Kysymys
Mieli
Nimimerkki: ok
Mitä tehdä kun kaverit ovat alkaneet ärsyttää? Mitä pitäisi tehdä kun kaverit alkaa ärsyttää ihan hirveästi ja ne on muuttunut tosi paljon?
Fressis

Moikka nimimerkki ok ja kiitos hyvästä kysymyksestä!

Kaverisuhteet tuovat paljon sisältöä elämään ja ikävä kyllä ilon lisäksi usein myös monenlaisia murheita.

Sinun iässäsi ihmisessä tapahtuu paljon erilaisia muutoksia ja samalla myös kaverisuhteet voivat olla murroksessa. Kaverit saattavat muuttua eri suuntaan tai eri tahtiin kuin itse. Mielenkiinnon kohteet ja elämäntyyli saattavat vaihdella. Kaikki tämä hankaloittaa kaverisuhteiden ylläpitämistä. Toki muutokset voivat tuoda myös paljon hyvää tullessaan.

On normaalia, että murrosiässä kaverisuhteet vaihtuvat ja välillä haluaa viettää aikaa toisten kavereiden kanssa. Tämän ei tarvitse tarkoittaa ystävyyden loppumista, vaan yhteinen sävel voi löytyä kuukausien tai jopa vuosienkin päästä uudelleen. Suosittelen ottamaan muutokset puheeksi erityisesti lähimpien ystävien kanssa, mikäli se on mahdollista. Voit kertoa heille esimerkiksi, mikä sinua erityisesti harmittaa heidän tekemisissään tai olemisessa ja kuulla mitä mieltä he taas ovat asiasta.

Kavereiden muuttuessa kannattaa myös miettiä, mikä itselle on tärkeää. Kaikkeen ei tarvitse, tai kannata mennä mukaan, mikäli itsestä ei siltä tunnu. Ymmärrän, että toisinaan joutuu tasapainoilemaan kaverisuhteiden ylläpitämisen ja itselle tärkeiden asioiden kanssa. Aina valintatilanteet eivät ole yksinkertaisia, mutta kannattaa kuitenkin pitää kiinni omista periaatteista.

Sanoit myös, että kaverit ärsyttävät sinua. En tiedä, onko kyseessä kiusaamista vai se, että toisen käytös ärsyttää. Jos kavereiden käyttäytyminen ärsyttää, suosittelen ottamaan asian puheeksi. Kerro heille, minkälainen käytös sinua harmittaa, ja minkälaisen tunteen se sinussa herättää. Voit myös esittää toiveen siitä, mitä kaverit mieluummin voisivat tehdä. Jos kyseessä taas on kiusaamista, suosittelen olemaan yhteydessä opettajaan, vanhempiin tai muihin luotettuihin aikuisiin, jotta siihen voidaan puuttua.

Toisinaan voi olla myös niin, että ärsyynnymme helposti toisten tekemisistä, vaikka siihen ei olisi sen suurempaa syytä. Tällöin kannattaa miettiä, mikä ärsytyksen itsessä laukaisee? Taustalla voi olla usein monenlaisia asioita kuten stressi, väsymys, huonosti syöminen tai huolet. Jos ärsyyntymistä on ylipäätään paljon, kannattaa siitä jutella terveydenhoitajan kanssa.

Kaikista näistä voi ja kannattaa jutella myös lisää joko kavereiden, luotettujen aikuisten tai vaikka netistä löytyvien keskustelukanavien kautta. Hyviä paikkoja keskusteluun ovat esimerkiksi Nuortennetti sekä Netari.

Toivottavasti sait tästä viestistä apua pohdintoihisi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Merivuokko
Mitä tehdä kun on ihastunut samaan poikaan kuin kaverit? Heii, mulla on ongelma. Mulla on 3 parasta kaverii, joiden kanssa ollaan tosi läheisiä ja hengataan enemmän kolmisteen kuin muiden kanssa. Ollaan siis kuitenkin...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi, jossa kuvasit hyvin tilannettasi, jossa kaveriporukasta kolme neljästä on ihastunut samaan poikaan.

