Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Tyttö
Ikä: 13-15v
Voiko kuukautisten aikana harrastaa sooloseksiä? Voiko kuukautisten aikana harrastaa sooloseksiä?
Fressis

Moi!

Sooloseksiä eli itsetyydytystä voi hyvin harrastaa myös kuukautisten aikana. Kuukautisten aikana on kuitenkin entistä tärkeämpää huolehtia hyvästä hygieniasta, koska veri on bakteereille hyvä kasvualusta. Alapään pesu kannattaa siis hoitaa huolellisesti itsetyydytyksen jälkeen. Itsetyydytys kuukautisten aikana voi olla hieman sotkuista hommaa ja siten esimerkiksi suihku voi olla hyvä paikka itsetyydytykselle.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: juu
Ikä: 13-15v
Pienet pisteet peniksen päässä moi. Huomasin että penikseni päässä esimahassa on vaaleita hyvin pieniä pisteitä. Hieman ehkä kellertäviä ja ne eivät ole vain jokin kuvio ihossa sillä ne...
Fressis

Moikka! Valitettavasti asiaa on vaikea arvioida näin yhden viestin perusteella. Haluankin rohkaista sinua olemaan asiasta yhteydessä kouluterveydenhoitajaan. Hän pystyy paremmin arvioimaan tilannettasi ja auttamaan mahdollisen hoidon kanssa.

On kuitenkin tavallista, että peniksessä on näppylöitä. Ne voivat olla esimerkiksi helmiäisnystyjä tai finnejä. Penikseen voi tulla myös ihottumaa, jos sitä esimerkiksi pesee liian usein tai voimakkailla pesuaineilla. Peniksen hygieniasta huolehtimiseen riittääkin pesu kerran päivässä lämpimällä vedellä, ilman pesuaineita. Pesun jälkeen penis on hyvä kuivata huolellisesti ja vaihtaa jalkaan puhtaat alushousut. Penikseen voi laittaa myös mietoa perusvoidetta, jos sen iho tuntuu kuivalta. Voide voi auttaa myös näppylöihin.

On hyvä muistaa, että myös seksitaudit voivat aiheuttaa ihomuutoksia. Jos sinulla on ollut kondomilla suojaamatonta seksiä toisen henkilön kanssa, suosittelen sinua hakeutumaan seksitautitesteihin, jotta asiaa voidaan tutkia.

Toivottavasti tämä vastaus auttoi asian kanssa eteenpäin!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Epäilevä Tuomas
Ikä: 9-12v
Miten pojan olisi hyvä aloittaa omaan pippeliin tutustuminen? Miten pojan olisi hyvä aloittaa omaan pippeliin tutustuminen? Olenko outo 11-vuotias, kun en ole sitä vielä tehnyt?
Fressis

Moi ja kiitos viestistäsi!

Aloitan vastaamalla jälkimmäiseen kysymykseesi: Et ole outo, vaikka et ole vielä aloittanut pippeliisi tutustumista. Jokainen tutustuu kehoonsa itselle sopivaan tahtiin.

Pohdit sitä, miten omaan pippeliin tutustuminen olisi hyvä aloittaa. Ihan ensiksi on hyvä tuntea pippelin anatomiaa, josta löydät hyvän artikkelin täältä. Lisäksi on tärkeää huolehtia pippelin puhtaudesta pesemällä se joka päivä lämpimällä vedellä. Saippuaa ei tarvitse käyttää, vaan pelkkä vesi riittää. Mikäli saat vedettyä esinahkaa terskan taakse, kannattaa myös sen alta pestä.

Olet murrosiän kynnyksellä, jolloin kehossa tapahtuu monenlaisia muutoksia. Pojilla murrosikä alkaa keskimäärin 9–14-vuotiaana. Ensiksi kivekset alkavat kasvaa, ja noin vuosi kivesten kasvun alkamisesta myös peniksen koko alkaa kasvaa. Lisäksi tulee karvoitusta. Noin 12–14 ikävuoden tienoilla alkavat myös siemensyöksyt, joita saattaa tulla yöllä nukkuessa. Siemensyöksyjä voi saada myös itsetyydytyksessä eli omaa pippeliään hyväilemällä. Erektioita eli pippelin jäykistymistä voi tapahtua useamman kerran päivässä vuorokaudenajasta riippumatta ihan tahattomastikin. Asiaa ei tarvitse nolostella, sillä kyse on normaalista kehon toiminnasta.

