Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: nuuska
Millaisia haittoja nuuskan käytöllä on? Mitä haittoja nuuskasta on ja kuinka kauan niillä kestää ilmetä?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että mietit nuuskan käytön haittavaikutuksia.

Nuuskan käytöstä aiheutuvat haitat ilmenevät jokaisella yksilöllisesti. Jotkut haitoista voivat ilmetä jo lyhyen käytön aikana/jälkeen ja jotkut vasta käytön jatkuttua pidempään. Yleensä nuuskan käyttö näkyy ensimmäisenä suun limakalvoilla ja erityisesti siinä kohdassa, jossa nuuskaa pidetään. Tähän kohtaan muodostuu usein paksuuntunut ja vaaleahko ryppyinen kohta, ns. nuuskaleesio eli limakalvovaurio. Pidempään käytettynä nuuska voi aiheuttaa myös mm. ikenien vetäytymistä tai hampaiden kiinnityskudoksen löystymistä. Yleisimmin nuuskan aiheuttamat muutokset ikenessä kyllä paranevat, kun nuuskaamisen lopettaa. Jos ien on jo alkanut vetäytyä, se ei valitettavasti enää korjaannu. Hammaslääkäri voi arvioida parhaiten nuuskan aiheuttamat vauriot suussa.

Nuuskassa on monia terveydelle haitallisia aineita. Erilaisista nuuskatuotteista on löydetty ainakin 28 syöpää aiheuttavaa ainetta. Vaikka syövän syntyminen on monivaiheinen prosessi, ja siihen vaikuttavat elintapojen lisäksi monet muutkin asiat, kuten ympäristö ja perimä, on nuuskaamatta jättämisellä mahdollista pienentää riskiä sairastua syöpään myöhemmällä iällä. Yksi nuuskan sisältämistä haitallisista aineista on nikotiini, joka voi aiheuttaa nopeasti voimakasta riippuvuutta, jolloin sitä sisältävien tuotteiden käytön lopettaminen käy vaikeaksi, vaikka niin haluaisi tehdä. Nikotiini pitää myös elimistöä jatkuvassa rasitustilassa ja suurentaa riskiä sairastua moniin sairauksiin. Lue lisää nikotiinin haitoista Fressiksen tietopankista.

Viestistäsi ei käy ilmi, käytätkö itse nuuskaa. Me täällä Fressiksessä haluamme kuitenkin kannustaa sinua pysymään erossa nuuskasta ja myös muista tupakka- ja nikotiinituotteista. Se on terveytesi kannalta fiksu teko ja kiität itseäsi tästä päätöksestä, kun olet vanhempi. Voit halutessasi lukea lisää nuuskan käytön haitoista täältä. Tutustu myös nuuskan aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.

Aurinkoista kevättalvea!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: En kerro nimeä
Kumpi on vaarallisempaa, tupakka vai paperitupakka? Kumpi on vaarallisempaa tupakan poltto vai paperi tupakan poltto?
Fressis

Moikka!

Tupakka sisältää lukuisia haitallisia aineita ja siksi sen polttamisesta aiheutuu monenlaista haittaa terveydelle. Pitkään käytettynä haitat voivat olla melko vakaviakin. Tupakoinnin haitoista voit lukea tarkemmin Fressiksen tietopankista. Paperin polttamisen osalta haitat eivät ehkä ole niin vakavia, mutta paperin polttaminen ja siitä syntyvän savun hengittäminen ei missään nimessä ole kuitenkaan hyväksi esimerkiksi keuhkojen terveydelle. Me täällä Fressiksellä suosittelemmekin jättämään sekä tupakan että paperin polttamisen kokonaan väliin.

Samasta aiheesta ovat kysyneet Fressiksessä myös monet muut nuoret.

Aurinkoista talven jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Miroshi
Onko sähkösavukkeen käyttäminen laitonta? Moikka! Oon 12 v poika. Kysyisin vaan onks feikki tupakan polttaminen laitonta?
Fressis

Hei,

En ole varma mitä tarkoitat feikkitupakalla, mutta vastaan sinulle siitä näkökulmasta että tarkoitat sillä sähkösavuketta. Suomen laissa määrätään, että alle 18-vuotiaalle ei saa myydä mitään tupakka- ja nikotiinituotetta. Se tarkoittaa myös sähkösavukkeita, ja niiden hallussapito on niin ikään kielletty alle 18-vuotiailta. Toisin sanoen niiden käyttö on alaikäiselle laitonta.

