Vapen käyttämisen vaikutukset keuhkoihin
Moi! oon kuullut että vapen polttamisesta jää nestettä keuhkoihin. Pitääkö tämä paikkansa?
Moi, ja kiitos kysymyksestäsi!
Vapen eli sähkötupakan tai vastaavan laitteen käyttämisestä ei nykykäsityksen mukaan jää nestettä keuhkoihin suoraan. Nesteen kertyminen keuhkoihin voi olla merkki vakavasta sairaudesta, jonka erilaiset tupakkatuotteet voivat aiheuttaa käytön jatkuessa pidempään. Monesti nesteen kertyminen tuntuu hengenahdistukselta, mutta hengenahdistuksen tunne voi johtua muistakin asioista. On hyvä muistaa, että vapen aktiivinen käyttäminen voi siis osaltaan ärsyttää keuhkoja ja johtaa vakaviin sairauksiin.
Vapessa käytetyssä perusnesteessä on veden lisäksi propyleeniglykolia tai glyserolia ja erilaisia tuntemattomia makuaineita. Niissä saattaa olla epäpuhtauksia, lääkeaineita ja raskasmetalleja. Kaikki tuo siis höyrystyy ja menee käyttäjän keuhkoihin. Osa höyryn sisältämistä aineista tulee uloshengityksen mukana pois, mutta ei kaikki. Sähkösavukkeesta vahingolliset aineet ja pienhiukkaset kulkeutuvat keuhkoihin, joissa ne aiheuttavat haittoja. Jatkuva pienten hiukkasten aiheuttama altistus keuhkoissa ja elimistössä voi lisätä tulehdustilaa ja aiheuttaa verenkierto- ja hengityselinten sairauksia. Sähkösavuke on vielä melko uusi tuote ja sähkösavukelaitteita ja niissä käytettäviä nesteitä on runsaasti erilaisia. Niiden tarkempien terveyshaittojen tutkiminen on siksi haastavaa, ja tarkempaa tutkimustietoa tarvitaan.
Mikäli olo heikkenee äkkiä sähkötupakan käytön jälkeen, on syytä mennä lääkäriin. Yleisesti voidaan sanoa, että mikä tahansa äkillinen terveydentilan heikkeneminen sähkötupakoinnin jälkeen on syy hakeutua lääkärin vastaanotolle. Jos sinua huolettaa sähkötupakkaan liittyvät asiat, voit myös jutella niistä lääkärin tai kouluterveydenhoitajan kanssa.
Kysymyksestäsi ei käy ilmi käytätkö itse sähkötupakkaa, mutta jos käytät, niin suosittelemme edellä kerrotun perusteella harkitsemaan sähkösavukkeen käytön lopettamista ja pysymään erossa muistakin tupakka- ja nikotiinituotteista. On hyvä myös kannustaa lähipiiriä lopettamaan sähkösavukkeen käyttö, jos käyttöä ilmenee.
Voit lukea lisää sähkötupakasta ja nikotiinituotteiden käytön lopettamisesta Fressiksen tietopankista. Erovirasto -mobiilisovelluksesta saat tarvittaessa apua tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen.