Kysymys
Seksi
Nimimerkki: :)
Ikä: 16-18v
Ehkäisykapseli ja vuodot Minulla alkoi ”menkat” viime vuoden huhtikuussa ja ensimmäiset vuodottomat päivät olivat tämän vuoden tammikuussa. Muutenkin kuukautiskiertoni on ollut hyvin vaihtelevaa aikaisemmin, mutta minulla oli...
Fressis

Moikka! Hienoa, että olet käynyt asiasta lääkärissä, vaikka harmillista, ettet ole kokenut siitä olleen apua.

Kannustaisin sinua siitä huolimatta olemaan lääkäriin uudestaan yhteydessä. Tilanteesi on sellainen, ettemme valitettavasti pysty ottamaan siihen kantaa, koska yhden viestin perusteella arvion tekeminen on vaikeaa. Muutenkin suosittelemme Fressiksessä ottamaan lääkitystä koskevissa asioissa (jollaiseksi myös hormonaalinen ehkäisymenetelmä lasketaan) yhteyttä lääkäriin. Näin tilanteesta on mahdollista jutella kanssasi enemmän ja kokonaisvaltaisemmin.

Suosittelen sinua myös tutustumaan sinulle asetetun ehkäisykapselin pakkausselosteeseen/käyttöohjeisiin, jossa on kuvattu tarkasti ehkäisykapselin asettamisen sivuvaikutuksia, jollaisia kaikenlaiset muutokset kuukautisvuodoissa ovat. Koska kuvailemasi vuoto kuulostaa pitkäkestoiselta, on asiasta tärkeä olla joka tapauksessa yhteydessä myös lääkäriin.

Huomioithan, että myös jotkin seksitaudit voivat aiheuttaa poikkeuksellista vuotoa. Jos sinulla siis on ollut kondomilla suojaamatonta seksiä, hakeudu seksitautitesteihin. Seksitautitesteistä ja niihin hakeutumisesta voit lukea lisää tästä artikkelista.

Toivottavasti saat huoleesi avun. Mukavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: tiedoton
Hormonaalinen ehkäisy ja tiputteluvuoto Moi! Voinko olla raskaana ku oon syöny pillereitä nyt yli puolvuotta ja nyt syön kahta laattaa putkeen ja kuukautiset pitäs alkaa ihan parin päivän...
Fressis

Moikka!

Tilanteessasi saattaa olla kyse siitä, että pillereiden vuotokontrolli ei enää riitä, jos olet syönyt kahta pillerilaattaa putkeen. Emme kuitenkaan voi ottaa asiaan sen suuremmin kantaa, vaan sinun täytyy olla asiasta yhteydessä paikkaan, josta ehkäisy on sinulle määrätty. Kysy asiantuntijalta -palvelun ohjeissa kerromme, ettemme valitettavasti vastaa enää lääkitystä koskeviin kysymyksiin.

Muistuttaisin myös siitä, että kondomi on ainoa ehkäisymenetelmä, joka suojaa myös seksitautitartunnoilta. Jos sinulla on ollut kondomilla suojaamatonta seksiä, suosittelen sinua hakeutumaan seksitautitesteihin. Myös ne voivat oireilla epämääräisenä vuotona.

Jos olet käyttänyt pillereitä oikeaoppisesti niiden pakkausselosteessa olevien käyttöohjeiden mukaisesti, on raskauden mahdollisuus todella pieni. Mikään ehkäisymenetelmä ei kuitenkaan yksinään ehkäise 100% raskaudelta, joten jos on syytä epäillä raskautta, ainoa keino varmistaa asia on tekemällä raskaustesti.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Auttakaa
Minipillerit ja tiputteluvuoto Olen alottanut minipillerit kuukaus sitten ja aloitin juuri uuden lätkän minulla tulee silti tiputteluvuotoa
Fressis

Moikka!

