Kysymys
Mieli
Nimimerkki: P
Ikä: 13-15v
Mistä ahdistava rintakipu johtuu? Minua on sattunut rintaan 2 päivää putkeen, pahenee kun ajattelen sitä ja loppuu melkein kokonaan, kun on jotain muuta tekemistä. Ahdistaa todella paljon, niin...
Fressis

Moikka P, ja kiitos kysymyksestäsi!

Kerroit, että sinua on sattunut rintaan kaksi päivää putkeen. Ymmärrän hyvin, että rintakipu on pelottava asia ja saa ajattelemaan vakavia sairauksia. Siksi onkin tosi hyvä, että laitoit meille viestiä ❤ Rintakipu tai ahdistava tunne rinnassa saattaa ikäiselläsi johtua tosi usein psyykkisistä syistä, esimerkiksi ahdistuksesta, masennuksesta tai paniikkihäiriöstä. Jo pelkästään sairauden pelko voi aiheuttaa kipua ja puristavaa tunnetta rinnassa. Luulen, että tämän tyyppisistä asioista voisi olla sinun kohdallasi kyse, sillä kerroit että tunne pahenee, kun sitä ajattelee, ja loppuu kun on muuta tekemistä. Mikäli rintakipu johtuu ahdistuksesta ja stressistä, tilanteessa ei ole mitään vaarallista: se johtuu kehon reaktiosta stressaavaan tilanteeseen, eikä ole merkki mistään sairaudesta.

Sinuna pohtisinkin nyt, onko elämässäsi jotain stressiä tai murheenaihetta, mikä olisi voinut käynnistää rintakivun? Se voi olla jotain ihan pientä, tai suurempaa. Joskus jo pelkkä puhuminen jollekin turvalliselle henkilölle auttaa lievittämään ahdistusta. Voi olla, että oletkin jo puhunut asiasta jonkun kanssa ja oireet ovat toivottavasti myös loppuneet. Tai kenties tämä vastaus tuo mielenrauhaa ja oireet helpottavat. Jos et kuitenkaan ole puhunut asiasta vielä kenenkään luotettavan aikuisen kanssa, haluan rohkaista sinua siihen. Voit myös jutella asiasta nimettömästi lasten ja nuorten chat-palveluissa, jotka löydät Netarista.

Jos rintakipu ja puristava tunne ei ole vielä mennyt ohi, kun luet tätä viestiä, kannattaa siihen kysyä vielä myös lääkärin tai hoitajan arviota. Hoitajat ja lääkärit osaavat sulkea pois mahdolliset muut syyt kivulle. Ota siis rohkeasti yhteyttä asiasta oman alueesi terveysasemaan.

Hyvinvoinnista huolehtiminen ja stressin tai ahdistuksen hallinta on tärkeää ihan kaikille. Pidäthän itsestäsi hyvää huolta ja huomioi, että hyvinvoinnin peruspilarit eli riittävä uni, säännöllinen syöminen ja liikunta ovat arjessasi kunnossa. Ne auttavat hallitsemaan stressiä ja ahdistusta. Myös mieluisat harrastukset, luovuus ja hauskanpito sekä läheisten ihmisten kanssa vietetty aika rentouttavat ja saavat ajatukset pois ahdistavista asioista. Vaali siis näitä, sillä niin kuin kuvasitkin, kipu helpottaa, kun keskittyy johonkin ihan muuhun. Lisäksi lepohetket ja joutenolokin silloin tällöin ovat todella tärkeitä, koska mieli ja keho tarvitsevat lepotaukoja arjen kiireen keskellä.

Lisää tietoa mielen hyvinvoinnista löydät esimerkiksi Nuorten mielenterveystalon sivuilta. Sieltä löytyy myös harjoituksia stressin lievittämiseen ja voimavarojen ylläpitämiseen sekä tietoa esimerkiksi luonnon hyvinvointivaikutuksista.

Kivaa ja rentouttavaa kesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Henkisesti kuollut
Mitä tehdä kun elämässä ei ole iloa eikä saa nukuttua? Moi. Mitä tehdä kun elämässä ei ole enää iloa koska ei saa nukuttua, ei ole kavereita, liikaa stressiä eikä voi/halua kertoa kenellekään kuka tuntee...
Fressis

Hei ja kiitos tärkeästä viestistäsi.