Sama ihastumisen kohde voi tulla ystävyyden väliin, kuten nyt kerroit käyneen, eikä mitään yhtä oikeaa tapaa ratkaista tilannetta ole. Usein asioista puhuminen yhdessä kuitenkin auttaa. Kirjoitit viestiin hienosti huolestasi ystävyyssuhteiden viilenemisen suhteen, voisitko ottaa tämän huolesi esiin kaveriporukassanne? Jokaisella teistä on yhtäläinen oikeus olla ihastunut Jussiin, eikä kenenkään ihastuminen ole toisen ihastumista oikeampi. Eli ihastuksen kohdetta ei voi kukaan itselleen omia, vaikka joku olisikin ihastunut aiemmin kuin toinen.

Kerroit, että teillä on aiemminkin ollut riitoja ja olette saaneet ne selvitettyä, eli voisiko tämäkin olla sellainen asia, jonka yli pääsette yhdessä? Ja vaikka yhteinen ihastumisen kohde tuntuukin olevan ystävyyttä hankaloittava tekijä, niin mitä jos suhtautuisittekin siihen yhdistävänä tekijänä? On oikeasti aika kiva, kun voi yhdessä ihailla ja seurailla yhteisen ihastuksen kohdetta. Ihastumisen ei tarvitse myöskään johtaa mihinkään, vaan ihastumisen tunteista voi nauttia ihan sellaisenaan.

Voitte myös kuitenkin yhdessä sopia, että jos kävisi niin, että Jussi ihastuisi johonkuhun teistä, ette anna sen tulla ystävyytenne väliin. Emme voi valita kehen ihastumme – kuten itsekin nyt olet huomannut – joten se jos Jussi ihastuu johonkuhun teistä, on aika sattumaa. Vaikka se alkuun voikin harmittaa, on kuitenkin parempi yrittää olla kaverin puolesta iloinen. Tosiasia kuitenkin on, että jokaisen kohdalle osuu varmasti ennemmin tai myöhemmin tilanne, jossa ihastus on molemminpuolista. <3

Ihastumisen tunteet syttyvät usein nopeasti ja voivat yhtäläisesti myös sammua. Niiden ei kannata antaa tulla pitkän ystävyyden edelle, joten ota asia rohkeasti esiin. Tsemppiä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Tiedonetsijä
Onko ok olla ystävä itseä pari vuotta vanhemman kanssa? Hei! Oon kohta 16-vuotias, onko okei olla yli 18-vuotiaan kaveri? Ollaan tunnettu hyvin monta vuotta ja kaveruuteen ei ole koskaan liittynyt mitään seksuaalista, ei...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.

Ystävyydessä iällä ei ole merkitystä. On toki luonnollista pohtia asiaa, ja nuorempana parinkin vuoden ikäero voi tuntua suuremmalta kuin hieman vanhempana. Voit kuitenkin hyvin olla kaveri itseäsi vanhemman ja myös nuoremman henkilön kanssa. Hyvä henkinen yhteys toiseen, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja arvomaailma tai toimiva keskusteluyhteys voi ja saa olla minkä ikäisen henkilön kanssa tahansa.

Kaikissa ystävyyssuhteissa tärkeää on, että ystävyys on molemmin puolin turvallista ja elämänlaatuun positiivisesti vaikuttavaa. Se, että on eri-ikäisiä ihmisiä ympärillä, voi laajentaa ymmärrystä toisista ihmisistä ja opettaa puolin ja toisin asioita. Pidä ihmeessä kiinni ystävästäsi, ikäeronne ei loppupeleissä ole kovinkaan suuri. <3

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Öö Emt
Mitä tehdä kun olen ihastunut kaverini ihastukseen? Oon ihastunu mun kaverin ihastukseen ja se o sellai tosi kiva jne. Luulen et se tykkää myös musta ku se aina kattoo ja hymyilee...
Fressis

Moikka,

kiitos kysymyksestäsi. Monelle meistä saattaa käydä jossain vaiheessa elämää niin, että ihastuu samaan henkilöön kaverin kanssa ja se on täysin luonnollista. Kuka tahansa voi ihastua kehen tahansa, eikä siihen oikein pysty itse vaikuttamaan, eikä ihastuksen kohdetta voi myöskään kukaan omia itselleen.

Vaikutat olevan epävarma siitä, kenestä tämä ihastuksen kohde tykkää ja mitä oikeastaan itse haluaisit, mutta kysyt siis neuvoa siihen, mitä tekisit nyt. Mahdollisuuksia on luonnollisesti useita. Voit kertoa ystävällesi tilanteesta tai jättää kertomatta. Voit antaa ihastuksen tunteen olla, etkä tehdä asialle yhtään mitään ja pyrkiä keskittymään muuhun. Voit myös kertoa tunteistasi ihastuksellesi, ja toivoa saavasi vastakaikua. Vaihtoehdon valitseminen riippuu siitä, minkä tavan koet itse oikeaksi – sen mukaan sinun kannattaa toimia. Pohdinnoissa auttaa usein se, että miettii, miten toivoisi muiden toimivan itseä kohtaan samanlaisessa tilanteessa.