Mitään tarkkaa käyttöopasta pippelin tutkimiseen minulla ei ole antaa sinulle. Voit kuitenkin omassa rauhassa tutkailla pippeliäsi siten kuin sinusta hyvältä tuntuu esimerkiksi katselemalla ja/tai koskettelemalla sitä. Tässä asiassa sinun kannattaa kuulostella itseäsi, eli pippeliin tutustumisen ja sen mahdollisen hyväilyn voi aloittaa sitten, kun koet olevasi siihen valmis. Kannattaa myös muistaa, että omaa pippeliään ei kannata vertailla muiden pippeleihin, sillä kaikki pippelit ovat hyviä ja oikeanlaisia juuri sellaisina kuin ne ovat.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Vempu
Ikä: 13-15v
Kysymyksiä pippelistä Miten usein pitäisi pestä esinahan alta? Olen myös huolestunut pippelin koosta, kun se on vaan 12 cm pitkä erektiossa. Voiko se kasvaa siitä enää?...
Fressis

Heippa! Kiitos kysymyksestäsi. Pippeli on hyvä pestä päivittäin lämpimällä vedellä ilman pesuainetta. Esinahan alta riittää, että pesee sen verran, mihin saakka esinahka liikkuu. Lue lisää täältä.

Kertomasi iän puolesta olet sen ikäinen, että pippelisi saattaa hyvinkin vielä kasvaa. Pippelin kasvu alkaa yleensä murrosiän alkuvaiheessa noin vuosi sen jälkeen, kun kivekset ovat alkaneet kasvaa. Kasvu kestää yleensä puolesta vuodesta muutamaan vuoteen ja lopullisen kokonsa pippeli saavuttaa 14 ja 20 ikävuoden välillä – tämä on yksilöllistä. Voit lukea lisää pippelistä täältä.

Jokaisen pippelin koko ja muoto on yksilöllinen, eli ei ole olemassa yhtä oikean kokoista tai näköistä pippeliä. Ympäröivä kulttuuri, kaverit ja porno voivat luoda vääränlaisia mielikuvia siitä, millainen pippelin tulisi olla. Todellisuudessa jokainen pippeli on hyvä juuri omanlaisenaan. Eli jos joku joskus nauraa pippelillesi, ei se ole oikein tehty. Tällaisen henkilön kohdalla tilannetta voi miettiä siitä näkökulmasta, että jos hän ei osaa kohdata ja kohdella sinua kunnioittavasti, onko hän ylipäätään sellainen henkilö, jonka kanssa haluat läheisyyttä ja jakaa intiimejä asioita.

Jos pippeliin liittyvät asiat vielä mietityttävät sinua, kannattaa aiheesta keskustella esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Jutella voit myös anonyymisti Väestöliiton seksuaalineuvontachatissä tai ottamalla yhteyttä Poikien puhelimeen.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Mölö
Ikä: 13-15v
Peniksen hilseily, punoitus ja kutina Mulla on pippeli tässä muutaman kuukauden ajan hilseillyt esinahan alta ja punoittanut, myös pientä kutinaa ja arkuutta etenkin erektioiden aikaan on ollut. Mietin että...
Fressis

Hei Mölö,

turha nolostella! Kaikki lääkärit ovat nähneet tosi paljon pippeleitä.

Ennen lääkärireissua voit kuitenkin kokeilla myös omia konsteja, joilla helpottaa vaivaa. Kerroit, että iho esinahan alla hilseilee. Voisiko kyse olla vain siitä, että iho on erittäin kuivaa? Ehkä olet pessut penistä turhan ahkerasti? Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, liika pesukaan ei ole hyväksi. Tämä johtuu siitä, että pestessä helposti poistaa ihon luontaista rasvakerrosta. Silloin iho haihduttaa liikaa ja kuivuu. Jos penis on välttämättä pestävä, älä käytä mitään pesuainetta. Ne erityisesti kuivattavat. Myös peseminen kylvettelemällä on hellävaraisempaa kuin suihkuttelu.

Kerran päivässä voisit laittaa peniksen iholle perusvoidetta. Perusvoide on apteekissa myytävä, hajusteeton ja allergiatestattu turvallinen voide. Erilaisia perusvoiteita on monia erilaisia, mutta ne eroavat toisistaan lähinnä rasva- ja vesipitoisuuksiensa mukaan. Paras voide on se, jota sinusta on miellyttävä käyttää. Ruokakaupoissakin myydään ihan hyviä voiteita, mutta niissä voi olla esim. hajusteita, jotka ärsyttävät herkkiä ihoalueita, joten niitä ei tulisi peniksen iholla siksi käyttää.

