Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Veera
Ikä: 9-12v
Miten suuseksiä tehdään? Moi. Miten suuseksiä tehdään pitääkö käyttää kieltä?
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Kysymykseesi ei oikeastaan ole yhtä oikeaa vastausta. Lähes samasta asiasta onkin kysynyt myös nimimerkki tuuli. Kuten muissakin seksitavoissa, parhaiten oppii kokeilemalla. Erittäin tärkeää on myös jutella avoimesti seksikumppanin kanssa siitä, mitä kumpikin seksiltä toivovat: mitä saa ja haluaa tehdä tai keholleen tehtävän, ja mitä taas ei.

Jokaisella on oma yksilöllinen tapansa antaa suuseksiä. Se, mikä toimii toiselle, ei aina olekaan toiselle nautinnollista. Jotkut eivät pidä suuseksin antamisesta tai vastaanottamisesta laisinkaan. Mieltymykset selviävät keskustelemalla avoimesti kumppanin kanssa. Ei ole myöskään syytä nolostua, vaikka ei olisi ennen antanutkaan suuseksiä toiselle. Yhdessä kokeileminen voi olla jännittävä, hauska ja kiihottava kokemus. Kun ensimmäistä kertaa antaa suuseksiä, voi kumppanille kertoa, että kyseessä on ensi kerta. Tällöin vastaanottava osapuoli voi kertoa, millaisista asioista tykkää suuseksissä. Toki, jos tämä on molemmille ensi kerta, ei voi tietää mitä odottaa.

Kysyt, pitääkö käyttää kieltä suuseksiä antaessa. Mitään ei pidä tehdä, jollei se itsestä tunnu hyvältä. 😊 Suuseksiä harrastaessa on tärkeä myös muistaa, että seksitaudit tarttuvat myös suuseksissä, minkä vuoksi kondomin tai suuseksisuojan käyttö on ehdottoman tärkeää. Siitä voit lukea lisää täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Pimu
Ikä: 13-15v
Voiko seksin harrastamisen aloittaa esimerkiksi suuseksillä? Jos on 14.vuotias,minulla ja kumppanilla on molemmilla halua kokeilla jotain ja ollaan mietitty että voisiko aloittaa esim. suuseksillä…
Fressis

Hei,

Kiitos yhteydenotostasi! Hienoa, että löysit tänne kysymään asiasta, joka sinua mietityttää.

Monia ikäisiäsi pohdituttavat seksiin liittyvät kysymykset, ja osalle seksin kokeilu toisen kanssa on ajankohtaista. Viestistäsi käy ilmi, että olette jutelleet seksistä kumppanisi kanssa, mikä on oikein hyvä asia. Ennen kokeilua onkin hyvä jutella siitä, minkälaista seksiä molemmat haluaisivat kokeilla ja pohtia yhdessä sitä, miten rajoista huolehditaan. Suostumus seksissä on kaiken a ja o. Täältä voit lukea lisää siitä, miten ekaan kertaan voi valmistautua.

Viestissäsi pohdit, että voisiko seksikokeilun aloittaa suuseksillä. Suuseksiä voi tottakai kokeilla, mikäli se on jotain sellaista, mikä molempia kiinnostaa. Keskeisintä on, että molemmat haluavat tehdä juuri sitä, mitä tehdään ja halutessa seksin voi aina lopettaa myös kesken. Suuseksiä voi tehdä monin eri tavoin, ja on hyvä tietää, ettei sitä tarvitse tehdä juuri tietyllä tavalla tai siten, minkälainen mielikuva siitä on syntynyt esimerkiksi viihteen kautta. Kuunnelkaa siis tarkasti omia ja toisen rajoja, ja muistakaa keskustella niistä avoimesti. Voit lukea lisää suuseksistä täältä.