Jos päädyt siihen, että haluat toimia tämän ihastuksesi suhteen, kehottaisin huomioimaan sen, että ystävän selän takana tehdyt teot saattavat satuttaa ystävää vielä enemmän, kuin tilanteesta rohkeasti yhdessä keskustelu. Kaverille samaan henkilöön ihastumisesta kertominen voi tuntua jännittävältä, mutta samalla tulee harjoiteltua tärkeitä ihmissuhdetaitoja. Toki voi olla, että ystävä loukkaantuisi kertomastasi hetkeksi, mutta usein tällaista pureskeltuaan tulee huomattua, että on aika luonnollista ihastua samaan henkilöön. Yhteinen ihastus ei myöskään välttämättä kestä loputtomiin ja toinen teistä saattaa löytää uuden ihastuksen kohteen ennen pitkään.

Ihastumisen tunnetta ei siis ainakaan kannata säikähtää, hävetä tai siitä ahdistua, vaikka se voi välillä tuntua suorastaan raastavalta. Vaikka ihastumiselleen ei tekisi yhtään mitään, voi pienistä perhosista vatsassa yrittää nauttia niin kauan, kuin niitä kestää. Tunteita ei kannata eikä oikein pystykään väkisin lopettamaan. Tunteet yleensä syttyvät nopeasti, mutta voivat myös sammua nopeasti. Anna siis itsellesi ja tunteillesi aikaa.

Kovasti tsemppiä tilanteeseesi <3

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkötupakka
Nimimerkki: .
Näkyykö vapen käyttäminen hammaslääkärissä? Hei en oo paljon käyttänyt vapea mutta kaverit on sitä tarjonnut ja olen kyllä ottanut vastaan. On ensi kuussa hammastarkastus ja mietin sitä että...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Hammaslääkäri ei todennäköisesti näe vapen käyttöä hammastarkastuksessa. Hammaslääkäreiden tarkoitus ei kuitenkaan ole käräyttää ketään esimerkiksi nikotiinituotteiden käytöstä, vaan auttaa sinua huolehtimaan suun terveydestä. Voit siis ihan rohkeasti ottaa asian myös itse puheeksi.

Oman terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi suosittelen kuitenkin jatkossa jättämään vapettamisen väliin, ennen kuin siitä ehtii aiheutua mitään suurempaa haittaa. Muistathan myös, ettei vapea tai muitakaan nikotiinituotteita tarvitse käyttää sen vuoksi, että kaveritkin käyttävät. Voit siis tehdä rohkeasti omat päätöksesi ja kieltäytyä vapesta, jos kaverit sitä tarjoavat. Fressiksestä voit lukea lisää vapen haitoista sekä päihteistä kieltäytymisestä.

Tsemppiä syksyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Venla
Mitä tehdä kun on ihastunut kahteen poikaan yhtä aikaa? Minä olen ihastunut luokkalaiseeni Panuun ja Ramiin mutta rinnakkaisluokkalaiseni on ihastunut myös?? Mitä pitäisi tehdä?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.

Kerrot ihastuneesi kahteen samaan poikaan, kuin rinnakkaisluokkalaisesi ja pohdit, mitä sinun tulisi tehdä. Käytännössä sinun ei tarkalleen ottaen tule tehdä mitään. On ihan normaalia olla ihastunut kahteen ihmiseen yhtäaikaa ja myös normaalia olla ihastunut jonkun kanssa samaan ihmiseen. Kumpikaan näistä ei velvoita toimimaan jollain tavalla. Kuka tahansa voi ihastua kehen tahansa, eikä siihen oikein pysty itse vaikuttamaan, eikä ihastuksen kohdetta voi myöskään kukaan omia itselleen. Tunteita ei kannata eikä oikein pystykään väkisin lopettamaan ja siksi niistä kannattaa nauttia parhaansa mukaan, koska ne ovat kuitenkin ihana osa elämää. Tunteet yleensä syttyvät nopeasti, mutta voivat myös sammua nopeasti. Anna siis itsellesi ja tunteillesi aikaa.

