Kysymys
Seksi
Nimimerkki: .
Ikä: 16-18v
Kuinka yleinen raskaudenpelko on ja miten siitä voi päästä eroon? kuinka yleinen raskaudenpelko on ja mitä se kertoo minusta? miten sen saa kuriin sekä jos ammattilaiselle puhuisi asiasta miten hän minua osaisi auttaa, jos...
Fressis

Moi!

Raskauden pelko itsessään ei kerro sinusta mitään. Sen sijaan olisi hyvä selvittää, mistä tämä pelko sinun kohdallasi johtuu, millä tavoin pelko ilmenee ja millaisia seurauksia pelolla on elämääsi. Kun pelon juurisyyt saadaan ammattilaisen avustuksella selville, voitte lähteä yhdessä myös lievittämään pelkoa sinulle soveltuvin menetelmin. 😊

Et suinkaan ole ainoa raskauden pelon kanssa kamppaileva. Fressiksessä on vastattu aihetta sivuaviin kysymyksiin esimerkiksi täällä ja täällä.

Suosittelen sinua hakemaan keskusteluapua esimerkiksi (koulu)terveydenhoitajalta, lääkäriltä, psykologilta tai seksuaaliterapeutilta. He osaavat myös antaa sinulle vinkkejä esimerkiksi erilaisista rentoutumisharjoituksista ja muista tavoista hallita pelkoa, jolloin avun ei tarvitse jäädä vain puhumisen varaan. Voit olla yhteydessä myös Väestöliiton nuorten seksuaalineuvontachatiin.

Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua! Mukavaa kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Hymynaama
Ikä: 9-12v
Onko noloa saada tytöltä turpaan? Onko nolottavaa saada tytöltä turpaan? Ja kun jos löisin takas niin saako siitä mitään rangaistusta koska se on tyttö?
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi. Hyvä kun pohdit asiaa!

Viestistäsi ei selvinnyt, että onko näin jo tapahtunut vai huolettaako aihe sinua tulevaisuutta ajatellen. Joka tapauksessa on niin, ettei minkäänlainen väkivalta ole ratkaisu mihinkään. Tyttöjen ei kuulu lyödä poikia, eikä poikien tyttöjä. Näin ei myöskään kuulu tehdä samaa sukupuolta olevien, tai keidenkään kesken.

On kuitenkin niin, että sen, johon väkivalta kohdistuu, eli tässä tapauksessa ns. turpiin saajan, ei todellakaan kuulu olla asiasta häpeissään. Ei ole noloa, jos tulee jonkun lyödyksi, sillä tämä lyöjä on hetkessä se, joka käyttäytyy asiattomasti ja väärin. Asia on käytännössä vähän jopa päinvastoin, sillä ennemminkin väkivallan käyttäjän tulisi tuntea katumusta teostaan. Rangaistukset eivät vaihtele sukupuolesta riippuen.

Kehottaisin sinua keskustelemaan tästä asiasta jonkun sinua lähellä olevan luotettavan aikuisen kanssa. Tällainen voi olla oma huoltajasi tai vaikka koulussasi oleva kuraattori tai kuka vaan opettajista, joka tuntuu sinusta luontevalta keskustelukumppanilta. Tälle aikuiselle olisi hyvä avata koko kysymyksesi taustaa, niin pystytte keskustelemaan mahdollisimman monipuolisesti aiheesta.

Muistathan, että mikäli sinuun on jo kohdistunut väkivaltaa, on erittäin tärkeää, ettet jää asian kanssa yksin ja juttelet aiheesta luotettavan aikuisen kanssa. Kaikilla tulisi olla turvallinen ympäristö ympärillään ❤️

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Parkkipirkko
Ikä: Yli 18v
Mistä saisin apua masennukseen? Haluaisin masennukseen apua. Mistä saisin apua masennukseen?
Fressis

Moikka ja kiitos tärkeästä kysymyksestäsi!

Ikävä kuulla, että olet masentunut. Masennus on valitettavan yleistä ja tätä pohtii varmasti moni muukin nuori. Hienoa kuitenkin, että haluat hakea siihen apua. Tänne kysymyksen lähettäminen onkin hyvä askel matkalla kohti parempaa mielialaa. Avun hakeminen on tärkeää, sillä masennuksesta ei kannata kärsiä yksin. Sen hoitoon on olemassa monenlaisia keinoja.

