Mieli
Nimimerkki: Merivuokko

Mitä tehdä kun on ihastunut samaan poikaan kuin kaverit?

Heii, mulla on ongelma. Mulla on 3 parasta kaverii, joiden kanssa ollaan tosi läheisiä ja hengataan enemmän kolmisteen kuin muiden kanssa. Ollaan siis kuitenkin superhyviä kamuja ja ollaan oltu bestiksii päiväkodista asti. Riitoja on ollu, mut niistä on aina selvitty. Mun bestisten nimet olkoot vaikka Laura, Anna ja Emppu. Laura on ollut jo pidemmän aikaa ihastunut yhteen poikaan, olkoot hän Jussi. Annakin on ollut ihastuneena pitkän aikaa, Jussiin hänkin. Annan ja Lauran välit ovat huomattavasti viilenneet yhteisen ihastuksen jälkeen. Se on jo riittävän kamalaa, että Anna ja Laura ovat toisiaan kohtaan niin väliinpitämättömiä ja viileitä, mutta minäkin olen ihastunut Jussiin! En edes haluaisi olla ihastunut, vaikka välillä, kun olen yksin ja mietin Jussia olen pilvilinnoissa jossa kaikki on ihanaa ja helppoa. Niin ei kuitenkaan ole tosielämässä. Olen valehdellut Annalle ja Lauralle että en ollenkaan tykkää Jussista, vaikka tykkään hänestä tosi paljon. Olen kertonut Empulle ihastuksestani Jussiin, ja hän on onneksi suhtautunut myönteisesti ihastukseeni ja kannustaa minua kertoman siitä Annalle ja Lauralle. En tiedä mitä tehdä! Auttakaa!

Hei ja kiitos viestistäsi, jossa kuvasit hyvin tilannettasi, jossa kaveriporukasta kolme neljästä on ihastunut samaan poikaan.

Sama ihastumisen kohde voi tulla ystävyyden väliin, kuten nyt kerroit käyneen, eikä mitään yhtä oikeaa tapaa ratkaista tilannetta ole. Usein asioista puhuminen yhdessä kuitenkin auttaa. Kirjoitit viestiin hienosti huolestasi ystävyyssuhteiden viilenemisen suhteen, voisitko ottaa tämän huolesi esiin kaveriporukassanne? Jokaisella teistä on yhtäläinen oikeus olla ihastunut Jussiin, eikä kenenkään ihastuminen ole toisen ihastumista oikeampi. Eli ihastuksen kohdetta ei voi kukaan itselleen omia, vaikka joku olisikin ihastunut aiemmin kuin toinen.

Kerroit, että teillä on aiemminkin ollut riitoja ja olette saaneet ne selvitettyä, eli voisiko tämäkin olla sellainen asia, jonka yli pääsette yhdessä? Ja vaikka yhteinen ihastumisen kohde tuntuukin olevan ystävyyttä hankaloittava tekijä, niin mitä jos suhtautuisittekin siihen yhdistävänä tekijänä? On oikeasti aika kiva, kun voi yhdessä ihailla ja seurailla yhteisen ihastuksen kohdetta. Ihastumisen ei tarvitse myöskään johtaa mihinkään, vaan ihastumisen tunteista voi nauttia ihan sellaisenaan.

Voitte myös kuitenkin yhdessä sopia, että jos kävisi niin, että Jussi ihastuisi johonkuhun teistä, ette anna sen tulla ystävyytenne väliin. Emme voi valita kehen ihastumme – kuten itsekin nyt olet huomannut – joten se jos Jussi ihastuu johonkuhun teistä, on aika sattumaa. Vaikka se alkuun voikin harmittaa, on kuitenkin parempi yrittää olla kaverin puolesta iloinen. Tosiasia kuitenkin on, että jokaisen kohdalle osuu varmasti ennemmin tai myöhemmin tilanne, jossa ihastus on molemminpuolista. <3

Ihastumisen tunteet syttyvät usein nopeasti ja voivat yhtäläisesti myös sammua. Niiden ei kannata antaa tulla pitkän ystävyyden edelle, joten ota asia rohkeasti esiin. Tsemppiä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?