Kysymys
Seksi
Karo Tarvitseeko seksissä puhua tuhmia? Poikaystävä on kertonut, että olisi kiihottavaa, jos puhuisin ns. tuhmia. Se tuntuu minusta vaikealta. En ole tottunut käyttämään sellaisia sanoja. Minusta seksi on kaunis...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Ihmiset kiihottuvat ja syttyvät seksiin erilaisista asioista. Voisit kysyä poikaystävältäsi kuinka tärkeä asia tämä on hänen mieltymyksissä ja mitä hänelle tuhmia puhuminen oikeastaan tarkoittaa. Ketään ei voi pakottaa tekemään sellaisia asioita, joista ei pidä. Se, että on seksuaalisesti utelias ja avoin pitää sisällään myös sen, että tietää missä omat rajat menevät. On hyvä kuitenkin muistaa, että jotkut asiat seksissä voivat alkuun tuntua vierailta, mutta näitäkin asioita voi halutessaan harjoitella.

Voi olla, että sinulle seksin ilmaisu on parhaimmillaan juuri kaunista ja herkkää. Kumppanin mieltymyksiä on hyvä kuunnella ja kannustan keskustelemaan yhdessä, miksi joku asia on esimerkiksi ehdottomasti ei seksin aikana ja mitkä asiat tuntuvat enemmänkin vierailta. Jos haluat kokeilla tuhmien puhumista, voisit kokeilla sitä ensin muussa kuin seksitilanteessa, tai voit esimerkiksi puhua yksikseen ääneen, jotta löydät itsellesi sopivia sanoja.

Seksuaalineuvojan ei koskaan tarvitse puhua ronskisti asiakkaiden kanssa. Joskus on tarpeen käyttää samoja sanoja mitä asiakas käyttää, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Koulutuksessa perehdytään laajasti seksuaalisuuden eri teemoihin ja koulutuksen aikana seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen helpottuu. Opintojen aikana tutkitaan myös omaa seksuaalihistoriaa ja kun on tietoinen omista asioista, on huomattavasti helpompi ottaa vastaan asiakkaiden asioita.

Hae siis vain rohkeasti neuvojaopintoihin, jos ala sinua kiinnostaa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Kähis Kauanko tulee hyväillä ennen etenemistä yhdyntään? Mistä tietää milloin hyväilyjä on jatkettu riittävän pitkään, ja voidaan edetä yhdyntään? Pojan näkökulmasta on vähän ongelmallista, kun itse olisi valmis yhdyntään heti kun...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Riittävän hyväilyn kestoa on vaikea määritellä. Ihmiset kiihottuvat eritavoin ja eri tahtiin. Joskus pelkkä ajatus tai tietynlainen kosketus saa kiihottumaan. Toisinaan yhteys toiseen, läheisyys ja kiintymyksen tunne toiseen saa kehon reagoimaan ja haluamaan seksiä. Seksikerrat ovat myös erilaisia, vaikka kumppani olisikin sama: joskus ei tarvitse yhtään hyväilyä ja toisinaan eritavoin kehon hyväily on molemmin puolin nautinnollista. Yhdyntäseksin ei tarvitse aina olla seksin päämäärä.

Kostuminen voi tapahtua fyysisestä koskettamisesta tai pelkistä ajatuksista. Joillakin genitaalialueen koskettaminen kiihottaa voimakkaammin, toiset taas kokevat suoran koskettamisen epämiellyttävänä. Näistä voi ja kannattaa aina jutella seksikumppanin kanssa ja pikkuhiljaa ajan kanssa sitä oppii tuntemaan toisen kehoa paremmin. Seksikumppanin kanssa on muutenkin tärkeää keskustella vastavuoroisesti siitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä ja mikä taas ei, ja missä menevät omat rajat.

