Kysymys
NikotiinituotteetNuuskaTupakka
Nimimerkki: Elmeri
Mitä tehdä kun poltan välillä tupakkaa ja olen kokeillut nuuskaa? Moi olen 11v poika olen kokeillut nuuskaa ja poltan välillä tupakkaa mitä pitäisi tehdä!
Fressis

Hei,

Ja kiitos yhteydenotostasi. On todella hienoa, että olet huolissasi nuuska- ja tupakkakokeiluistasi. Se kertoo siitä, että pidät omaa terveyttäsi ja sen edistämistä tärkeänä asiana.

Molemmista, sekä tupakasta että nuuskasta on monenlaista haittaa terveydelle ja hyvinvoinnille.  Oletko ajatellut, että lopettaisit nämä kokeilut kokonaan? Tupakka ja nuuska sisältävät nikotiinia, joka aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Riippuvuus voi syntyä vähäisestäkin käytöstä. Käytön lopettaminen on siis huomattavasti helpompaa, mitä aikaisemmassa vaiheessa sen tekee. Lopettamalla säästyt myös tupakoinnin ja nuuskaamisen sellaisilta haitoilta, jotka saattavat ilmaantua vasta myöhemmin elämässäsi käytön jatkuttua pidempään.

Jäin myös pohtimaan sitä, oletko miettinyt, mikä on saanut sinut ryhtymään näihin kokeiluihin? On toki tavallista että tällaiset kokeilut kiinnostavat nuoruudessa. Haluaisin kannustaa sinua myös miettimään mitkä asiat voisivat auttaa sinua lopettamaan? Voisiko keskustelu esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa olla hyvä ensimmäinen askel? On olemassa myös puhelimia ja chat-palveluita, joihin voi ottaa nimettömänä yhteyttä. Yksi niistä on Stumppi-neuvontapuhelin, josta löydät lisätietoa täältä. Fressiksen sivuilta löydät myös paljon tietoa ja keinoja nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen: Nikotiinituotteet – Fressis.

Motivaatiota lopettamiseen saat pyöräyttämällä Hyvä syy -hyrrää. Myös Erovirasto-sovellus tukee sinua lopettamisessa. Toivottavasti nämä vastaukset auttavat sinua eteenpäin. Paljon tsemppiä ja rohkeutta tärkeän asian käsittelyyn!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetNuuska
Nimimerkki: Tyhmää
Mitä haittaa on teepussien käyttämisestä nuuskan tapaan? Tiiän et tää on tyhmää ja oon harkinnut tän lopettamisen mutta oon alkanu käyttää teepusseja nuuskana, mitä pitäs tehdä et saan ton loppumaan ja...
Fressis

Hei, ja kiitos kysymyksestäsi.

Pohdit kysymyksessäsi sitä, onko terveellistä käyttää nuuskan tapaan teepusseja ja miten pääsisit tästä tavasta eroon. Hienoa, että haluat lopettaa, se on erittäin hyvä päätös ja pystyt siihen varmasti!

Teepusseja ei ole suunniteltu käytettäväksi suoraan kontaktiin limakalvojen tai hampaiden kanssa, joten niiden käyttöä nuuskapussin tapaan ei voi suositella. Jotkut teelaadut saattavat sisältää paljon fluoridia. Fluoridin imeytyminen elimistöön suun limakalvolta saattaa olla huomattavasti tehokkaampaa kuin normaalisti veteen liuotettuna ja nautittuna eli teenä.

Fluoridin liikasaanti voi vaurioittaa hampaita tai luustoa. Lievä liiallisen fluorin aiheuttama haitta on hampaisiin ilmestyvät pienet valkoiset läiskät ja vakavammissa tapauksessa hampaat voivat värjäytyä tai muuttua kuoppaisiksi ja laikukkaiksi.