Ensimmäiseksi neuvoisin sinua pyytämään apua joltain läheiseltäsi. Avun hakeminen yksin voi tuntua vaikeammalta kuin jonkun toisen kanssa. Ystävän kanssa jutteleminen on myös tärkeä apu ennen kuin pääset ammattiavun piiriin. Olisiko sinulla on joku luotettu ystävä, sukulainen tai muu aikuinen, jolle voisit kertoa asiasta? Pyydä häntä auttamaan sinua hakemaan ammattiapua masennukseen. Voitte yhdessä miettiä, mikä olisi sinulle paras paikka hakea apua.

Seuraavaksi helpoin askel on hakeutua juttelemaan oman oppilaitoksen oppilashuollon kanssa. Mikäli olet jonkun koulun tai korkeakoulun oppilas, ota yhteyttä oppilashuollon henkilökuntaan. He auttavat sinut varmasti tarvittavan avun luokse. Mikäli olet vakituisessa työssä, helpointa on olla yhteydessä omaan työterveyteen.

Mikäli oppilashuolto tai työterveys ei tule kysymykseen sinun kohdallasi, kaupunkisi tai kuntasi alueella toimii varmasti jonkinlainen mielenterveyspalvelu. Yhteystiedot tähän löydät helpoiten hakemalla Googlesta oman asuinpaikkasi nimi ja ”mielenterveyspalvelut”. Sitä kautta löytyy useimmiten ohjeet mielenterveyspalveluihin hakeutumiseen ja yhteystiedot. Jos tämä tuntuu vaikealta, yritä pyytää joltain ystävältäsi apua.

Kunnan tai kaupungin lisäksi apua tarjoavat toisinaan erilaiset järjestöt kuten mielenterveysseurat ja seurakunnat. Nuorisotalot ohjaavat myös avun piiriin, ja heillä on hyvä tieto paikallisista palveluista. Lisätietoa näistä löydät hakemalla tietoa internetistä. Voit halutessasi tutustua myös masennuksen omahoito-ohjelmaan Mielenterveystalon sivuilta. Vaikka tämä onkin hyvä matalan kynnyksen apu, kannustan silti hakeutumaan myös ammattiavun piiriin.

Muista että aina on olemassa myös matalan kynnyksen jutteluapua sekä netissä, että puhelimitse. Mieli ry:n kriisipuhelin palvelee ympäri vuorokauden. Sekasin-chat on nuorille suunnattu chat-kanava netissä, jossa voit puhua tilanteestasi. Nuorten netti on myös paikka, jonne nuoret voivat ottaa yhteyttä.

Tärkeintä on, ettet jää yksin masennuksesi kanssa <3 Masennuksen hoitoon on olemassa paljon keinoja, eikä kenenkään kuulu jäädä kamppailemaan masennuksen kanssa ilman apua. Hienoa, että olet tunnistanut tilanteesi ja haluat hakea apua. Toivottavasti löydät sitä näiden vinkkien avulla!

Kaikkea hyvää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: nimetön...
Mitä teen kun kaverin poikaystävä on oma ihastus? Mitä mun pitäis tehdä kun olen ihastunut yhteen poikaan koht kolme vuotta ja tiiän et se tykkää musta (tai ainakin tykkäsi) ja nyt mun...
Fressis

Moikka nimetön… ja kiitos kysymyksestäsi!

Ikävä kuulla tilanteestasi! Ei varmasti ole mukavaa katsella, kun paras kaveri seurustelee oman ihastuksen kanssa. Ihastumiskuviot eivät aina ole helppoja, varsinkaan jos kaveripiirissä on yhteisiä ihastuksen kohteita.

Kysyit, että mitä sinun pitäisi tehdä tässä tilanteessa, kun tiedät pojan ainakin joskus tykänneen myös sinusta. Tilanteessa ei varmasti ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa toimintatapaa. Joitain asioita on varmasti kuitenkin hyvä ottaa huomioon.