Se miksi nämä tuotteet ovat laittomia, liittyy siihen, että ne ovat haitallisia ihmiselle ja erityisesti lapsille ja nuorille. Sähkösavukkeessa höyrytettävät nesteet, joita hengitetään, sisältävät monesti nikotiinia, joka on voimakas myrkky ja vaikuttaa haitallisesti eri tavoin lapsen ja nuoren kehitykseen ja terveyteen. Nikotiini koukuttaa helposti ja aiheuttaa riippuvuutta eli sitä, että tuotteen käyttöä ei ole helppoa lopettaa vaikka haluaisikin, jolloin tuotteen käyttö jatkuu ja aiheuttaa käyttäjälleen enemmän haittaa. Nikotiini vaikuttaa mm. aivoihin, sydämeen ja verisuoniin heikentäen niiden toimintaa ja kehittymistä, sekä lisää erilaisten sairauksien riskiä. Lue lisää nikotiinin haitoista: Nikotiinin haitat – Fressis.

Sähkösavukenesteet sisältävät lisäksi muita aineita, jotka ovat haitallisia, kun ne höyrystetään ja hengitetään – vaikka niissä ei olisi edes nikotiinia. Käyttö vaikuttaa esimerkiksi keuhkoihin ja hengitykseen sekä on yhteydessä erilaisten sairauksien ja tulehdusten syntyyn elimistössä. Lue aiheesta lisää Fressiksen artikkelista ja tietopankista.

Terveytesi kannalta on siis fiksua, että pysyt visusti erossa kaikista sinulle haitallisista asioista, eli myös sähkötupakasta. Sen käyttö vaikuttaa huonolla tavalla kasvuun ja kehitykseesi ja lisäksi sen käyttö on myös kallista ja alaikäiselle laitonta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: Coder
Tupakoinnin aloittaminen ja terveyshaitat Pitäskö alottaa tupakointi?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.

Kysymyksestäsi ei käy ilmi mistä olet saanut ajatuksen siitä, pitäisikö sinun aloittaa tupakointi. Polttavatko kenties kaverisi tai joku muu henkilö lähipiirissäsi? Koetko tupakoinnin aloittamiseen painetta vai pohditko asiaa muuten vain?

Joka tapauksessa vastauksemme kysymykseen on selkeä: ei pitäisi. Tupakointi on monella tavalla haitallista kasvavalle nuorelle. Tupakka sisältää nikotiinia, joka koukuttaa nopeasti käyttäjänsä, jolloin käytön lopettamisesta tulee vaikeaa, vaikka niin haluaisikin tehdä. Kun käyttö nikotiiniriippuvuuden myötä jatkuu, moninkertaistuvat myös tupakoinnista aiheutuvat terveyshaitat. Fressiksen Hyvä syy -hyrrästä voit pyöräyttää itsellesi monta hyvää syytä sille, miksi tupakointi, tai muidenkaan nikotiinituotteiden käyttö, ei kannata.

Jos koet painetta tupakoinnin aloittamiseen kaveriporukassasi, haluamme rohkaista ja kannustaa sinua tekemään omat valintasi terveyteesi liittyen. Terveytesi kannalta hyvä päätös on olla aloittamatta tupakointia. Kavereiden kanssa kannattaa aina muistaa, että porukkaan kuulumisen edellytyksenä ei voi olla se, että tekee jotain, mitä ei itse halua. Olipa sitten kysymys päihteiden käytöstä tai mistä tahansa muusta asiasta. Hyvä ystävät eivät pakota toisiaan tekemään asioita. Kieltäytymisen syyksi riittää hyvin se, ettei halua käyttää. Mikäli päätöstään kuitenkin haluaa perustella, voi kertoa, että nuoren aivot ja koko elimistö ovat vielä vahvasti kehitysvaiheessa ja näihin kehittyviin rakenteisiin kaikki päihteet vaikuttavat hyvin negatiivisella tavalla.