Tarpeellisesta ehkäisystä huolehtiminen on myös tärkeää. Ehkäisyssä on hyvä pohtia sekä raskauden että seksitautien ehkäisyä. Suuseksissä ei toki ole raskauden riskiä, mutta mikäli jossain vaiheessa aiotte kokeilla emätinyhdyntää, on tärkeää pohtia raskaudenehkäisy kuntoon jo etukäteen. Tukea saatte kouluterveydenhoitajalta tai paikallisesta ehkäisyneuvolasta. Raskaudenehkäisymenetelmistä löydät lisää tietoa täältä.

Seksitautien riski tulee huomioida silloin, kun jommallakummalla on aiemmin ollut jonkinlaista seksiä toisen ihmisen kanssa. Viestisi antaa ymmärtää, että teillä ei ole vielä ollut minkäänlaista seksiä muiden kanssa. Silloin myöskään seksitaudeilta ei tarvitse varsinaisesti suojautua. On kuitenkin hyvä tietää, että huuliherpes voi periaatteessa tarttua sukuelinten alueelle. Täten jos huuliherpestartunta on tiedossa, niin välttäkää suuseksiä oireiseen aikaan. Tartuttavuus vähenee merkittävästi silloin, kun oireita ei ole. Kondomia tai suuseksisuojaa voi halutessaan käyttää varmuuden vuoksi. Osa kuitenkin valitsee olla käyttämättä, sillä herpes on joka tapauksessa yleinen ja voi olla täysin oireeton. Muistakaa, että kondomia tai suuseksisuojaa käytetään, jos jompikumpi sitä haluaa käyttää, eli suojautuminen ei ole neuvottelu tai suostuttelukysymys. Huuliherpeksestä ei kuitenkaan kannata kauhistua, sillä se ei yleisesti ottaen ole vaarallinen vaikkakin kiusallinen. Seksitaudeilta suojautumisesta löydät lisää tietoa täältä.

Mikäli sinulla herää lisäkysymyksiä tai pohdintoja, voit tulla keskustelemaan Väestöliiton nuorille suunnattuun seksuaalineuvontachattiin. Palvelu on maksuton ja nimetön. Chatin löydät täältä.

Toivottavasti saat tästä vastauksia pohdintoihisi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Jalea
Ikä: Yli 18v
Voiko suuseksissä suun alueelle saatu herpestartunta oireilla myöhemmin genitaalialueella? Hei, jos kumppanini saa minulta genitaaliherpes (minulla lääkärin toteama tartunta) tartunnan suuseksin aikana, oireeleeko herpes vain suun alueella, vai voiko se tulevaisuudessa ilmentyä genitaali...
Fressis

Hei Jalea,

kiitos viestistäsi. Kysyit, voiko sinun genitaaleistasi seksikumppanisi huuleen tarttunut herpes tulevaisuudessa oireilla myös kumppanisi genitaaleissa. Lyhyt vastaus kysymykseesi on, että ei voi.

Kun puhutaan herpeksestä, on hyvä tietää, että Herpes simplex-virusta (HSV) on kahta tyyppiä, HSV-1 ja HSV-2, jotka molemmat voivat aiheuttaa herpeksen iholle ja sukuelinten limakalvoille. Suupielen huuliherpeksen eli yskänrokon tai muun ihoalueen herpeksen aiheuttaa useimmiten HSV-1 ja sukuelinherpeksen HSV-2, joskin nykyään jopa kolmannes sukuelinherpestartunnoista on myös HSV-1:n aiheuttamia.

Virus siirtyy lähikosketuksessa, esimerkiksi suudellessa, suuseksissä ja yhdynnässä. Tartunnan jälkeen virus siirtyy hermosäiettä pitkin hermotumakkeeseen, jonne se jää asumaan piilevään muotoon. Usein jokin stressitekijä, esim. vilustuminen, saa viruksen aktivoitumaan, jolloin se aiheuttaa joko oireettoman viruserityksen tai oireisen taudin. Tauti voi uusiutua vaihtelevien aikojen kuluttua. Joillakin näkyvää herpestä ei ole koskaan, joillakin jopa kuukausittain.