Olet ollut ihastunut kyseiseen poikaan jo jonkin aikaa. Sanoit, että tilanne tuntuu sinusta kurjalta, mutta toisaalta et haluaisi vaikuttaa ikävällä tavalla ystäväsi elämään. Kuulostaa järkevältä ottaa huomioon ystäväsi tunteet, mutta sinun tunteesi tässä tilanteessa ovat kuitenkin myös täysin ymmärrettävät. Oletko saanut tukea tilanteessasi keneltäkään? Kannattaa jutella tilanteesta jonkun luotetun ystävän tai aikuisen kanssa. Vaikka asiasta puhuminen jonkun kanssa ei tilannetta vielä ratkaisisikaan, se helpottaa oloasi. Samalla voitte yhdessä pohtia, mikä voisi olla tässä tilanteessa hyvä tapa toimia. Älä jää yksin tunteidesi kanssa <3

Olet varmasti myös miettinyt, voisiko asiasta puhua ystäväsi kanssa. Ymmärrän, että et halua riskeerata ystävyyttäsi hänen kanssaan kertomalla tunteistasi ja ajatuksistasi. Riskinsä siinä toki onkin, koska emme voi varmuudella tietää miten hän tilanteessa reagoisi. Kuulostat siltä, että vilpittömästi et halua tilanteessa pahaa ystävällesi. Miten uskoisit ystäväsi reagoivan, jos kertoisit rehellisesti ristiriidasta, jota tilanteessa koet? Parhaassa tapauksessa hän voi olla ymmärtäväinen ja myötätuntoinen sinua kohtaan. Harkitse siis asiaa, ja jos ystävällesi puhuminen tuntuu huonolta idealta, puhu jonkun muun luotettavan henkilön kanssa.

En ole varma mitä tarkoitat, kun sanot että ”tiiän et se tykkää musta (tai ainakin tykkäsi)”. Oletan, että hän on siitä sinulle joskus sanonut tai vihjannut jollain tavalla. Nyt kuitenkin jostain syystä poika on yhdessä ystäväsi kanssa. Tällaiset epäselvyydet suosittelen selvittämään puhumalla asianomaisen kanssa. Ymmärrän, että et halua rikkoa ystäväsi ja pojan suhdetta, mutta mielestäni et tee vääryyttä, jos selvität menneet asiat pojan kanssa.

Vaikka kävisikin ilmi, että poika onkin edelleen ihastunut sinuun ja haluaisi olla yhdessä sinun kanssasi, olet yhä ydinongelman edessä. Miten voit tilanteessa toimia, kun ystäväsikin on ihastunut samaan poikaan? Tähän en voi antaa sinulle vastausta, vaan joudut tekemään päätöksen sen suhteen itse.

Tilanteeseesi liittyy läheisesti myös yksi vaikea teema. Luopuminen. Elämän yksiä kipeimpiä asioita on rakkaista asioista luopuminen. Kuulostaa sitlä, että tilanteen ratkaiseminen kohdallasi voi vaatia jostakin rakkaasta asiasta luopumista. Jos ihastuksen kohteen näkeminen ystäväsi kanssa tuottaa sinulle tuskaa, voi olla, että joudut joko ottamaan heihin etäisyyttä, tai sitten pikkuhiljaa luopumaan ihastuksen tunteesta. En väitä, että kumpikaan olisi helppoa tai toistaan parempi vaihtoehto. Se ei ole helppoa aikuisillekaan.

Luopuminen on kuitenkin taito, jota elämässä toisinaan tarvitsee. Sen suhteen helpottaa, kun antaa itselleen luvan luovuttaa ja surra. Luopuminen saa tuntua pahalta. Ikävät tunteet ja toisinaan myös luopuminen ovat osa elämää, ei se mukavin asia, mutta osa kuitenkin.

Miten päätätkin toimia, älä jää yksin tunteidesi ja ajatustesi kanssa. Oli tosi hieno päätös kirjoittaa tänne asiasta! Toivottavasti et lopeta tähän vaan löydät jonkun, jonka kanssa voit aiheesta puhua. Jos et voi puhua ystävillesi tai vanhemmillesi, koulun aikuiset varmasti kuulevat asiasi mielellään. Koulupsykologi, kuraattori, nuorisotyöohjaaja tai vaikka netissä oleva Netari voivat auttaa sinua pohdinnoissasi.

Kaikkea hyvää sinulle ja voimia tilanteeseesi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: emiya
Seksiin ja raskaaksi tulemiseen liittyvät pelot Mua mietityttää hirveesti kaikki seksiin liittyvät riskit, jonka takia tuntuu etten uskalla harrastaa seksiä koskaan. Pelkään hirveesti tauteja ja raskaaksi tulemista. Oon jotenki varma...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Kerroit pelkääväsi seksiin liittyviä riskejä ja tilanne estää sinua etenemästä, vaikka koet olevasi muuten valmis.