Viestistäsi ei käy ilmi, oletko käyttänyt nuuskaa, mutta jos olet, ehkä haet teepusseista korviketta sille tuntemukselle, jonka sait, kun käytit nuuskapussia? Jos näin on, voisitko ajatella korvaavasi sen esim. pureskelemalla ksylitolipurkkaa? Myös esimerkiksi liikunta ja muu fyysinen tekeminen auttavat viemään ajatuksia muualle nuuskanhimon iskiessä. Täältä löydät lisää tietoa ja vinkkejä nuuskaamisen lopettamiseen: Näin lopetat nuuskan käytön – Fressis

Mukavaa syksyn odotusta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinituotteet
Nimimerkki: Hmm
Tupakoinnin lopettaminen ja lopettamisen tuki Olen siis 15v poika ja olen polttanut tupakkaa 9-vuotiaasta lähtien, aloitin siis sen takia kun noin 8-9 vuotiaana asuin laitoksessa jossa isommat pojat pakotti...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi!

Ompa kurjaa, että olet joutunut kovin nuorena pakotetusti aloittamaan tupakoinnin, johon olet sittemmin jäänyt koukkuun. Ei ole millään tavalla ok eikä hyväksyttävää, että isommat pojat ovat pakottaneet sinua polttamaan. Oletko jutellut siitä kenellekään? Jos se sinua vielä painaa, voisit jutella siitä jonkun luottoihmisen kanssa.

Nyt kuulostaa kuitenkin todella hienolta, että olet lähtenyt määrätietoisesti vähentämään, ja sitä kautta lopettamaan tupakoinnin. Sinä pystyt siihen varmasti! Kannattaa kertoa lopettamisesta jollekin luotettavalle ihmiselle, joka voi tukea sinua siinä. Voit lukea lopettamisesta Fressiksestä. Lisäksi sinun kannattaa ladata puhelimeesi Erovirasto -sovellus, joka auttaa sinua 30 päivän ajan lopettamisessa.

Kysyt, onko tuo 6 vuoden tupakointi aiheuttanut sinulle haittoja. Tupakointi on aina haitallista ja sillä on erilaisia lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia terveyteen. Voi olla esimerkiksi yskää ja hengitysteiden ongelmia, iho-ongelmia, verenkierto-ongelmia, haju- ja makuaistin heikkenemistä jne. Se, millä tavalla se kenelläkin vaikuttaa, on aina yksilöllistä. Jos sinua vaivaa oma terveydentilasi, voit varata vaikka omalle terveysasemalle ajan lääkäriin ja kertoa huolesi, niin siellä tutkitaan tilanteesi.

Kun saat lopetettua tupakoinnin, alkaa elimistö kuitenkin nopeasti puhdistua ja toipua heti viimeisen tupakan jälkeen. Muun muassa häkä haihtuu elimistöstä ensimmäisen vuorokauden aikana, ja nikotiini poistuu kahden vuorokauden kuluttua lopettamisesta. Keuhkot alkavat puhdistua jo ensimmäisen vuorokauden sisällä lopettamisesta. Verenkierto paranee ensimmäisten viikkojen aikana ja haju- ja makuaisti paranevat jo muutamassa vuorokaudessa. Lopettaminen siis todella kannattaa. Erityisen hyvän tilanteesta tekee se, että olet vielä nuori, jolloin lopettamisen hyödyt ovat sinulle pitkäaikaisia ja koskettavat koko loppuelämääsi!

Jos koet, ettet omin ja edellä mainittujen keinojen avuin onnistu lopettamisessa, tai kaipaat siihen lisää tukea, voisit jutella asiasta kouluterveydenhoitajan tai lääkärin kanssa. Apua ja tukea lopettamiseen saat myös maksuttomasta Stumppi-puhelimesta.

Tsemppiä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Nikotiinituotteet
Nimimerkki: Nikki
Voiko nikotiinia siirtyä suudellessa myös minun elimistööni? Poikaystävä käyttää nikotiinipusseja lopetettuaan nuuskaamisen. Ne maistuvat tosi vahvalle myös minun suuhuni kun suudellaan. Voinko saada sitä kautta nikotiinia elimistööni? Hän käyttää pusseja lähes...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Hienoa, että pohdit nikotiinituotteiden haittoja. Ja ompa ikävää, että poikaystäväsi ilmeisesti käyttää nikotiinipusseja myös teidän suudellessa. Ehkä voisit pyytää häntä ottamaan sen pois edes siksi aikaa?

