MieliSeksi
Nimimerkki: Huolestunut12345

Syyllisyyden tunne pornon katselusta

Moi olen 14 v poika ja tunnen syyllisyyden tunnetta siitä että olen katsonut pornoa. Tuntuu huonolta ja haluan päästä tästä tunteesta eroon

Hei!

Uteliaisuus seksuaalista materiaalia kohtaan kuuluu nuoren seksuaaliseen kasvuun ja kehitykseen. On siis hyvin luonnollista, että nuorelle tulee tarve katsoa pornoa. Jos porno kuitenkin herättää epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia, on tärkeää, että saat tukea niihin.

Kerrot tuntevasi syyllisyyttä ja haluavasi eroon tästä tunteesta. Kaikki tunteet, myös epämiellyttäviksi koetut tunteet, ovat tärkeitä ja osa meitä, eikä niitä saa poistettua itsestään. Tunteita voi kuitenkin oppia säätelemään, niin ettei ne aiheuta pitkäaikaista kärsimystä. Nuori tarvitsee usein turvallisen aikuisen, jonka kanssa keskustella seksuaalisuudesta ja oppia kohtaamaan erilaisia tunteita. Kehen sinä voisit turvautua? Kenelle voisit kertoa kokemuksestasi ja pornon aiheuttamista tunteista?

Mikäli et halua puhua kenellekään läheiselle ihmiselle, voit hakeutua keskustelemaan seksuaalisuudesta esimerkiksi koulun terveydenhoitajalle. Voit myös jutella luottamuksellisesti sinua mietityttävistä asioista Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa tai ottaa yhteyttä Sexpon maksuttomaan neuvontapuhelimeen. Tärkeää olisi, ettet jäisi tunteen ja kokemuksen kanssa yksin.

Oliko vastauksesta hyötyä?