Kiihottuessa emätin kostuu, laajenee ja avartuu. Kiihottuminen voi tapahtua tosiaan monin tavoin. Lepotilassa emättimen pituus on noin 7-12cm, mutta kiihottuessa emättimen elastisuus lisääntyy, joten peniksen sisään työntäminen kokonaan onnistuu usein hyvin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Kuumottaa Miksi kiveksiäni kuumottaa ilman kiihottumista? Tutustuin tyttöön, ja päädyimme sänkyyn, mutta emme harrastaneet seksiä. Molemmat halusivat, mutta halusimme kunnolla tutustua ensin…Silloin olin koko yön kovana ja kiveksiin sattui. Näin...
Fressis

Hei,

Kiitos kysymyksestä! Hyvä että laitoit meille viestiä, koska asia vaikuttaa huolettavan sinua kovasti. On  myös hienoa, että olette kumppanisi kanssa halunneet tutustua toisiinne kunnolla ennen seksin harrastamista.

Kuvailemasi kuumotus ja erektion äkillinen, poikkeava heikkous ei kuulosta vaaralliselta.  Eri asia on, jos jokin alue on sekä kuumottava, punoittava että aristava. Silloin pitää mennä lääkäriin. Oletettavaa on, että oire helpottaa päivässä parissa. Ehkä se on jo helpottanut, kun tämä vastaus sinut tavoittaa.

Ota siis rauhassa äläkä turhaan stressaa. Asian jännittäminen voi yhtä lailla vaikuttaa erektion voimakkuuteen. Tuolle ihanalle tytölle kannattaa tietysti kertoa, jos on tuollaisia huolia. Hän on varmastikin hyvin ymmärtäväinen ja ymmärtää kertomastasi, että hän on kiihottava ja merkityksellinen ja että sinä luotat häneen. Muistattehan käyttää seksissä kondomiehkäisyä, joka suojaa paitsi raskaudelta myös seksitaudeilta. 😊

Jos kuumotus jatkuu, ja asia sinua edelleen pelottaa, ja etenkin jos muita oireita ilmenee, ole vain rohkeasti yhteydessä omaan terveysasemaasi ja varaa aika lääkärille.

Tsemppiä tilanteeseesi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Jännittäjäkö? Mistä erektio johtuu ja miksi se tulee niin helposti? Moikka! Oon 13v ja nukun ihan hyvin yöllä. Aamulla välillä kun mä herään niin toi mun pippeli nousee pystyyn yöhousuissa. Joskus koulussa tunnilla kun...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Pippelin nouseminen pystyyn tarkoittaa sitä, että sinulla on erektio. Erektio eli peniksen jäykistyminen on normaali poikakehossa tapahtuva reaktio. Terveillä nuorilla erektio saattaa tulla useamman kerran yön aikana ja on hyvin yleistä, että aamuisin on erektio.

Erektio voi tulla monestakin syystä. Usein se tulee, kun kiihottuu jostain seksuaalisesta asiasta. Mutta erektio voi tulla myös peniksen hankaantumisesta tai kun vaikkapa innostuu jostain asiasta. Erektio ei siis aina tarkoita sitä, että haluaisi tai ajattelisi seksiä. Voit lukea lisää aiheesta täältä.

Kerroit myös, että joskus alkkareissa tuntuu märkä kohta. Jos huomaat märän kohdan aamulla, voi se johtua siitä, että olet ehkä yön aikana saanut siemensyöksyn. Märkä kohta voi joskus myös johtua siitä, että erektion ja kiihottumisen yhteydessä peniksestä voi myös erittyä ns. esiliukastetta eli touhutippoja. Väestöliiton sivuilta löydät myös lisää tietoa siemensyöksystä ja touhutipoista.

Erektio on siis ihan luonnollinen asia, eikä sitä tarvitse mitenkään hävetä. Erektion tullessa ei tarvitse tehdä mitään erityistä, se menee ohi itsestään. On kuitenkin ihan luonnollista, että sinua mietityttää, jos muut huomaavat erektion. Yleensä ihmiset eivät kuitenkaan tarkkaile, onko jollain erektio. Ja kun omaa kehoaan oppii tuntemaan paremmin, voi myös oppia hieman hallitsemaan erektion tulemista ja saada sen laskemaan halutessaan nopeammin esimerkiksi tilanteissa, joissa on muita ihmisiä ympärillä.