Nikotiini imeytyy nuuskapussista käyttäjän limakalvojen kautta verenkiertoon, eli suoraan suussa ei nikotiinia ole. Näin ollen suudellessanne ei poikaystäväsi suusta siirry elimistöösi nikotiinia, vaikka maku ja haju voivat olla voimakkaita.

Toivottavasti poikaystäväsi pääsee eroon nikotiinipusseistakin! Fressiksestä saa tukea lopettamiseen, jonka periaatteet ovat lähes samat kaikille tupakka- ja nikotiinituotteille – eli myös nikotiinipussien käytön lopettamiselle.

Mukavaa kesän odotusta!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Jude
Painonnousu tupakoinnin lopettamisen jälkeen Lihooko kun lopettaa tupakoinnin?
Fressis

Hei, hyvä kysymys! Hienoa, että pohdit asiaa.

Tupakoinnin lopettamisen seurauksista tehtyjen tutkimusten mukaan näyttää siltä, että joillakin saattaa paino hiukan nousta lopettamisen jälkeen. Tupakoinnin lopettamisen hyödyt peittoavat kuitenkin mennen tullen tämän lopettamisen ”haittavaikutuksen”.

Painonnousua selittävät perusaineenvaihdunnassa tapahtuvat muutokset tupakoinnin lopettamisen johdosta sekä se, että jotkut syövät ja herkuttelevat enemmän lopettamisen myötä. Painonnousu, joka on yleensä n. 2-3 kg, tasaantuu itsestään, kun aineenvaihduntakin tasaantuu. Kyseessä ei siis ole suurikaan painonnousu, eikä tupakointia tästä syystä kannata ainakaan olla lopettamatta –  jos verrataan tupakoinnin lopettamisen moninaisia terveyshyötyjä, jotka koskettavat koko loppu elämää, mahdolliseen pieneen ja ohimenevään painonnousuun, ei ole kysymystäkään siitä kumpi kannattaa valita! Tupakoinnista on ihmiselle ja ympäristölle pelkästään haittaa ja sen lopettaminen kannattaa aina.

Monelle voi käydä niin, että alkaa syödä enemmän ja/tai epäterveellisemmin, kun ruoasta haetaan hyvänolon tunnetta ja tekemistä, jota on ennen saanut tupakoinnista. Tupakoinnin lopettamisen yhteydessä kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että syö mahdollisimman terveellisesti ja liikkuu päivittäin. Hyvät ruokavalinnat ja päivittäinen liikkuminen edesauttavat aineenvaihduntaa ja tuovat hyvänolon tunnetta. Pian jo huomaat, kuinka jaksaminen ja hyvinvointi paranevat monin tavoin.

Älä siis ainakaan anna tämän painokysymyksen olla tiellä tupakoinnin lopettamiselle. Voit itse vaikuttaa omaan terveyteesi ja hyvinvointiisi ja yksi tärkeimmistä ja parhaista päätöksistä on tupakoinnin lopettaminen. Lue lisää lopettamisesta Fressiksestä ja haasta itsesi lopettamaan tupakointi saman tien. Erovirasto-sovelluksesta saat tukea ja kannustusta lopettamiseen.

Tsemppiä lopettamiseen – pystyt siihen kyllä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Tupakka
Nimimerkki: Mietteliäs
Miten onnistun tupakoinnin lopettamisessa? Hei, olen nyt kuukauden päivät tupakoinut ja vakavasti harkitsen lopettamista. Mitä keinoja on tupakoinnin lopetukseen?
Fressis

Hei,

Hienoa, että harkitset lopettamista. Mitä varhaisemmassa vaiheessa käytön aloittamisen jälkeen sen teet, sitä todennäköisemmin siinä onnistut ja säästyt tupakoinnin pitkäaikaisilta ja moninaisilta haitoilta. Kannustamme sinua siis vahvasti lopettamaan tupakoinnin tässä vaiheessa. Lopettaminen voidaan ajatella prosessina, jossa on neljä vaihetta:

