Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Kirjava
Ikä: Yli 18v
Miksi ihooni on ilmestynyt enemmän pisamia? Minulla on ollut aina nenässä ja poskissa melko vaaleita pisamia, muttei ikinä missään muualla. Muutama viikko sitten huomasin, että käsivarsiini oli ilmestynyt sinne tänne...
Fressis

Hei “Kirjava”,

Kerroit viestissäsi,  että sinulla on aiemmin ollut pisamia lähinnä kasvojen alueella. Tänä kesänä pisamien määrä on merkittävästi lisääntynyt ja niitä näkyy nyt myös muualla kuin kasvoissa – vaikka et ole mielestäsi ollut aiempaa enempää auringossa.

Tavoitit juuri olennaisen asian: pisamat syntyvä ja toisaalta tummuvat auringon valon vaikutuksesta. Ne usein vaalentuvat talvella ja tummenevat sitten taas kesällä auringon vaikutuksesta.

Pisamat ovat pieniä, ylipigmentoituneita ihoalueita, jotka muodostuvat melaniinista. Syntyneet pisamat ovat tasaisia, ruskeita tai vaaleanruskeita. Pisamia esiintyy alueilla, missä iho altistuu auringolle. Mitä enemmän vietät aikaa auringossa, sitä enemmän syntyy melaniinia – ja sitä enemmän pisamia.

Perintötekijöillä on iso rooli pisamien synnyssä. Kukaan ei kuitenkaan synny pisamaisena, vaan niitä alkaa ilmaantumaan ihon altistuessa yhä enemmän (kesä kesältä) auringolle. Eli tässä mielessä aurinko vaikuttaa hieman eri tavalla eri vuosi, koska iho muistaa myös aiemmat altistukset.

Hyvää alkavaa syksyä!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Paloin
Ikä: 13-15v
Kuinka vaarallista on palaa auringossa? Paloin auringossa, kun olin Allas sea poolissa uimassa tätini kanssa. Mun selkä on ihan punanen ja iho on kuoriutumassa. Onko tää vaarallista ja voinko...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi.

On hankala varmuudella arvioida, miten haitallista on, jos palaa kerran auringossa. Haitallisuus riippuu ihotyypistä ja siitä, miten vakavia auringon aiheuttamat polttamat ovat olleet. Kerroit, että ihosi on punainen ja alkanut kuoriutua. Tärkeää on nyt hoitaa sitä viilentämällä ja rasvaamalla. En kuitenkaan sinuna alkaisi pelätä tämän yhden kerran palamisen aiheuttaneen ihosyöpää, sillä syöpä ei synny hetkessä. Älä siis kuormita itseäsi liialla huolella ❤️

Auringon ultraviolettisäteily on kyllä ihosyövän tärkein yksittäinen aiheuttaja. Olennaista syövän kehittymiselle on ihon palamiset vuosien mittaan, ja paljonko UV-säteilyä ihminen on saanut elämänsä aikana. Toistuva palaminen lisää riskiä sairastua pahanlaatuiseen melanoomaan. Siispä ihon palaminen nuorena toistuvasti lisää ihosyövän riskiä myöhemmin elämässä, sillä jokaisesta palamisesta jää ihoon muistijälki. Siksi kannattaa välttää palamista tästä eteenpäin huolehtimalla UV-säteilyltä suojautumalla.

Jopa 95 prosenttia ihosyövistä voidaan estää, jos auringolta suojaudutaan oikein. Voit lukea lisää aurinkovoiteen käyttämisestä ja auringolta suojautumisesta.

Muistathan, että myös auringosta nauttiminen on meille tärkeää. Oikein suojautumalla voimme nauttia auringosta ja saada siitä energiaa itsellemme. Tsemppiä palamisen jälkien hoitoon ja nautinnollista kesän jatkoa 😊

Oliko vastauksesta hyötyä?
Video
Aurinko

Mikirotta: “Te kysyitte – mä testaan”

Somevaikuttaja Mikirotta kertoo My day -tyylisessä Youtube-videossaan auringon UV-säteilyltä suojautumisesta. Hän ottaa videollaan puheeksi Fressis.fi-sivuston artikkelin, josta löytyy tietoa UV-säteilyn vaikutuksista pidemmällä aikavälillä. Suojaamalla ihosi jo nuorena, vaikutat siis...

Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Laikukasnainen
Ihomuutokset ja ihon suojaaminen auringolta Minulla on kaula-aukon kohdalla reilun sentin kokoinen epätasaisen muotoinen vaaleanpunainen laikku ihossa. Muuten ihoni on läpikuultavan valkoinen, lukuisten luomien, maksaläiskien, syntymämerkkien ja pisamien kera....
Fressis

Moikka! Kiitos kysymyksestäsi.

Kerrot viestissäsi rintakehäsi iholla olevasta, noin sentin kokoisesta vaaleanpunaisesta laikusta. Havaitsit sen noin kuukausi sitten, eikä se ole rasvailusta huolimatta lähtenyt pois ja pohdit voiko se olla syövän alku.

On totta, että rintakehän iho altistuu helposti auringolle. Hienoa, että olet käyttänyt aurinkosuojavoidetta. Sinulla sen tärkeys korostuu erityisesti, koska kerrot, että ihosi on hyvin vaalea ja sinulla paljon pisamia ja luomia. On kuitenkin inhimillistä, että aurinkosuojaus joskus unohtuu, kuten sinullakin on käynyt. Vaikka iho palaisi auringossa, ei se kuitenkaan automaattisesti aiheuta ihosyöpää tai sen esiastetta.

Aurinkoaltistuksesta johtuvat ihosyövät vaativat vuosia kehittyäkseen ja sen vuoksi niitä ilmenee tyypillisesti keski-iän ylittäneillä henkilöillä, joten aurinkokeratoosin tai muun alkavan pahanlaatuisen ihomuutoksen mahdollisuutta ei kannata ensisijaisesti tässä kohden ajatella.

Heikompi ravitsemustila ei myöskään altista ihosyöville. Olisi kuitenkin tärkeää terveytesi ja hyvinvointisi kannalta, että huolehdit riittävistä ja monipuolisista aterioista päivittäin. Niiden koostamiseen voit poimia vinkkejä Fressiksen tietopankista.

Hyvä, että olet hoitanut ihoasi. Varsinkin talviaikaan iho vaatii usein enemmän kosteutusta. Jos ihollasi oleva laikku alkaa oireilemaan (esim. kutinaa, hilseilyä, haavautumista) hakeudu sitten lääkärin vastaanotolle esimerkiksi omalle terveysasemallesi.

Mukavaa tammikuun jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Punapää
Auringolta suojautuminen ja palaminen Menin veneilemään kahdeksi tunniksi iltapäivällä. Aurinkorasvasin joka paikan huolellisesti kuten aina ja laitoin aurinkolasit, mutta minä lahopää unohdin hatun kotiin vaikka pidän sitä aina...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Kerrot olleesi veneilemässä aurinkoisena päivänä ja päälakesi alkoi punoittamaan jakauksen kohdalta tämän jälkeen. Sinulla oli ollut aurinkorasvaa ja aurinkolasit ja onkin tosi hyvä juttu, että olet huolehtinut hienosti aurinkosuojauksesta! Hatun kerrot unohtaneesi, mutta se ei ole vakavaa jos muutaman kerran näin tapahtuu. Pääasia on, että huolehdit aurinkosuojasta muuten säännöllisesti, käytät aurinkorasvaa, aurinkolaseja, hattua ja pysyt varjossa päivän kuumimpina tunteina jos se on mahdollista.

Punoittavaan jakaukseen voit laittaa esimerkiksi after sun -voidetta tai mietoa kortisonivoidetta, joita saa apteekista ilman reseptiä. Iho paranee nopeasti ja yhdestä ihon palamisesta tai punoituksesta ei tarvitse olla huolissaan tai murehtia liikaa. Toistuva ja jatkuva ihon palaminen lisää syöpäriskiä, mutta satunnaisesta palamisesta tai punoituksesta ei tarvitse olla huolissaan.

