Hei “Tyttö” ja kiitos kysymyksestäsi.
Kerrot, että sinulla oli kuukautiset 3 päivää sitten ja nyt sinulta tuli keltaista valkovuotoa. On täysin normaalia, että valkovuodon väri ja määrä vaihtelevat kuukautiskierron mukaan ja erityisesti ennen ja jälkeen kuukautisten. Valkovuoto on yleensä väriltään vaaleaa tai vaalean keltaista. Erityisesti valkovuodon kuivuessa sen väri saattaa muuttua kellertäväksi. Kuukautisia ennen ja niiden jälkeen siihen voi sekoittua mukaan myös verta, jolloin väri saattaa myös vaihdella ruskean ja punaisen sävyjen välillä.
Olet huolissasi siitä, voiko keltainen valkovuoto liittyä bakterivaginoosiin eli emättimen bakteeritulehdukseen. Emättimen bakteeritulehduksessa valkovuoto on usein pahanhajuista, runsasta ja maitomaisen juoksevaa. Väriltään se voi olla harmahtavaa, ja haju on usein voimakas ja kalamainen. Yleensä haju on niin voimakas, että sen kyllä haistaa vessassa käydessään. Emätintulehdukseen voi liittyä myös alapään kutinaa tai kirvelyä.
Hieman samanlaisia oireita voi olla myös hiivatulehduksessa. Sen yleensä tunnistaa kovasta kutinasta ja/tai kirvelystä alapäässä. Hiivatulehduksessa valkovuoto voi olla kokkareista ja hyvin paksua tai harmahtavan juoksevaa, kuten bakteerivaginoosissa.
Kysymyksessäsi tuot esille ainoastaan valkovuodon poikkeavan värin. Jos sinulla ei ole muita oireita kuin valkovuodon kellertävä väri, niin voit hyvin seurata tilannetta vielä kotona. Yleensä valkovuodon määrä kuukautisten jälkeen hiljalleen vähenee, kun taas kuukautiskierron puolivälissä se muuttuu runsaammaksi. Sinun tilanteesi vaikuttaa siltä, että valkovuoto on hiljalleen vähenemässä ja ”kuivumassa” kuukautisten jälkeen, minkä vuoksi sen väri voi olla ollut tummemman keltaista. Jos kuitenkin sinulle tulee joitain muita edellä mainittuja oireita tai kipua alavatsalla tai virtsatessa, niin sinun tulee olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Molemmat tulehdukset voivat parantua itsestään tai itsehoidolla, mutta voivat vaatia myös lääkehoitoa. Koska olet vielä niin nuori, niin oireiden lisääntyessä suosittelen sinua olemaan heti yhteydessä esimerkiksi oman alueesi terveyskeskukseen. Ohjeet siihen löydät täältä.
On hienoa, että tarkkailet oman kehosi toimintaa ja tunnistat muutoksia esimerkiksi valkovuotosi värissä. Se on tärkeä taito osata, jotta voi tunnistaa, jos kehossa tai kuukautiskierrossa tapahtuu jotain poikkeavaa, mikä vaatii hoitoa. Jos sinua vielä mietityttää valkovuotosi väri tai jokin muu asia liittyen kuukautiskiertoon, niin kannattaa käydä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan luona. Hän on siellä juuri sitä varten, että hänen kanssaan voi keskustella kuukautiskiertoonkin liittyvistä aiheista.
Oikein ihanaa kesän odotusta!
Moikka nimimerkki Alive,
kiitos yhteydenotosta. Tosi hyvä, että selvittelet mielessä olevaa kysymystä!
Uskoisin, että mainitsemasi valkoinen mönjä klitoriksessa on valkovuotoa. Jos mönjä lähtee alapesussa pois, eikä sinulla ole muita oireita, niin kyse on luultavasti ihan tavallisesta kasvuun ja kehitykseen liittyvästä asiasta. Voit olla siis sen suhteen huoletta 😊 Väestöliiton artikkeleista voit lukea lisää valkovuodosta ja sukuelimiin liittyvästä hygieniasta.
Jos haluat jutella asiasta tarkemmin, se onnistuu Väestöliiton Seksuaalineuvontachatissa, jonka löydät täältä.
Ihanaa kevättä sinulle!
Moi nimimerkki Tirkku!
Onpa hyvä, että lähdit etsimään vastausta sinua vaivaavaan asiaan. Valkovuodon määrä, väri, haju ja koostumus vaihtelevat kuukautiskierron eri vaiheissa. Toisinaan valkovuodossa tapahtuvat muutokset kuitenkin viestivät tulehduksesta tai muusta vaivasta.
