On päivä, jolloin olet päättänyt olla ensimmäistä kertaa ilman tupakkaa. Tsemppiä – sinä onnistut kyllä!

Tupakoinnin lopettaminen voi aiheuttaa vieroitusoireita. Kaikille niitä ei tule lainkaan, osalla oireet ovat lieviä, osalla voimakkaampia. Joka tapauksessa ne ovat ohimeneviä.

Mahdollisia vieroitusoireita ovat: ärtyisyys, levottomuus, alakuloisuus, unettomuus, keskittymisvaikeudet, tupakanhimo, kasvanut ruokahalu, hikoilu ja päänsärky.

Vieroitusoireita voi helpottaa nukkumalla riittävästi, syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Panosta raikkaisiin ja terveellisiin välipaloihin kuten hedelmiin ja vihanneksiin. Lisää arkeesi liikuntaa: kävele tai pyöräile koulumatkat, harrasta mieluisia urheilulajeja tai haasta itsesi kokeilemaan jotakin uutta liikuntamuotoa. Liikunta tuo samoja mielihyvän tunteita, joita olet aiemmin saanut tupakasta. Lisäksi liikunta helpottaa stressiä.

Tupakointi on tapa, josta pääset eroon, kun opettelet uusia tapoja. Kun mielesi tekee tupakkaa, keksi tupakoinnin tilalle muuta tekemistä. Voit korvata tupakan esim. purukumilla, sokerittomilla pastilleilla tai terveellisillä välipaloilla. Älä korvaa tupakkaa toisella tupakkatuotteella. Nuuska ja sähkösavuke ylläpitävät nikotiiniriippuvuutta.

Hakeudu sellaisten kavereiden seuraan, jotka eivät tupakoi. Vältä paikkoja, joissa tupakoidaan.

Nyt se on tehty! Jatkossa riittää, kun jatkat samaan malliin. Lue seuraavaksi: Pysy tupakoimattomana

Lataa Erovirasto-appi, jossa saat tukea lopettamiseen!

Lue myös nämä

Pysy tupakoimattomana

Onnittelut, olet päässyt eroon tupakasta! Mahtava saavutus! Mieti, mitä uusia hyviä asioita tupakoinnin lopettaminen on tuonut elämääsi. Fyysisesti olet... Lue lisää

Stressin kanssa pärjääminen

“Elämä, raha, opiskelu, ihmissuhteet, harrastukset, asuminen, tulevaisuus…” Lista on pitkä, kun nuorilta kysytään, mikä heitä stressaa. Stressistä, paineista ja... Lue lisää
Artikkeli
Lopettamisen tukiNikotiinituotteet

Mistä saan apua lopettamiseen?

Tupakka- ja nikotiinituotteiden lopettaminen vaatii sisua ja vaivannäköä. Myös tieto ja läheisten tuki on eduksi.