Seksi
Nimimerkki: Mac

Kuinka terskan voisi saada tottumaan suuseksissä kosketukseen niin, ettei saisi heti siemensyöksyä?

Kuinka terskan voisi saada tottumaan tyttöystävän kielellä kosketteluun, etten saisi heti siemensyöksyä? Itsetyydytystä voin jatkaa ainakin 10 min ilman laukeamista, ja tyttöystävän ihanaa käsityöskentyäkin voimme jatkaa muutaman minuutin. Tavaksi on tullut, että kun hän kielellään nuolaisee terskaa, laukean saman tien. Joskus olen kestänyt pienen hetken, mutta kun kieli on koskettanut terskaani vähän eri tavalla, tai eri kulmasta, siemensyöksy tulee vääjäämättä. Haluaisin nauttia pitemmän aikaa, mutta en vain kestä. Mikä tähän auttaisi? Yhdyntää emme ole vielä kokeilleet.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Keho ja sen tuntemukset sekä reaktiot yhdistettynä kiihottumiseen ovat aina paitsi yksilöllisiä, myös asioita, joihin ei ole olemassa ”patenttiratkaisua”. Kiihottumista ja sen vaikutuksia omassa kehossa voi oppia säätelemään kokemuksen kautta. Kerroit, että pystyt säätelemään laukeamista itsetyydytyksessä jopa 10 minuuttiin, mutta tämä kuvailemasi tilanne tuntuu niin kiihottavalle, että et pysty siihen vaikuttamaan.

Itsetyydytyksessä saatat pystyä itse säätelemään omaa ajatteluasi ja kosketustasi niin, että voit ”siirtää” laukeamista. Tässäkin tilanteessa voi auttaa toistot, eli vastaavien suuseksikokemuksien kokeminen uudelleen ja uudelleen, jolloin voit opetella omia ajatuksia hyödyntämällä ”siirtämään” kiihottumista ja laukeamista. Kannatta lisäksi kertoa kumppanille tuntemuksistasi ja sitä kautta säätää kiihottumista myös seksitilanteessa esim. kertomalla milloin tuntuu ”liian hyvältä”. Tällöin voitte joksikin aikaa siirtyä tekemään muuta ja palata taas suuseksiin, kun tilanne taas sen sallii. Pikkuhiljaa saatat oppia sietämään ja säätelemään kiihottumistasi ja laukeamistasi myös kuvailemassasi suuseksitilanteessa. Jutelkaa siis avoimesti yhdessä seksistä ja tuntemuksistanne, ja opetelkaa yhdessä toistenne kehojen reaktioita ja kiihottumista.

Oliko vastauksesta hyötyä?