Kerroit, että sinulla on ollut valkovuodon seassa verta. Valkovuodon mukana voi tulla verta monesta eri syystä, mutta täältä käsin emme valitettavasti pysty arvioimaan verisen vuodon aiheuttajaa juuri sinun kohdallasi. Toisinaan kuukautisten välillä tai heti kuukautisten loppumisen jälkeen esiintyvä verinen vuoto on ns. tiputteluvuotoa, jota esiintyy monilla. Tästä ei välttämättä tarvitse olla huolissaan, mutta jos vaiva toistuu useamman kerran tai veriseen vuotoon liittyy muita oireita, tarvitaan yhteydenottoa lääkäriin.
Muita mahdollisia syitä veriselle vuodolle ovat esimerkiksi hormonaalisen ehkäisyn aloittamisesta johtuva epätasapaino hormoneissa, seksitauti tai emätintulehdus. Kerroit, että valkovuotosi on alkanut haista vahvalta ja väkevältä, minkä lisäksi valkovuoto on kermaisen oloista. Verinen vuoto ja väkevä haju saattavatkin viitata emätintulehdukseen, mahdollisesti bakteerivaginoosiin. Suosittelen sinua varaamaan ajan lääkärille, joka voi selvittää, mistä valkovuodossasi tapahtuneet muutokset johtuvat. Lisäksi hän osaa tarvittaessa neuvoa sinulle sopivan hoidon.
Aurinkoista ja mukavaa kevättä sinulle!
Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. 😊
Hyvä että laitoit viestiä sinua huolettavasta asiasta. Kerrot, että sinulla on ollut viime kuukausina vatsa usein kipeänä, ja että kipu tuntuu erityisesti pissatessa. Kerrot myös verestä, jonka epäilet tulevan enemmän takapuolesta. Tämä ei nyt mielestäni kuulosta kuukautisilta, ja siksi suosittelisin, että juttelisit asiasta huoltajasi tai jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa, ja varaisitte yhdessä ajan lääkärille. Ohjeet siihen löydät täältä. On tärkeää, että asia saadaan selvitettyä pikimmiten, koska jos kyseessä on esimerkiksi jokin tulehdus, on siihen hyvä saada mahdollisimman pian hoitoa. Valitettavasti en pysty näin yhden viestin perusteella arvioimaan tämän tarkemmin sitä, mistä voisi olla kysymys. Ota siis asia rohkeasti puheeksi luotettavan aikuisen kanssa.
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. On hienoa, että kysyt mieltä askarruttavasta asiasta ja olet kiinnostunut kehosi toiminnasta ja alkavan murrosiän merkeistä.
On hyvin yksilöllistä, kuinka kauan valkovuotoa tulee ennen kuin kuukautiset alkavat. On siis täysin normaalia ja luonnollista, että valkovuotoa tulee pitkäänkin ennen kuukautisten alkua. Sinun ei siis tarvitse olla asiasta vielä huolissasi. Valkovuoto kertoo siitä, että kehosi on alkanut valmistautua kuukautisten alkamiseen, joten kyllä menkat sieltä vielä alkavat! 😊
Kuukautisten alkaessa aluksi valkovuotoon saattaa ilmaantua verisiä viiruja tai se on väriltään vaaleanpunaista tai rusehtavaa. Vähitellen vuoto muuttuu kirkkaammaksi ja verisemmäksi. Vuoto voi olla aluksi niukkaa tai runsasta, eli sekin on yksilöllistä. Alkuun kuukautiset eivät välttämättä tule joka kuukausi, vaan ne saattavat muuttua säännöllisiksi vasta kuukausien tai parin vuodenkin kuluttua. Voit varautua kuukautisten alkamiseen pitämällä laukussasi tai repussasi mukana kuukautissuojia, joita on olemassa monenlaisia. Niistä voit lukea lisää Hyvä kysymys -sivun artikkelista.
Kuukautisten alkaminen ja murrosikä voivat herättää paljon kysymyksiä ja monenlaisia tunteita. Rohkaisenkin sinua juttelemaan jonkun luotettavan aikuisen tai kouluterveyshoitajan kanssa, jos sinulle nousee vielä kysymyksiä. Voit myös aina laittaa meille uuden kysymyksen ja jutella aiheesta myös nimettömästi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä 😊 Kuukautisten alkamista ovat pohtineet myös nimimerkit Ekat menkat vai ei? ja 13vtyttö. Voit käydä lukemassa, mitä heille on aiheesta vastattu ja millaisia asioita he miettivät.
Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua. Aivan ihanaa kevättä sinulle!