Aurinkoista vuoden alkua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Kookoo Emättimen kehitys, peniksen koko ja kiihottuminen Minkä ikäisenä tyttöjen pimppi on kehittynyt täysin valmiiksi? Mitä sitten voi tehdä, jos ei pysty työntämään pippeliä pimppiin? Voiko pippeli olla liian iso? Kuuluuko...
Fressis

Moikka!

Pimpin, eli emättimen, kehittyminen on riippuvainen siitä, miten murrosikä kullakin alkaa ja etenee. Jokaisen ihmisen kohdalla murrosikä etenee omalla tavallaan ja omassa tahdissa. Siihen vaikuttaa mm. perintötekijät, hormonitoiminta ja terveyden tila. Ei siis ole olemassa jotain tiettyä rajapyykkiä tai ikää, jolloin emätin on kaikilla valmis. Keskimäärin voidaan sanoa, että murrosiän muutokset alkavat tytöillä 8-14 vuoden iässä ja murrosikä kestää 3-6 vuotta. Lisäksi jokaisen emättimestä tulee omanlaisensa rakenteeltaan. Väestöliiton sivuilta voit lukea lisää emättimestä ja murrosiän muutoksista.

Se miten penis mahtuu emättimeen, on monesta asiasta kiinni. Yksi tekijä on emättimen koko ja rakenne, mutta myös se, miten valmis seksiin juuri siinä tilanteessa on. Tärkeää on, että molemmat siihen osallistuvat ovat siihen halukkaita ja esimerkiksi kiihottuminen on mahdollista. Suostumuksesta seksiin on siis aina varmistuttava.

Kiihottuessa emätin kostuu, venyy ja pehmenee, joka edesauttaa yhdynnän onnistumista. Sukuelinten koskettelu voi joskus joillekin olla kiihottavaa. Toista voi kiihottaa monella eri tavalla ja sitä mistä toinen seksissä pitää, ei voi tietää ilman, että niistä juttelee ja opettelee yhdessä. Ennen ensimmäistä seksikertaa on hyvä miettiä asiaa eri näkökulmista. Siitä lisää voit lukea tästä. Joskus pippeli, eli penis voi olla suhteessa emättimen kokoon suuren tuntuinen, mutta erittäin harvoin on sellainen tilanne, ettei yhdyntä onnistu. Väestöliiton sivuilta löydät myös artikkelit kiihottumisesta ja peniksen koosta.

Kivaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Heija Pimpin kostuminen Kuinka pimpin kostuminen tapahtuu? Erittyykö tytöillä jotain eritettä jostakin reiästä, vai mistä se oikein tulee? Onko se samanlaista kuin pojilla touhutipat? Tuleeko sitä yhdynnän...
Fressis

Moikka!

Emätin on noin 6-12 senttimetriä pitkä ja se on naisen sukupuolielinten putkimainen ja lihaksikas osa. Emätin yhdistää naisen ulkoiset sukupuolielimet ja kohdun. Emätin toimii erilaisten eritteiden, kuten valkovuodon ja kuukautisten poistumisreittinä, sekä naisen yhdyntäelimenä, jonka kautta hedelmöittyminen ja raskaus mahdollistuu.

Emätin kostuu seksuaalisen kiihottumisen myötä, kun sen seinämistä erittyy kehon tuottamaa liukastetta, joka mahdollistaa yhdynnän emättimeen. Kiihottumiseen vaikuttaa moni asia, kuten hormonit, seksuaalinen halukkuus ja mielikuvat sekä kehon koskettelu ja hyväily. Kostuminen on riippuvainen halukkuudesta ja kiihottumisesta. Jos niitä ei ole, lakkaa kostuminenkin. Joskus tosin emätin voi kostua myös ilman seksuaalista kiihottumista. Poikien touhutipat ovat tavallaan sama asia, myös niiden tehtävä on toimia liukasteena seksissä.