Arvelen, että säännöllinen voitelu perusvoiteella helpottaa jo oloasi. 😊 Jos arkuus jatkuu, käväise lääkärillä. Joskus on hyötyä esimerkiksi bakteereja tappavista voiteista, mutta lääkäri osaa sitten arvioida niiden tarpeellisuutta tarkemmin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Outo
Ikä: 13-15v
Voiko hydrokortisonin käyttö vaikuttaa peniksen kasvuun ja kehitykseen? Hei! Olen joskus 3 vuotta sitten käyttänyt hydrokortisonia terskaani, koska sitä silloin kirveli. Käytin vain muutamam päivän, mutta aivan liian suuren annoksen kerralla, koska...
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi. Ei ole outo kysymys ollenkaan 😊

Kertomasi käyttömäärä ei kuulosta huolestuttavalta, enkä myöskään usko, että tällä olisi vaikutusta peniksen kasvuun ja kehitykseen. Voit siis olla asian suhteen huoletta!

Koska en tiedä terskasi oireilusta tarkemmin, on minun vaikea ottaa kantaa siihen, oliko hydrokortisonivoiteen käyttö siihen ”oikeanlainen” hoito. Hienoa kuitenkin, että huolehdit terveydestäsi, ja ehkä voin päätellä viestistäsi, että terskasi oireilu on helpottanut. Hieno juttu!

Jos sinulla ilmenee jatkossa peniksessä oireilua, kuten ihottumaa, voit kyllä käyttää hydrokortisonia sen käyttöohjeiden mukaisesti. Hydrokortisoni vähentää kutinaa, punoitusta ja turvotusta, jotka liittyvät allergian tai muun ihoärsytyksen aiheuttamaan ihottumaan. Sitä tulisi käyttää paikallisesti pienelle ihoalueelle ja lyhytaikaisesti, minkä ehkä jo tiesitkin. Tarkemmat ohjeet löydät tuotteen pakkausselosteesta.

Peniksen ihoalueiden oireilun hoitoon voi riittää hyvin myös vesipesut lämpimällä vedellä kerran päivässä, huolellinen kuivaaminen ja hajusteettomalla perusvoiteella voiteleminen. Puhtaiden kalsareiden vaihtaminen päivittäin on myös tärkeää. Voit myös aina olla yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan, jos sinulla ilmenee peniksessä sellaista oireilua, josta olet huolissasi. 😊 Terveydenhoitajan kanssa voit jutella tarvittaessa myös muista peniksen kasvuun ja kehitykseen liittyvistä asioista. Toivottavasti tästä vastauksesta oli sinulle apua!

Hyvää joulun aikaa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Joakim
Ikä: 13-15v
Peniksen peseminen Voiko olla haitaksi, jos pesee esinahan alta kaksi kertaa päivässä, eli aamulla ja illalla? Minulla erittyy niin usein touhutippoja, kun seksuaaliset ajatukset valtaa mielen,...
Fressis

Moi nimimerkki Joakim! Hienoa kuulla, että pidät huolta hygieniastasi.

Murrosiässä peniksestä alkaa erittyä esiliukastetta (ns. touhutippoja) ja tulla siemensyöksyjä. Lisäksi esinahan alle voi muodostua valkoista rasvaista eritettä, jonka tarkoitus on pitää penis kosteana. Tätä kutsutaan smegmaksi eli esinahkataliksi. Myös se voi aiheuttaa hajua peniksessä.

Voit aivan hyvin pestä peniksesi aamuin illoin, mikäli koet sille tarvetta. Huomioithan kuitenkin, ettet käytä saippuaa terskan ja esinahan alta pesuun, sillä saippua voi kuivattaa limakalvoja. Pelkkä lämpimällä vedellä peseminen siis riittää.

Iloista syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: 14 Mikaela
Ikä: 13-15v
Kysymyksiä seksin aloittamiseen liittyen Olen miettinyt seksiin liittyviä asioita, jotka ovat ehkä omallakin kohdalla pian edessä. Voiko poika olla yhdynnässä, jos esinahka on niin tiukka, ettei sen alta...
Fressis

Hei, kiitos kysymyksestä!

Yhdyntäseksi kyllä onnistuu, vaikka esinahka on tiukka. Jotkut kokevat, että kondomin laittaminen voi tuntua hieman vaikeammalta tai kokea, ettei kondomi pysy hyvin, jos esinahkaa ei saa vedettyä kunnolla taakse. Kondomeja on kuitenkin erilaisia ja kondomin voi laittaa myös esinahan päälle tarvittaessa. Tiukkaa esinahkaa voi yrittää venytellä päivittäin kevyesti ja varovasti. Ei kuitenkaan niin, että se tuottaa kipua. Tässä voi apuna käyttää esimerkiksi perusvoidetta/ rasvaa tai liukuvoidetta. Suihku on esimerkiksi hyvä paikka liikutella esinahkaa.