Vaikka herpes voi tarttua huulesta genitaaleihin ja genitaaleista huuleen, se kuitenkin uusiutuu vain tartunta-alueelleen. Eli toisin sanoen, jos tartunta on tullut huuleen, myös jatkossa näppylät ilmestyvät kasvojen iholle, ei genitaaleihin.

Hyvää syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: pelkääjä
Ikä: 16-18v
Pelko seksitautien tarttumisesta yhdynnässä Mua vaan pelottaa tulevaisuus, kun haluan joskus isompana lapsia, mutta pelottaa että samalla tarttuu seksitaudit kun olen yhdynnässä.
Fressis

Hei,

Kiitos, että laitoit huolestasi meille viestiä. On todella tärkeää tuoda esille mieltä painavat asiat, ovat ne sitten suuria tai pieniä. Sinua huolettaa tulevaisuuden tilanne, jossa mahdollisesti haluaisit lapsia, ja se luonnollisesti edellyttää suojaamatonta yhdyntää. On totta, että seksitaudeista puhutaan ja niiltä suojautumista korostetaan kaikkialla, kun puhutaan seksistä. Kondomin ja suuseksisuojan käyttö onkin tärkeää etenkin nuorena, ja silloin, kun seksikumppanit ovat uusia tai vaihtelevat. Voit lukea lisää seksitaudeista ja niiltä suojautumisesta täältä.

Monesti kuitenkin siinä parisuhteiden vaiheessa, kun perheen perustaminen tulee ajankohtaiseksi, on monella jo vakiintuneempi suhde kumppaniin, eikä seksikumppanit samalla tavalla vaihdu. Kondomiehkäisy on turvallista jättää pois, kun ensin varmistetaan seksitautien mahdollisuus käymällä seksitautitesteissä. Kondomin pois jättäminen edellyttää myös sitä, ettei kummallakaan osapuolella ole seksikontakteja muiden kanssa, mistä uusia tauteja voisi saada. Oleellista on myös se, että mahdollinen parisuhde on turvallinen ja voitte luottaa toisiinne. On tärkeää, että seksistä, ehkäisystä ja perheellistymisestä voidaan puhua avoimesti ja asioista sovitaan yhdessä.

Sinun ei siis kannata kantaa huolta tästä asiasta tässä vaiheessa elämää. Tärkeää on, että huolehdit itsestäsi ja terveydestäsi, myös seksitautien ehkäisystä siihen saakka, kunnes mahdollisesti lasten hankkiminen tulee ajankohtaiseksi. Hakeudu sitten siinä vaiheessa terveydenhuoltoon, esimerkiksi ehkäisyneuvolaan, jossa ohjataan sinua varmistamaan, ettei seksitautien riskiä ole siinä vaiheessa.

Jos sinulla tulee mieleen muuta kysyttävää seksiin tai seksitauteihin liittyen, laita meille rohkeasti uusi viesti. 😊 Voit halutessasi jutella aiheesta lisää myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Sara14 vaan
Ikä: 13-15v
Voinko ottaa poikakaverin pippelin pään suuhun ilman huolta seksitaudeista? Voinko ottaa poikakaverini pippelin pään suuhuni ilman huolta seksitaudeista? Meillä ei kummallakaan ole ollut seksiä ennen tätä, eikä siis vieläkään. Tarkoitus olisi kosketella kielellä...
Fressis

Moi!

Kerrot haluavasi harrastaa suuseksiä poikaystäväsi kanssa, ja pohdit, voiko siinä yhteydessä tarttua seksitauti. Jos teillä kummallakaan ei ole ollut aiemmin minkäänlaista seksiä (suuseksi, penis-emätin-yhdyntä, anaaliseksi) toisen ihmisen kanssa, ei teillä voi myöskään olla seksitautia. Seksitaudit eivät ilmesty tyhjästä, vaan ne on saatava joltain, jotta ne voivat myös tarttua eteenpäin. Voitte siis olla asian suhteen huoletta.