Erityisesti minipillereiden aloituksen yhteydessä on ihan tavallista, että esiintyy vuotohäiriöitä muutamien ensimmäisten kuukausien (n.3kk) aikana. Tämän jälkeen tilanne usein tasoittuu. Osalla vuodot jatkuvat normaalisti ja osalla vuodot voivat jäädä kokonaankin pois.

Voit siis hyvin seurailla vielä tilannetta. Mikäli vuotohäiriöt kuitenkin pitkittyvät tai tilanne muuten häiritsee sinua, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty.

Muistathan, että myös osaan seksitaudeista voi liittyä verestävää vuotoa. Jos on olemassa mahdollisuus, että olisit saanut joskus seksitaudin, eikä testejä ole tehty, kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos tautitestit on tehty tai riskiä ei ole, voit olla rauhallisin mielin ja seurata tilannetta.

Aurinkoista syyskuuta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: minävain
Ehkäisypillerit ja tiputteluvuoto Moikka! Mulla on ollut nyt vajaan kuukauden slinda tabletit, oon syöny niitä aina joka aamu aamupalan yhteydessä. On menny ihan normisti mutta on nyt...
Fressis

Moikka! Kerrot käyttäneesi nyt vajaan kuukauden ajan Slinda-ehkäisypillereitä ja ihmettelet käytön aikana ilmennyttä tiputteluvuotoa.

On varsin normaalia, että pillereiden aloituksen yhteydessä esiintyy vuotohäiriöitä muutamien ensimmäisten kuukausien (n. 3kk) aikana, minkä jälkeen tilanne voi tasoittua. Pillereiden aikana veristä vuotoa voi tulla vähän miten sattuu. Tiputteluvuoto voi olla kirkasta verta, rusehtavaa tuhrua tai vain aavistuksen punertavaa vuotoa. Osalla naisista pillerit lopettavat vuodot kokonaan, mutta osalla jatkuu pieni tiputtelu. Joillakin vuotoja tulee epäsäännöllisesti, ja pienellä osalla vuodot voivat olla myös melkein yhtä runsaita kuin ilman pillereitä. Jos vuotohäiriöt haittaavat sinua, tai pitkittyvät, ole yhteydessä paikkaan, josta pillerit on sinulle määrätty. Hormonaaliseen ehkäisyyn liittyvissä kysymyksissä suosittelemme muutenkin olemaan suoraan yhteydessä paikkaan, josta ehkäisy on määrätty.

Slindan pakkausselosteesta kannattaa lukea pillereiden tarkemmat käyttöohjeet. Siellä kerrotaan pillereiden ottamisesta näin: ”Ota yksi Slinda-tabletti päivittäin, tarvittaessa pienen vesimäärän kera. Voit ottaa tabletit ruoan kanssa tai ilman ruokaa (ks. kohta ´Slinda ruuan ja juoman kanssa´). Tabletit on kuitenkin otettava samaan aikaan joka päivä, jotta kahden tabletin ottoväli on aina 24 tuntia.” Tabletit tulee siis ottaa joka päivä samaan aikaan.

Pakkausselosteessa kerrotaan myös vuodoista näin: ”Slinda-tablettien käytön aikana voi esiintyä jonkin verran verenvuotoa tai vuodot voivat jäädä kokonaan pois. Jatka kuitenkin tablettien ottoa tavalliseen tapaan ilman taukoa.” Jos olet pilleriliuskassa jo lumetablettien kohdalla, voi kyseessä olla myös tavallinen tyhjennysvuoto.

Voit kirjata itsellesi tiputteluvuodot ylös, jotta pystyt seurailemaan niitä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Hmm
Hormonikierukka ja tiputteluvuoto Minulla on ollut hormonikierukka nyt 7kk ja ensimmäiset 6kk kuukautiset olivat säännölliset. Nyt viimeisen kuukauden aikana on ollut koko ajan tiputteluvuotoa. Miten pitäisi toimia?
Fressis

Moi!

Tiputteluvuoto hormonikierukan kanssa on tavallista. Heilläkin, joilla vuotoa ei pääasiassa ole, tiputtelupäiviä voi tulla satunnaisesti.