Pelko on kuormittava, voimia vievä tunne, joka saattaa estää elämästä itsensä näköistä elämää. Mitä pidempään pelkoa kannattelee yksin, sen voimakkaammaksi se voi muodostua. Siksi olisi tärkeää, että omista peloista pääsee puhumaan myös muiden kanssa. Et kertonut onko sinulla rinnallasi ihmistä, jonka kanssa seksi olisi ajankohtaista. Jos on, omista peloista voi olla luonnollista kertoa hänelle. Yhteinen keskustelu on tärkeää etenkin, jos seksikumppani ei ole satunnainen tuttu, vaan olet parisuhteessa. Muuten voi käydä niin, että pelko pääsee väliinne ja etäännyttää teitä. Puhumattomat asiat voivat aiheuttaa myös väärintulkintoja ja kumppanisi voi esim. luulla, että et halua olla hänen kanssaan. Jos ääneen asioiden esiin otto tuntuu vaikealta, voi ne sanoa myös ensin viestillä ja sitten jutella yhdessä.

Kysyit myös ehkäisystä. Ehkäisymenetelmiä on monia, mutta kondomi on yleisin, ja ainoa, joka suojaa myös seksitaudeilta. Oikein käytettynä kondomin suoja on todella hyvä. Kondomin käyttöä voi myös harjoitella etukäteen, jolloin riskit sen hajoamiseen pienenevät. Lisää kondomin luotettavuudesta voit lukea täältä. Luotettavin tapa suojautua sekä raskaudelta että seksitaudeilta on tuplaehkäisy, eli hormonaalisen ehkäisyn ja kondomin käyttö yhdessä. Oikein käytettynä sekä kondomi, että hormonaaliset ehkäisymenetelmät ovat hyvin luotettavia. Muistathan myös, että ehkäisy on yhteinen vastuu, eli siitäkin on hyvä puhua rauhassa kumppanin kanssa etukäteen.

Kerroit etsineesi jo paljon tietoa, joten ajattelisin että tiedon sijaan sinun voisi olla tärkeämpi jutella pelon tunteesta. Tässä viestissä on vaikea rauhoittaa tämän enempää, mutta yksi hyvä vaihtoehto on Väestöliiton nuorten seksuaalineuvonta -chat, jossa voit saada sekä lisätietoa, että jutella peloistasi seksuaalineuvojan kanssa joko ajanvarauksella tai ilman. Ajanvaraus-chattiin tarvitset sähköpostiosoitteen, ilman ajanvarausta tapahtuva chat on täysin nimetön. Palveluissa käyty keskustelu on kuitenkin luottamuksellista, eli voit huoletta aloittaa keskustelun vaikka samalla viestillä, jonka kirjoitit meille. Keskustelusta voit saada myös rohkaisua jutella asiasta mahdollisen kumppanisi kanssa, jos se tuntuu sinusta hyvältä.

Rohkeutta ja valoisaa alkuvuotta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Henkisesti kuollut
Mitä tehdä kun elämässä ei ole iloa eikä saa nukuttua? Moi. Mitä tehdä kun elämässä ei ole enää iloa koska ei saa nukuttua, ei ole kavereita, liikaa stressiä eikä voi/halua kertoa kenellekään kuka tuntee...
Fressis

Hei ja kiitos tärkeästä viestistäsi.

Viestissäsi nousee esiin monta asiaa, joista jokainen voisi jo yksinäänkin aiheuttaa pahaa oloa, ja yhdessä ne muodostavat kuorman, joka on ymmärrettävästi raskas kantaa. Omien huolten kertominen tutuille voi olla joskus tosi vaikeaa. On kuitenkin tärkeä, että omista tunteista ja pahasta olosta pääsee puhumaan jollekin. Oman pään sisällä asioiden pyörittely saattaa ylläpitää pahaa oloa, kun taas toinen ihminen voi tuoda uutta näkökulmaa. Huolien kertominen myös keventää oloa, kun koko taakka ei ole enää vain omilla hartioilla.