Viestissäsi nousee esiin monta asiaa, joista jokainen voisi jo yksinäänkin aiheuttaa pahaa oloa, ja yhdessä ne muodostavat kuorman, joka on ymmärrettävästi raskas kantaa. Omien huolten kertominen tutuille voi olla joskus tosi vaikeaa. On kuitenkin tärkeä, että omista tunteista ja pahasta olosta pääsee puhumaan jollekin. Oman pään sisällä asioiden pyörittely saattaa ylläpitää pahaa oloa, kun taas toinen ihminen voi tuoda uutta näkökulmaa. Huolien kertominen myös keventää oloa, kun koko taakka ei ole enää vain omilla hartioilla.

Jos tutulle puhuminen tuntuu vaikealta, tai sinulla ei ole luotettavaa henkilöä, kelle jutella, voit käydä puhumassa nuorille tarkoitetuissa chateissa. Chatissa voit jutella nimettömänä aikuisen kanssa, eikä sinun tarvitse osata kertoa yhtään enempää kuin viestissäsi kerroit. Chatin kautta voit saada jo suoraan helpotusta omaan oloon, tai halutessasi myös rohkaisua ja tukea siihen, että uskaltaisit tarvittaessa kertoa asioista myös kasvokkain sinulle tärkeille ihmisille. Erilaisia chatteja löydät Netarista.

Chatissa käymisen lisäksi tärkeä asia, johon olisi hyvä kiinnittää huomiota on uni. Väsyneenä oma ajattelu kapeutuu, olo voi tuntua toivottomalta ja on vaikea keskittyä. Kaikki tämä vaikuttaa mielialaan ja myös esimerkiksi mainitsemaasi stressiin. Väsyneenä pienetkin harmittavat asiat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan ja pahan olon kuorma vain kasvaa. Kerrotkin että et saa nukuttua. Viestistäsi ei käy ilmi, onko sinulla vaikeuksia nukahtaa vai onko unesi esimerkiksi katkonaista tai ovatko uneen liittyvät haasteet vielä jotain muuta.

On luonnollista, että silloin ei saa nukuttua, kun on paljon huolia tai stressiä. Joillain auttaa, että pitää huolihetken ennen nukkumaan menoa. Se on hetki, jonka tietoisesti varaat mielessä pyöriville asioille ja jonka aikana kirjaat nämä asiat ylös. Silloin saat ne edes hetkeksi pois mielen päältä ja voit tarvittaessa palata niihin aamulla. Muita uneen ja nukkumiseen liittyviä vinkkejä voit lukea täältä ja lähteä kokeilemaan saisitko niiden avulla paremmin unesta kiinni.

Se, että kirjoitit meille, on tärkeä merkki siitä, että haluat voida paremmin. Muista, että harva asia auttaa hetkessä, joten chatissakin kannattaa käydä kokeilemassa uudelleen, jos ei heti tunnu, että sait tarvitsemaasi apua. Toivottavasti tilanteesi lähtee helpottamaan kuitenkin mahdollisimman pian <3

Rohkeutta ja mukavaa kevään alkua sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: ......
Miksi minulle tulee masentunut ja itsetuhoinen olo? Mistä voisi johtua se että minulla on ihan hyvä olla, mutta yhtäkkiä tulee masentunut ja itsetuhoinen olo. En saa oikein mistään samanlaista iloa kuin...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Jos ymmärsin oikein, elämässäsi on asiat ihan hyvin, mutta siitä huolimatta olosi on masentunut ja iloton. Vaikka aina ei tarvitsekaan olla iloinen ja innostunut, ovat ne kuitenkin hyvinvointia lisääviä tunteita, joiden poissaolo voi aiheuttaa pahoinvointia. Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä hankalammaksi tilanne voi muuttua. Kertomasi itsetuhoiset ajatukset ovat myös merkki siitä, että asian äärelle on nyt tärkeää pysähtyä ja selvittää mistä olosi johtuu.

Muistatko, mistä asioista ja milloin olet viimeksi kokenut iloa tai innostusta? Ja onko niin, että nämä samat asiat eivät enää aiheuta iloa? Jos näin on, niin muistatko, tapahtuiko muutama vuosi sitten jotain ikävää? Vai ovatko ilo ja innostus kadonneet elämästäsi ennemmin pikkuhiljaa? Jokainen voi joskus huonosti ja tällöin on syytä tukeutua myös muihin. Yksin voi nimittäin olla vaikea päästä oman olon juurisyiden äärelle, ja näin isojen pohdintojen kannattelu yksin on myös kuormittavaa. Se, että kirjoitit tänne meille, on jo hyvä alku, harmillisesti tässä on vaikea kuitenkaan sukeltaa kovin syvälle tilanteeseesi.

