SeksiYleinen
Nimimerkki: Ninni

Kysymyksiä HPV:sta

Hei! Minulla todettiin HPV noin 4 vuotta (12/16) sitten. Tuolloin löydettiin myös muutoksia kohdunkaulannipukasta, jotka poistettiin sitten Loop-hoidolla. Papa on ollut tämän jälkeen puhdas ja myös hrHPV-testi on myös ollut negatiivinen. Ulkoisia syyliä minulla ei ole ollut. Voiko syyliä kuitenkin olla emättimen sisällä, vaikka tartunnasta on jo aikaa? Poistuvatko ne itsestään, jos niitä on tai voiko niitä poistaa emättimestä? Onko mahdollista, että virus tarttuu vielä tässä vaiheessa eteenpäin? Käytämme kumppanin kanssa seksin aikana kondomia.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

HPV-infektio on hyvin yleinen, noin 80 % ihmisistä saa HPV-tartunnan jossain vaiheessa elämäänsä. HPV-tarttuu yleensä seksissä, yhdynnän lisäksi myös suuseksissä tai käsien välityksellä. HPV voi tarttua myös ihoalueilta, joita kondomi ei peitä. HPV-infektion alkuperää voi olla vaikea määrittää, koska infektio voi puhjeta vasta pitkän ajan kuluttua tartunnasta. HPV-tyyppejä on monia erilaisia ja ne aiheuttavat ihon ja limakalvojen solumuutoksia. HPV-tartuntoja voi olla myös useampia samanaikaisesti. Pari HPV-tyyppiä aiheuttaa esimerkiksi juuri kysymiäsi visvasyyliä eli kondyloomia. Vain osa HPV-tyypeistä aiheuttaa syöpää ja näitä HPV-tyyppejä kutsutaan suuren riskin HPV-tyypeiksi. Syövän kehittymiseen vaaditaan tällaisen suuren riskin HPV-tyypin aiheuttama pitkittynyt infektio ja syöpä kehittyy esiasteiden eli solumuutosten kautta pitkän ajan kuluessa, keskimäärin noin 10 vuodessa. Yleisin ja tunnetuin HPV:n aiheuttama syöpä on naisten kohdunkaulan syöpä.

Sinulta löydettiin kohdunkaulalta siis esiastemuutoksia ja muutosalueet poistettiin LOOP-hoidolla. Sinulle on tehty myös hr-HPV-testi. Hr-HPV-testi testaa näitä yleisimmin syöpää aiheuttavia eli suuren riskin HPV-tyyppejä. Sen sijaan testi ei yleensä testaa niitä tyyppejä, jotka aiheuttavat syyliä eli kondyloomia. Nämä kondyloomia aiheuttavat HPV-tyypit eivät aiheuta syöpää, mutta kondyloomat voivat toki olla ikäviä. Kysyit, voiko syyliä olla emättimen sisällä ja poistuvatko ne itsestään. Kondyloomia voi olla myös emättimen sisällä ja ne voi nähdä kohdunkaulan tähystyksessä. Sinulle on tehty sellainen LOOP-hoidon yhteydessä. Ilmeisesti kondyloomia ei silloin ollut nähtävissä, koska sinulle olisi siitä varmasti sanottu. Kondyloomat voivat parantua itsekseen kuten muutkin HPV-infektiot. Ulkoisia kondyloomia voidaan hoitaa lääkärin määräämillä reseptivalmisteilla, mutta emättimen sisällä olevien kondyloomia ei näillä lääkkeillä voi hoitaa. Emättimen kondyloomien hoito vaatinee naistentauteihin erikoistuneen lääkärin arviota ja niitä voidaan tarvittaessa poistaa muun muassa laserilla.

Vaikka valtaosa HPV-tartunnoista paraneekin yleensä itsekseen parin vuoden kuluessa, on myös mahdollista, että vanha HPV-infektio aktivoituu uudelleen. Kondomi onkin siis oiva ehkäisymenetelmiä myös vakisuhteessa. On kuitenkin hyvä muistaa, että HPV:n tarttumista voi olla vaikea estää vakituisessa seksisuhteessa kondomistakin huolimatta, koska HPV voi tarttua tosiaan myös esimerkiksi suuseksin ja käsien välityksellä.

HPV on pohdituttanut palstalla myös nimimerkkejä Hou ja Mietteliäs. Voit myös käydä lukemassa lisää HPV:stä Fressiksen sivuilta.

Kivaa kesän odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?