Voit halutessasi lukea vielä lisää riippuvuus-aiheesta Fressiksen uusista artikkeleista.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Alfa
Miksi minulle tuli vapettamisesta huono olo? Miks vapen (sähkötupakan) käytön jälkeen tulee huono olo? Käytin sähköröökiä ja tuli paska olo sillee et oksetti ja pyörrytti ei oo ennen tullu.
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Sähkösavukkeessa käytettävät nikotiininesteet voivat sisältää runsaasti nikotiinia ja määrät voivat olla erilaisia kuin mitä tuotteesta on kerrottu. Sähkösavukkeissa höyrystettävät nesteet sisältävät myös monia muita elimistölle haitallisia aineita.

Kuulostaa siltä, että todennäköisimmin nikotiini on aiheuttanut sinulle lieviä myrkytysoireita. Näitä oireita ilmenee usein herkästi silloin, kun keho ei ole tottunut nikotiiniin ja myös silloin kun nikotiinin kerta-annos on suuri. Oireiden pitäisi kuitenkin mennä ohi suhteellisen nopeasti, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Mikäli huono olo kuitenkin jatkuu pidempään, kerrothan tilanteesta jollekin luotettavalle aikuiselle. Lisätietoa nikotiinituotteiden haitoista voit lukea täältä.

Oletko pohtinut, miksi käytät sähkösavuketta? Olisiko mahdollista, ettet vapettaisi ollenkaan? Näin välttyisit kuvailemaltasi huonolta ololta ja myös käytön muilta terveyshaitoilta. Muistathan, että voit tehdä rohkeasti omat päätöksesi, eikä sinun tarvitse suostua nikotiinituotteiden käyttöön esimerkiksi kavereiden painostuksen vuoksi. On ihailtavaa ajatella omaa terveyttään ja pysyä jämäkästi erossa nikotiinituotteista.

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: Aatos
Olen tupakoinut hetken aikaa, voiko minulla olla syöpä? Olen 12v poika poltan tupakkaa välillä. Olen ehkä polttanut 2,5 askia ja rintaan sattuu. Voiko kyseessä olla syöpä?
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Tupakointisi on ollut satunnaista ja tässä vaiheessa vielä sen verran lyhytaikaista, että riskiä millekään vakaville haitoille tässä vaiheessa tuskin on, eikä sinun tarvitse olla sen enempää huolissasi. Tupakointi on tunnettu syövän riskitekijä, mutta syövän kehittyminen on usein hidas tapahtuma ja vaatii yleensä useiden vuosien tai vuosikymmenten tupakointia. Syövän kehittyminen on muutenkin monimutkainen tapahtumasarja ja siihen vaikuttavat omien elintapojen lisäksi mm. ympäristö, perintötekijät sekä sattuma.

Kaikki tupakointi on toki aina terveydelle haitallista, joten suosittelen, että pysyt jatkossa erossa tupakasta. Tupakointi voi lyhyellä aikavälillä aiheuttaa esimerkiksi erilaisia hengitysteiden ja keuhkojen ärsytysoireita, ja kuvaamasi rintaan sattuminen voi johtua esimerkiksi tästä. Tällaiset oireet helpottavat usein nopeastikin sen jälkeen, kun tupakointi loppuu. Mitä nopeammin tupakoinnin lopettaa, sitä vähemmän mitään terveydellistä haittaa ehtii syntyä. Lisätietoa aiheesta voit lukea täältä.

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Aaaa
Millaisia haittoja nuuskan käyttämisestä on? Vedin kiekon odens nuuska onko mitään pahoja seurauksia lopetin jo käytön?
Fressis

Moikka!

Kerrot käyttäneesi yhden kiekon nuuskaa ja haluat tietää voiko käytöstä olla sinulle kuinka pahoja seurauksia. Ensinnäkin on hienoa, että et enää halua jatkaa käyttöä, ja että haluat pitää huolta terveydestäsi.

Nuuska sisältää monia terveydelle haitallisia aineita, joista yksi on nikotiini. Nikotiini on myrkky ja aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, joka voi syntyä jo vähäisestäkin nikotiinituotteiden käytöstä. Erityisesti nuuskamerkki, jota käytit, sisältää runsaasti nikotiinia ja voi siten synnyttää riippuvuuden nopeastikin. Nikotiini paitsi koukuttaa käyttäjänsä, pitää myös elimistöä jatkuvassa rasitustilassa tihentäen sydämen sykettä ja nostaen verenpainetta.