Voisitko ajatella juttelevasi asiasta tutun aikuisen kanssa? Se voi olla koulun työntekijä, kuten terveydenhoitaja tai kuraattori, tai muu aikuinen kuten nuorisotyöntekijä tai oma läheinen. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, tai kaipaat rohkaisua, voit myös jutella ensin nimettömänä nuorten Sekasin-chatissa. Valitsit sitten kasvokkain juttelun tai chatin, voit aloittaa kertomalla ihan saman asian kuin tänne laittamassasi viestissäsi. Tärkeintä on, että et jää asian kanssa nyt yksin.

Juttelun lisäksi yritä miettiä mitkä asiat elämässäsi lisäävät edes hieman hyvää oloa, ne voivat hyvin pieniäkin asioita. Tunnistatko niitä? Saisitko myös lisättyä näitä tunnistamiasi pieniä asioita elämääsi? Elämässä hyvin oleviin asioihin keskittyminen edes hetkittäin, on tapa harjoitella omien ajatusten suunnan muuttamista. Se ei toki yksin riitä, eli rohkaisen sinua ottamaan asian myös puheeksi. Mitä pikemmin sen teet, sitä pikemmin voit voida taas hyvin ja pystyt keskittymään elämässäsi oleviin mukaviin asioihin.

Tsemppiä ja rohkeutta sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Romahtanut
Mikä avuksi pahaan oloon ja itsetuhoisuuteen? Eilen minä vain romahdin ja nyt olen viillellyt itseäni ja minulla on ollut muutenkin jo huono olla mutta en kestä enää. Mitä teen kun...
Fressis

Hei ja kiitos tärkeästä viestistäsi.

Se, että kirjoitit tänne, on rohkea, ensimmäinen iso askel sitä kohti, että voit voida paremmin. Se kertoo myös siitä, että haluat voida paremmin. Se on tosi tärkeä asia ja luo toivoa ja mahdollisuuden sille, että niin myös tapahtuu. Kertomasi tilanne, itseäsi kohtaan kokema viha ja viiltely ovat merkkejä siitä, että sinun on tärkeä saada apua aikuiselta mahdollisimman pian. Kenenkään ei kuulu kantaa noin isoja asioita yksin ja mitä pidempään näin jatkuu, sen huonommaksi tilanne saattaa mennä.

Kerroit, että kuraattorille meno pelottaa. Jos mietit hetken, niin mikä on pahinta mitä voi käydä, kun käyt kuraattorilla? Ja onko pelkäämäsi asia oikeasti paha asia, vai ehkä sellainen, joka voi kyllä tuntua pahalta, mutta joka oikeasti varmistaakin sen, että saat tilanteeseen apua ja jonka myötä voisit voida paremmin? Iloisen esittäminen on tosi raskasta ja etenkin nuorena, jolloin jo kasvaminen itsessään vie valtavasti voimia.

Kiusaamiskokemukset ja kertomasi itseviha ovat myös asioita, joita ei ratkota yksin, vaan joiden käsittelyyn on saatava tukea. Vaikka ne ovat isoja asioita, on niistä kuitenkin mahdollista päästä yli ja sinulla on mahdollisuus voida vielä hyvin. Tarvitset siihen kuitenkin nyt apua. Jos kuraattorille meneminen jännittää, käy aluksi juttelemassa nuorille tarkoitetussa chatissa nimettömästi aikuisen kanssa. Voit kertoa tuon ihan saman viestin, jonka laitoit tänne, tai kysyä rohkaisua kuraattorille menemiseen. Chat on hyvä paikka harjoitella omasta tilanteesta kertomista aikuiselle, sillä chat on nimetön. Kokeile jo tänään Apuu-chattia, joka on auki joka päivä klo 9-22. Jos chatissa on jonoa, voit kokeilla myös Lasten ja nuorten chattia, joka on auki joka päivä kl0 17-20. Halutessasi voit myös varata ajan sinulle sopivaan hetkeen.

