Moikka!
Esinahka on tosiaankin usein kiinnittyneenä terskaan kiinnikkeillä, jotka vähitellen irtoavat kasvun ja kehityksen myötä. Esinahka löystyy useimmiten itsestään murrosiän alkuun mennessä, jolloin sitä pystyy liikuttamaan ja vetämään taaksepäin.
Voit siis hyvin antaa asian vielä olla, ja seurailla tilannetta. Kireän esinahkan vuoksi on syytä hakeutua lääkärin hoitoon, jos vaiva aiheuttaa jatkuvia tulehduksia tai virtsaamisvaivoja. Näistä et kuitenkaan viestissäsi maininnut 😊
Jos taas kireys haittaa peniksen pesemistä tai seksiä (jos se on sinulle ajankohtaista), voi esinahkaa kokeilla varovaisesti myös itse venytellä. Tärkeää on tehdä se siten, ettei se satu. Käytännön ohjeita varovaiseen venyttelyyn löydät esimerkiksi Väestöliiton artikkelista ”Mitä jos on ahdas esinahka?”.
Jos sinulla herää aiheesta muuta kysyttävää, voit olla yhteydessä esimerkiksi Poikien puhelimen palveluihin.
Hei, kiitos kysymyksestä!
Kun penis on lepotilassa, esinahka rullautuu pippelin päähän kuvaamallasi tavalla. Eli kuulostaa täysin normaalilta! On hyvä, että esinahka peittää peniksen pään, eli terskan kunnolla. Esinahan tarkoitus on suojata penistä. Esinahat ja penikset ovat erilaisia, joillakin esinahka on kireämpi ja se peittää vain osittain tai ei ollenkaan peniksen pään. Peniksen kasvu on myös yksilöllistä, se voi kasvaa ja muokkautua vielä pitkälle varhaisaikuisuuteen saakka. Peniksen kasvun myötä esinahkaa ei välttämättä ole enää niin paljon.
Esinahkan määrällä ei ole merkitystä seksissä. Erektiossa esinahka vetäytyy taakse. Kondomin laitossa, esinahkaa voi vetää vielä kädellä kohti peniksen tyveä, jolloin kondomi asettuu paremmin. Jos kondomi on liian iso, esinahka voi rullautua ylöspäin, jolloin kondomi ei meinaa pysyä paikallaan. Tällöin kannattaa kokeilla muutamien eri valmistajien kondomeja, jotta löytyy itselle juuri sopivanlainen.
Hei!
Murrosiässä alkava esinahkan kireys voi johtua sukuelinten kasvamisesta. Esinahka on voinut olla myös lapsesta asti kireä. Itsetyydyttämisen ja orgasmin kivuliaisuus voi johtua kireän esinahkan aiheuttamasta puristuksesta. Jos saat esinahkan terskan taakse, se on jo hyvä merkki. Esinahkaa voi kokeilla varovaisesti myös itse venytellä, kunhan se ei satu. Käytännön ohjeita venytyshoitoon löydät esimerkiksi täältä.
Jos kivut jatkuvat tai sinulla esiintyy tulehdusoireita tai virtsaamisvaikeuksia, suosittelen hakeutumaan arvioon terveydenhuoltoon. Esimerkiksi kouluterkkarilta voit käydä kysymässä neuvoa asiaan.
Moikka ja kiitos kysymyksestä!
Kerroit viestissäsi, että saat vedettyä esinahan terskan taakse, mutta frenulum tuntuu tiukalta. Joillakin miehillä frenulum eli esinahan jänne voi tosiaan olla kireä, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi kipua erektion aikana.
Mikäli koet, että kireä frenulum aiheuttaa sinulle vaivaa, voit käydä keskustelemassa asiasta esimerkiksi terveydenhoitajan, koululääkärin tai oman terveysaseman lääkärin kanssa. Kireään jänteeseen voi saada apua pienellä toimenpiteellä. Lääkäri osaa antaa sinulle oikeanlaiset neuvot tilanteeseen sekä arvioi tarvitseeko jonkinlainen toimenpide tehdä.
Mikäli kireä jänne ei aiheuta vaivoja, ei asialle tarvitse tehdä mitään.
Mukavaa talven jatkoa!
Moi! Hyvä kysymys!
Esinahkan alla on peniksen varsi ja peniksen pää, jota kutsutaan terskaksi. Kaikilla esinahka ei peitä terskaa kokonaan. Jokaisen penis onkin yksilöllinen ja erilainen kuin toisten. Voit lukea lisää peniksestä Hyvä kysymys -sivuston artikkelista.
Heippa ja kiitos kysymyksestä!
Esinahka kiinnittyy terskaan eli peniksen päähän ihopoimulla, joka voi muistuttaa vähän narua. Tätä peniksen alapuolella kulkevaa ihopoimua kutsutaan frenulumiksi. Se on siis ihan normaali penikseen kuuluva rakenne. Lisätietoa aiheesta löydät Väestöliiton Hyvä Kysymys -palvelun artikkelista.
