Seksi

Mietityttää

Minipillerit ja kuukautisvuoto

Hei! Minulle määrättiin minipillerit ja pakkauksessa lukee, että aloitus 1-5. vuotopäivänä. Kolme päivää sitten minulla alkoi vuoto ja tänään aloitin pillerit. Vuoto oli kuitenkin ensimmäisestä päivästä lähtien todella niukkaa, toisena päivänä vuotoa ei edes juurikaan ollut. Nyt vuoto loppui kokonaan.

Ihmettelin asiaa siksi, koska yleensä vuotoni ei ole näin niukkaa. Epäilen olivatko nämä kuukautiset vai ei. Jos minipillerit aloittaa ns. väärään aikaan eikä vuotopäivinä niin kuinka kauan kestää, ennenkuin vaikutusteho alkaa?

Hei!

Kirjoitat, että kuukautisesi, joiden yhteydessä aloitit pillerit olivat tosi niukat ja siksi mietit, oliko tämä vuoto ylipäätään varsinainen kuukautisvuoto. En valitettavasti voi tietää vastausta tähän. Ei ole kuitenkaan väärin aloittaa pillereitä ns. Quick startina eli muuna aikana kuin kuukautisten ensimmäisinä päivinä. Ainoa asia, mikä pitää silloin olla mielessä, on että jos on yhdyntöjä, pitää käyttää myös kondomia ensimmäisen 7 vrk ajan.

Se, millaiset kuukautisesi tulevat olemaan pillerin kanssa, selviää seuraavien kuukausien aikana. Joillain kuukautisvuodot jäävät pois, joillain vain niukentuvat pillerin aloittamisen jälkeen. Toisilla vuodot pysyvät ennallaan ja toisilla jopa lisääntyvät. Kierron ja vuotojen vakiintuminen voi kestää muutamia kuukausia. Eli oikeastaan voit vain odotella ja seurailla tilannetta.

Hyvää kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?