Et kuitenkaan mainitse viestissäsi, että sinulle olisi tullut käytön lopettamisesta vieroitusoireita, mikä olisi ollut selvä riippuvuuden merkki. Hienoa siis, että lopetit ajoissa. Käytön lopettaminen on huomattavasti helpompaa mitä aikaisemmassa vaiheessa sen tekee. Toki lopettaminen kannattaa aina, oli tuotteita sitten ehtinyt käyttää jo pidemmän aikaa tai ei. Lue lisää nikotiiniriippuvuudesta Fressiksen uusista artikkeleista.

Nuuskalla on monia terveyshaittoja ja nämä terveyshaitat ilmenevät yksilöllisesti. Siksi onkin vaikea arvioida tarkasti, mitä eri määrät aiheuttavat kenellekin. Nuuska aiheuttaa esimerkiksi vaurioita suun limakalvoilla, mutta usein limakalvot paranevat, kun nuuskan käytön lopettaa. Koska nuuskan käyttösi on ollut melko vähäistä, ja olet nyt lopettanut käytön, en usko että sinun tarvitsee murehtia nuuskan käytön seurauksia sen suuremmin. Tärkeintä on, että olet päättänyt lopettaa ja haluammekin kannustaa sinua pitäytymään tässä päätöksessä. Pystyt siihen varmasti!😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetTupakka
Nimimerkki: Tukahtuvainen
Asuntoon kantautuva epämääräinen haju Asun vuokralla kerrostalossa. Luulen että joku naapureista polttaa asunnossaan jotain, vaikka täällä on tupakointikielto. Kämppääni tulee ilmanvaihdosta yleensä illalla noin 15min ajaksi outo hiukan...
Fressis

Hei,

Kerrot oudoista ja sinua häiritsevistä hajuista, jotka kulkeutuvat asuntoosi jostain naapuristasi. Kysyt myös miltä erilaiset poltettavat tuotteet haisevat.

On hyvin hankalaa kuvailla eri tuotteiden hajuja, tai ainakaan sen perusteella päätellä, mistä haju on peräisin, tai mikä se voisi olla, jos se on jokin poltettava tuote. Merkittävää on se, että hajun ilmeneminen on toistuvaa ja että koet sen häiritsevänä eri tavoin. Lisäksi olet huolissasi siitä, että voiko tästä olla sinulle jotain terveyshaittoja.

Koska emme tiedä mikä haju on, ja liittyykö siihen esimerkiksi myrkkyjen kulkeutumista huoneistoihin ja mm. sinun hengitykseesi, niin emme voi myöskään päätellä millaista haittaa tästä voi sinulle olla. Kuitenkaan sinun ei pidä olla asiasta turhan huolissasi, koska tuo käry ei kuitenkaan tapahdu välittömässä läheisyydessäsi. Jos sinua huolettaa terveydentilasi, niin kannustamme käymään lääkärissä esimerkiksi omalla terveysasemallasi keskustelemassa asiasta.

Koska tilanne on sinua (ja mahdollisesti myös muita naapureitasi) häiritsevä, ja se aiheuttaa sinulle huolta, sinun kannattaa ottaa yhteyttä myös vuokranantajaasi sekä taloyhtiön isännöitsijään ja kertoa asiasta. Vuokranantaja voi hoitaa asiaa eteenpäin, mutta voit myös olla suoraan yhteydessä isännöitsijään. Hän voi sitten informoida ja huomauttaa asiasta taloyhtiötä, jolloin viesti kulkeutuu myös sinne, jossa tuo käryn alkuperä on. Taloyhtiöllä on myös lain mukaan mahdollista puuttua asiaan rajoittamalla tai kieltämällä käryttely taloyhtiössä, eli se on nyt oikea osoite lähteä selvittämään asiaa.

