Mieli
Nimimerkki: Ko.

Kuinka tutustua uusiin ihmisiin?

Moi olen mies minua mietityttää että kuin lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin?

Moikka ja kiitos viestistäsi!

Usein on helpointa tutustua ihmisiin, joiden kanssa on jotain yhteistä, kuten esim. sama kiinnostuksen kohde, harrastus tai tausta. Keskustelun aloittaminen vaatii hieman rohkeutta, ja hyvänä paikkana harjoitella uusiin ihmisiin tutustumista ja keskusteluun osallistumista on mm. erilaiset verkkoryhmät.

Nuorille aikuisille löytyy eri teemaisia ryhmä-chatteja esimerkiksi Tukinetistä. Lisäksi Sekasin Discord -alustalla on monia eri teemaisia ryhmiä ja keskusteluita, joihin voit nimettömänä liittyä. Näillä keskustelualustoilla tiedät, että sinulla on jo lähtökohtaisesti jotain yhteistä muiden samaan teemakeskusteluun kirjoittavien kanssa, joten keskustelun aloittaminen voi olla helpompaa.

Näiltä alustoilta on mahdollista myös löytää ihmisiä, joiden kanssa voi tavata kasvokkain, mutta hyvänä alustana sille voi toimia myös Kaverisovellus. Se on tarkoitettu ystävien etsimiseen, eli jokainen sinne kirjoittava on samassa tilanteessa kuin sinä ja jo se voi helpottaa keskustelun aloittamista. Jos puolestaan haluat tutustua suoraan kasvokkain uusiin ihmisiin, on hyvä paikka oman kunnan nuorisotoimen järjestämät palvelut tai harrastustoiminta. Paikkakunnasta riippuen palveluja on usein 29-vuotiaille asti, ja oman kunnan tilanteen ja yhteystiedot löydät kunnan nettisivuilta.

Toivottavasti löydät näistä palveluista itsellesi sopivan ja pääset tutustumaan uusiin ihmisiin.

Rohkeutta ja tsemppiä syksyysi!

Oliko vastauksesta hyötyä?