Jos tutulle puhuminen tuntuu vaikealta, tai sinulla ei ole luotettavaa henkilöä, kelle jutella, voit käydä puhumassa nuorille tarkoitetuissa chateissa. Chatissa voit jutella nimettömänä aikuisen kanssa, eikä sinun tarvitse osata kertoa yhtään enempää kuin viestissäsi kerroit. Chatin kautta voit saada jo suoraan helpotusta omaan oloon, tai halutessasi myös rohkaisua ja tukea siihen, että uskaltaisit tarvittaessa kertoa asioista myös kasvokkain sinulle tärkeille ihmisille. Erilaisia chatteja löydät Netarista.

Chatissa käymisen lisäksi tärkeä asia, johon olisi hyvä kiinnittää huomiota on uni. Väsyneenä oma ajattelu kapeutuu, olo voi tuntua toivottomalta ja on vaikea keskittyä. Kaikki tämä vaikuttaa mielialaan ja myös esimerkiksi mainitsemaasi stressiin. Väsyneenä pienetkin harmittavat asiat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan ja pahan olon kuorma vain kasvaa. Kerrotkin että et saa nukuttua. Viestistäsi ei käy ilmi, onko sinulla vaikeuksia nukahtaa vai onko unesi esimerkiksi katkonaista tai ovatko uneen liittyvät haasteet vielä jotain muuta.

On luonnollista, että silloin ei saa nukuttua, kun on paljon huolia tai stressiä. Joillain auttaa, että pitää huolihetken ennen nukkumaan menoa. Se on hetki, jonka tietoisesti varaat mielessä pyöriville asioille ja jonka aikana kirjaat nämä asiat ylös. Silloin saat ne edes hetkeksi pois mielen päältä ja voit tarvittaessa palata niihin aamulla. Muita uneen ja nukkumiseen liittyviä vinkkejä voit lukea täältä ja lähteä kokeilemaan saisitko niiden avulla paremmin unesta kiinni.

Se, että kirjoitit meille, on tärkeä merkki siitä, että haluat voida paremmin. Muista, että harva asia auttaa hetkessä, joten chatissakin kannattaa käydä kokeilemassa uudelleen, jos ei heti tunnu, että sait tarvitsemaasi apua. Toivottavasti tilanteesi lähtee helpottamaan kuitenkin mahdollisimman pian <3

Rohkeutta ja mukavaa kevään alkua sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Mix
Sukupuoli ja kehonkuva Kun olen ylipainoinen, tunnen olevani väärässä kehossa ja koen itseni mieheksi, vihaan silloin palavasti rintojani ja naisellisia muotojani. Kun olen alipainoinen, koen olevani täysin...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi, jossa kuvasit hyvin ajatuksiasi ja tunteitasi.

Vaikka yhteiskunnallisesti ollaankin ehkä pikkuhiljaa menossa moninaisempaan suuntaan siinä, minkälainen ulkomuoto kuuluu mihinkin sukupuoleen, liittyy sukupuoleen yhä tietynlaisia odotuksia. Tosiasiassa sukupuolta ei kuitenkaan määritä se, miltä ulkoisesti näytämme, vaan se, mitä sisäisesti koemme. Oma kokemus sukupuolesta voi kuitenkin olla vahvasti sidoksissa omaan kehonkuvaan, ja ajatukseen siitä, minkälaiset ominaisuudet kuvastavat mitäkin sukupuolta. Kokemus voi myös vaihdella ja epävarmuus omasta sukupuolesta voi korostua eri elämänvaiheissa.

Kertomasi voi linkittyä syömishäiriöajatteluun, mutta viestistäsi kuuluu myös laajempi pohdinta omasta sukupuolen kokemuksesta. Tällaiset pohdinnat ovat monimutkaisia ja niihin on hyvä saada keskustelutukea, sillä pohdinnat voivat olla kuormittavia. Tämän yhden viestin kautta asiaan on vaikea pureutua syvemmin, mutta oletko kuullut Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta? Heillä on erilaisia, alle 29-vuotiaille tarkoitettuja palveluita, joiden tarkoitus on auttaa juuri kertomasi kaltaisissa pohdinnoissa. Palveluihin kuuluvat mm. ryhmä-chat, jossa voi jutella muiden samanlaisia asioita pohtivien kanssa, puhelinneuvonta, tai ajanvarauksella toimiva kahdenkeskinen neuvonta. Kaikkiin palveluihin voi osallistua nimettömänä, eikä sinun tarvitse osata kertoa yhtään sen enempää kuin mitä viestissäsi meille hyvin kerroit.

