Aurinko
Nimimerkki: Kirjava
Ikä: Yli 18v

Miksi ihooni on ilmestynyt enemmän pisamia?

Minulla on ollut aina nenässä ja poskissa melko vaaleita pisamia, muttei ikinä missään muualla. Muutama viikko sitten huomasin, että käsivarsiini oli ilmestynyt sinne tänne pisamien näköisiä täpliä. Sitten niitä tuli vielä lisää, ja nyt niitä on jo varmaan parisataa ja kämmenselissäkin on niitä. Ne eivät häiritse yhtään, mutta ihmettelen miten ne voivat olla olemassa. Eikö aurinko vaikutakaan ihoon joka vuosi samalla tavalla? En ole ollut auringossa enempää kuin aiempinakaan kesinä.

Hei “Kirjava”,

Kerroit viestissäsi,  että sinulla on aiemmin ollut pisamia lähinnä kasvojen alueella. Tänä kesänä pisamien määrä on merkittävästi lisääntynyt ja niitä näkyy nyt myös muualla kuin kasvoissa – vaikka et ole mielestäsi ollut aiempaa enempää auringossa.

Tavoitit juuri olennaisen asian: pisamat syntyvä ja toisaalta tummuvat auringon valon vaikutuksesta. Ne usein vaalentuvat talvella ja tummenevat sitten taas kesällä auringon vaikutuksesta.

Pisamat ovat pieniä, ylipigmentoituneita ihoalueita, jotka muodostuvat melaniinista. Syntyneet pisamat ovat tasaisia, ruskeita tai vaaleanruskeita. Pisamia esiintyy alueilla, missä iho altistuu auringolle. Mitä enemmän vietät aikaa auringossa, sitä enemmän syntyy melaniinia – ja sitä enemmän pisamia.

Perintötekijöillä on iso rooli pisamien synnyssä. Kukaan ei kuitenkaan synny pisamaisena, vaan niitä alkaa ilmaantumaan ihon altistuessa yhä enemmän (kesä kesältä) auringolle. Eli tässä mielessä aurinko vaikuttaa hieman eri tavalla eri vuosi, koska iho muistaa myös aiemmat altistukset.

Hyvää alkavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?