Ruoka
Nimimerkki: terveelliset elämäntavat kuntoon

Voiko murrosikäinen, kasvava nuori laihduttaa?

Oon 13v tyttö, 164cm ja painan n. 86kg.

Oon tosi ylipainoinen ja en tiiä mitä teen. Harrastan liikuntaa 4krt viikossa ja lisäksi käyn vapaa-ajalla lenkeillä. Suurin ongelma taitaa olla mun ruokailutottumukset, sillä syön herkkuja liian usein. Monesti käy niin, että jos otan vaikka yhden keksin, syön kohta kaikki. Tuntuu, että en osaa itsehillintää. Haluaisin laihtua oman terveyden vuoksi, mutta tehdä sen esim kahdessa vuodessa, ei liian nopeasti. Onko se mahdollista?

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Muistathan, että olet vielä kasvuiässä. Painon lisääntyminen murrosiässä on tyypillistä, kun kehon rasvakoostumus muuttuu. Lisäksi saatat hyvinkin kasvaa vielä pituutta. Kehosi kehitys on siis vielä kesken ja kehonkoostumuksessasi voi tapahtua vielä kovastikin muutoksia murrosiän myötä. 🙂

Ylimääräiset kilot johtuvat useimmiten siitä, että ravinnosta saa enemmän energiaa kuin sitä kuluttaa. Esimerkiksi herkuttelu ja epäsäännöllinen syöminen johtaa helposti siihen, että saa enemmän energiaa mitä ehtii päivän aikana kuluttaa. Kerrot itsekin, että koet syöväsi herkkuja liikaa. Herkuttelu voi johtua joskus siitä, ettei muuten päivän aikana syö säännöllisesti. Minkälaiset sinun arkesi ruokailutottumukset ovat? Syötkö säännöllisesti? Kasvavan nuoren olisi hyvä syödä säännöllisesti ja monipuolisesti 5 kertaa päivässä (aamupala, lounas, iltapala ja muutama välipala). Kun ruokailurytmi on säännöllinen, ei tule tarvetta täyttää mahaa herkuilla. Herkkuhetkillekin on toki paikkansa, eikä ruokailun suhteen pidä olla liian ehdoton!

Tärkeää hyvinvoinnin kannalta on myös riittävä liikkuminen ja lepo. Kerrot, että harrastat liikuntaa neljästi viikossa ja käyt myös lenkeillä, hienoa! Säännöllinen ruokailu on myös tärkeää liikuntaharrastusten kannalta, että jaksaa ja voi kehittyä 🙂 Myös levolla ja nukkumisella on iso vaikutus kehoon ja hyvinvointiin, nukuthan öisin tarpeeksi? Liikkuminen, ulkoilu ja lepo lisäävät hyvää oloa tuottavia hormoneja ja auttavat sinua pitämään itsestäsi huolta.

On luonnollista olla kiinnostunut, ja joskus jopa huolissaankin omasta painosta. Kasvavalle nuorelle ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole hyväksi laihdutus, vaan panostus nimenomaan terveellisiin elintapoihin. Toit hienosti itsekin esille, että haluat laihtua terveyden vuoksi ehkä noin muutamassa vuodessa. Vaa’alla käymisen ja painon mittaamisen sijaan kannattaa keskittyä terveellisiin ja säännöllisiin elintapoihin ja sellaisiin arjen rutiineihin, jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä ja tukevat jaksamistasi. Muista myös viettää aikaa ystävien kanssa ja tehdä asioita, joista nautit! Vaikka tavoitteenasi olisikin, että terveellisillä elämäntavoilla saisit pudotettua painoa, ei painoa kannata tarkkailla ainakaan päivittäin. Oma jaksaminen ja fiilis ovat huomattavasti parempia mittareita omalle hyvinvoinnille, kuin vaa’an lukemat.

Jos koet että haluaisit lisätukea tai vinkkejä, kannattaa keskustella asiasta vanhempien ja kouluterveydenhoitajan kanssa. Vanhemmat voivat vaikuttaa arjen ruokailuihin ja kouluterveydenhoitajalta saa tukea terveellisiin elintapoihin.

Tsemppiä, iloa ja valoa kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?