Tässä sinulle vielä Suomen ASH:n sivuilta lisätietoa ja vinkkejä aiheesta tupakoinnin näkökulmasta: Parveketupakointi taloyhtiöissä | Suomen ASH ry.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Moro
Nuuskan käyttö ja nikotiinimyrkytys Käytin nuuskaa 15 min ja alkoi huimaa ja hikottamaan en ole oksentanut vielä enkä tiedä oksennanko mitä kuuluisi tehdä olen jo heittänyt nuuskan pois....
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Nuuska sisältää runsaasti nikotiinia. Kuulostaa siltä, että nikotiini on aiheuttanut sinulle lieviä myrkytysoireita. Näitä oireita ilmenee usein herkästi silloin, kun keho ei ole tottunut nikotiiniin. Oireiden pitäisi kuitenkin mennä ohi suhteellisen nopeasti, kun nikotiini poistuu elimistöstä. Toivottavasti olosi helpottaa pian 😊 Mikäli huono olo kuitenkin jatkuu pidempään, kerrothan tilanteesta jollekin luotettavalle aikuiselle. Lisätietoa nikotiinituotteiden haitoista voit lukea täältä.

Suosittelen, että jätät kokeilun tuohon yhteen kertaan, jotta vältyt nuuskan aiheuttamilta haitoilta jatkossa. Muistathan myös, että voit tehdä rohkeasti omat päätöksesi, eikä sinun tarvitse suostua tuotteiden käyttöön esimerkiksi kavereiden painostuksen vuoksi. On ihailtavaa ajatella omaa terveyttään ja pysyä jämäkästi erossa nikotiinituotteista, vaikka kaverit niitä käyttäisivätkin. Saatat omalla toiminnallasi kannustaa myös heitä lopettamaan.

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Anonyymi
Millaisia haittoja sähkösavukkeen käytöllä on? Hei! Ostin tossa 1500 hatsisen elfbarin ja mietin sen haittoja? Osaatteko kertoa tapahtuuko siitä mitään?
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että sinua kiinnostavat sähkösavukkeen käytön haitat.

Kyse on tosiaan terveydelle monin tavoin haitallisesta laitteesta. Sähkösavukkeissa käytettävät nesteet ja käytössä syntyvä höyry sisältävät terveydelle haitallisia aineita, kuten keuhkoille haitallisia pienhiukkasia ja syöpävaarallisia aineita. Näistä monet ovat samoja kuin perinteisissä savukkeissa eli tupakassa.

Sähkösavukkeiden käytöllä on sekä välittömiä että myöhemmin ilmeneviä terveyshaittoja. Sähkösavukkeen käyttö ärsyttää hengitysteitä, mikä saattaa ilmetä esimerkiksi yskänä jo vähäisenkin käytön jälkeen. Vapettaminen vaikuttaa myös kehon puolustuskykyyn sitä heikentäen, mikä altistaa kehoa erilaisille tulehduksille. Se voi myös heikentää keuhkojen ja verisuonten toimintaa ja nostaa verenpainetta ja syketasoa. Lyhyetkin kokeilut voivat johtaa tuotteen jatkuvaan käyttöön, ja sen myötä riski saada erilaisia terveyshaittoja kasvaa. Erityisesti sähkösavukkeet, joissa käytetään nikotiinia sisältäviä nesteitä ovat haitallisia, koska nikotiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, eli sitä, että tuotteen käyttöä on vaikea lopettaa, vaikka haluaisikin. Myöskään nikotiinittomat sähkösavukenesteet eivät ole haitattomia.

Käytöstä johtuvat myöhemmin ilmenevät terveyshaitat voivat olla vakavampia sairauksia. Koska sähkösavuke on vielä melko uusi tuote ja sähkösavukelaitteita ja niissä käytettäviä nesteitä on runsaasti erilaisia, niiden tarkempien terveyshaittojen tutkiminen on haastavaa. Siitä on kuitenkin jo tietoa, että sähkösavukkeen käyttö näyttää lisäävän monenlaisten terveyshaittojen riskiä. Niistä voit lukea tarkemmin Fressiksestä.

Me täällä Fressiksellä suosittelemmekin, että heität hankkimasi sähkösavukkeen roskakoriin, etkä käytä sitä ollenkaan. Se on terveytesi kannalta fiksu valinta ja näin vältyt nikotiinituotteiden aiheuttamilta haitoilta jatkossakin.

Oliko vastauksesta hyötyä?