti kertoa. Sinulla on oikeus omaan yksityisyyteesi. Jos tapailu muuttuu kovin vakavaksi, voit silloin tuoda tämän ihmisen tapaamaan vanhempiasi.

Usein se, mitä emme tiedä jännittää meitä. Siksi voi olla, että etukäteen ajateltuna äitisi on huolissaan sinusta ja asettaa siksi rajoituksia. Hänen tehtävänsä on kuitenkin pitää sinusta huolta. Kun hän näkee, että seurustelukumppanisi on mukava, voi osa huolesta väistyä. Voit myös jutella äitisi kanssa silloin siitä, mikä häntä seurustelussasi huolettaa, ja mitä seurustelu sinulle puolestaan merkitsee. Usein rauhallinen keskustelu ja omien ajatusten avaaminen auttaa moneen asiaan, niin varmasti tässäkin tilanteessa.

Mukavaa syksyä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?