Kysyt myös, onko turvallista ottaa spermaa suuhun. Kyllä, se on turvallista, jos ei ole seksitauteja. Sinun ei kuitenkaan tarvitse niin tehdä, jos et halua. Yleisesti haluaisinkin kannustaa teitä vielä yhdessä juttelemaan poikaystäväsi kanssa siitä, mitä haluatte/ette halua seksissä tehdä toisillenne ja mitä toivoisitte/ette toivoisi itsellenne tehtävän. Seksissä on tärkeä kunnioittaa toisen haluja ja jokaiseen seksuaaliseen tekoon tarvitsee molempien osapuolien suostumuksen. Voit halutessasi lukea lisää suostumuksesta täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Okei
Ikä: 16-18v
Olen aina käyttänyt kondomia yhdynnässä, voiko minulla silti olla seksitauti? Olen aina käyttänyt kondomia yhdynnässä voiko minulla silti olla seksitauti
Fressis

Moikka nimimerkki Okei,

Hienoa, että olet huolehtinut ehkäisystä kondomilla. Kun kondomia käyttää oikeaoppisesti, antaa se yleensä hyvän suojan seksitaudeilta. Yhdynnän lisäksi suojauksesta tulisi huolehtia myös suuseksin yhteydessä.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kondomi ei tarjoa 100 %:sta suojaa seksitauteja vastaan, sillä esimerkiksi kondylooma ja herpes voivat tarttua alueilta, joita kondomi ei peitä. Joskus voikin käydä niin, että ehkäisy pettää, vaikka olisikin yrittänyt olla huolellinen. Kondomin luotettavuutta voi kuitenkin parantaa monin tavoin. Ensinnäkin kannattaa tarkistaa, että kondomi on käyttäjälleen oikean kokoinen. Jos kondomi on liian iso tai pieni, se ei pysy kunnolla päällä. Toinen tärkeä juttu on, että kondomi puetaan oikeinpäin, eli ennen pukemista kannattaa tarkistaa kondomin rullaussuunta. Väärinpäin oleva kondomi luiskahtaa helposti pois. Kolmanneksi, kannattaa käyttää liukuvoidetta, koska riittävä liukkaus pitää kondomin paremmin paikoillaan ja ehjänä, siihen kohdistuvasta hankauksesta huolimatta. Neljäntenä vinkkinä suosittelen tarkistamaan välillä seksin aikana, että kondomi on pysynyt paikoillaan. Tarvittaessa sen voi rullata takaisin peniksen juureen.

On myös hyvä muistaa, että seksitaudit voivat olla oireettomia. Tämän vuoksi on hyvä käydä seksitautitesteissä aina, jos epäilee että tartunta voisi olla mahdollinen. Voit lukea lisää seksitautien testaamisesta Fressiksen artikkelista.

Seksikumppanin tai -kumppanien kanssa on myös hyvä keskustella etukäteen, oletteko käyneet seksitautitesteissä, milloin edelliset testit on otettu, mitkä seksitaudit teiltä on testattu ja onko tarvittaessa otettu näytteet myös nielusta tai peräaukosta. Tämä keskustelu on hyvä käydä, vaikka käyttäisittekin suojausta, sillä se lisää luottamuksen ja turvallisuuden tuntua seksissä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinipussitNikotiinituotteetNuuskaSähkösavukeSeksiTupakka
Nimimerkki: 15v
Ikä: 13-15v
Voiko kieleen ilmestyneet valkoiset läiskät ja kipu kielessä johtua nikotiinituotteiden käytöstä tai mahdollisesta seksitautitartunnasta? Hei. Mikä voisi olla syynä kun olen käyttänyt nikotiinipusseja,nuuskaa ja tupakkaa ja vapea jo jonkun aikaa niin kun aloin käyttämään tiettyä tuotemerkkiä niin kieleeni...
Fressis

Hei,

Kiitos viestistäsi! Hyvä että otit yhteyttä.