Yritä myös miettiä joka päivä jokin pieni asia, joka päivässä oli hyvin. Se voi olla hyvinkin pieni, vaikka se että ehdit koulubussiin ajoissa. Tai muistele jokin muisto hetkestä, jolloin sinun oli hyvä olla. Kun ikävä olo valtaa mielen, palauta tämä asia mieleen ja koita keskittyä siihen oikein kovasti. Näin saat edes pieniä parempia hetkiä päivään. Ota myös kuitenkin seuraava askel, eli yhteys joko kuraattoriin, johonkin muuhun aikuiseen, kuten opettajaan, tai chattiin.

Rohkeutta ja voimia sinulle, muista että sinä ansaitset voida hyvin <3

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Seksi
Nimimerkki: Säettiiäkukaoon
Miksi minulle tulee seksin jälkeen paha olo? moi. minua on mietityttänyt jo hetken miksi seksin jälkeen minulle tulee paha olo. se paha olo ei ole ihan pieni vaan saattaa kestää tosi...
Fressis

Moi!

Upeaa, että rohkenit ottaa meihin yhteyttä. Kehosi selkeästi yrittää viestiä sinulle jotain, joten on hienoa, että olet ottanut nämä viestit huomioon ja pyrit selvittämään niiden syitä.

Seksin kuuluisi tuottaa hyvää oloa ja nautintoa, joten ensimmäinen neuvoni on, että kannattaa pitää seksissä taukoa ja selvittää, mistä tämä paha olo johtuu. Viestissäsi ei kerrota sen tarkemmin, miltä paha olo sinussa tuntuu ja millaisia asioita siihen liittyy: tietynlaisia ajatuksia, tunteita, olotiloja, fyysisiä tuntemuksia? Entä onko paha olo enemmän henkistä vai fyysistä? Mikäli kyse on fyysisesti pahasta olosta, asiaa kannattaa lähteä selvittämään lääkärin vastaanotolle.

Jos paha olo on pääasiassa henkistä, sen lähteitä voi vain arvailla näillä tiedoilla. Alkuun päästäksesi voit pohtia esimerkiksi näitä kysymyksiä: Onko harrastamasi seksi sellaista kuin toivot ja josta nautit? Ovatko seksissä tapahtuvat asiat sellaisia, joita aidosti haluat? Voitko edetä seksissä sinulle sopivaan tahtiin, ei liian nopeasti? Koetko seksikumppanisi turvalliseksi ja luotettavaksi? Kunnioittaako hän sinun rajojasi, kuunteleeko hän sinun toiveitasi ja huomioiko hän sinun mieltymyksesi? Uskallatko sanoa tarvittaessa ei ja kunnioitetaanko kieltäytymistäsi? Entä miten suhtaudut seksiin ja miten sinulle on puhuttu seksistä? Onko siitä puhuttu ilon ja nautinnon kautta vai häpeän ja paheellisuuden kautta? Tai onko sinulle mahdollisesti aiemmin tapahtunut jotain sellaista, joka voisi seksin aikana tai sen jälkeen nostaa ikävät tunteet pintaan?

Jotkut kokevat ahdistusta, alakuloa tai muita ikäviä tuntemuksia seksin jälkeen, vaikka seksi itsessään olisi koettu nautinnolliseksi ja suostumukselliseksi. Selittävää tekijää tälle ei välttämättä aina löydetä, vaikka asiaa tutkittaisiin.

Jotta voit saada apua, suosittelen lämpimästi keskustelemaan asiastasi seksuaalineuvojan tai seksuaaliterapeutin kanssa. Esimerkiksi Väestöliitto ja Sexpo tarjoavat ilmaista seksuaalineuvontaa sekä chatissa että puhelimitse. Näiden palveluiden asiantuntijoiden kanssa voitte lähteä yhdessä ottamaan selvää, mistä paha olosi seksin jälkeen saattaa johtua ja mitä sille voi tehdä.

Toivottavasti tämä vastaus auttaa sinua asian kanssa eteenpäin. Tsemppiä ja mukavia hetkiä syksyysi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Fred
Mikä avuksi kun on masentunut ja itsetuhoisia ajatuksia? Minä en keksi mitään syytä miksi olisin niin masentunut kuin olen, en pysty hankkimaan motivaatiota mihinkään, edes elämiseen. Kaikki kuitenkin loppuu kokonaan kun kuolee....
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi.