Kiihottuessa myös kehon lämpötila ja syke nousee sekä verenkierto kiihtyy ja sen vuoksi mm. emätin ja penis voivat tuntua lämpimiltä. Se miltä yhdyntä kummastakin tuntuu, selviää siinä tilanteessa, siihen emme osaa täällä palstalla tyhjentävästi vastata.

Voit lukea aiheesta vielä lisää Hyvä Kysymys-sivuilta emättimestä ja kiihottumisesta.

Hyvää kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Jane Mitä suuseksissä pitäisi tehdä? Alkuperäistä kysymystä on muokattu. Moi! Poikaystäväni haluaisi, että antaisin hänelle kielelläni pippelihieronnan. Minulla ei ole kokemusta suuseksistä, joten en millään pysty kovin ihmeelliseen suoritukseen. Ajatus...
Fressis

Hei,

Seksuaalinen nautinto, kiihottuminen ja niiden tuottaminen toiselle ovat asioita, joiden ohjeistaminen tällaisella kysymyspalstalla on oikeastaan mahdotonta. Ne ovat aina yksilöllisiä asioita – millaiset kosketukset ja millä tavalla tehden tuntuvat toisesta hyvältä, mitä toinen haluaa ja millaiset asiat tuntuvat itsestä mukavalta toteuttaa. Nämä ovatkin asioita, joista teidän pitäisi yhdessä jutella poikakaverisi kanssa. Oikeat vastaukset kysymykseesi löytyvät siis poikakaveriltasi ja sinulta itseltäsi. Voitte sitten yhdessä kokeilla asioita, jotka te molemmat koette mielekkäinä ja kiihottavina toteuttaa. Kokemusta tulee vain harjoittelemalla, myös seksiasioissa.

Lisätietoa aiheesta löydät Fressiksen artikkelista ja Hyvä Kysymys -palvelusta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Ärsyttävää Naisen ejakulaatio tai squirting Olen tyttö. Kun saan orgasmin, jostain sukuelimistäni tulee yleensä aika iso määrä melko hajutonta ja väritöntä ”vettä”. Mietin että voiko se olla laimeaa pissaa?...
Fressis

Hei!

Kuvaat tilannetta, jota kutsutaan naisen ejakulaatioksi, tai ehkä paremminkin kyseessä voi olla ”squirting-ilmiö”. Näitä imenee joillakin naisilla kiihottumisen ja orgasmin aikana. Miehellä ejakulaatio tarkoittaa siemennesteen purkautumista orgasmissa. Naisen ejakulaatiossa naisen ”eturauhasesta” (josta puhutaan myös Skenen rauhasena), erittyy mm. serotoniinia ja nestettä virtsaputkeen, joka purkautuu orgasmissa. Tämä naisen ejakulaatioksi kutsuttu neste on vaaleaa ja hiukan paksuhkoa – sen koostumus muistuttaa miehen siemennestettä.

Kuvaat kuitenkin, että neste, jota sinulta tulee, on enemmän vetistä ja sitä tulee runsaasti. Silloin kyseessä voi olla ns. squirting-ilmiö, jolle ei ole suomenkielistä vastinetta. Se ei ole sama kuin naisen ejakulaatio. Siinä runsas neste purkautuu virtsarakosta, mutta kyseessä ei ole kuitenkaan virtsa, eikä kyse ole siis virtsan karkaamisesta. Se, miksi ja miten tämä ilmiö joskus ja joillakin naisilla tapahtuu, on edelleen arvoitus, vaikkakin sen kokeminen on melko tavallista.

Koska kiihottuminen, orgasmi ja siihen liittyvät ilmiöt ovat aina yksilöllisiä, emme pysty tällä palstalla antamaan sinulle riittävää ohjausta tilanteeseesi, sillä asiaa pitäisi selvittää lisäkysymyksillä ja keskustelulla kanssasi. Suosittelemmekin, että keskustelisit asiasta ammattilaisen kanssa. Siihen tarkoitukseen on olemassa esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvonta-chat, jossa voit jutella asiasta nimettömästi asiantuntijan kanssa.

