Seksi
Nimimerkki: Yks tyttö

Saunominen, alastomuus ja omat rajat

Olin yökylässä kaverini luona, ja menimme illalla saunaan. Koin shokin, kun kaverini 15v veli tuli kohta perästämme saunaan. En osannut mitenkään kuvitella sellaista. Kaverini huomasi säikähdykseni, ja sanoi, että ole ihan rauhassa. En ollut koskaan ollut alasti pojan nähden, ja yllätyin heidän yhteissaunomisesta. Kaikki meni kuitenkin hyvin. Jälkeenpäin koko juttu on tuntunut ihan kivalle. Nyt en jännitä olla alasti poikien nähden. Mietin vaan, miksi olin silloin niin säikky, että henkeni lähes salpautui.

Moi!

Kerrot säikähtäneesi ja kokeneesi shokin, kun mennessäsi saunomaan kaverisi kanssa myös hänen veljensä tuli saunaan. Pohdit, mikä tällaisen reaktion sinussa aiheutti. On ymmärrettävää, että hämmennyit totaalisesti, koska tilanne tuli sinulle täysin odottamatta. Tunnereaktiosi ja henkesi salpautuminen mahdollisesti viestivät myös siitä, että tuossa hetkessä yksityisyytesi rajoja oltiin ylittämässä. Omat rajat tarkoittavat mm. sitä, millaiset kehoosi, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat sinulle ok ja mitkä eivät.

Jokaisella on oikeus määrittää itse omat rajansa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saat itse päättää, kuka saa nähdä sinut alasti tai vähissä vaatteissa. Samoin saat itse päättää, jos et halua nähdä jotakuta toista ihmistä alasti tai olla alasti samassa tilassa muiden kanssa. Rajat ovat jokaisella yksilölliset ja ne voivat vaihdella tilanteesta toiseen. Omia rajoja kannattaa aina kuunnella sekä kommunikoida niistä muille. Lisätietoa rajoista ja niiden tunnistamisesta saat Hyvä Kysymys -sivuston artikkelista.

Kullakin perheellä on omanlaisensa tavat ja käytännöt saunomisen ja alastomuuden suhteen. Joissakin perheissä kaikki perheen jäsenet saunovat yhdessä, kun taas toisissa perheissä esimerkiksi vain samaa sukupuolta olevat saunovat keskenään. Jokainen perhe kuitenkin sopii yhdessä heille sopivat saunomisen käytännöt, eikä yksikään tapa ole toistaan parempi tai huonompi. Tärkeintä on, että yhdessä saunovat henkilöt ovat sinut asian kanssa. Kaverisi perheessä yhteissaunominen on mahdollisesti niin itsestään selvä asia, etteivät he välttämättä ole tulleet ajatelleeksi, että toisille yhdessä saunominen ei tunnu yhtä luontevalta. Asiasta voisi olla hyvä keskustella kaverisi vanhempien kanssa, jotta he osaisivat ottaa muiden rajat jatkossa paremmin huomioon. Mikäli olet jutellut vanhempiesi kanssa tästä kokemuksestasi, voisivatko he ottaa asian puheeksi? Tai voisitko pyytää kaveriasi keskustelemaan asiasta perheensä kanssa?

Mikäli vastaavia tilanteita tulee jatkossa vastaan joissakin muissa yhteyksissä, mahdollisesta yhteissaunomisesta olisi hyvä keskustella etukäteen. Jotkut ovat tarkkoja siitä, keiden seurassa ovat valmiita olemaan alasti, ja näitä rajoja tulee kunnioittaa. Etenkin murrosikään tultaessa jotkut nuoret kokevat mukavammaksi saunoa vain samaa sukupuolta olevien kanssa tai ihan yksin. Tähän voi vaikuttaa esimerkiksi se, että kehossa tapahtuvat muutokset mietityttävät ja muutenkin voi alkaa kaivata enemmän omaa tilaa ja yksityisyyttä. Vaikka alastomuus onkin luonnollista, jokainen tietää itse parhaiten, onko valmis olemaan alasti muiden seurassa.

Olisi ollut sinua kohtaan reilua, että sinulta olisi kysytty, voiko kaverisi veli tulla samaan aikaan saunaan. Mukava kuitenkin kuulla, että lopulta tilanteesta jäi sinulle kiva olo ja jännitys omasta alastomasta kehosta on vähentynyt. Mikäli tapahtunut kuitenkin vielä alkaa jossain kohtaa mietityttää sinua, kannattaa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi keskustella jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Tarvittaessa keskustelutukea saa myös Väestöliiton nuorille suunnatusta seksuaalineuvonnasta.

Oliko vastauksesta hyötyä?