Seksi
Nimimerkki: auts

Terskan alueen tulehtuminen

Minulla irtosi vihdoin viimeinen esinahan kiinnike terskasta. Saan esinahan nyt kokonaan terskan taakse. Sieltä alta paljastui aika paljon sellaista valkoista töhnää, jossa on paha haju. Terskassa on sellaista liimamaista ainetta. Haluaisin saada pestyä pippelini puhtaaksi. Ongelmana on vain, että se on niin hirveän tuntoherkkä. Jos kosketan sormella varovasti terskaa, se sattuu. Ei sitä kärsisi tehdä. Miksi olen niin tuntoherkkä? Miten voisin pestä koko pippelin, niin ettei se sattuisi? Antakaa neuvoa, pliis.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Esinahan alle kertyy tavallisestikin vaaleaa eritettä, joka on kehon itsensä tuottamaa ja muodostuu muun muassa kuolleesta solukosta. Sen vuoksi alapesu on hyvä tehdä päivittäin lämpimällä vedellä ja esinahan altakin on tärkeää suihkutella. Saippuan käyttöä ja muita ärsyttäviä aineita on hyvä välttää. Joskus esinahan alle ja terskan alueelle voi tulla myös tulehdus, jota kutsutaan balaniitiksi. Tällöin alue punoittaa, voi olla kivulias koskettaa ja erite voi olla haisevaa. Tulehdus voi olla bakteerin tai hiivan aiheuttamaa tai sitten terskassa on ihottumaa, joka on päässyt ärtymään. Alkuun voi kokeilla hoitaa tulehdusta päivittäisillä suihkutteluilla ja tulehdus voi rauhoittua näinkin. Joskus kuitenkin saatetaan tarvita myös lääkärin arviota ja paikallisesti terskan alueelle, esinahan alle laitettavaa tippaa, voidetta tai jopa suun kautta otettavaa antibioottia hoidoksi. Tulehdukselle altistaa esimerkiksi pesemättömyys ja kireä esinahka. Terskan aluetta voi myös ärsyttää liiallinen saippuan käyttö.

Et ole ilmeisesti aiemmin saanut vedettyä esinahkaa kunnolla taakse kiinnikkeiden vuoksi. Puhdistaminen on ollut siis hankalaa ja esinahan alle on voinut päästä kertymään eritettä. Alue voi olla nyt tulehtunut, kun erite haisee ja terska on kosketusherkkä. Voisit ensin kokeilla vetää esinahkaa taakse, suihkutella ja kuivata varovaisesti aamuin illoin esinahan alaista aluetta. Jos eritteen muodostuminen ja paha haju jatkuu, sinun kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Jatkossa päivittäinen hellä alapesu myös esinahan alta lämpimällä vedellä ehkäisee tulehdusta ja pitää esinahan alaisen alueenkin puhtaana! Saippualla hinkkaamista kannattaa välttää, koska se vain ärsyttää terskan herkkää aluetta.

Iloista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?