  1. Tee päätös lopettamisesta. Listaa ylös syitä, miksi haluat lopettaa ja mitkä asiat sinua motivoivat siihen. Hyvä syy-hyrrää pyörittämällä löydät lukuisia syitä lopettamiseen.
  2. Valmistaudu lopettamiseen. Päätä ajankohta, jolloin lopetat – joko heti tai muutaman päivän kuluttua. Kerro päätöksestäsi jollekin läheiselle ihmiselle, joka voi jatkossa myös tukea sinua lopettamisessa ja mahdollisina heikkoina hetkinä. Tutki omaa riippuvuuttasi esimerkiksi tämän testin avulla. Valmistautuessasi lopettamiseen voit jo vähentää tupakointia. Joskus tosin helpointa on lopettaa polttaminen kokonaan kerralla.
  3. Lopeta. Lopettamisessa haasteena ovaat usein vieroitusoireet. Joillakin niitä ei ole, joillakin lievästi ja toisilla voimakkaammin. Onkin tärkeää, että kokeilet erilaisia keinoja vieroitusoireiden kanssa pärjäämiseen ja houkutusten välttämiseen. Sinun täytyy opetella uusia rutiineja ja muuta tekemistä tupakoinnin sijaan ja tärkeää on, ettet korvaa tupakkaa millään muulla nikotiinituotteella, sillä todennäköisesti koukutut seuraavaksi siihen. Kannattaa lopettaa tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttäminen kertaheitolla.
  4. Pysy tupakoimattomana. Tupakoimattomana pysymisessä kannustavat mm. ne tekijät, jotka 1. vaiheessa kirjasit ylös. Mitä olivatkaan ne tekijät, jotka kannustivat sinua lopettamaan? Mitä hyötyä lopettamisesta sinulle on? Pysy vahvana ja jatka lopettamisen yrittämistä mahdollisista repsahduksista ja houkutuksista huolimatta.

Lataa ihan aluksi puhelimellesi Erovirasto-appi, jossa saat 30 päivän ajan päivittäin tietoa, tukea ja vinkkejä tupakan käytön lopettamiseen. Apua ja tukea lopettamiseen saat myös Terveyskylän omahoito-ohjelmasta. Ohjelma kannustaa ja tukee sinua pysyvään savuttomuuteen.

Tsemppiä tupakoinnin lopettamiseen, sinä pystyt siihen!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Joku
Aiheuttaako sähkötupakan polttaminen flunssaoireita? Olen poltellut sähkötupakkaa noin 3kk, en nyt kovin useasti mutta kuitenkin päivittäin. Nyt olen kipeä ja oireisiin kuuluu kuume ja muut flunssan oireet. Tämä...
Fressis

Hei,

Kiitos viestistäsi. Siinä ei ole varsinaista kysymystä, johon voisimme vastata, mutta mahdollisesti mietit sähkötupakan polton yhteyttä oireisiisi taikka sähkötupakan käytön lopettamisen vaikutusta niihin. Sähkötupakan polttaminen voi tosiaankin aiheuttaa keuhko-oireita, kuten yskää, mutta kuumetta sen ei pitäisi aiheuttaa. Pidempiaikainen polttaminen voi toki altistaa erilaisille virus- ja bakteeritulehduksille, eikä polttaminen myöskään helpota kuvailemiasi oireita. Todennäköisesti oletkin jo vastausta odottaessasi sairastanut flunssan, johon nuo oireesi viittaavat. Jos oireesi jatkuvat edelleen, kannattaa sinun selvittää muun muassa koronan mahdollisuus ja hakeutua lääkäriin.

Hienoa, että olet päättänyt lopettaa sähkötupakan käytön! Me täällä Fressiksessä haluamme kannustaa sinua olemaan jatkossa ilman sähkötupakkaa ja muitakin tupakkatuotteita, jotta säästyt monilta niiden käytön aiheuttamilta haitoilta ja seurauksilta. Lue lisää sähkötupakasta ja sen haitoista täältä. Tukea lopettamiseen saat myös Fressiksestä.