Oman sukupuolen tarkkaa määrittelyä tärkeämpää on, että voit hyvin. Viestissäsi nousee esiin kuitenkin asioita, joista herää huoli siitä, miten voit. Joskus jo yksikin keskustelu voi auttaa kirkastamaan omia ajatuksia, tai tuoda mielenrauhaa. Ota siis matalalla kynnyksellä yhteyttä vinkkaamaani tahoon, niin saat tukea siihen, miten voit voida hyvin omassa kehossasi. Sinä ansaitset voida hyvin.

Lempeää alkuvuotta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Hyvä joulu?
Miten voisin tykätä joulusta kotona? Miten vois tykätä joulusta kotona?
Fressis

Moikka!

Kysymyksesi on sellainen, jota voi pohtia monelta näkökannalta, joten toivottavasti osaan vastata siihen niin miten sen tarkoitit.

Jouluun liittyy usein paljon odotuksia tai ajatuksia siitä, miten sitä pitäisi viettää ja minkälainen on ”hyvä joulu”. Yksi näistä pinttyneistä ajatuksista on, että joulu tulisi viettää läheisten kanssa ja tunnelma olisi lämmin. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista ja tosiasiassa moni viettää joulua kokien esimerkiksi yksinäisyyttä, turvattomuutta tai ahdistusta, tai kokee että joulu on vain tavallinen yksi päivä muiden joukossa. Olo voi myös pahentua, jos ajattelee, että joulua pitäisi viettää jollain tietyllä tavalla. Joulunaika voi myös kiristää välejä kotona, kun kaikki ovat neljän seinän sisällä, tai se voi myös tuntua tylsältä, jos koulun myötä tietty rutiini katkeaa ja tuttuja ihmisiä ei näe.

Oman, mahdollisimman hyvän joulun rakentamisessa voit lähteä liikkeelle siitä, että pohdit, miten haluaisit joulua viettää? Entä mihin asioihin voit itse vaikuttaa joulussasi? Et voi esimerkiksi määräänsä enempää vaikuttaa vaikka läheisten tapaan toimia jouluna, mutta voisitko miettiä, mikä sinulle tuo hyvää mieltä muina päivinä, esimerkiksi viikonloppuisin? Jos tunnistat sellaisia asioita, saisitko toteutettua niitä jouluna? Jos kyse on siitä, että tunnelma kotona on jouluna turvaton tai ahdistava, on tärkeää, että et jää sen asian kanssa yksin.

Jouluna on avoinna erilaisia nuorten nettipalveluita, joissa voit joko jutella nimimerkillä muiden nuorten kanssa omista fiiliksistä, tai tarvittaessa nimettömänä kahden kesken aikuisen kanssa. Esimerkiksi Sekasin Gaming on auki 24/7, tai JouluManteli-chat jouluaattona klo 20-22. Lisäksi Sekasin-chat palvelee joka päivä pitkin aukioloajoin.

Muiden kanssa juttelu jouluna saa ajatuksia muualle, päivä menee nopeammin ohi ja tavallinen arki on taas lähempänä. Tarvittaessa voit käydä juttelemassa tilanteestasi lisää edellä mainitussa Sekasin-chatissa jo ennen joulua. Älä anna muiden odotusten tai tekojen vaikuttaa jouluusi, vaan rakenna siitä omanlaisesi niillä keinoilla, joita sinulla on käytössäsi.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: ......
Miksi minulle tulee masentunut ja itsetuhoinen olo? Mistä voisi johtua se että minulla on ihan hyvä olla, mutta yhtäkkiä tulee masentunut ja itsetuhoinen olo. En saa oikein mistään samanlaista iloa kuin...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Jos ymmärsin oikein, elämässäsi on asiat ihan hyvin, mutta siitä huolimatta olosi on masentunut ja iloton. Vaikka aina ei tarvitsekaan olla iloinen ja innostunut, ovat ne kuitenkin hyvinvointia lisääviä tunteita, joiden poissaolo voi aiheuttaa pahoinvointia. Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä hankalammaksi tilanne voi muuttua. Kertomasi itsetuhoiset ajatukset ovat myös merkki siitä, että asian äärelle on nyt tärkeää pysähtyä ja selvittää mistä olosi johtuu.