Mieti kuitenkin, onko tarvetta tehdä seksitautitesteista klamydia- ja tippuritestit. Seksitaudit voivat aiheuttaa tiputteluvuotoa. Samoin muutkin gynekologiset tulehdukset. Jos sinulla on ollut seksikontakti, jossa seksitauti olisi voinut tarttua tai sinulla on poikkeavan runsasta, haisevaa valkovuotoa tai alavatsakipuja, varaa lääkäriaika.

Todennäköisimmin kuitenkin kyse on kierukkaan liittyvästä vuodosta, joka luultavimmin rauhoittuu itsestään.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tietämätön nuori
Tiputteluvuoto e-pillereitä käytettäessä Moi! Olen käyttänyt e pillereitä vähän yli 1kk. Minulla on nyt muutaman päivän ilmennyt tumman ruskeaa niukkaa tiputteluvuotoa ja tällä hetkellä pitäisi olla kuukautiset....
Fressis

Moikka!

Esitit hyvän kysymyksen. Ihmettelit niukkaa ruskeaa vuotoa, joka ilmaantui käytettyäsi yhdistelmäehkäisypillereitä noin kuukauden ajan ilman taukopäiviä. Kyseessä lienee ennemmin tiputteluvuoto, mutta sinänsä vuodon nimellä ei tässä ehkä ole merkitystä.

Kuten itsekin pohdit, hakeutuu kehosi tosiaan seuraavien kuukausien aikana uuteen tasapainoon hormoniehkäisyn kanssa. Sinun kannattaa jatkossa kirjata vuodot ylös. Jos tuntuu, että vuotoja on vielä monen kuukauden kuluttua ja ne häiritsevät, on sitten helpompi lääkärisi kanssa miettiä, mihin suuntaan lääkitystä kannattaa lähteä korjaamaan. Muutama kuukausi kannattaa siis aina seurata tilannetta ja antaa keholle aikaa.

Hyvää kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Sss
E-pillerit ja tiputteluvuoto Olen syönyt pian 2 vuotta yaz merkkisiä e-pillereitä ja viimeksi noin viikko ennen kuukautisia alkoi niukka ruskea/verinen vuoto, sen jälkeen kuukautiset tulivat ihan normaalisti....
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestä!

Tiputtelu tai välivuoto voi liittyä moneen asiaan. Ensin tulee mieleen pillerin epäsäännöllinen käyttö: mikäli pillerit otetaan epäsäännöllisesti tai niiden imeytymisessä on häiriöitä vaikkapa oksentamisen takia, on vuotohäiriöiden riski luonnollisesti suurempi. Jos käyttää pillereitä useamman liuskan putkeen, on etenkin matalahormonisilla yhdistelmäehkäisyvalmisteilla ongelmana toisinaan se, ettei pillerin nk. vuotokontrolli riitä. Tällöin voi myös esiintyä tiputtelua/välivuotoa.

Joskus taustalla voi olla tulehdus. Onko sinulla tulehdukseen viittaavaa oireilua (lisääntynyttä/ muuttunutta valkovuotoa, kirvelyä virtsatessa tms). Onko sinulla ollut yhdyntöjä uuden kumppanin kanssa ilman kondomia? Jos vastasit kyllä, on hyvä tarkistaa seksitaudit.

Mikäli kyse ei ole tulehduksesta/seksitaudista eikä pillerin unohtamisesta, ei vuodosta sinänsä ole haittaa eikä se vaikuta raskaudenehkäisytehoon. Jos Yaz-pillerit ovat muuten sopineet sinulle hyvin, voit hyvin jäädä seuraamaan tilannetta. Mikäli vuotovaivat yhä toistuvat ja häiritsevät sinua, on hyvä olla yhteydessä ehkäisyn määränneeseen paikkaan ja pohtia mahdollisesti vaihtoa toiseen valmisteeseen.

