Mieli
Nimimerkki: Joulupukin pöksyt
Ikä: 9-12v

Kiusaamistilanne

Mua on alkanut ahdistaa mennä koulukyytiin, koska siellä on yks 6lk tyttö joka on piinannut mua ja mun kaveria syksystä asti. Enää se ei oo varsinaisesti kiusannut meitä, mutta se saattaa tuijottaa oudosti ja sanoo vaikka jotain. Se on myös todella arvosteleva ja kiusaa melkein kaikkia jostain random syystä. Mitä mä teen?

Heippa Joulupukin pöksyt,

Kiitos tosi hyvästä kysymyksestä. Tosi ikävä kuulla, että sinua ja sinun kavereitasi kiusataan koulukyydissä! Sinulla on ehdottomasti oikeus tulla kouluun ilman minkäänlaista häirintää matkalla.

Tärkeintä tässä tilanteessa on saada apua joltain sinun lähiaikuiseltasi. Suosittelen siis kertomaan asiasta joko vanhemmillesi tai jollekin koulun aikuiselle. Koululta tällaisia aikuisia voi olla esimerkiksi opettaja, kuraattori, kouluterveydenhoitaja tai koulupsykologi. Aikuisina heidän tulisi osata arvioida, miten tilanteeseen kannattaisi puuttua.

Eri kiusaamistilanteissa ei ole aina itsestäänselvää, miten tilanne tulisi ratkaista. Teidän tilanteessanne olisi hyvä päästä juttelemaan kiusaajan kanssa ja saada selvyyttä siihen, miksi hän toimii tällä tavoin.

Kuten sanoin, tärkeintä on kertoa asiasta aikuiselle, joka voi auttaa sinua. Vanhempien lapsien kiusaamista vastaan voi olla yksin tosi vaikea puolustautua.

Jos et kuitenkaan syystä tai toisesta voi olla yhteydessä aikuisiin voit miettiä seuraavaa. Mikäli kyseessä on vain tuo yksi kutosluokkalainen, voisitko saada apua tilanteeseen joltain kivalta kutosluokkalaiselta? Tai voisitteko mennä isommalla porukalla sanomaan tälle kiusaajalle, että lopettaa ikävän käytöksensä?

Toimit oikein, kun laitoit viestiä tänne. Jatka ihmeessä kertomalla myös jollekin tuntemallesi aikuiselle! Toivottavasti tilanteesi ratkeaa hyvin!

Oliko vastauksesta hyötyä?