Muistatko, mistä asioista ja milloin olet viimeksi kokenut iloa tai innostusta? Ja onko niin, että nämä samat asiat eivät enää aiheuta iloa? Jos näin on, niin muistatko, tapahtuiko muutama vuosi sitten jotain ikävää? Vai ovatko ilo ja innostus kadonneet elämästäsi ennemmin pikkuhiljaa? Jokainen voi joskus huonosti ja tällöin on syytä tukeutua myös muihin. Yksin voi nimittäin olla vaikea päästä oman olon juurisyiden äärelle, ja näin isojen pohdintojen kannattelu yksin on myös kuormittavaa. Se, että kirjoitit tänne meille, on jo hyvä alku, harmillisesti tässä on vaikea kuitenkaan sukeltaa kovin syvälle tilanteeseesi.

Voisitko ajatella juttelevasi asiasta tutun aikuisen kanssa? Se voi olla koulun työntekijä, kuten terveydenhoitaja tai kuraattori, tai muu aikuinen kuten nuorisotyöntekijä tai oma läheinen. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, tai kaipaat rohkaisua, voit myös jutella ensin nimettömänä nuorten Sekasin-chatissa. Valitsit sitten kasvokkain juttelun tai chatin, voit aloittaa kertomalla ihan saman asian kuin tänne laittamassasi viestissäsi. Tärkeintä on, että et jää asian kanssa nyt yksin.

Juttelun lisäksi yritä miettiä mitkä asiat elämässäsi lisäävät edes hieman hyvää oloa, ne voivat hyvin pieniäkin asioita. Tunnistatko niitä? Saisitko myös lisättyä näitä tunnistamiasi pieniä asioita elämääsi? Elämässä hyvin oleviin asioihin keskittyminen edes hetkittäin, on tapa harjoitella omien ajatusten suunnan muuttamista. Se ei toki yksin riitä, eli rohkaisen sinua ottamaan asian myös puheeksi. Mitä pikemmin sen teet, sitä pikemmin voit voida taas hyvin ja pystyt keskittymään elämässäsi oleviin mukaviin asioihin.

Tsemppiä ja rohkeutta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Heik
Kivesten kipu ja masennus Onko mahdollista että kiveksiä rupee sattumaan jos on ollut kauan tulematta? (Nyt siis noin kuukausi) Tiukat vaatteet ja istumasento on välillä tuskaa. Olen myöskin...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Kiveksiin voi alkaa sattumaan tai niissä voi tunea pakottavaa ja epämiellyttävää tunnetta, jos laukeamisesta on pitkä aika. Tiukat vaatteet ja istuma-asento voivat lisätä kivun tunnetta. Toisaalta keho myös tottuu siihen, jos laukeamista ei tapahdu säännöllisesti. Kipu hellittää ajan kanssa.  Terveydellisesti siitä ei ole haittaa, enemmänkin juuri se epämiellyttävä tunne. Onko sinulla sellainen olo, että laukeaminen voisi helpottaa kiputuntemusta? Joskus kiveksiin liittyvä kipu voi johtua myös muista tekijöistä, kuten kiveksen kiertymisestä tai tulehduksesta. Nämä toki ovat harvinaisia ja kipu voi olla voimakasta. Jos kipu ei hellitä, suosittelen olemaan yhteydessä lääkäriin.

Kerrot myös masennuksestasi. On ymmärrettävää, että masentuneena kiinnostus seksiin voi jäädä taka-alalle. Jäin pohtimaan oletko saanut riittävästi tukea ja hoitoa masennukseen liittyen? Onko lähipiirissäsi ihmistä, kenen kanssa olet voinut jutella asiasta? Oletko päässyt juttelemaan siitä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa?

On tärkeää, että et jäisi masennuksesi kanssa yksin. Yksin on hyvin hankala selvittää isoja asioita, kuten masennusta. Omasta olosta kertominen saattaa joskus tuntua mahdottomalta ajatukselta, mutta se on kuitenkin tarpeen, jotta voi alkaa voida paremmin. Apua saat esimerkiksi opiskelu- tai työterveyshuollosta, mutta jos suoraan heidän puoleensa kääntyminen tuntuu vaikealta, voit hakea rohkaisua myös nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella chatissa nimettömänä aikuisen kanssa ja saada sekä tukea, että vinkkejä siihen miten edetä.

Ota siis rohkeasti yhteyttä edellä mainittuihin auttaviin tahoihin. Sinä ansaitset voida hyvin <3

Oliko vastauksesta hyötyä?