SeksiYleinen
Nimimerkki: Kummastelen

Hormonikierukkaan liittyviä kysymyksiä

Hei, mulle laitettiin hormonikierukka 6kk sitten. Kuukautisvuotoni on muuttunut todella niukaksi(niin kuin kuuluukin) mulla ei ole myöskään mitään kipuja. Nyt kuitenkin tässä kuudennen kuukauden aikana yhtäkkiä tuli 9 päivää kestävät menkat ja noin 5 päivää siitä oli todella runsaat(samanlaista vuotoa kun ennen kierukkaa). Samaan aikaan tuli myös hirveät menkkakivut, alavatsaan koski suht kivuliaasti. Nyt tuosta on 2 viikkoa aikaa. Tällä viikolla alavatsaani pisti myös todella paljon, tuntuen samalta miltä tuntui kierukan laiton jälkeen, jouduin ottamaan särkylääkkeen. Nyt myös on tullut pientä tiputteluvuotoa. Onkohan tämä normaalia? Pitäisikö ottaa yhteys jo gynekologiin vai odotanko seuraavia menkkoja ja katson millaiset ne ovat?

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Tilanne kuulostaa jossain määrin poikkeavalta. Voisit olla yhteydessä lääkäriin ja selvitellä asiaa vähän lisää. Olisi hyvä ainakin varmistaa, että kierukka on hyvin paikallaan ja ettei ole kyse mistään tulehduksesta. Toki kierukankin kanssa välillä vuotoja saattaa tulla, mutta tilanteesi kipujen ja vuodon määrän suhteen vaikuttaa siltä, että asiaa olisi hyvä selvittää tarkemmin.

Tsemppiä kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?