Hienoa, että laitoit viestiä, etkä jäänyt asian kanssa yksin. Kuten monissa muissa sairauksissa, masennuksessakaan ei aina löydy syitä sen taustalla. Eriasteisten masennustilojen syntyyn vaikuttavat monet erilaiset tekijät, kuten oma perimä, ihmissuhteet, kasvuympäristö tai elämäntapahtumat. Joskus voi olla siis hyvin vaikea itse saada kiinni siitä, mikä olon aiheuttaa. Syyn pohtimisen sijaan kannattaa toisinaan myös suunnata katse toisaalle ja pohtia miten oloa voisi lähteä muuttamaan ja mitkä asiat tuovat itselle edes pieniä pilkahduksia hyvästä.

Kerroit myös toistuvista itsetuhoisista ajatuksista. Itsetuhoiset ajatukset ovat merkki siitä, että tarvitset aikuisen tukea. Kenenkään ei kuulu kantaa noin raskaita ajatuksia yksin, ei nuoren eikä aikuisen. Omasta olosta kertominen saattaa tuntua mahdottomalta ajatukselta, mutta se on tässä kohtaa tarpeen, jotta voit voida paremmin. Yksin noin isoja asioita on hyvin hankala selvittää. Kouluterveydenhoitaja tai koulupsykologi osaavat auttaa, mutta jos suoraan heidän puoleensa kääntyminen tuntuu vaikealta, voit hakea rohkaisua myös nuorille tarkoitetusta Sekasin-chatista. Voit jutella chatissa nimettömänä aikuisen kanssa ja saada sekä tukea, että vinkkejä miten edetä.

Viestin laittaminen tänne on tärkeä merkki siitä, että huolimatta masennuksesta tai itsetuhoisista ajatuksista sinussa on yhä jäljellä toivoa, vaikka et sitä itse ehkä huomaakaan. Avun hakemisessa et menetä mitään, mutta voit voittaa paljon. Älä siis jää yksin, sinä ansaitset voida hyvin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: väsyny elämään
Kuinka päästä eroon itsetuhoisista ajatuksista? Mä haluaisin kysyy et onko kuinka normaalia aatella et ei haluais enää elää. Musta vaan tuntuu et mä oon ihan turha täälä ja et...
Fressis

Moi ja kiitos tärkeästä kysymyksestäsi!

Itsetuhoiset ajatukset eivät ole epätavallisia. Itsetuhoisuutta esiintyy noin 10-15 % nuorista ja eniten 15 – 19 -vuotiailla. Itsetuhoisuus itsessään ei ole sairaus, mutta usein taustalla on jokin mielenterveyden häiriö, johon on olemassa hoitoa. Kuvaamasi paha olo, itsearvostuksen vähentyminen ja jaksamattomuus yhdistettynä itsetuhoisiin ajatuksiin voisivat viitata esimerkiksi masennukseen. Itsetuhoisuus on oire, joka on aina otettava vakavasti ja taustalla mahdollisesti olevia syitä on hoidettava. Hyvä asia on se, että nuorten toipumisennuste monista mielenterveyshäiriöistä on toiveikas.  Synkimpinä hetkinä asiat voivat tuntua olevan täysin umpikujassa ja olo voi olla epätoivoinen. Aina on kuitenkin toivoa siitä että vaikeistakin asioista voi päästä eteenpäin.

Kannustaisin sinua siis hakeutumaan avun piiriin. Olet hienosti tunnistanut, että sinulla on paha olla ja olet lähtenyt etsimään väylää saada apua vakaviin oireisiisi. Hienoa, että pyysit apua tätä kautta – nyt on tärkeä ottaa seuraava askel kohti tilannearviota terveydenhuollossa. Joskus jo pelkästään pahasta olosta kertominen voi helpottaa oloa vähän, ja jatkotoimien tarvetta voidaan arvioida terveydenhuollossa. Sopivalla hoidolla ja muilla tarvittavilla toimilla oloasi voidaan helpottaa ja nämä tuntemukset kyllä väistyvät. Tärkeintä on, että et jää yksin.

Jos sinulla on joku luotettava aikuinen lähipiirissäsi, aloita kertomalla voinnistasi hänelle. Hätätilanteessa hakeudu lähimpään terveydenhuollon päivystykseen tai soita 112. Voit myös aloittaa soittamalla esimerkiksi Mieli ry:n Kriisipuhelimeen 09 25250111 tai laittamalla viestiä Sekaisin-chatissä.