Aurinkoista kevättalvea!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Huolestuttaa
Vapen käyttäminen ja hammaslääkärissä käynti Oon tässä käyttänyt kaverin kanssa hänen vapea mutta itsellä ei sellaista ole ens kuussa on hammastarkastus ja pelkään että hammaslääkäri huomaa ja kertoo vanhemmille
Fressis

Moi!

Hammaslääkäri on alansa ammattilainen ja tällaiset asiat ovat hänelle arkipäivää, joten sinun ei tarvitse suotta pelätä asiasta keskustelua hänen kanssaan. Hammaslääkäriä sitoo myöskin vaitiolovelvollisuus, eli hän ei saa kertoa alaikäisen potilaan asioita vanhemmille, mikäli potilas niin toivoo ja on riittävän kypsä päättämään omasta hoidostaan.

Voit siis hyvin ottaa itsekin asian puheeksi hammaslääkärin kanssa ja kertoa, että toivot etteivät vanhempasi saa tietää sähkötupakan käytöstä. Vanhemmilla on yleensä käytännön syistä oikeus nähdä lapsensa terveystietoja, esim. Oma Kannan kautta, mutta jossain vaiheessa riittävän kypsä nuori voi pyytää tietojen piilottamista vanhemmilta. Voit aina asioidessasi hammaslääkärissä pyytää päivitystä tietojen luovuttamiseen tai tarkistaa miten asia kohdallasi on.

Suun terveyden ammattilaisena hammaslääkärin tehtäviin kuuluu joka tapauksessa ottaa nikotiinituotteiden käyttö sinun kanssasi puheeksi ja rohkaista sinua lopettamaan, jos hän havaitsee käytön jälkiä suussasi. Hän voi myös tarvittaessa antaa sinulle vinkkejä käytön lopettamisen tueksi. Niitä voit käydä lukemassa myös Fressiksen tietopankista.

Me täällä Fressiksessä haluamme kannustaa sinua lopettamaan sähkötupakan polttamisen, jotta sinulle ei kehity nikotiiniriippuvuutta ja vältyt myös muilta sähkötupakan polttamisen aiheuttamilta terveyshaitoilta. Mitä aikaisemmin lopetat, sitä helpompaa se on! Muistathan myös sen, ettei sinun tarvitse polttaa sähkötupakkaa siksi että kaverisikin polttaa. Ole rohkea: ajattele itse ja itseäsi! On ihailtavaa pysyä jämäkästi erossa nikotiinituotteista, vaikka kaverit niitä käyttäisivätkin. Saatat omalla toiminnallasi kannustaa heitäkin lopettamaan.

Käy lukemassa vielä yleisiä sähkötupakkaan liittyviä kysymyksiä täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
NikotiinituotteetSähkösavuke
Nimimerkki: Mysteeri
Kertooko hammaslääkäri sähkötupakan käytöstä vanhemmille Moi. Oon poltellu sähkötupakkaa noin kuukauden. Hampaitten oikoja aika on tulossa ja siihen tulee jompi kumpi vanhemmista mukaan. Mainitseeko ne oikojalla näkyykö ne hampaissa...
Fressis

Moikka, kiitos kysymyksestä!

Hammaslääkäri saattaa tiedustella käynnin yhteydessä nikotiinituotteiden käytöstä. Häntä sitoo kuitenkin vaitiolovelvollisuus, mikä tarkoittaa sitä, ettei hän saa kertoa ilman sinun lupaasi terveydentilaasi koskevia tietoja vanhemmillesi. Kerrot, että toinen vanhemmistasi on tulossa mukaan oikomiskäynnille, ja jos ymmärrän oikein, sinua huolettaa, että hän saa sitä kautta tietää sähkötupakan käytöstäsi. Olisiko sinun mahdollista pyytää vanhempaasi odottamaan huoneen ulkopuolella käynnin ajan?