Hei, kiitos kysymyksestä!
Yhdyntäseksi kyllä onnistuu, vaikka esinahka on tiukka. Jotkut kokevat, että kondomin laittaminen voi tuntua hieman vaikeammalta tai kokea, ettei kondomi pysy hyvin, jos esinahkaa ei saa vedettyä kunnolla taakse. Kondomeja on kuitenkin erilaisia ja kondomin voi laittaa myös esinahan päälle tarvittaessa. Tiukkaa esinahkaa voi yrittää venytellä päivittäin kevyesti ja varovasti. Ei kuitenkaan niin, että se tuottaa kipua. Tässä voi apuna käyttää esimerkiksi perusvoidetta/ rasvaa tai liukuvoidetta. Suihku on esimerkiksi hyvä paikka liikutella esinahkaa.
On hyvä kuulla, että pohdit hygienia-asioita ja peniksen hygieniasta onkin hyvää pitää huolta, muutenkin kuin seksiin liittyen. Pohdit voiko penistä pestä liian usein. Vesipesu/huuhtelu on hyvä tehdä päivittäin. Mietoa pesuainetta (pH alle 7) voi toki käyttää, mutta joillakin se kuivattaa ihoa turhaan – kuten myös, jos penistä pesee monta kertaa päivässä. Peniksen hygieniasta huolehtimiseen riittää useimmiten vesipesu kerran päivässä.
Lähtökohtaisesti genitaalialueet on hyvä pestä ennen ja jälkeen seksin, se on hygienia-asia, mutta myös mukavuusasia. Joskus tilanne voi olla sellainen, ettei pesuille pääse tai ehdi, mutta tämä ei ole vaarallista tai haitallista.
Pohdit myös, mistä tietää, että tyttö on valmis yhdyntäseksiin. Paras tapa on varmasti kysyä asiasta ja varmistaa, että se on asia, jota molemmat haluavat. Suosittelen että tutustut vielä tähän artikkeliin suostumuksesta. Kun emätin on kiihottunut, se myös tuntuu märältä ja liukkaalta, jolloin yhdyntäseksi onnistuu paremmin. Tässä voi käyttää apuna myös liukuvoidetta tarpeen mukaan. Kaikista tärkeintä on kuitenkin asiasta keskustelu seksikumppanin kanssa! 😊
Moikka!
Valitettavasti tilannettasi on vaikea arvioida näin yhden viestin välityksellä. Viestistäsi ei käy ilmi, minkä kokoinen mainitsemasi patti on. On tavallista, että peniksen ihossa on pieniä näppylöitä, jotka voivat olla helmiäisnystyjä, joille ei tarvitse tehdä mitään, tai esimerkiksi talirauhasia. Tukkeutunut/tulehtunut talirauhanen voi olla myös kipeä. Koska voin vain arvailla tilannetta, suosittelen lämpimästi, että olet asiasta yhteydessä vielä terveydenhoitajaan tai lääkäriin, jotka pystyvät arvioimaan pattia paremmin. Myös seksitaudit voivat aiheuttaa ihomuutoksia, joten jos sinulla on ollut kondomilla suojaamatonta seksiä, suosittelen, että hakeudut myös seksitautitesteihin.
Moi nimimerkki En tiä,
kiitos viestistä. Kertomasi perusteella esinahkasi vaikuttaa normaalilta. Usein esinahkan liikkuvuus lisääntyy murrosiässä, mikä helpottaa muun muassa terskan ja esinahan alta pesemistä.
Esinahkat ja niiden toiminallisuus eroavat eri ihmisten välillä. Eroja on muun muassa siinä, kuinka ”paljon” esinahkaa on ja kuinka liikkuva se on. Sekin on tavallista, että esinahkaa voi liikutella peniksen päällä, vaikka se on erektiossa. Tähän liittyy sinulla ehkä jotain pulmaa, mutta en saa täysin ajatuksistasi kiinni, mitä viestilläsi tarkoitat. Suosittelinkin sinua ottamaan yhteyttä Väestöliiton seksuaalineuvontachattiin, josta voit keskustella asiasta tarkemmin seksuaalineuvojan kanssa. Voit keskustella asiasta myös Poikien Puhelimessa.
Jos esinahkaa on runsaasti ja kondomi on puolestaan liian iso, voi ongelmaksi tulla kondomin paikoillaan pysyminen. Usein siihen voi vaikuttaa hankkimalla napakamman, ympärysmitaltaan pienemmän kondomin. Hieman tiukempi kondomi estää paremmin esinahkan liikkumisen ja kondomin pois rullaantumisen seksin aikana. Hienoa, että olet käyttänyt seksissä kondomia!
Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua. Jos haluat jutella asiasta lisää, se onnistuu edellä mainituissa Väestöliiton nuorille suunnatuissa palveluissa.
Mukavaa kesää sinulle!