SeksiYleinen

Aku

Kysymyksiä intiimihygieniasta

Miksi pippelissä tuntuu pahaa hajua aamulla, vaikka olen pessyt sen puhtaaksi illalla itsetyydytyksen jälkeen. En ole käyttänyt saippuaa, enkä mitään pesuainetta, mutta olisiko pitänyt? Lämmintä vettä olen suihkuttanut pitkän aikaa, ja mielestäni pippeli on tullut ihan puhtaaksi. Sitten olen kuivannut pyyhkeellä. Miksi yöllä erittyy hajua? Johtuuko se erektioista nukkuessa? Pitääkö minun käydä aina aamulla ensin pesulla, ennen kuin voisin harrastaa seksiä tytön kanssa sitten, kun minulla on tyttöystävä?

Hei!

Erilaiset hajut ovat tavallisia eri kehonosissa. Hygienia on tärkeää paitsi hajujen vuoksi, niin myös siksi, että iho ja limakalvot pysyvät terveinä.

Olet huolehtinut puhtaudesta oikein hyvin, ja kuten ohjataan, ilman saippuaa lämpimällä vedellä. Saippuat voivat aiheuttaa ärsytystä limakalvoille. Penistä pestessä kannattaa pestä myös huolellisesti terskan alta (liikuttamalla pestessä esinahkaa taakse, mikäli sitä saa helposti liikutettua). Joskus esinahan voi alle jäädä esinahkatalia, joka sitten alkaa herkästi haista. Peseytyä voi tarvittaessa aamuin ja illoin. Mutta liiallista pesua tulee välttää, ettei limakalvot kuivu.

Pohdit myös peseytymisen tarvetta ennen seksin harrastamista. Peseytyminen ennen seksiä ei ole mitenkään välttämätöntä. Esimerkiksi suuseksiä harrastettaessa kumppanille saattaa kuitenkin olla mukavampaa, jos on käynyt pesulla ennen seksin harrastamista. Suuseksissäkin on kuitenkin hyvä muistaa käyttää kondomia tai suuseksisuojaa seksitautien tarttumisen ehkäisemiseksi (ellei kyseessä ole vakikumppani ja molemmilta on testattu seksitaudit).

Joskus ihoa ja limakalvoa pitää puhtauden lisäksi hoitaa esimerkiksi voiteilla, jos on kuivuutta, hankaumia jne. Ymmärsin, että sinulla ei ole peniksen iholla tai limakalvolla hankaumia tai ärsytystä (punoitusta, kirvelyä jne), joten mikään tulehdus ei varmaankaan selitä asiaa. Mikäli tällaisia oireita kuitenkin on, kannattaa hakeutua lääkäriin, joka voi määrätä siihen sopivan hoidon. Apteekista saa myös neuvoja itsehoitotuotteiden käyttöön esim. ihoärsytyksen hoitoon.

Oliko vastauksesta hyötyä?