Kuulostaa, että sinulla on hyvin tiedossa miten auringolta tulee suojautua, se on hienoa. Mukavaa ja lämmintä loppukesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Sunphobia
Estääkö aurinkorasva D-vitamiinin muodostumisen iholla? Sanotaan että auringossa pitäisi olla välillä vähän aikaa ilman aurinkorasvaa jotta D-vitamiinia muodostuisi. Mutta en halua saada ihosyöpää tai vanhentuneen näköistä ihoa, ja palan...
Fressis

Moi! Kiitos tärkeästä kysymyksestä! Hienoa, että haluat huolehtia ihosi terveydestä.

Iholla muodostuu D-vitamiinia, vaikka käyttäisitkin aurinkorasvaa. D-vitamiinin muodostuminen on toki hitaampaa kuin ilman rasvaa, mutta jos olet pidempiä aikoja ulkona kesällä, saat kyllä riittävästi D-vitamiinia aurinkorasvan käytöstä huolimatta. Kesällä D-vitamiinin saamiseksi ulkona tarvitsee olla vain n. 15 minuuttia kerrallaan kasvot ja käsivarret paljaina (ilman aurinkorasvaa) keskipäivän aikoihin 2 – 3 kertaa viikossa. Näin ollen voit myös halutessasi joskus piipahtaa ulkona ilman aurinkorasvaa D-vitamiinin saamiseksi. Kuitenkin aina kun aiot olla ulkona pidemmän aikaa, iho kannattaa suojata vaatteilla ja aurinkorasvalla. Lue lisää auringon uv-säteilyltä suojautumisesta Fressiksen artikkelista.

Kannattaa muistaa, että D-vitamiinia saa myös ravinnosta. D-vitamiinia on luontaisesti esimerkiksi kalassa ja moniin maitotuotteisiin on lisätty D-vitamiinia. Jos D-vitamiinin riittävä saanti epäilyttää, myös D-vitamiinivalmisteet ovat hyvä täydennys ruokavalioon. Lue lisää ravinnosta saatavasta D-vitamiinista Fressiksen tietopankista.

Aurinkoista kesää!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Aurinkorasvaaja
Millaista aurinkovoidetta tulisi käyttää? Mihin kaikkialle kasvojen aurinkovoidetta kuuluu laittaa? Naamaan tietty ainakin ja otsaan, mutta entä esim. korvanlehdet, niska, dekoltee ja kaula, onko niihin parempi laittaa kasvojen...
Fressis

Moikka ja kiitos kysymyksistäsi.

Kysyt että käyttäisitkö kasvojen aurinkovoidetta vai tavallista aurinkovoidetta pään ja kaulan ihoalueilla. Ensinnäkin hienoa, että ylipäätään käytät aurinkovoidetta, se on tärkeintä. Kasvoille tarkoitetut aurinkovoiteet ovat parempia kasvoille sen takia, että ne on suunniteltu käytettäväksi kasvojen alueen herkemmällä iholla, eivätkä näin ollen aiheuta yhtä helposti ihoärsytystä.

Kerrot käyttäväsi suojakertoimen 50 voiteita, mikä on hyvä asia. Rasvaus kannattaa tehdä niin, että sinulla on päällä ne vaatteet, joita käytät ja sitten rasvaat kaikki ne alueet, jotka jäävät ilman vaatteiden suojaa. Levitä siis voidetta myös esimerkiksi korville, korvien taustoihin, niskalle, dekolteelle ja kaulalle, jos ne jäävät paljaiksi. Usein tosiaan mainitsemasi silmäluomet unohtuvat rasvata, mutta rasvaa on hyvä levittää myös niihin.