Jos kuitenkin jotenkin haluat toimia, niin erilaisia tapoja toimia tilanteessasi on useita. Jos rinnakkaisluokkalainen on ystäväsi ja sinua huolettaa tilanne ystävyytenne takia, voit keskustella hänen kanssaan asiasta. Kun asiasta juttelee ystävän kanssa ja koittaa ratkoa tilannetta yhdessä hänen kanssaan, tulee samalla harjoiteltua ystävyyden pelisääntöjä, kuten luottamusta ja rehellisyyttä.

Jos taas et halua käydä asiaa läpi tai ette ole ystäviä, voit hyvin jättää kertomatta, että sinäkin olet ihastunut kyseisiin henkilöihin. Voitte hyvin olla ihastuneita samoihin ihmisiin omilla tahoillanne, se ei haittaa mitään. Ihastuksen tunteita ei tarvitse välttämättä kertoa koskaan kenellekään – tunteen voi pitää täysin itsellään, niin kauan kuin sitä kestää <3 Jos taas toivot saavasi ihastukseen vastakaikua, voit kertoa siitä ihastuksen kohteelle. Vaihtoehdon valitseminen riippuu siitä, minkä tavan koet itse oikeaksi – sen mukaan sinun kannattaa toimia. <3

Ihanaa syksyä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: ko
Saako kaverin kanssa harrastaa seksiä? Saako kaverin kanssa harrastaa seksiä ?
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Ei ole olemassa suosituksia tai kieltoja, ettei seksiä saisi harrastaa kaverin kanssa. Kunhan tämä on yhdessä sovittua ja molemmille osapuolille ok. Tällaista suhdetta saatetaan kutsua myös nimityksellä friends with benefits -suhde. Ne ovat suhteita, jossa osapuolet eivät ole sitoutuneet parisuhteeseen vaan kaveeraavat ja harrastavat yhteisestä sopimuksesta seksiä.

Tutun kaverin kanssa seksin harrastaminen voi tuntua turvallisemmalta kuin uuden tuttavuuden kanssa. Joskus intiimiys saattaa kuitenkin herättää toisessa tai molemmissa myös voimakkaampia tunteita ja toiveita esimerkiksi suhteen syvenemisestä. Näistä asioista voi jutella jo etukäteen kaverin kanssa, jos päädytään harrastamaan seksiä yhdessä. Ehkäisystä on myös hyvä huolehtia, jos seksikumppaneita on useampia. Vain kondomi suojaa sekä raskaudelta että seksitaudeilta.

Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: yksin
Mitä teen kun välit ystäviini ovat huonontuneet? Mun välit ystäviin on alkanu heikentyy toden teolla ja mulla on vain muutama ystävä joiden kanssa olen oikeasti. Parhaat kaverit suuttu yhtäkkiä ku mulla...
Fressis

Moikka ja kiitos huolesi jakamisesta.

On todella kurja kuulla, että välisi ystäviin ovat heikentyneet ja että ystäväsi syyttävät asiasta sinua.

Arvelen viestistäsi, että toivoisit teidän olevan taas ystäviä, kuten ennenkin? Ystävyyssuhteissa, kuten muissakin ihmissuhteissa, saattaa tulla aikoja, kun tilanne ei ole täysin toivotunlainen ja riitojen syntymiseen ja niiden selvittämiseen tarvitaan jokaisen osapuolen panos. Onneksi on kuitenkin niin, että suhteita voi parantaa ja saada takaisin toimiviksi.

Pohdinkin, oletko yrittänyt kertoa ystävillesi tuntemuksistasi? Toisen lähestymisessä auttaa usein se, kun tulee itse vähän vastaan ja pyrkii ymmärtämään tilannetta vastapuolen kantilta. Voitkin kertoa ystävillesi, että olet osaltasi pahoillasi, jos olet käytökselläsi loukannut tai suututtanut heidät. Voit kertoa myös, että toivoisit, että voisitte keskustella asioista avoimesti ja olla sitten taas kuten ennenkin, koska he ovat sinulle tärkeitä. Jos kasvotusten puhuminen tuntuu vaikealta, on täysin ok aloittaa keskustelu viestein. Aloittaminen tuntuu usein jännittävältä ja silloin sekin kannattaa sanoa ääneen.

Muistathan kuitenkin, että mikäli tilanne alkaa tuntua sinusta kiusaamiselta, on tärkeää, että käännyt jonkun turvallisen aikuisen puoleen saadaksesi siihen apua. Kiusaaminen ei ole koskaan ok.

