SeksiYleinen
Nimimerkki: Kaktus

Herpes intiimialueella?

Hei. Olen harrastanut suojaamatonta seksiä saman ja ainoan seksikumppanini kanssa runsaan vuoden. Menetimme neitsyytemme toisillemme. Viimeisimmän seksikertamme jälkeen minulle ilmestyi muutamia erillään olevia aftan kaltaisia vaaleita ikään kuin rakkoja intiimialueelle lähinnä häpyhuulten ja emättimen alueelle. Koskaan ennnen ei ole moista tapahtunut. Rakot hankaloittavat esimerkiksi istumista ja kirvelevät virtsatessa. Voiko tämä olla jokin seksitauti vaikkemme ole koskaan muiden kanssa olleet?

Moikka ja kiitos kysymyksestä! Kannustaisin sinua käymään lääkärissä, jos rakkoja on yhä näkyvissä. Jos ne ovat jo parantuneet, kannattaa jäädä seuraamaan, uusiutuvatko ne joskus vielä.

Kuvauksesi sopisi hyvin herpekseen. Voisiko olla niin, että kumppanillasi olisi huuliherpes, kuten meistä monilla on ja se olisi tarttunut intiimialueellesi? Herpes voi tarttua suuseksissä suupielestä sukuelimiin. Huuliherpes ei ole seksitauti sinänsä, sen moni saattaa saada jo pikkulapsena esimerkiksi vanhempien kautta.

Jos suuseksiä ei ole ollut ja epäilet, ettei yllä oleva ole mahdollista, selitys on jokin muu. Kuitenkaan isoa huolta ei nyt ole. Jos kyseessä olisikin herpes, senkin kanssa voi elää pääosin oireettomana. Diagnoosin varmistamiseksi käynti lääkärissä voi olla paikallaan, jos rakkoja yhä näkyy, tai sitten voit tosiaan jäädä seuraamaan tilannetta. Jos rakot palaavat myöhemmin uudelleen, pyri silloin pian lääkäriin.

Mukavaa syksyn jatkoa!

Oliko vastauksesta hyötyä?