Pohdit myös, onko suojakerroin 30 riittävä huulillesi. Hienoa, että muistat huomioida myös huulesi. Sanoisin, että voit ostaa nykyisen huulille tarkoitetun suojakertoimesi lisäksi korkeammalla suojakertoimella varustetun huulirasvan, mutta älä kuitenkaan turhaan heitä vanhaa roskiin. Voit seurata UV-säteilyä Ilmatieteenlaitoksen sivuilta ja käyttää matalammalla suojauksella olevaa huulirasvaasi, kun säteily ei ole voimakasta. Mitä korkeampi UV-indeksi on, sitä vahvempaa voidetta on käytettävä tai lisättävä enemmän ja useammin matalamman suojakertoimen voidetta.

Jos kaipaat vielä tarkempia neuvoja aurinkovoiteiden valitsemiseen, voit käydä kysymässä apua ja suosituksia apteekin henkilökunnalta – he osaavat varmasti auttaa. Lue myös lisää auringolta suojautumisesta Fressiksen artikkelista.

Ihanaa kesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Lyhyestiauringossa
Lyhytkestoinen oleskelu auringossa Moi! Jos olen ulkona päivittäin noin puoli tuntia(putkeen), tarvitsenko aurinkorasvaa? Palaako niin nopeasti tai tuleeko ihosyöpä tms? Olen vaaleaihoinen. Entä jos on ulkona kahdesti...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Näin aurinkoisina kesäpäivinä kannattaa suojautua auringolta käyttämällä aurinkorasvaa, hakeutumalla varjoon erityisesti keskipäivällä ja suojaamalla ihoa vaatteilla. Yleisesti ottaen, kun UV-indeksi on 3 tai sen yli, on hyvä suojautua auringolta. Tämä on hyvä huomioida myös pilvisellä säällä ja talvella. UV-indeksiä voi seurata esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivuilla. Mitä korkeampi indeksi on, sitä lyhyemmän ajan voi oleskella auringossa palamatta. UV-säteily on voimakkaimmillaan keskipäivällä klo 11–15 välillä, jolloin kannattaa mahdollisuuksien mukaan hakeutua varjoon, lisätä aurinkorasvaa ja suojata ihoa vaatteilla ja silmiä aurinkolaseilla.

Yleisesti ottaen herkkäihoiset voivat palaa kovassa auringonpaahteessa jo kymmenessä minuutissa. Erilaisia ihotyyppejä voi karkeasti jakaa kuuteen eri ihotyyppiin. Ihotyypit I ja II ovat alttiimpia palamiselle, ja heillä on myös kaikista suurin ihosyöpäriski. Kerroit olevasti vaaleaihoinen, eli jos muutenkin palat herkästi auringossa ja rusketut huonosti, on hyvä suojata ihoa auringolta.

Kysyit, palautuuko iho auringon rasitukselta. Iho ei karaistu auringon UV-säteilylle, vaan ihoon jää ns. muistijälki. Eli pitkäkestoinen ja toistuva altistuminen auringon UV-säteilylle ja ihon palaminen auringossa lisää riskiä sairastua ihosyöpään myöhemmällä iällä. Oikealla suojautumisella, eli varjo, vaate ja voide, voidaan kuitenkin ehkäistä jopa 95 prosenttia ihosyövistä! Lisää auringolta suojautumisesta voit lukea Fressiksen aurinkokanavalta.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: Glass
Tulevatko UV-säteet lasin läpi? Tulevatko UV-säteet lasin läpi? Mitä jos aurinko paistaa suoraan ikkunasta sohvalle ja haluaisi löhöillä siinä, pitäisikö rasvata/valita toinen paikka/vetää verhot ikkunan eteen? Entä auton...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksistäsi!

Normaalin ikkunalasin läpi voi ruskettua, jos on ihotyyppi, joka ruskettuu helposti pienestäkin määrästä UV-säteilyä. Ikkunalasi päästää lävitse UV-A-säteilyä, joka voi ruskettaa ihoa – tosin näin muodostunut rusketus kestää vain päiviä. Lasin läpi saatavan UV-säteilyn määrä on kuitenkin niin vähäinen, että suurimmalle osalle ihmisistä sillä ei ole vaikutusta. Lasin läpipäässyt UV-A säteily vanhentaa ihoa, joten jos ikkunan ääressä ollaan säännöllisesti pitkiä aikoja, kannattaa UV-säteilyltä suojautua. Ikkunalasi ei päästä lävitse polttavaa ja pidempikestoisen rusketuksen muodostavaa UV-B-säteilyä.

