Kuinka voisin laihduttaa terveellisesti?
Hei olen 2kuukauden päästä 13v ja minulla olisi kysymys. Haluaisin tietää miten voisin laihduttaa terveellisesti omaan ikääni verrattuna. Olen tällä hetkellä 155cm ja 79kg eli aika ylipainoinen mutta hyväkuntoinen, juoksen kuuperiiin 2,3km mutta yritin laihtua syksyllä tiukalla ruokavaliolla ja se onnistui, olin 4kk sitten 86kg mutta sitten alkoi päänsäryt ja väsymys niin lopetin sen tämän jälkeen painoni ei ole liikunut haluaisin tietää miten laihtuisin terveellisesti.
Moikka ja kiitos viestistäsi!
Alkuun on tosi hienoa kuulla, että koet itsesi hyväkuntoiseksi 😊 Se on tosi tärkeää arjessa jaksamisen kannalta.
Nuoruudessa kehossa tapahtuu paljon muutoksia. Painon lisääntyminen murrosiässä on hyvin tavallista, kun kehon rasvakoostumus muuttuu. Lisäksi saatat todennäköisesti vielä kasvaa pituutta. Kehosi kehitys on siis vielä kesken ja kehonkoostumuksessasi voi tapahtua vielä paljonkin muutoksia kehityksen edetessä.
Kerroit, että olit yrittänyt laihduttaa, mutta tästä oli seurannut päänsärkyjä ja väsymystä. Nämä oireet ovat voineet johtua esimerkiksi siitä, että olet saanut liian niukasti energiaa. Lähtökohtaisesti onkin hyvä muistaa, ettei laihduttaminen ole pääsääntöisesti hyväksi kasvavalle nuorelle. Laihduttamisen sijaan kannattaa panostaa terveellisiin elintapoihin pitkällä aikavälillä.
Säännöllinen ja monipuolinen syöminen on yksi terveyden ja hyvinvoinnin kulmakivistä. Kasvavan nuoren olisi hyvä syödä säännöllisesti ja monipuolisesti 5 kertaa päivässä. Kun ruokailurytmi on säännöllinen, ei tule myöskään tarvetta täyttää mahaa esimerkiksi herkuilla. Herkkuhetkillekin on toki paikkansa, eikä ruokailun suhteen pidä olla liian ehdoton.
Hyvinvoinnin kannalta tärkeää on myös riittävä liikkuminen. Kerroitkin, että olet hyväkuntoinen ja esimerkiksi juoksu sujuu mukavasti. Onkohan sinulla kenties jo jokin mukava liikunnallinen harrastus? Harrastamisen lisäksi arjessa voi liikkua monella tapaa, esimerkiksi kävelemällä/pyöräilemällä koulumatkat. Lasten ja nuorten liikkumissuositusten mukaan olisi hyvä liikkua reippaasti ja rasittavasti vähintään tunti päivässä. Myös unella ja levolla on tärkeä merkitys hyvinvoinnille. Nukuthan siis riittävästi?
Suosittelen siis keskittymään terveellisiin ja säännöllisiin elintapoihin sekä sellaisiin arjen rutiineihin, jotka tuottavat sinulle hyvää mieltä ja tukevat jaksamistasi. Vinkkejä näihin aiheisiin liittyen löydät Fressiksen tietopankista.
Jos painoon liittyvät asiat kuitenkin mietityttävät sinua vielä kovasti, on niistä hyvä keskustella esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Hänen kanssaan voitte yhdessä keskustella kehityksestäsi ja häneltä voit saada tarvittaessa myös vinkkejä esimerkiksi syömiseen liittyen.
Mukavaa loppuvuotta!