Mieli
Nimimerkki: 11 vuotias tyttö
Ikä: 9-12v

Mitä tehdä, jos haluaisi ladata Snapchatin, mutta ei uskalla kysyä vanhemmilta lupaa?

Hei. Täytän kohta 11 ja haluaisin snapchatin koska oon jo pitkään halunnu sitä koska mä tunnen oloni ulkopuoliseksi koska kaikilla ihan kaikilla mun kavereilla on snäppi ja itekkin haluisin sen. En vaan uskalla kysyä mun vanhemmilta koska ennen mä oon ladannut sen salaa ja mä jäin siitä kiinni niin en uskalla kysyä. Pitäisikö mun vaan kysyä sitä vai jättää kysymättä?

Moikka “11 vuotias tyttö”,

Ja ensimmäiseksi onneksi olkoon tulevan syntymäpäivän johdosta. Kerrot, että haluaisit snapchatin, mutta et ole uskaltanut pyytää sen lataamiseen lupaa vanhemmiltasi. Mikäli ymmärsin oikein niin edellisellä kerralla, kun olit snäpin ladannut luvatta, vanhempasi olivat käskeneet sinua poistamaan sen.

Vanhempiesi reaktio johtuu todennäköisimmin siitä, että snäpin käyttöikäraja on 13 vuotta ja ikärajat ovat olemassa ihan syystä. Tiedetään, että somessa esiintyy paljon haitallista sisältöä. Somen käyttö myös koukuttaa ja voi yhtäkkiä viedä paljon tilaa myös muilta kaverikohtaamisilta, perheeltä, koululta ja harrastuksilta. Nämä seikat voivat myös mietityttää vanhempiasi.

Kerrot, että sinulla on ulkopuolinen olo, kun kaikilla kavereillasi on jo snapchat. Mietin, onko tämä tosiaan totta, että ihan kaikilla kavereilla se on jo käytössä? Jos tosiaan tuntuu siltä, että se on kaikkien sinun kavereidesi käytössä, niin asia varmasti harmittaa sinua paljon.  Ilman sitä voi tosiaan jäädä paitsi jostain kavereiden jutuista. Olettekohan jutelleet asiasta kavereidesi kanssa? Samanlaista keskustelua ja kuvien vaihtoahan voi käydä myös muissa keskustelusovelluksissa. Oletko kokeillut lähtisivätkö kaverisi siihen mukaan, että jakaisittekin kuvia ja arkipäiväisiä asioita jossain muussa viestisovelluksessa kuten vaikka Whatsapissa?

Haluaisin myös rohkaista sinua vielä juttelemaan asiasta myös vanhempiesi kanssa. Näin voit itse ymmärtää paremmin heidän näkökulmaansa asiaan ja he sinun. Joskus jännittävistä asioista kertominen vanhemmille voi tuntua hankalalta. Asian voi koittaa ilmaista heille myös kirjoittamalla sen lapulle, tai kertomalla että haluaisit jutella heidän kanssaan yhdestä asiasta, mutta sinua pelottaa heidän reaktionsa.

 

En sinuna kuitenkaan lataisi snapchatiä, varsinkaan ilman vanhempien lupaa. Silloin sinun voi olla myös vaikeampi pyytää apua tai kertoa jos snäpissä kävisikin jotain ikävää. Vanhempien tehtävänä on huolehtia sinusta ja hyvinvoinnistasi, joten olisi tosi tärkeää, että he tietävät mitä puhelimella teet. On totta, että he saattavat myös kieltää snäpin käytön, mutta muista, että he eivät tee sitä ollakseen ikäviä vaan suojellakseen sinua.

Rohkaisisin sinua kuitenkin ottamaan asian puheeksi vanhempien kanssa ja keskustelemaan milloin ja millä ehdoilla heidän mielestään voisit saada snäpin käyttöösi. Voitte myös yhdessä etsiä netistä tietoa snäpistä ja sen rajoittamisen ja yksityisyydensuojan mahdollisuuksista. Voit myös näyttää kysymyksesi ja tämän viestin vanhemmillesi keskustelun pohjaksi.

Tässä vielä pari teille mahdollisesti hyödyllistä linkkiä, joihin voitte vanhempiesi kanssa tutustua:

Mikä on perhekeskus? – Snapchat-tuki

Vanhempien opas Snapchat

Kivaa kesän odotusta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?