Kerrot käyttäneesi ilmeisen paljon erilaisia tupakka- ja nikotiinituotteita, ja olet huolissasi valkoisista ja kipeistä läikistä suussasi. Valitettavasti näillä tiedoilla, ja näkemättä sinua, on vaikea arvioida tarkalleen, mistä läikät voisivat johtua. Ne voivat hyvin olla esimerkiksi haitattomia aftoja, tai sitten nikotiinituotteiden aiheuttamia limakalvomuutoksia. Koska voin asiaa vain arvuutella, suosittelen lämpimästi, että varaat ajan joko lääkäriin tai hammaslääkäriin, jotta asiaa voidaan selvittää tarkemmin ja saat siihen avun. Samalla kannattaa kertoa myös tuosta mainitsemastasi nuolemistilanteesta, jolloin lääkäri osaa arvioida asiaa myös mahdollisen seksitautitartunnan näkökulmasta. En valitettavasti ihan täysin ymmärtänyt viestistäsi tarkoititko nuolemisella suutelua vai esimerkiksi suuseksiä. Myös suuseksissä on käytettävä suuseksisuojaa tai kondomia, jotta siinä vältytään seksitautien tarttumiselta.

Käyttämiesi nikotiinituotteiden luettelo kuulostaa hurjalta! Huoleni liittyy erityisesti siihen, miten paljon nikotiinia mahdatkaan saada, kun käytössäsi on useampia tuotteita yhtäaikaisesti ja/tai limittäin. Nikotiini on haitallinen aine, josta voi saada jopa myrkytyksen, jos sitä saa liikaa. Koska kerrot käyttäväsi noin montaa erilaista nikotiinituotetta, kohdallasi nikotiinimyrkytyksen riski on todellinen. Sitä voi saada myrkyllisen määrän jo yhdestäkin tuotteesta. Myös nikotiiniriippuvuus voi kehittyä jo vähäisemmänkin käytön seurauksena, jolloin tuotteiden käyttö on vaikea lopettaa, vaikka haluaisikin.

Suun hygieniasta huolehtiminen on kohdallasi erityisen tärkeää, koska käytät nikotiinituotteita. Paras mitä voit itse tehdä haittojen ehkäisemiseksi, on puhdistaa hammasvälit päivittäin esimerkiksi hammaslankaimella ja harjata hampaat hellästi mutta napakasti sähköharjalla ja fluoritahnalla. Tietenkin paras vaihtoehto suun terveytesi kannalta olisi lopettaa tuotteiden käyttö kokonaan.

Oletko miettinyt, voisitko lopettaa nikotiinituotteiden käytön? Tai millaista hyötyä lopettamisesta voisi sinulle olla? Tämän viestin perusteella se voisi ainakin säästää sinua tämän tyyppiseltä huolelta. Jos nikotiiniriippuvuus on jo ehtinyt muodostua, voi lopettaminen tuntua vaikealta. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, ja haluankin kannustaa sinua pohtimaan asiaa! Voit aloittaa pohdinnan esimerkiksi pyöräyttämällä Hyvä syy -hyrrää, jonka kautta voit löytää uusia syitä lopettaa. Voit halutessasi lukea lisää lopettamisesta Fressiksestä.

Mukavaa syksyä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Kääks
Ikä: Yli 18v
Voiko olla riski saada seksitauti, jos kondomi on rullautunut yhdynnän aikana vähän pois paikoiltaan? Harrastin erään miehen kanssa yhdyntää ja kondomi oli valunut paikaltaan jonkun verran. En osaa tarkkaan sanoa paljonko oli valunut, mutta minusta ainakin oli puolen...
Fressis

Moi nimimerkki Kääks!

Hienoa, että pidät seksissä huolta ehkäisystä. Kerroit, että yhdynnän aikana kondomi oli rullautunut hieman pois peniksen juuresta. Tarkkaa todennäköisyyttä seksitautien tarttumisriskille on vaikea arvioida kuvailemassasi tilanteessa. Saattaa kuitenkin olla mahdollista, että sinun ja seksikumppanin välillä on ollut iho- ja limakalvokosketusta, joten seksitautitartunnan mahdollisuus kannattaa käydä testaamassa seksitautitesteissä. Se on ainoa tapa selvittää, onko saanut tartuntaa vai ei.