Asiat järjestyvät kyllä! Pidä huolta itsestäsi, olet arvokas juuri sellaisena kuin olet <3

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Bop
Itsetuhoiset ajatukset ja avun hakeminen Mistä tietää eron harmittomien ja haitallisten viiltely- ja itsemurhapohdintojen välillä? Onko jossain netissä jotain testiä jolla voisin testata itseni?
Fressis

Hei! Pohdit tärkeää asiaa, hienoa kun laitoit viestiä.

On eri asia pohtia esimerkiksi viiltelyä uteliaana, miettien miltä se tuntuisi, kuin haluta kokeilla viiltelyä siksi koska haluaa satuttaa itseään. Tuo uteliaisuus voisi olla sellaista harmittomampaa pohdintaa. Mutta jos pohdinnassa on kyse halusta satuttaa itseä, tai sen toivotaan auttavan, jotta saadaan ajatukset pois esim. mieltä painavista asioista, eli ns. psyykkisestä kivusta, on kyse haitallisista pohdinnoista. Samoin jos ajatukset muuttuvat teoksi, tai ajatukset ovat toistuvia, on tilanteeseen suhtauduttava vakavasti. Itsensä testaaminen voi antaa jotain suuntaa omille pohdinnoille, mutta testejäkin on monenlaisia eivätkä kaikki niistä ole luotettavia. Nuorten mielenterveystalossa on testi, joka on rakennettu oman tilanteen ja mahdollisen avun tarpeen tarkastelun tueksi: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/Pages/default.aspx#s1=Itsetuhoisuus

On kuitenkin tosi tärkeää huomioida, että testit ovat yleisluontoisia, eikä niiden antamiin tuloksiin voi luottaa 100%. Ainoa tapa selvittää omaa tilannetta tarkemmin on jutella asiasta terveydenhuollon ammattilaisen kanssa. Se voi olla esim. koulupsykologi, terveysaseman lääkäri tai mielenterveyspalveluiden työntekijä. Palveluissa on eroja riippuen miltä paikkakunnalta olet, mutta tuolta Nuorten mielenterveystalon sivuilta voit etsiä myös oman paikkakuntasi palveluita. Tärkeintä on, että et jää pohdintojesi kanssa yksin, vaan haet tukea.

Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, voit jutella ajatuksistasi alkuun myös nuorten Sekasin-chatissa. Mikään huoli ei ole liian pieni pohdittavaksi ja itsetuhoisiin ajatuksiin on syytä puuttua heti niiden ilmaantuessa, jotta ne eivät kasva isommiksi. Sinä ansaitset voida hyvin ja nauttia lähestyvästä kesästä ilman näin isoja pohdintoja. Älä siis jää yksin.

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: Die
Onko syytä huoleen jos ajattelen paljon itsemurhaa ja viiltelyä? Ajattelen paljon viiltelyä ja itsemurhaa ym, mutten haluaisi tehdä niitä oikeasti vaikka vähän houkuttaisi. Onko syytä huoleen?
Fressis

Hei! Kiitos viestistäsi.

Itsetuhoiset ajatukset (kuten ajatus viiltelystä tai itsemurhasta) ovat yksittäisinä, ohimenevinä ajatuksina tuttuja monelle. Teemasta kuitenkin puhutaan vähän ja omat ajatukset voivat säikäyttää. Ajatukset itsessään eivät vahingoita. On kuitenkin tärkeä erottaa, onko ajatus päähän pilkahtava, ohimenevä ”miltäköhän viiltely tuntuisi” -tyyppinen ajatus, vai ovatko ajatukset toistuvia tai voimakkaita, tai sisältävät myös aikeen toteuttaa ajatuksia. Näissä on iso ero. Ensimmäinen esimerkki on sellainen, joita moni saattaa joskus pohtia, ilman että oikeasti asiaa toteuttaisi. Toinen taas sellainen, johon on syytä puuttua pikimmiten.

