Mitä tehdä kun itsetyydyttämisen tarve häiritsee elämää?
Moi, olen 12v poika ja minulla on itsetyydytykseen addiktio. Tämä alkaa jo häiritsemään. Mitä pitäisi tehdä? Saatan itsetyydyttää jopa 6 kertaa päivässä.
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi! Hyvä, että lähdit hakemaan apua tilanteeseesi, jossa kerrot itsetyydyttämisen häiritsevän elämääsi. Itsetyydyttäminen sinänsä on tavallista ja normaalia, vaikka sitä tekisi ajoittain useammankin kerran päivässä. Sitä halutaan tehdä, koska se tuntuu hyvältä ja tuottaa nopeasti hyvää oloa. Kerrot, että koet olevasi addiktoitunut, eli riippuvainen itsetyydytyksestä. Riippuvuuden syntyminen on pitkä prosessi ja sen taustalla on monesti sille altistavia tekijöitä, kuten huolia, stressiä tai ahdistuneisuutta, joita on mahdollista ja kannattaakin käsitellä ammattilaisen kanssa. Monesti myös muun tekemisen puute ajaa tekemään jotain asiaa enemmän kuin itse haluaisi.
Itsetyydytyksestä riippuvaisella ihmisellä aika kuluu enimmäkseen joko itsetyydytykseen tai sen miettimiseen. Riippuvaisella itsetyydytys on pakonomaista, eli silloin tuntuu, että sitä on ”pakko tehdä”, ja on hankalaa itse hallita milloin ja missä sitä tekee. Lisäksi muut tärkeät asiat, kuten perhe, kaverit, koulu ja harrastukset jäävät taka-alalle. Riippuvaisella itsetyydyttämisen tarve siis häiritsee monella tavoin tavallista elämää.
Sinun kannattaakin nyt jutella luotettavan aikuisen, esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa tilanteestasi ja keinoista, jotka voisivat kohdallasi auttaa. Jos asia tuntuu vaikealta ottaa puheeksi, voit hakea rohkaisua juttelemalla siitä aluksi nimettömänä ja luottamuksellisesti esim. seksuaalineuvojan kanssa Väestöliiton seksuaalineuvontachatissa.
Lue vielä lisää riippuvuudesta itsetyydytykseen Hyvä Kysymys -sivuston artikkelista.
Tsemppiä ja rohkeutta sinulle! Tilanteeseesi saadaan varmasti muutos, kunhan saat siihen tukea. 🙂