Yleinen
Nimimerkki: Lilli

Puhelimen säteily ja syöpäriski

Moi?
En tiiä miten pitäisi suhtautua siihen että netissä ja joissain uutisissa väitetään että bluetooth kuulokkeet jotenkin säteilisivät päähän ja olisivat riski syöville, erityisesti aivokasvaimille ja olen puhelimen säteilystä lukenut samoja väitteitä että nekin säteilisivät ja olisivat riski syövälle. En tiedä mitä kannattaisi uskoa, joten kysyn nyt täältä kuinka asianlaita oikein on?

Moikka ja kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestäsi!

On todella hienoa, että suhtaudut kriittisesti netissä lukemiisi väitteisiin.

Matkapuhelin tuottaa säteilyä ja etenkin puhelimen ollessa korvalla puhelun aikana ihminen altistuu säteilylle. Myös Bluetooth kuulokkeet tuottavat säteilyä, mutta säteily on huomattavasti pienempää kuin matkapuhelimen. Matkapuhelinten tuottama säteily ei pysty vahingoittamaan solujen perimää eli DNA:ta, niin kuin esimerkiksi radioaktiivinen säteily. Tällä hetkellä ainoa todennettu matkapuhelimen säteilyn vaikutus on kudosten lämpeneminen. Puhelimen säteily ei kuitenkaan lämmitä kudosta niin paljoa, että se olisi terveydelle haitallista. Esimerkiksi ihmisen normaalin lämmönvaihtelun aiheuttama kudosten lämpeneminen on suurempaa kuin säteilyn aiheuttama lämpeneminen. Suomessa Säteilyturvakeskus valvoo matkapuhelinten säteilyarvoja, jotta ne eivät ylitä raja-arvoa, jolla on todettu olevan haitallisia vaikutuksia.

Säteilyn kaikkia vaikutuksia ei kuitenkaan vielä tiedetä, ja siksi aihetta ja myös yhteyttä syöpään tutkitaan. Syövän syntymiseen vaikuttaa kuitenkin hyvin monivaiheinen ja vuosia tai jopa vuosikymmeniä kestävä tapahtumasarja. Tutkimusta on siis tehtävä pitkällä aikavälillä, jotta mahdollinen yhteys ja riski syövän syntymiselle ihmisillä olisi mahdollista osoittaa. Yksittäisen ihmisen kohdalla on silloinkin mahdotonta arvioida, onko juuri matkapuhelimen säteily aiheuttanut syövän.

Vastaus kysymykseesi siis on, että matkapuhelin ja Bluetooth kuulokkeet tuottavat kyllä säteilyä, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan säteily ei aiheuta terveydelle haittaa.

Luotettavaa tietoa aiheesta voit käydä lukemassa Säteilyturvakeskuksen sivuilta.

Kivaa kesän odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?