On hyvä kuulla, että pohdit hygienia-asioita ja peniksen hygieniasta onkin hyvää pitää huolta, muutenkin kuin seksiin liittyen. Pohdit voiko penistä pestä liian usein. Vesipesu/huuhtelu on hyvä tehdä päivittäin. Mietoa pesuainetta (pH alle 7) voi toki käyttää, mutta joillakin se kuivattaa ihoa turhaan – kuten myös, jos penistä pesee monta kertaa päivässä. Peniksen hygieniasta huolehtimiseen riittää useimmiten vesipesu kerran päivässä.

Lähtökohtaisesti genitaalialueet on hyvä pestä ennen ja jälkeen seksin, se on hygienia-asia, mutta myös mukavuusasia. Joskus tilanne voi olla sellainen, ettei pesuille pääse tai ehdi, mutta tämä ei ole vaarallista tai haitallista.

Pohdit myös, mistä tietää, että tyttö on valmis yhdyntäseksiin. Paras tapa on varmasti kysyä asiasta ja varmistaa, että se on asia, jota molemmat haluavat. Suosittelen että tutustut vielä tähän artikkeliin suostumuksesta. Kun emätin on kiihottunut, se myös tuntuu märältä ja liukkaalta, jolloin yhdyntäseksi onnistuu paremmin. Tässä voi käyttää apuna myös liukuvoidetta tarpeen mukaan. Kaikista tärkeintä on kuitenkin asiasta keskustelu seksikumppanin kanssa! 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: J o
Ikä: 13-15v
Mitä tehdä, että saisi peniksestä hajun pois? Penikseni haisee. Pesen sen joka toinen päivä huolellisesti esinahan alta mutta haju ei tunnu lähtevän. Tämä on jatkunut jo hetken aikaa. Peniksessä on esinahan...
Fressis

Heippa! Kiitos kysymyksestäsi.

Hienoa, että olet huolehtinut hygieniastasi ja pessyt penistä huolellisesti myös esinahkan alta. Kerrot peniksesi haisevan ja pohdit mistä se voisi johtua.

Penis on suositeltavaa pestä päivittäin ja aina hikoilun jälkeen lämpimällä vedellä ilman saippuaa tai muita pesuaineita. Pesun jälkeen penis on hyvä kuivata huolellisesti. Jos iho tuntuu kuivalta tai ärtyneeltä, voi siihen laittaa pesun ja kuivaamisen jälkeen mietoa ihoöljyä tai perusvoidetta, joita saa apteekista.

En valitettavasti osaa arvioida sitä, mitä mainitsemasi kellertävät pilkut peniksessä voisivat olla, tai mikä voisi olla hajun syy. Suosittelenkin, että menet juttelemaan näistä vielä kouluterveydenhoitajan tai jonkun muun terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. He pystyvät arvioimaan tilannetta paremmin ja kertomaan, mikä voisi auttaa. Joskus tällaisten vaivojen taustalla voi olla myös jokin infektio, kuten esimerkiksi hiiva- tai bakteeritulehdus tai balaniitti, joita voidaan hoitaa lääkkeillä.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Alive
Ikä: 9-12v
Mitä on valkoinen mönjä klitoriksessa? Mitä on valkoinen mönjä joka tulee klitoriksesta? Melkein joka päivä sitä on siellä. Ei oo kutinaa muita juttuja mut sitä on
Fressis

Moikka nimimerkki Alive,

kiitos yhteydenotosta. Tosi hyvä, että selvittelet mielessä olevaa kysymystä!

Uskoisin, että mainitsemasi valkoinen mönjä klitoriksessa on valkovuotoa. Jos mönjä lähtee alapesussa pois, eikä sinulla ole muita oireita, niin kyse on luultavasti ihan tavallisesta kasvuun ja kehitykseen liittyvästä asiasta. Voit olla siis sen suhteen huoletta 😊 Väestöliiton artikkeleista voit lukea lisää valkovuodosta ja sukuelimiin liittyvästä hygieniasta.

Jos haluat jutella asiasta tarkemmin, se onnistuu Väestöliiton Seksuaalineuvontachatissa, jonka löydät täältä.

Ihanaa kevättä sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?