Voit varata ajan seksitautitesteihin netissä tai puhelimitse omalle terveysasemallesi tai sukupuolitautien poliklinikalle. Jos olet opiskelija, seksitautien testaaminen onnistuu myös opiskeluterveydenhuollon kautta. Näissä paikoissa seksitautien testaaminen on maksutonta. Klamydia ja tippuri voidaan testata 1 viikon kuluttua riskitilanteesta, kun taas hivin ja kupan kohdalla tulokset ovat luotettavia vasta 1–3 kuukauden kuluttua. Herpestä ja kondyloomaa ei yleensä testata seksitautien testaamisen yhteydessä, vaan ne todetaan oireiden perusteella. Voit lukea lisää seksitautien testaamisesta Fressiksen artikkelista.

Toisinaan voi käydä niin, että ehkäisy pettää tavalla tai toisella, vaikka olisikin yrittänyt olla huolellinen. Näin voi käydä kenelle vaan. Kondomin luotettavuutta voi kuitenkin parantaa, ja sen poisliukumista on mahdollista ehkäistä monin tavoin. Ensinnäkin kannattaa tarkistaa, että kondomi on käyttäjälleen oikean kokoinen. Jos kondomi on liian iso tai pieni, se ei pysy kunnolla päällä. Toinen tärkeä juttu on, että kondomi puetaan oikeinpäin, eli ennen pukemista kannattaa tarkistaa kondomin rullaussuunta. Väärinpäin oleva kondomi luiskahtaa helposti pois. Kolmanneksi, kannattaa käyttää liukuvoidetta, koska riittävä liukkaus pitää kondomin paremmin paikoillaan (ja ehjänä) siihen kohdistuvasta hankauksesta ja edestakaisesta liikkeestä huolimatta. Neljäntenä vinkkinä suosittelen tarkistamaan välillä seksin aikana, että kondomi on pysynyt paikoillaan. Sitten sen voi tarvittaessa rullata takaisin peniksen juureen.

Seksikumppanin tai -kumppanien kanssa on hyvä keskustella etukäteen, oletteko käyneet seksitautitesteissä, milloin edelliset testit on otettu, mitkä seksitaudit teiltä on testattu ja onko tarvittaessa otettu näytteet myös nielusta tai peräaukosta. Tämä keskustelu on hyvä käydä, vaikka käyttäisittekin suojausta, sillä se lisää luottamuksen ja turvallisuuden tuntua seksissä. Lisäksi on hyvä tiedostaa, että kondomi ei tarjoa 100 %:sta suojaa seksitauteja vastaan, sillä esimerkiksi kondylooma ja herpes voivat tarttua alueilta, joita kondomi ei peitä. Lisäksi ehkäisystä tulee huolehtia myös muissa seksin muodoissa kuin vain yhdynnässä. Kaikki seksitaudit voivat tarttua esimerkiksi suuseksissä.

Mukavaa syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Hk
Ikä: Yli 18v
Voiko seksitauti tarttua, jos on käyttänyt kondomia ja millaisia oireita seksitaudeista voi tulla? Hei harrastin seksiä vanhemman naisen kanssa me käytettiin kondomi voiko hiv tarttua tai joku muu seksi tauti? Minkä laisia oireita voi tulla?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että olette huolehtineet ehkäisystä kondomilla. Kun kondomia käyttää oikeaoppisesti, antaa se yleensä hyvän suojan seksitaudeilta. On hyvä tiedostaa, että kondomi ei tarjoa kuitenkaan 100 %:sta suojaa seksitauteja vastaan, sillä esimerkiksi kondylooma ja herpes voivat tarttua alueilta, joita kondomi ei peitä.

