Voiko menkat tulla heti uudestaan, vaikka ne vasta olivat?
Moi! Mulla alkoi menkat noin 9 päivää sitten ja ne kesti 3päivää. Nyt mulla on sattunut alavatsaan ja kaikki samat ”oireet” kun mulla oli menkat. Miettisin vaan et voiko olla menkat 6 päivän päästä edellisistä menkoista? Ei siis oo ollu vuotoo tai mitään (ainakaan vielä).
Moi!
Tyypillisesti kuukautiskierron pituus on 23-35 päivää, mutta nuorena kuukautiset voivat olla hyvin epäsäännölliset. Voi siis olla, että kuukautiset tulevat välillä hyvin tiheään ja toisinaan voi olla pitkäkin tauko ennen seuraavia kuukautisia. Kuukautiset myös häiriintyvät herkästi, sillä esimerkiksi stressi, sairastelu, liiallinen liikunta tai painonvaihtelu voivat vaikuttaa kuukautiskierron pituuteen. Koska kuukautisten tarkkaa ajankohtaa voi olla niiden epäsäännöllisyyden takia vaikea ennustaa, kannattaa kantaa mukana kuukautissuojia esimerkiksi koulussa, harrastuksissa tai kavereiden luona kyläillessä.
Monilla kuukautisiin liittyy erilaisia oireita kuten rintojen arkuutta, päänsärkyä, huimausta, ripulia tai alavatsakipua. Joillakin nämä oireet lieventyvät aikuisuudessa tai synnytyksen jälkeen. Saattaa siis olla, että menkkakivuilta tuntuvat oireet tarkoittavat kohdallasi kuukautisten alkamista, mutta vatsakivun syynä voi olla muutakin. Joillakin nimittäin esiintyy vatsakipua kuukautisten välillä. Tämä kipu saattaa liittyä ovulaatioon eli munasolun irtoamiseen, jolloin on mahdollista tulla raskaaksi. Henkilöstä riippuen kipua voi syntyä ennen munasolun irtoamista, sen aikana tai sen jälkeen.
Mikäli kivut jatkuvat ilman mitään selkeää syytä ja ovat kovia, kannattaa mennä juttelemaan asiasta kouluterveydenhoitajalle tai lääkärille. Halutessasi voit myös lukea lisää kuukautisista Fressiksen artikkelista sekä selailla täältä, mitä muut nuoret ovat kysyneet kuukautisista.