Hyvää kesän jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Rontti Kysymyksiä kiihottumisesta, laukeamisesta ja hyväilystä Mitä kaikkea tytön vartalossa tapahtuu kiihottumisen aikana? Ja mitä tapahtuu orgasmin aikana? Voisiko yhdynnässä saada useamman siemensyöksyn? Ja miten peppua voisi hyväillä?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksistä!

Kiihottuminen tapahtuu oikeastaan aivoissa, mutta kehossa se voi näyttäytyä esimerkiksi, hengityksen nopeutumisena, sydämen sykkeen voimistumisena tai paineen tunteena emättimen alueella. Kiihottuessa emätin kostuu ja häpyhuulet voivat turvota jonkin verran.  Kiihottuminen voi johtaa orgasmikokemukseen, joka on hetkellinen, voimakas mielihyvän tunne. Orgasmin aikana emättimessä, lantionalueella tai muualla kehossa tuntuu rytmikkäitä supistuksia, joiden voimakkuus voi vaihdella. Orgasmin aikana kehossa vapautuu hormoneita, jotka lisäävät hyvänolon tunnetta.

Tyypillisesti yhdynnän aikana voi saada yhden siemensyöksyn. Laukeamisen jälkeen erektio usein laskee ja joutuu hetken odottelemaan, ennen kuin penis kovettuu uudelleen erektioon ja yhdyntää pystytään jatkamaan. Toiset voivat ajatella tämän olevan uusi yhdyntäkerta, toiset taas kokevat saman seksikerran jatkuvan. Joskus orgasmikokemus voi tulla myös ilman siemensyöksyä ja joskus taas siemensyöksy tulee ilman orgasmikokemusta.

Peppua voi hyväillä koskettamalla eri tavoin, niin kuin muitakin kehon osa-alueita. Hyväilytilanteissa on aina hyvä jutella kumppanin kanssa, millainen kosketus tuntuu hyvältä. Anuksen alueen koskettamisessa on hyvä muistaa käyttää liukuvoidetta, koska siellä ei luontaista liukastetta ole.

Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Mac Kuinka terskan voisi saada tottumaan suuseksissä kosketukseen niin, ettei saisi heti siemensyöksyä? Kuinka terskan voisi saada tottumaan tyttöystävän kielellä kosketteluun, etten saisi heti siemensyöksyä? Itsetyydytystä voin jatkaa ainakin 10 min ilman laukeamista, ja tyttöystävän ihanaa käsityöskentyäkin...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Keho ja sen tuntemukset sekä reaktiot yhdistettynä kiihottumiseen ovat aina paitsi yksilöllisiä, myös asioita, joihin ei ole olemassa ”patenttiratkaisua”. Kiihottumista ja sen vaikutuksia omassa kehossa voi oppia säätelemään kokemuksen kautta. Kerroit, että pystyt säätelemään laukeamista itsetyydytyksessä jopa 10 minuuttiin, mutta tämä kuvailemasi tilanne tuntuu niin kiihottavalle, että et pysty siihen vaikuttamaan.

Itsetyydytyksessä saatat pystyä itse säätelemään omaa ajatteluasi ja kosketustasi niin, että voit ”siirtää” laukeamista. Tässäkin tilanteessa voi auttaa toistot, eli vastaavien suuseksikokemuksien kokeminen uudelleen ja uudelleen, jolloin voit opetella omia ajatuksia hyödyntämällä ”siirtämään” kiihottumista ja laukeamista. Kannatta lisäksi kertoa kumppanille tuntemuksistasi ja sitä kautta säätää kiihottumista myös seksitilanteessa esim. kertomalla milloin tuntuu ”liian hyvältä”. Tällöin voitte joksikin aikaa siirtyä tekemään muuta ja palata taas suuseksiin, kun tilanne taas sen sallii. Pikkuhiljaa saatat oppia sietämään ja säätelemään kiihottumistasi ja laukeamistasi myös kuvailemassasi suuseksitilanteessa. Jutelkaa siis avoimesti yhdessä seksistä ja tuntemuksistanne, ja opetelkaa yhdessä toistenne kehojen reaktioita ja kiihottumista.

Oliko vastauksesta hyötyä?