Seksi
Nimimerkki: Sami

Porno ja suuseksi

Katsoin ensimmäistä kertaa pienen hetken pornoa yhdessä kaverini kanssa. Videolla nainen imi miehen pippeliä. En ollut osannut kuvitella sellaista aikaisemmin. Olen nyt 12v. Eikö siinä voi tulla pippelistä pissaa suuhun? Ja eikö pippeli maistu muutenkin pahalle?

Hei ja kiitos kysymyksistäsi!

Olet nähnyt pornoa, jossa oli suuseksiä. Se on yksi hyvin monista tavoista tehdä seksiä toisen kanssa. Yleensä seksitilanteissa pippelistä ei tule pissaa suuhun, etenkin, jos on käyty pissalla ennen seksiä. Täysin poissuljettua se ei ole, eli niin saattaa kuitenkin joskus tapahtua, mutta siitä ei ole haittaa terveydelle, mikäli niin käy. Pippeli, eli penis voi maistua ja haista epämiellyttävältä, jos ei ole huolehdittu hygieniasta. Siitä syystä sukuelimet voidaan pestä ennen seksiä, että ei olisi haju- tai makuhaittoja. Lisäksi suuseksissä on hyvä käyttää kondomia tai suuseksisuojaa, etteivät mahdolliset seksitaudit pääse tarttumaan.

Porno on tarkoitettu mielikuvituksen ja kiihottumisen lisäämiseen aikuisille. Netissä on olemassa hurjan paljon pornoa ja sen mitä erilaisempia muotoja. Jotkut videoista/kuvista saattavat kiihottaa ja jotkut jopa järkyttää. Järkytystä voi aiheuttaa sellainen materiaali, jota ei ole valmis näkemään. Kerrot iäksesi 9-12 vuotta, joten kohdallasi kannattaa noudattaa omia rajoja, mutta myös pornolle annettuja ikärajoja. Niiden tarkoituksena on suojata lapsia ja nuoria näkemästä heidän kehitystään haittaavia asioita. Nettipornon ikäraja on siksi 18-vuotta. Mikäli pornon katsominen ja siellä nähdyt asiat mietityttävät sinua, voit jutella niistä vielä nimettömästi ja luotettavasti esimerkiksi Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.

Lisätietoa aiheesta voit lukea halutessasi täältä.

Oliko vastauksesta hyötyä?