Moi ja kiitos viestistäsi!
Kuulostaa siltä, että kuukautisesi ovat mitä luultavimmin alkaneet. Kuukautisten alkaminen on merkki siitä, että murrosiän kehitys etenee normaalisti 😊
Etenkin alkuun kuukautisvuoto voi olla hyvin niukkaa ja väriltään vaaleanpunaista tai rusehtavaa. Ajan myötä vuoto alkaa usein muuttua selkeästi kirkkaan punaiseksi ja veriseksi vuodoksi. On myös hyvä muistaa, että kuukautiskierto muotoutuu pikkuhiljaa ja alkuvaiheessa kuukautiset eivät välttämättä tule säännöllisesti joka kuukausi. Kannattaa kuitenkin jatkossa aina pitää mukana laukussa kuukautissuojia, jotta on varautunut seuraavaan vuotoon.
Kuukautisten alkamiseen voi liittyä monenlaisia pohdintoja. Jos vain mahdollista, kuukautisten alkamisesta voi olla hyvä kertoa esimerkiksi omalle vanhemmalle tai jollekin muulle läheiselle. Hänen kanssaan voit keskustella sinua mietityttävistä asioista. Kuukautisista löydät lisää tietoa myös Fressiksen artikkelista.
Kivaa kevään jatkoa!
Hei, kiitos kysymyksestä!
Kuulostaa tosiaankin siltä, että kuukautisesi ovat todennäköisesti kohtapuoliin alkamassa. On tavallista, että muutamia kuukausia ennen selkeästi veristä kuukautisvuotoa, vuoto on pääsääntöisesti verensekaista valkovuotoa. Tämä on väriltään tyypillisesti rusehtavaa. Ajan kanssa vuoto alkaa muuttua selkeästi kirkkaammaksi punaiseksi ja veriseksi vuodoksi. Kuukautisvuoto voi olla myös tummanpunaista väriltään.
Voi olla, että tulevina kuukausina verinen vuoto lisääntyy, jolloin voidaan puhua kuukautisten alkamisesta. Toki kuukautisten alettuakin vuodon määrässä ja värissä voi olla vielä jonkin verran vaihtelua. Alkuun, jopa ensimmäiset pari vuotta, myös kuukautiskierto voi olla hyvinkin epäsäännöllinen, eli joka kuukausi ei välttämättä tule veristä vuotoa tai kuukautisvuoto on hyvin niukkaa. Älä siis säikähdä, vaikka kuukautiset eivät joka kuukausi tulisikaan 😊
On hyvä pitää laukussa tai repussa mukana kuukautissuojia sen varalta, että kuukautiset alkavat muualla kuin kotona. Kuukautissuojia on olemassa monia erilaisia, ja voit lukea niistä lisää Hyvä kysymys -sivun artikkelista. Artikkelissa esiteltyjen suojien lisäksi on olemassa myös esimerkiksi kuukautisalushousuja, joita on alettu myymään vaatekaupoissa ja isommissa marketeissa.
Kuukautisten alkaminen on hieno merkki siitä, että murrosiän kehitys etenee niin kuin kuuluukin. Menkat voivat silti monella tavalla mietityttää ja herättää monenlaisia tunteita. Siksi suosittelen, että juttelet asiasta lisää oman huoltajasi tai jonkun muun luotettavan aikuisen, kuten kouluterveydenhoitajan kanssa. Heiltä voit saada myös hyviä käytännön vinkkejä kuukautisiin liittyen. 😊 Voit halutessasi myös lukea kuukautisista lisää Fressiksen muista vastauksista kuukautis-aiheisiin kysymyksiin ja keskustella aiheesta nimettömästi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä.
Hei nimimerkki 13vtyttö,
kiitos yhteydenotostasi. Hienoa, että otat selvää mieltä askarruttavista asioista. Kuvailemasi perusteella murrosikäsi on alkanut, hieno juttu! Kuukautisten alkamista on kuitenkin mahdotonta ennustaa. Usein kuukautiset alkavat kiivaimman pituuskasvuvaiheen jälkeen ja valkovuodon tuleminen on myös merkki siitä, että keho valmistautuu kuukautisten alkamiseen. Ei siis huolta, kyllä kuukautiset sieltä vielä alkavat. 😊 Voit lukea kuukautisista lisää Väestöliiton artikkeleista ja muista Fressiksen vastauksista kuukautisia koskeviin kysymyksiin.