Voisit sitten ottaa asian itse puheeksi hammaslääkärin kanssa, ja kertoa, että toivot etteivät vanhempasi saa tietää sähkötupakan polttamisesta tätä kautta. Suun terveyden ammattilaisena hammaslääkärin tehtäviin kuuluu joka tapauksessa ottaa nikotiinituotteiden käyttö sinun kanssasi puheeksi ja rohkaista sinua lopettamaan, jos hän havaitsee käytön jälkiä suussasi. Hän voi myös tarvittaessa antaa sinulle vinkkejä käytön lopettamisen tueksi. Niitä voit käydä lukemassa myös Fressiksen tietopankista.

Me täällä Fressiksessä haluamme kannustaa sinua lopettamaan sähkötupakan polttamisen, jotta sinulle ei kehity nikotiiniriippuvuutta ja vältyt myös muilta sähkötupakan polttamisen aiheuttamilta terveyshaitoilta. Mitä aikaisemmin lopetat, sitä helpompaa se on!

Käy lukemassa vielä yleisiä sähkötupakkaan liittyviä kysymyksiä täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Lopettamisen tukiNikotiinipussitNuuska
Nimimerkki: matias
Miten lopettaa nikotiinipussien käyttö? oon 14v. miten nikotiinipussien nuuskaminen lopetataan? pls help me ikenet vetäytyy. miten lopetan?
Fressis

Moi ja kiitos kysymyksestäsi. Todella hienoa, että haluat lopettaa nikotiinin käytön ja huolehdit suun terveydestäsi. Mikäli ikenesi ja hampaasi ovat jo hieman kärsineet nikotiinipussien käytöstä, voit jutella aiheesta luottamuksellisesti hammaslääkärin tai -hoitajan vastaanotolla ensi kerralla.  Lisäksi vinkkejä hyvään suuhygieniaan ja hampaiden hoitoon löydät esimerkiksi täältä.

Mainitsemasi nikotiinipussit ovat tupakattomia tuotteita, eli niin sanottua nikotiininuuskaa. Tupakattomuudesta huolimatta myös nämä nikotiinipussit ovat koukuttavia ja niiden käyttöä voi olla hankala lopettaa.

Kysyit, miten niiden käyttö voidaan lopettaa. Joillekin toimii lopettaminen kuin seinään, mutta joskus voi olla helpompi lopettaa vähentämällä ensin käytettyjen nikotiinipussien määrää päivässä. Tämä voisi tapahtua käytännössä esimerkiksi niin, että pidennät aikaa käyttämiesi nikotiinipussien välillä ja siten pikkuhiljaa lopetat kokonaan. On myös hyvä asettaa itselleen etukäteen jokin päivämäärä, johon mennessä olet päättänyt lopettaa nikotiinipussien käytön kokonaan.

Vieroitusoireet (esimerkiksi päänsärky, ärtyneisyys ja keskittymisvaikeudet) voivat vaivata aluksi, mutta ne helpottavat kyllä päivä päivältä ja loppuvat lopulta kokonaan, usein melko nopeasti! Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti sekä liikkumalla. Liikunta tuo usein samoja mielihyvän tunteita, joita on aiemmin saanut nikotiinin käytöstä. Lisäksi liikunta helpottaa stressiä. Lisäksi voit kokeilla erilaisia rutiinien muutoksia. Voit esimerkiksi kokeilla tavallisen ksylitolipurukumin syömistä niinä hetkinä, kun sinun tekee mieli laittaa nikotiinipussi huulen alle.

Nikotiinin käytön lopettamisesta ei tarvitse selvitä yksin. Toisten ihmisten tuki ja apu helpottavat usein nikotiinin käytön lopettamista. Olisiko sinulla lähipiirissäsi joku sopiva henkilö, jolle voisit kertoa, että aiot lopettaa nikotiinipussien käytön ja joka voisi kannustaa ja auttaa sinua lopettamisessa? Joku, jolle voisit esimerkiksi soittaa tai laittaa viestin, jos sinun tekee mieli käyttää nikotiinipusseja.

Voit myös testata Fressis.fi:n digitaalista lopettamisen tuki -palvelua ja ladata puhelimeen uuden Erovirasto-sovelluksen, joka tukee ja tsemppaa sinua lopettamisen polulla 30 päivän ajan.

Tsemppiä lopettamiseen ja kivaa kevään jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?