Seksi

tuntematon

Miksi kuukautiseni ovat myöhässä?

Voiko valkovuodot ja virtsan tarve lisääntyä sekä menkat olla myöhässä vaikka ei olisi raskaana?

Olen meinaa peloissani että olen raskaana vaikka syytä huoleen 13 v ei olisikaan sillä olen välillä huolissani milloin mistäkin muutaman kerran esim siitä että olisin saanut syövän.

Moi nimimerkki tuntematon,

kiitos kysymyksistä. Olit lähettänyt Fressikseen kaksi eri viestiä ja vastaan tässä niihin molempiin. Ihan tosi hyvä juttu, että selvität mielen päällä olevia asioita! Turhia kysymyksiä ei olekaan 🙂

Lisääntynyt valkovuoto ja virtsaamisen tarve voivat selittyä monella asialla (esim. tulehduksella), joten oikean syyn selvittämiseksi ja avun saamiseksi kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Myös menkat voivat olla myöhässä eri syiden seurauksena. Tästä voit lukea lisää Väestöliiton artikkelista ”Miksi kuukautiset ovat myöhässä?”.

Raskauden mahdollisuus tulee kuitenkin myös aina poissulkea, jos kuukautiset ovat myöhässä ja on ollut esimerkiksi penis-emätinyhdynnässä. Raskaustestin voi tehdä itse, mutta se voidaan tehdä myös terveysasemalla. Voit lukea lisää raskaustestin tekemisestä artikkelista ”Miten raskaustesti tehdään?”.

Suosittelen lämpimästi, että otat yhteyttä pikimmiten vaikka kouluterveydenhoitajaan, joka osaa kertoa sinulle, onko sinun mahdollista päästä selvittämään näitä mielen päälläsi olevia asioita koululääkärin vastaanotolle. Voit varata ajan myös suoraan lääkäriin. Kehotan sinua ottamaan kouluterveydenhoitajan tai lääkärin kanssa puheeksi myös sen, että monet asiat huolestuttavat sinua. Jos mahdollista, niistä olisi hyvä jutella myös esimerkiksi huoltajiesi kanssa. Sinun ei tarvitse kantaa huoliasi yksin ja usein niistä keskusteleminen jo auttaa.

Halutessasi voit jutella näistä teemoista lisää myös Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa tai Sekasin-chatissä, joissa keskustelut käydään nimettömänä ja luottamuksellisesti.

Hyvää syksyn alkua sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?