Kerrot ajattelevasi näitä asioita paljon, joten asiaan on syytä suhtautua vakavasti. Itsetuhoiset teot ja ajatukset ovat usein merkki siitä, että elämässä on jotain sellaista pahaa oloa tai ikäviä tapahtumia, joista selvitäkseen on valmis vahingoittamaan itseään saadakseen helpotusta. Itsetuhoisuus liitetään usein mielenterveyden häiriöihin, mutta taustalla voi olla myös jokin tapahtuma, kuten läheisen menettäminen, fyysinen sairaus, tai kiusatuksi joutuminen. Osaatko tunnistaa, mikä itselläsi on sellainen asia, joka voisi olla näiden ajatustesi taustalla? Tai missä tilanteissa huomaat näitä asioita pohtivasi?

Omien itsetuhoisten ajatusten kanssa ei tule jäädä yksin, sillä oman pään sisällä ne voivat kasvaa isompiin mittasuhteisiin. Siksi olisikin nyt tärkeää, että saat peilattua esim. näitä yllämainittuja kysymyksiä myös ammattilaisen kanssa. Jos olet koulussa, voit kääntyä opiskeluterveydenhuollon puoleen, ja jos et, ota yhteyttä omaan terveysasemaan. Nuorten mielenterveystalossa on osio, jossa voit arvioida oman tilanteesi ja saada sen mukaan omalta paikkakunnalta löytyvien, ja muidenkin, tilanteeseesi sopivien tahojen tietoja: https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/hae_neuvoja_ja_apuja/mista_apua/Pages/default.aspx#s1=Itsetuhoisuus

Jos palveluihin yhteydenotto jännittää, käy ensin juttelemassa omista ajatuksistasi nimettömänä esim. Sekasin-chatissa. Voit aloittaa viestittelyn samalla viestillä, jonka laitoit tänne. Mitä enemmän asiasta puhut, sitä helpommaksi se muuttuu ja rohkeus lisääntyy. Tärkeintä on nyt, että haet rohkeasti tilanteeseen lisää tukea, jotta asiat eivät kasva enempää ja pääset elämään elämää ilman näitä voimavaroja vieviä pohdintoja.

Rohkeutta sinulle! Muista että olet kaiken tuen arvoinen, eikä mikään huoli ole liian pieni jaettavaksi!

Oliko vastauksesta hyötyä?
Kysymys
Mieli
Nimimerkki: vitun pohjal
Mitä tehdä kun on paha olla ja ahdistaa? Mulla on nyt ollu jo aika pitkään ihan kamalaa. Mua ahistaa ja itkettää joka ilta. En oo halunnu, osannu, pystyny tai kehannu puhuu tästä...
Fressis

Hei ja kiitos viestistäsi. Oli tosi hienoa, että kerroit tilanteesta tänne, vaikka se ei varmastikaan ole ollut helppoa.

Kertomasi tilanne ”kaverisi” kanssa kuulostaa tosi ikävältä, eikä ole yhtään ihme, että se on tuntunut pahalta. Tapahtunut on jo yksinään riittävän iso asia, jotta siihen voi hakea tukea. Ilmeisesti tapahtuneen lisäksi on kuitenkin vielä muitakin kuormittavia asioita, joten ei ole mitään syytä ajatella, ettet ansaitsisi apua. Moni odottaa turhan pitkään ennen kuin puhuu muille ja silloin ongelmat alkavat herkästi kasaantua tai muuttua syvemmiksi. Yksin ei kuitenkaan ajatusten kanssa kannata jäädä, ja jokainen meistä tarvitsee joskus muiden tukea.

Kurja kuulla, että ajatus kuraattorille puhumisesta tuntuu sinusta siltä, että se pahentaa asioita. Onko koulussa joku muu sellainen aikuinen, jolle voisit puhua? Se voi olla kuraattorin sijaan myös esimerkiksi opettaja tai terveydenhoitaja. Jos et tiedä kenen puoleen kääntyä, tai puhuminen jännittää, voisitko harjoitella sitä ensin nuorille tarkoitetussa Sekasin-chatissa tai Lasten ja nuorten chatissa täällä? Nimettömänä voi olla helpompi kertoa omista ajatuksistaan ja sitä myöten rohkaistua kertomaan niistä tutullekin aikuiselle. Mitä pikemmin saat huolistasi puhuttua, sitä todennäköisemmin asiat lähtevät ratkeamaan.

Sinä ansaitset voida hyvin, joten älä jää ajatustesi kanssa yksin. Rohkeutta ja valoisampaa kevättä ja lähestyvää kesää sinulle!

Oliko vastauksesta hyötyä?