Mukavaa vuoden alkua!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: nuuskamuikkunen 17v
Minipillerit ja tiputteluvuoto Hei! Olen tässä vähän yli kolme kuukautta käyttänyt minipillereitä ja tässä loppupäässä on alkanut tulemaan tiputteluvuotoa jatkuvasti. Joskus sitä tulee enemmän joskus vähemmän, mutta...
Fressis

Heippa ja kiitos kysymyksestäsi!

Tosiaan etenkin minipillereiden käytön alussa esiintyy vuotohäiriöitä – ja myös myöhemmin, varsinkin jos rutiineissa on muutoksia. Kyse on siis varsin yleisestä vaivasta. Kerrot, että olet jokin aika sitten muuttanut pillerin ottamisen aikaa ja tämä voi hyvin selittää sen, että nyt onkin ilmennyt tiputtelua. Kehon pitää saada aikaa sopeutua uuteen tasapainoon.

Jos sinulla ei siis nyt ole muita oireita, kehottaisin sinua seuraamaan tilannetta vielä pari kuukautta. Hyvä tapa on pitää kirjaa omista kuukautisista ja kirjata myös ylös tiputtelu- ja välivuodot. Jos tiputteluvuoto on häiritsevää ja jatkuu useammassa kierrossa (vaikka päivärytmisi ja pillerin ottamisen aikataulu pysyy säännöllisenä), sinun kannattaa jutella esim. lääkärin kanssa, onko esimerkiksi syytä miettiä pillereiden vaihtamista.

Oletan, että kohdallasi tiputtelu liittyy pillereihin, mutta välivuotojen taustalla voi olla myös seksitauti tai tulehdus. Jos sinulla on ollut suojaamattomia yhdyntöjä muiden kuin tutun ja testatun kumppanin kanssa (etkä ole käynyt seksitautitesteissä), klamydiatesti jo nyt voisi olla hyvä idea ilman erityisiä oireitakaan.

Aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: Kummastelen
Hormonikierukkaan liittyviä kysymyksiä Hei, mulle laitettiin hormonikierukka 6kk sitten. Kuukautisvuotoni on muuttunut todella niukaksi(niin kuin kuuluukin) mulla ei ole myöskään mitään kipuja. Nyt kuitenkin tässä kuudennen kuukauden...
Fressis

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Tilanne kuulostaa jossain määrin poikkeavalta. Voisit olla yhteydessä lääkäriin ja selvitellä asiaa vähän lisää. Olisi hyvä ainakin varmistaa, että kierukka on hyvin paikallaan ja ettei ole kyse mistään tulehduksesta. Toki kierukankin kanssa välillä vuotoja saattaa tulla, mutta tilanteesi kipujen ja vuodon määrän suhteen vaikuttaa siltä, että asiaa olisi hyvä selvittää tarkemmin.

Tsemppiä kevääseen!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
SeksiYleinen
Nimimerkki: huolissaan
E-pillerit ja tiputteluvuoto Aloitin yaz -pillerien käytön ja olen nyt kolmannen liuskani loppupuolella. Lumetabletteja ennen on vielä muutama normaali pilleri jäljellä, mutta kuukautiseni tai jotain niiden kaltaista...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Käyttämäsi pillerit ovat hyvin vähähormonisia ja kuvailemasi vuodot ovat hyvin tavallisia juuri silloin, kun hormonia on vähän. Pilleri ei silloin ihan jaksa pitää vuotoa kurissa ja tiputtelu saattaa alkaa ennen taukoa. Tämä ei ole vaarallista, mutta jos se harmittaa ja toistuu usein, on hyvä olla yhteydessä paikkaan, josta ehkäisypillerit on sinulle määrätty ja käydä keskustelua jatkosta. Pillerimerkin vaihto voi auttaa asiaan. Vuotojen jatkuessa voi olla tarvittaessa hyvä selvittää, voiko vuodon taustalla olla jokin muukin syy, kuten tulehdus. Huolissaan ei kuitenkaan ole syytä olla, vaan seurailla tilannetta vielä seuraavien kuukausien ajan.

Tsemppiä alkuvuoteen!

Oliko vastauksesta hyötyä?