Viestistäsi käy ilmi, että haluaisit tietää koska kuukautiset alkavat, jotta voit olla siihen valmis. Uskon, että olet valmis kuukautisiin niiden alkaessa, koska mietiskelet niitä jo nyt. Voit valmistautua niiden alkamiseen myös esimerkiksi lukemalla niistä lisää yllä linkkaamistani paikoista. Voit katsoa myös YLE Areenasta murrosiästä kertovaa sarjaa, jonka löydät täältä.
Voisitkohan ottaa kuukautiset puheeksi myös äitisi tai jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa? Heiltä voisit saada vastauksia muihin mielessäsi oleviin kysymyksiin. 😊 Voit myös aina laittaa meille uuden kysymyksen. Kuukautisista voit jutella hyvin myös kouluterveydenhoitajan kanssa.
Hei, kuulostaa harmilliselta vaivalta!
Harmillista myös se, että valitettavasti meidän on vaikea arvioida asiaa viestisi perusteella. Sinun täytyykin nyt hakeutua vaivastasi lääkäriin, joka pystyy arvioimaan tilannettasi paremmin.
Normaalisti valkovuodossa on lähinnä limaa, maitohappobakteereja ja emättimen seinämästä irronneita soluja. Sinun tilanteessasi ”kiltit” maitohappobakteerit lienevät korvautuneet hapettomissa oloissa viihtyvillä bakteereilla. Tällaista tilannetta sanotaan bakteerivaginoosiksi. Muitakin vaihtoehtoja on, mutta ne ovat epätodennäköisempiä.
Bakteerivaginoosille tyypillistä on, että valkovuoto alkaa haista tympeältä ja sen ulkonäkö muuttuu harmahtavaksi. Kierukan käyttäjillä bakteerivaginoosia esiintyy yleisemmin kuin muilla. Vaiva paranee kuitenkin hyvin lääkkeillä, mutta niitä varten tarvitset lääkärin kirjoittaman reseptin. Ota siis rohkeasti yhteyttä lääkäriin!
Moi nimimerkki koiruli! Hienoa, että rohkenit laittaa meille viestiä huolistasi.
Eritteen vuotamiseen rinnoista voi olla useita eri syitä, joista osa on täysin harmittomia ja osa vaatii lääkärikäyntiä ja mahdollista hoitoa. Sinun kannattaa varmuuden vuoksi varata aika kouluterveydenhoitajalle tai kotikuntasi terveysasemalle, jolloin asiaa voidaan tutkia tarkemmin. Toisaalta mainitsit, että eritettä on alkanut tulla, kun aloit käyttää kireämpiä rintaliivejä. Eritteen vuotaminen saattaakin johtua väärän kokoisista liiveistä, jos ne puristavat ja hankaavat rintojasi. Oman mukavuutesi kannalta olisi tärkeää käyttää sopivan kokoisia rintaliivejä. Rintaliivien koko-oppaasta saat vinkkejä oikeankokoisten liivien valintaan. Lisäksi voit rintaliiviostoksilla pyytää apua myyjältä tai pyytää jonkun luotettavan aikuisen mukaasi ostoksille.
Mainitsit, että olet huomannut suuren eron kuukautisissasi. Viestistäsi ei kuitenkaan selviä, millä tavalla ne eroavat entisestä. Murrosiässä on tavallista (ja osalla vielä aikuisenakin), että kuukautiset ovat epäsäännölliset, minkä lisäksi kuukautisvuodon määrässä ja koostumuksessa voi esiintyä vaihtelua kuukautisista toiseen. Mikäli kuukautisiin liittyy voimakasta kipua tai ne toistuvasti kestävät yli seitsemän päivää, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle. Kuukautisista voit lukea lisää Fressiksen artikkelista.
Kerroit myös, että sinulla tulee jatkuvasti limaa alapäästä. Tämä lima on mitä luultavimmin valkovuotoa, jota alkaa murrosiässä erittyä emättimestä noin 1–2 vuotta ennen kuukautisten alkamista. Valkovuodolla on tärkeä tehtävä, sillä se kosteuttaa emätintä ja pitää sen puhtaana. Valkovuodon määrä, väri, koostumus ja haju yleensä vaihtelevat kuukautiskierron eri vaiheissa.
Raskaaksi voi tulla ainoastaan, jos siemennestettä päätyy emättimeen. Tämä puolestaan edellyttäisi penis-emätinyhdyntää tai toimintakykyisten siittiöiden päätymistä muilla tavoin emättimeen. Ei siis huolta: itsetyydyksessä ei ole mahdollista tulla raskaaksi. Itsetyydytys on turvallinen tapa tutustua omaan nautintoon, ja jokaisella on oikeus nauttia omasta kehostaan.
Iloista ja aurinkoista alkavaa kevättä!