Pohdit, millaisia oireita seksitaudeista voi tulla. Seksitaudeista ja niiden oireista löydät tietoa täältä. On kuitenkin hyvä muistaa, että seksitaudit voivat olla myös oireettomia. Tämän vuoksi on hyvä käydä seksitautitesteissä aina, jos epäilee että tartunta voisi olla mahdollinen. Voit varata ajan seksitautitesteihin netissä tai puhelimitse omalle terveysasemallesi tai sukupuolitautien poliklinikalle. Lue lisää seksitautien testaamisesta Fressiksen artikkelista.

Toisinaan voi käydä niin, että ehkäisy pettää tavalla tai toisella, vaikka olisikin yrittänyt olla huolellinen. Näin voi käydä kenelle vaan. Kondomin luotettavuutta voi kuitenkin parantaa, ja sen poisliukumista on mahdollista ehkäistä monin tavoin. Ensinnäkin kannattaa tarkistaa, että kondomi on käyttäjälleen oikean kokoinen. Jos kondomi on liian iso tai pieni, se ei pysy kunnolla päällä. Toinen tärkeä juttu on, että kondomi puetaan oikeinpäin, eli ennen pukemista kannattaa tarkistaa kondomin rullaussuunta. Väärinpäin oleva kondomi luiskahtaa helposti pois. Kolmanneksi, kannattaa käyttää liukuvoidetta, koska riittävä liukkaus pitää kondomin paremmin paikoillaan (ja ehjänä) siihen kohdistuvasta hankauksesta ja edestakaisesta liikkeestä huolimatta. Neljäntenä vinkkinä suosittelen tarkistamaan välillä seksin aikana, että kondomi on pysynyt paikoillaan. Sitten sen voi tarvittaessa rullata takaisin peniksen juureen.

Seksikumppanin tai -kumppanien kanssa on hyvä keskustella etukäteen, oletteko käyneet seksitautitesteissä, milloin edelliset testit on otettu, mitkä seksitaudit teiltä on testattu ja onko tarvittaessa otettu näytteet myös nielusta tai peräaukosta. Tämä keskustelu on hyvä käydä, vaikka käyttäisittekin suojausta, sillä se lisää luottamuksen ja turvallisuuden tuntua seksissä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Miro
Ikä: 16-18v
Voiko saada seksitaudin, jos on harrastanut anaaliyhdyntää ilman kondomia? Voinko saada seksitaudin anaaliseksistä vaikka olemme harrastaneet perus yhdyntää ilman kondoomia?
Fressis

Moikka! Tarkoitatkohan kysyä, voitko saada seksitaudin, jos olet harrastanut seksikumppanisi kanssa anaaliyhdyntää ilman kondomia? Kyllä voit saada, jos kumppanillasi on ollut aiempia seksikumppaneita, eikä hän ole käynyt seksitautitesteissä, joissa olisi todettu, ettei hänellä ole seksitautia.

Seksitaudit voivat tarttua kaikessa sellaisessa seksissä (penis-emätinyhdyntä, anaaliyhdyntä/-seksi, suuseksi), jota ei ole suojattu kondomilla tai suuseksisuojalla, ja jossa limakalvot tai rikkoutuneet ihoalueet hankatuvat vastakkain ja eritteet, kuten siemenneste, emätinerite, esiliukaste tai veri vaihtuvat.

Anaaliseksissä ja -yhdynnässä on tärkeää suojautua paitsi seksitaudeilta, myös suolistobakteereilta, joten siksi siinä on erityisen tärkeää käyttää kondomia. Myös runsas liukuvoiteen käyttö anaaliseksissä on erittäin suositeltavaa, sillä se suojaa peräaukon seutua esimerkiksi hankaukselta.

Seksitautitesteissä on suositeltavaa käydä aina, jos on pieninkään epäilys seksitautitartunnasta. On hyvä muistaa myös se, etteivät seksitaudit useinkaan oireile millään tavalla.

Oliko vastauksesta hyötyä?