Rohkeutta asian puheeksi ottamiseen – sinä pystyt siihen kyllä ❤️

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: vitun pohjal
Mitä tehdä kun on paha olla ja ahdistaa? Mulla on nyt ollu jo aika pitkään ihan kamalaa. Mua ahistaa ja itkettää joka ilta. En oo halunnu, osannu, pystyny tai kehannu puhuu tästä...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi. Oli tosi hienoa, että kerroit tilanteesta tänne, vaikka se ei varmastikaan ole ollut helppoa.

Kertomasi tilanne ”kaverisi” kanssa kuulostaa tosi ikävältä, eikä ole yhtään ihme, että se on tuntunut pahalta. Tapahtunut on jo yksinään riittävän iso asia, jotta siihen voi hakea tukea. Ilmeisesti tapahtuneen lisäksi on kuitenkin vielä muitakin kuormittavia asioita, joten ei ole mitään syytä ajatella, ettet ansaitsisi apua. Moni odottaa turhan pitkään ennen kuin puhuu muille ja silloin ongelmat alkavat herkästi kasaantua tai muuttua syvemmiksi. Yksin ei kuitenkaan ajatusten kanssa kannata jäädä, ja jokainen meistä tarvitsee joskus muiden tukea.

Kurja kuulla, että ajatus kuraattorille puhumisesta tuntuu sinusta siltä, että se pahentaa asioita. Onko koulussa joku muu sellainen aikuinen, jolle voisit puhua? Se voi olla kuraattorin sijaan myös esimerkiksi opettaja tai terveydenhoitaja. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, tai puhuminen jännittää, voisitko harjoitella sitä ensin nuorille tarkoitetussa Sekasin-chatissa tai Lasten ja nuorten chatissa täällä? Nimettömänä voi olla helpompi kertoa omista ajatuksistaan ja sitä myöten rohkaistua kertomaan niistä tutullekin aikuiselle. Mitä pikemmin saat huolistasi puhuttua, sitä todennäköisemmin asiat lähtevät ratkeamaan.

Sinä ansaitset voida hyvin, joten älä jää ajatustesi kanssa yksin. Rohkeutta ja valoisampaa kevättä ja lähestyvää kesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Tyttö12v
Mitä tehdä kun kaveri uhkailee? Mun kaveri katto mun puhelinta ja näki että mulla on kuvia tytöistä mun puhelimessa kun olin ottanu näyttökuvia instagramissa malleista koska ne oli kauniita....
Fressis

Hei,

Kiitos kysymyksestä! Hyvä kun olit meihin yhteydessä asiassa, joka sinua huolettaa.

Ompa harmi kuulla, että ystäväsi uhkailee sinua näistä kuvista. Ensinnäkin se, että tykkäisi tytöistä tai olisi lesbo, on täysin normaalia. Siinä ei pitäisi olla mitään uhkailemisen syytä ja jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on.  Se, että sinulla on kuvia kauniista naisista puhelimessa, ei kuitenkaan tee sinusta lesboa. Vaikka kuvat herättäisivät ihailua tai fantasioita, sekään ei vielä määritä seksuaalista suuntautumista. Kauniiden naisten kuvat voivat herättää ihailua tai ne voivat olla inspiraation lähteenä esimerkiksi omalle tyylille.

Oletko pohtinut miksi sinua pelottaa ajatus siitä, että kaverisi menisi kertomaan äidillesi näistä kuvista? Miten uskot äitisi tähän reagoivan? Voisitko itse puhua asiasta äidille ja kertoa kaverin uhkailusta? Voit myös sanoa kaverillesi, että uhkailu tuntuu sinusta ikävältä ja kysyä häneltä, miksi hän tekee niin. Se, että kaverisi uhkailee sinua tällaisella asialla, ei kuulosta siltä että hän käyttäytyisi sinua kohtaan kuten kaverin kuuluu. Uhkailu ei ole muutenkaan missään tilanteessa ok. Jos koet, ettet pysty puhumaan näistä asioista äitisi kanssa, voit hakea rohkaisua ja tukea myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatista, jossa voit jutella aiheesta lisää luotettavan aikuisen kanssa nimettömästi.

Jos haluat, voit lukea vielä lisää seksuaalisesta suuntautumisesta Väestöliiton Hyvä kysymys -sivulta.

Oliko vastauksesta hyötyä?