Nykyautojen tuulilaseissa on UV-säteilyn läpäisyä estävä kalvo, joka ei päästä lävitse UV-säteilyä lainkaan. Sen sijaan sivulasit ovat normaalia lasia, joka päästää lävitseen UV-A-säteilyä.

Parvekelasien ja muiden pinnoitettujen lasien osalta tilannetta on vaikea arvioida. Lasiin tehtyjen lämpösäteilyyn vaikuttavien pinnoitteiden tai mahdollisten UV-suojakalvojen ominaisuuksista riippuu, päästävätkö ne UV-säteilyä lävitse. Osa päästää UV-säteilyn lävitse ja osa ei päästä lainkaan. Parvekelasien ominaisuuksista kannattaa keskustella myyjän kanssa.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Aurinko
Nimimerkki: AlwaysPale
Aurinkorasva ja ruskettumisen estäminen Moi! Luin jostain että aurinkorasva ei estä ruskettumista, vaan ainoastaan suojaa haitalliselta säteilyltä. Onko se totta? Onko olemassa mitään keinoa välttää ruskettumista esim. uidessa...
Fressis

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Se on ihan totta, että mikään aurinkorasva ei täysin estä ruskettumista. Aurinkorasva ei myöskään suojaa sataprosenttisesti auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä (UV-säteily). Ruskettuminen on ihon puolustusmekanismi auringon UV-säteilyä vastaan. Tämä ei kuitenkaan estä viettämästä aikaa ulkona ja oleilla esimerkiksi veden ääressä, kun muistaa suojautua oikein.

Tärkeimmät keinot suojata ihoa haitallisilta UV-säteiltä on nauttia auringosta kohtuudella, oleilla varjossa, suojata ihoa vaatteella ja käyttää aurinkorasvaa. Auringon säteilyn voimakkuus ilmoitetaan usein kesällä säätiedotuksen yhteydessä ja kun UV-indeksi on vähintään 3, tulee silloin suojautua auringolta. Auringon paahteelta kannattaa suojautua hakeutumalla varjoon erityisesti kesällä keskipäivän aikaan.

Väljät, värilliset ja tiiviisti kudotusta kankaasta tehdyt vaatteet suojaavat ihoa tehokkaammin kuin vaaleat, ohuet ja ihonmyötäiset. Lierihattu suojaa myös pään ja kaulan aluetta sekä aurinkolasit suojelevat silmiä. On olemassa myös aurinkosuojavaatteita, joita voi käyttää vedessä.

Aurinkorasvan käytössä on hyvä kiinnittää huomiota, että sen suojakerroin on vähintään 30, jos oleilee suorassa auringonpaisteessa. Lisäksi rasvaa tulisi laittaa reilusti, mieluummin puoli tuntia ennen aurinkoon menoa ja lisätä voidetta varsinkin uimisen ja hikoilun jälkeen.

Ihon ruskettuminen riippuu ihotyypistä, auringon säteilyn voimakkuudesta ja aurinkorasvan suojakertoimesta. Toiset ruskettuvat herkemmin ja toisen iho voi palaa lyhyessäkin ajassa. Aurinkorasvan suojakerroin kertoo sen kyvystä estää auringon UV-säteilyn aiheuttamaa ihon palamista. Valitse aina sellainen aurinkorasva, joka suojaa sekä UVA-, että UVB-säteiltä.

Ruskettumiselta ei siis voi täysin välttyä, mutta näillä keinoilla voit suojella ihoasi haitallisilta UV-säteiltä ja hidastaa ihon ruskettumista. Auringosta on mahdollista myös nauttia, kun nautiskelee siitä kohtuudella ja suojaa ihoa palamiselta.

Lisää auringolta suojautumisesta voit lukea Fressiksestä.

Kivaa kevättä!

Oliko vastauksesta hyötyä?