Mieli

Pulassa

Viiltelyn jäljet

Miten viiltely jäljet saa pois kun oon aika varma et mun vanhemmat tulee näkee ne

Hei ja kiitos viestistäsi!

Hienoa, että otit meihin yhteyttä, etkä jäänyt asian kanssa yksin. Ymmärrän hyvin huolesi. Tilanteessasi erityisen tärkeää kuitenkin olisi, että saat aikuisilta apua tilanteen käsittelyyn.

Viiltely on oire jostakin ja vahingollinen tapa käsitellä pahaa oloa. Ensisijaisen tärkeää olisi selvittää, mistä tarve viiltelylle johtuu. Onko elämässäsi tapahtunut asioita, jotka aiheuttava sinulle pahaa oloa – riitoja kotona tai ystävien kanssa, ikäviä kokemuksia tai murheita? Vai onko olosi kokonaisvaltaisesti niin paha, että viiltely tuntuu olevan ainoa ratkaisu?

Viiltely syntyy tarpeesta päästä ikävästä tunteesta eroon. Tärkeää lopettamisen onnistumiselle on erilaisten tunteiden tunnistaminen ja sietäminen, sekä se, että uskaltaa kertoa ja ilmaista niitä myös muille. Muuten ikävät tunteet patoutuvat sisälle, eikä sinne jää tilaa ilolle. Kun opit käyttämään muita keinoja tunteiden käsittelyyn, tarve viiltelyyn vähenee. Tämä voi olla kuitenkin vaikeaa yksin ja etenkin mitä nuorempi on, sitä enemmän tarvitaan aikuisen tukea harjoitteluun. Omaa pahaa oloaan voi purkaa myös eri ilmaisukeinoin. Piirrä tai maalaa paha olo paperille – käytä värejä ja muotoja, jotka kuvaavat omaa oloasi. Tai kirjoita tai videoi ajatuksesi – anna sanojen vain tulla, älä mieti onko ulos tuleva teksti järkevää. Mitä useammin ilmaiset tunteitasi eri tavoin, sen helpommaksi se muuttuu.

Vaikka omaa oloaan voi helpottaa omalla toiminnalla, on tärkeää, että kerrot pahasta olostasi myös aikuiselle. Kenenkään ei kuulu selvitä pahasta olosta yksin – ei sinunkaan. Viiltelyn ei tarvitse olla ainoa vaihtoehto, sillä pahasta olosta on mahdollista päästä yli. Yksin se vain on usein vaikeaa. Kertominen ei ole helppoa, mutta avun pyytämistä ei tarvitse hävetä tai pelätä. Kaikkea ei tarvitse kertoa kerralla, vaan voit esim. lähettää jollekin tutulle ja turvalliselle aikuiselle viestin, jossa kerrot voivasi huonosti tai tarvitsevasi apua. Voit myös näyttää tämän meille kirjoittamasi viestin. Aikuisen tehtävänä on ottaa vastuu siitä eteenpäin ja auttaa sinua voimaan paremmin. He ymmärtävät kyllä, että avun pyytäminen ei ole ollut sinulle helppoa.

Jos tutulle aikuiselle kertominen jännittää, voit kertoa asiasta myös nimettömänä nuorille tarkoitetussa chatissa ja saada sieltä rohkaisua ja lisää neuvoja tilanteeseesi. Tärkeintä on, että et jää nyt yksin, vaan jaat rohkeasti ajatuksiasi aikuisen kanssa. Näin voit viettää tulevaa kesälomaa nauttien ja hyviin asioihin keskittyen. Tsemppiä sinulle jatkoon!

Oliko vastauksesta hyötyä?